Rauhaa!

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Kun mietin, mitä haluaisin uudelta vuodelta, niin toiveiden ja toivotusten lista on pitkä: iloa, hauskuutta, riemua, kiihkoa, välittämistä, huolettomuutta, terveyttä, hyvyyttä, kärsivällisyyttä, itsehillintää, rajattomuutta, haltioitumista, hurmaa, kiinnostavuutta, lumousta, miellyttävyyttä, viehättävyyttä, hauskuutta, hilpeyttä, hupia ja huvittavuutta, riemua, tyytyväisyyttä, onnea, naurua, oikeudenmukaisuutta, huolettomuutta, ihanuutta, onnekkuutta, auvoisuutta, autuutta ja tyytyväisyyttä.

Jokainen voi jatkaa listaa omilla tärkeinä pitämillään asioilla. Kaikkea ei voi saada, mutta kohtuus on liian vähän.

Jouluna arkkiatri Risto Pelkonen piti koskettavan puheen, josta mieleeni jäi tämä ajatus: Jokainen on oman onnensa seppä yhdessä muiden kanssa.

Jos minun pitäisi valita vain yksi toivotus, toivottaisin maailman kaikille ihmisille rauhaa.

Rauhallista uutta vuotta!

Kulttuurikoti! Minullako?

 

Mikäli Yleen on uskominen ja miksei olisi, niin kulttuurikoti ilmiönä kiinnostaa edelleen, vaikka aihe sinänsä saattaa haiskahtaa vähän vanhahtavalta.

Eilen tv:n iltauutisten kulttuuriosiossa kerrottiin, että kulttuurikotiin kuuluu kirjoja, soittimia ja kauniita, mieluummin antiikkiesineitä.

”Kulttuurikoti-käsite puhuttaa ihmisiä yhä, siihen törmää milloin sisustuslehdissä, milloin nettikeskustelupalstoilla. Millaista huushollia sitten voi nykypäivänä kutsua kulttuurikodiksi? Muutama peruselementti tarvitaan, sanovat kansatieteilijä, huhtikuussa tohtoriksi väittelevä Jukka Relas ja historianprofessori Matti Klinge.

- Pitää olla kirjoja, tauluja, musiikki-instrumentteja, luettelee Relas. Hän painottaa, etta asukkaalla tulee olla kulttuuriesineisiinsä voimakas henkilökohtainen side, ne eivät saa olla pelkkiä koristeita. Mutta kulttuuriarvon omaavia esineitä ei toisaalta tarvitse olla paljon. Jukka Relas pitää kulttuurikotina myös äärimmäisen niukasti ja pelkistetysti sisustettua japanilaista kotia:

- Se voi olla tietoisesti suunniteltu, harkittu minimalistisen japanilaisen tradition jatkumo, hän selittää.” Näin kulttuurikotia määritellään Ylen nettisivulla.

Tämän lisäksi kulttuurikotiin liittyvät tietysti ihmiset ja vilkas seuraelämä. Kuka tahansa ei voi julistaa kotiaan kulttuurikodiksi, koska kulttuurikoti on katsojan silmässä.

Aloin miettiä omaa kotiani tältä pohjalta. Minulla on arvokirjoja sadoittain, arvokkaita taulujakin eikä esineistäkään ole pulaa. Huonekalut edustavat parasta 50-lukua tupakkipöytineen, nojatuoleineen ja jopa musta nahkasohva meillä on. Perintökalleuksiakin sen verran, että mainita saattaa.

Kodissani on myös tauluja ja soittimia enkä nyt tarkoita huuliharppuani. En myöskään pikkuruista okariinoa, jonka vuosia sitten ostin Firenzen Ponte Vecchiolta. Sillä sävelsin ensimmäisen marssilauluni.  Hannu Väisäsen grafiikkaa löytyy ja klassinen hedelmäasetelma, joka ei kylläkään ole hollantilaisen mestarin tekemä, mutta hienot kultakehykset siinä on.

Varsin kulturelleja vieraitakin meillä käy päivittäin. Usein useampiakin. Viime viikolla kävivät Harry Martinson ja Salman Rushdie vain pari mainitakseni. Musiikkipuolelta pidempään on viihtynyt Mozart, joka on myös sielunveljeni. Mahlerin Gustav piipahtaa tuolloin tällöin.


Mutta jokin ei vain täsmää. Uutispätkässä toimittaja kävi läpi Matti Klingen kanssa erilaisia lehtiä, joiden kuvista arvioitiin kotien kulttuuriarvoa ja eikö vain eräästä kuvasta löytynytkin kohta, joka tekee kaiken tyhjäksi: naisen paljaat jalat. Minä olen kotonani aina paljain jaloin. Kotini ei siten voi mitenkään olla kulttuurikoti sanan kaikkein syvimmässä merkityksessä.

Voi minua.

 

Lisää aiheesta Ylen verkkosivulla.

Mitä kaikkea herrat saunassa keksivät

Syksyllä presidentti Sauli Niinistö alkoi puhua inflaatiosta, jolla muka saataisiin lisää liikettä talouden rattaisiin. Tottahan toki kaikkein nuukimmatkin joutuisivat aukaisemaan kukkaronsa nyörejä ja rahaa saataisiin lisää liikenteeseen. Peesaajia ja löytyi ja kohta inflaatio olikin kaikkien talousoppineiden huulilla. Jopa emeritusmeppi Esko Seppäsen, joka kirjassaan Emumunaus asettui ajamaan inflaatiota.



Inflaatiolla on kuitenkin sanana niin paha kaiku ja jokainen tietää, mitä se käytännössä merkitsee: rahanarvon heikkenemistä ja sen ostovoiman pienenemistä, kaiken kallistumista ja köyhien joutumista entistä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon.



Poliittiset kehäketut keksivätkin uuden taloudellisen termin sisäisen devalvaation. Sillä saatiin aikaan sama lopputulos. Vuodenvaihteessa nousee arvonlisävero ja sen mukana kaikki hinnat ja maksut. Ja tämä tietysti heikentää entisestäänkin heikkoja, joiden selkänahasta aina on maksatettu kaiken maailman herrojen kotkotukset, joilla on vain yksi päämäärä: Heidän itsensä rikastuminen.



Arvonlisäveron tuotosta poliittinen eliitti saa lisää rahaa antaakseen verohelpotuksia rikkaille, pääomittaakseen suuria pankkeja ja syytääkseen rahaa sinne, missä sitä ennestäänkin on. Samalla tulee ostetuksi ääniä vähin äänin.



Sillä mitä muuta sisäinen devalvaatio on kuin inflaatiota. Sisäinen devalvaatio on eufemismi eli kiertoilmaus, joka käytännössä tarkoittaa helvetillistä inflaatiota ja lopunkin hyvinvointiyhteiskunnan romuttamista, että rikkaat jälleen saisivat enemmän. Rikkaille kun ei riitä paljon, he haluavat kaiken.



Näin kirjoitin syksyllä kaksi vuotta sitten ja tässä nyt ollaan.



Nyt vain perustamaan kodinturvajoukkoja. Saapasrasva haisee jo.