Kansalaistulolla taivaaseen

Kuvat: Kaija Olin Arvola: Lentäjän tie niin huoleton. 

Ilmeisesti kansalaistuloa ei edes haluta, kun lukee netissä kiertävän kansalaisaloitteen asiasta. Ehdotus on kustannuksiltaan ja periaatteiltaan toteuttamiskelvoton, mikä lienee laatijoiden tarkoituskin.

Siinä vaaditaan kansalaistuloa kaikille, mikä jo sinällään tekee asian toteuttamisen mahdottomaksi. Miksi ihmeessä kansalaistulo pitäisi maksaa myös rikkaille?

Toisaalla luvataan, että se vähennetään verotuksella pois hyvätuloisilta. Naurettava ajatuskin. Rikkailla on kaikenlaiset keinot välttää verotusta verosuunnittelun, veronkierron ja veroparatiisien avulla kokonaan. Minä en usko, että rikkailta saataisiin mitään etuutta pois otettua. Heille maksetaan yhä edelleen lapsilisäkin, vaikka sen maksaminen vain köyhille säästäisi valtiolle 1100 miljoonaa euroa. Kaikkein köyhimmiltä lapsilisä sen sijaan vietiin vähin äänin jo 90-luvulla.

Ja kun kaiken lisäksi kaiken aikaa ollaan siirtymässä entistä enemmän tasaveron suuntaan, niin siinä ne verot tulevat pakolla otetuiksi niin köyhiltä kuin rikkailtakin.

Kansalaistulon määräksi on suunniteltu 650 euroa, joka korvaisi kaikki muut tuet, ettei tarvitsisi asioida monella luukulla. Kuka kuvittelee tulevansa toimeen tällä summalla?

Tällä tavoin räätälöity kansalaistulo tekee itse itsensä toteuttamiskelvottomaksi. Mutta saadaanhan ihmiset taas puuhastelemaan toivossa joutavan perään. On ihan kuin jotain olisi luvassa. Tyhjän saa pyytämättäkin.

 

Mitä ajattelevat Vasemmistoliiton puoluesihteeriehdokkaat perustulosta?

Ei tunnu viiden ehdokkaan joukossa olevan kovin suurta uskoa asiaan. Näin edhokkaat esittelevät kantojaan Kansan Uutisissa 27.5.2013.

Kauko Niemi aloittaa pohtimalla: ”Olen miettinyt asiaa matkan varrella paljon, muun muassa sitä, passivoisiko tämä perustulomalli ihmisiä kuinka pahasti.” Siinähän se jo tuli sanotuksi. Ei Jumala laiskoja elätä.

Saila Ruuthin mielestä prosessi puolueen perustulomallin luomiseksi on ollut sillä tavalla epäonnistunut, ettei asiasta käyty puolueen sisällä laajaa kenttäkeskustelua. Saila Ruuthilla on puoluesihteerigeenit, mutta hänkin aloittaisi nyt vasta keskustelun.

”Loppujenlopuksihan siinä kuitenkin puhutaan nyt sen tuen minimitason hahmottamisesta”, sanoo Marko Varajärvi. Minimitasoilla on ollut tapana hyytyä myös maksimitasoiksi ja siihen se sitten jääkin.

Irma Taavela: ”Siinä mielessä olen perustulon kannalla, että yhdistettäisiin näitä nykyisiä tukimuotoja ja samalla mahdollistettaisiin se, että ihmiset voisivat myös ansaita joitakin pieniä summia ilman että se pieni tulo häviää.”

Yhdistelemällä nykyisiä tukimuotoja ja laittamalla minimituloksi 650 euroa on selvää, että köyhät eivät tule enää millään toimeen.

Jorma Mäntylän vastaus on rehellinen ja suora: ”Tavoite on hyvä, mutta toistaiseksi esitetyt keinot ovat kyseenalaisia.”

 

 

 

Olla vai omistaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Ankkurit ylös

 

Tunnettu saksalainen filosofi ja tietokirjailija Erich Fromm tutki teoksessaan Olla vai omistaa (Kirjayhtymä  1977) ihmisluontoa olemisen ja omistamisen näkökulmasta.
 

Omistaminen hillitön halu on ihmisillä johtanut siihen, että oleminen on lähes tyystin vaihdettu omistamiseen. Tämä heijastuu tietysti myös kieleen. Ihmiset eivät enää välttämättä sano: minä suren, vaan minulla on surua.
 

Usein kuule politikkojen sanovan: Meillä on nyt tahtotila. Tämä kertoo siitä, että he omistavat jotakin. He omistavat tahtotilan. He eivät siis tahdo niin kuin heidän kuuluisi tahtoa. He tyytyvät vain omistamaan tahtotilan, mikä ei johda toimintaan. Jos he todella tahtoisivat, he myös toteuttaisivat tahtonsa, koska heillä on valta.
 

Aina kun kuulen jonkun sanovan, että hänellä on nyt sellainen tai tällainen tahtotila, niin minä nauran. Ilmaisusta tiedän, että hän jättää tahtonsa täyttämättä.
 

Ilokseni löysin päivänä muutamana tämän Ilpo Kaikkosen paljonpuhuvan laulun.

 

 

Taasko kaivetaan verta nenästä

Sateiseen aamun oli mukava herätä. Mutta sitten katsoin Kokoomuksen Ylen uutiset. Oli taas sellainen propaganda-pläjäys, että sade siirtyi sisääni. Terrorismia siellä ja täällä ja Iranin ydinohjelma etenee. Sotavalmistelut ovat siis edelleen täydessä käynnissä.

Luen parhaillaan André Brinkin kirjaa Kun vielä muistan. Hän kertoo siinä, miten katseli sotakuvia tv:stä, kun Bagdadin pommitukset alkoivat: ”Komeita kajoja yötaivaalla, kuin ilotulitusta, sähikäismäistä paukahtelua. Yhdysvallat törmäyskurssilla Irakin kanssa, yksi pahahenki jahtaamassa toista. Saddam, Bush. Kuukausikaupalla maailma oli vaappunut tämän uhitteluleikin partaalla arvaillen, kävisikö Yhdysvallat (tässä kuviossa Briannia on pelkkä räkänokkainen pikkuveli, joka kipittää ison öykkärin kintereillä) todella kimppuun.”

Nytkö jälleen ollaan näkemässä sama spektaakkeli? Joko nyt maailma on ajettu sellaiseen jamaan, mistä vain sota voi pelastaa tuhokapitalismin.

”Harvoin olen kohdannut niin raskauttavia ja musertavia kommentteja sodan filosofiasta kuin tämä The New York Timesin sotakirjeenvaihtajan Chris Hedgesin vuodatus” kirjoittaa Brink:

”Sodan pysyvä viehätys on tämä: kaikesta tuhosta ja verenvuodatuksesta huolimatta se voi antaa meille sitä, mitä elämältä kaipaamme. Se voi antaa tarkoitusta, sisältöä, syyn elää. Vasta keskelle kahakkaa jouduttuamme  paljastuu, kuinka pinnallista ja tyhjänpäiväistä elämämme onkaan. Keskustelujamme ja yhä enenevässä määrin myös sähköisiä viestimiämme hallitsee rihkama. Ja sota on houkutteleva eliksiiri. Se antaa meille määrätietoisuutta, yhteisen asian. Se sallii meidän olla jaloja.”

Ja Brink jatkaa: ”Jos  tästä on kyse, jos tämä on osuva arvio Yhdysvalloista syyskuun yhdennentoista jälkimainingeissa, silloin länsimaat ovat todella ajautuneet kuilun partaalle. Juuri tyhjyyden edessä ihmiskunta on aina heittäytynyt syvällisimpiin filosofisiin tutkiskeluihinsa. Tunnustettakoon, että tarkastellessani koko elämääni ja kaikkia rakkauksiani huomaan sen olevan pelkkää reaktiota Hedgesin mainitsemaan ’rihkamaan’: yritystä löytää siitä ’tarkoitusta, sisältöä, syytä elää’, minkä hän nyt löytää sodasta. Jotakin on jossakin mennyt käsittämättömän pahasti vikaan.”

 

(André Brink, Kun vielä muistan, Suom. Seppo Loponen, WSOY, Juva 2006)

Antakaa nuorille rahaa ja turvattu toimeentulo

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Liekki lämmittää

Poliitikot vetoavat työnantajiin nuorten työllistämiseksi. Työministeri Lauri Ihalainen vetosi viimeksi eilen. Hän kertoi hallituksen tukevan nuorten palkkaamista runsailla määrärahoilla. Entinen työministeri Anni Sinnemäki esitti hurskaan toivomuksen, että kesällä laadittavassa lisäbudjetissa pitäisi lisätä määrärahoja entisestään.

Samaan aikaan, kun näitä katteettomia lupauksia esitetään, leikataan nuorille kohdistettuja sosiaalipalveluja ja lisätään kaikenlaisia sanktioita.

Huolimatta paljon puhutusta nuorisotakuusta se ei ole toteutunut toivotulla tavalla. Nuorten työttömyys on lisääntynyt. Alle 25-vuotiaiden kohdalla nuorisotakuun lupaama koulutus- tai työpaikka on järjestynyt noin 70 prosentille ja alle 30-vuotiaille vain vähän yli 60 prosentille. Miksi säätää lakeja, joiden toteutumista ei kyetä valvomaan.

Ruotsissa nuoret mellakoivat. Koska sama nähdään Suomessa?

Ylen aamu-tv:ssä nuoriso-ohjaaja Kirsti Kallansalo sekä tutkija Mikko Salasvuo kertoivat näkemyksiään: Pahinta, mitä nuorille voidaan tehdä, ovat tyhjät puheet.  Retoriikka yhteisistä talkoista, kaikkien auttamisesta ja siitä, ettei ketään jätetä, on pahinta. Kun puheet ja teot eivät vastaa toisiaan, nuoret turhautuvat ja lakkaavat luottamasta. Näin on jo monen kohdalla tapahtunut. Suomalainen nuori ei lähde ainakaan vielä kadulle, hän jää sänkyyn, masentuu ja kostaa itselleen.

Suomalaispoliitikkojen puheet ovat osoitus siitä, miten kauaksi he ovat todellisuudesta vieraantuneet. Työpaikkoja ei luoda pelkästään rahaa jakamalla. Rahat kyllä käytetään aina johonkin, mutta toivottuja tuloksia ei vain tahdo syntyä. PK-yritykset mahdollisina työllistäjinä eivät voi harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Niiden on huolehdittava omasta pystyssä pysymisestään.

Koska nuorisotakuu ei ole toteutunut, pitäisi ensimmäiseksi huolehtia nuorten toimeentulosta.  Tässä oikein kohdennettu kansalaistulo olisi paras ratkaisu.

 

Riistapellot kukkivat veronmaksajien tuella

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Riistapelto

Tänä keväänä ovat silmiin pistäneet erityisen kauniit voikukkapellot. EU maksaa näille riistapelloille tukea enemmän kuin kesannoille, jotka vaativat enemmän työtä.
 

Riistapelloilla ruokitaan metsäneläimiä veronmaksajien rahoilla.
 

Maailmassa kuolee 17 000 ihmistä joka päivä nälkään.
 

Jotain on pahasti vialla.

Mille posteljooni nauroi?

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Ostaisitko Urpilaiselta käytetyt renkaat?

– Mitä ne oikein kuvittelee? Kuvitteleeko ne tosiaan, että vaihtamalla pari nollaa keskenään saadaan aikaa muuta kuin lisää nollia, tuhisi posteljooni ja paukutti laatikoiden kansia.

– Mihin tuo nyt liittyy.

– Demareiden ministerivaihdoksiin tietysti. Kaksi kolloa akkaa lisää ja missä on niiden ansiot. Toisen nimeä en edes muistanut ennen kuin kertoivat. Urpilaisen olisi pitänyt vaihtaa itsensä. Sehän se ongelma on.

– Mitkä ansiot?

– No eikö ministereillä pitäisi olla ansioita? Eikö päättäjillä pitäisi olla jotain näyttöä siitä, että ovat saaneet jotain aikaan. Halvoista vuokra-asunnoista on puhuttu niin kauan kuin minä muistan. Missä ne ovat? Kysyn vaan. Ja Urpilainen puhuu jääkiekosta. Ei kai politiikka mitään jääkiekkoa ole, vaan yhteisten asioiden hoitamista.

– Eikö se ole hyvä vertaus?

– No siinä mielessä joo, että nytkin taklasivat ja vetivät toisiaan turpiin niin että hampaat lensi. Siksi ne sössöttää. Kovin ovat miehet käyneet vähiin puolueessa. Mahtaa Jungneria nyt harmittaa.

– Mutta he vaihtavat nyt rytmiä.

– Näkisi vaan. Tähän asti on juostu perässä. Meinaako ne nyt ryhtyä ryömimään? Ennen sentään puhuttiin ihmisten oikeudesta verovaroilla kustannettuihin palveluihin. Nyt puhutaan vain siitä oikeudesta, kuka ne palvelut SAA järjestää. Annetaan kaikki veromarkat vaan ylikansallisille ryöstöfirmoille ja pankeille. Siinä on poliitikkojen lupaamat leveät hartiat, joiden varjossa ihmiset saavat kitua aurinkoa näkemättä.

– No aika näyttää.

– Niin näyttää. Seuraavissa vaaleissa keskusta ja perussuomalaiset pesevät demarit menen tullen, nauroi posteljooni ja ajoi tiehensä.

Puoluediktatuuri ja nepotismi rulettavat

MTV:n kympin uutiset tiesi kertoa, että demareissa harkitaan jo ministerien kierrättämistä. Eikä ihme. Tuskin on maassa ollut yhtään tällaista hallitusta, joka päättää ja selittää asiat näin moneen kertaan kuin tämä. Lieneekö syy siinä, että hallituksessa on paljon "lapsia", jotka ovat perineet manttelinsa ja nostettu suoraan oksalle.

 

Tuttuja nimiä ja yhteiskunnallisten vaikuttajien jälkeläisiä ovat ainakin Arhinmäki, Hautala, Ihalainen, Kiuru, Niinistö, Tuomioja ja Virkkunen. Suomalainen nepotismi rulettaa. Saa nähdä millaisia nimiä löytynee uudelta hallituskierrokselta.

 

Nepotismia ei esiinny pelkästään ministereiden keskuudessa, vaan kaikilla yhteiskunnan avainaloilla: valtion hallinnossa. kunnissa, kulttuurissa, mediassa ja myös EU:ssa.

 

Itseään täydentävät puoluejohdot toimivat kuin pahimmat stalinistit. Käytäntöä on nimitetty vasemmistossa myös demokraattiseksi sentralismiksi, mutta tästä on luovuttu.
 

Junttaamiseksi kutsuttiin ennen sitä toimintaa, jolla sisäpiiri määräsi puoluejohdosta. Nykyistä nimeä en tiedä.

Puoluediktatuuri on demokratian toteutumisen pahin este Suomessa.
 

Kansan edustajat kaikkiin päättäviin elimiin voitaisiin valita arvalla ja suoralla kansanvaalilla. Kansanäänestykset nykytekniikalla olisi helppo toteuttaa.
 

Demokratian ulottaminen talouteen ei olisi pahitteeksi sekään.

Mutta onko neekeri sitten niin laiska?

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Mennyt maailma

Näin kysyy kirjassaan Aarniometsän lääkärinä Albert Schwitzer, ja vastaa:

 

”Joka kerran on nähnyt neekerikylän asujamiston raivaamassa aarniometsää uutta istutusta varten, hän tietää, että pystyvät viikkokaudet innokkaasti ja kaikki voimansa jännittäen tekemään työtä. Tähän – sivumennen sanottuna – kovimpaan kaikista töistä on jokainen kylä pakotettu joka kolmas vuosi. Korkeat banaanipensaat kuluttavat maan tavattoman nopeasti. Siksi on joka kolmas vuosi laitettava kaadetun ja poltetun aarniometsän tuhalla höystetty uusi istutus.

 

Mitä minuun tulee, niin en enää uskalla ennakkoluulojen perusteella puhua neekerien laiskuudesta sen jälkeen, kun viisitoista neekeriä miltei keskeytymättä soutaen vastavirtaan kolmekymmentäkuusi tuntia toi luokseni kuolemansairaan valkoihoisen.

 

Asianhaarojen pakottaessa neekeri siis tekee työtä sangen hyvin… Mutta hän tekee vain sen, minkä asianhaarat todella vaativat. Luonnonlapsi on aina vain tilapäistyöntekijä, ja juuri tämä on arvoituksen ratkaisu.”

 

Aarniometsästä ihminen saa kaiken tarvitsemansa. ”Työpaikan hän ottaa vain, kun hän tarvitsee rahaa johonkin määrättyyn tarkoitukseen. Hän tahtoo ostaa vaimon; hänen vaimollaan tai vaimoillaan on mielitekona kauniit kankaat, sokeri, tupakka; Hän itse tarvitsee uuden kirveen, joisi mielellään viinaa, pitäisi herraspukua ja kenkiä.

 

Oikeastaan siis enemmän tai vähemmän varsinaisen olemassaolon taistelun ulkopuolella olevat tarpeet saavat luonnonlapsen pestautumaan työhön. Ellei rahan hankkimisella ole määrättyä tarkoitusta, jää hän kyläänsä. Jos hän on työssä jossakin ja on ansainnut niin paljon, että voi hankkia itselleen, mitä sydän halasi, niin hänellä ei ole mitään syytä vaivata itseään enempää, ja hän palaa kotikyläänsä, missä hänellä on aina asunto ja ruoka.

 

Neekeri ei ole laiska, vaan hän on vapaa”, sanoo Schweitzer.

 

(Albert Schweitzer, Aarniometsän lääkärinä, WSOY Porvoo, 1922)

 

Köyhät maahan turvalleen: LISÄÄ INFLAATIOTA!

Kuvat: Johannes Heinonen

 

Ylen kuuden uutiset (kohta 12.13) kertoivat eilen (8.5.) presidentti Sauli Niinistön puheesta Sitra:n kestävän talouspolitiikan kurssilla. Niinistön mukaan harjoitettu inflatorinen rahapolitiikka rapauttaa luottamusta talous ja rahapolitiikkaan.

 

Siitä huolimatta rahan määrää markkinoilla lisätään jatkuvasti. Eturintamassa tässä ovat Fed, EKP, Suomen Pankki ja myös Japanin keskuspankki, jotka valtioiden velkakirjojen ostamalla lisäävät setelirahoitukseen määrää.

 

”On pantu se setelipaino pyörimään ja epäilen, että näin tulee tapahtumaan jatkossakin, koska tässä on velkakriisin avain”, sanoi Niinistö.

Ei siis mitään väliä sillä, että kaikkein heikoimmat joutuvat kärsimään edelleen loputtomasti. Ei mitään välitä sillä, että piensäästäjien tilit tyhjenevät. Ei mitään väliä sillä, että rahat tuskin enää riittävät ruokaan. Ei mitään väliä sillä, että työttömyys lisääntyy.

Koettu talouspolitiikka on jo näyttänyt, mihin se kykenee. Se kykenee vain rikastuttamaan rikkaita ja lisäämään työttömyyttä, mutta mitä siitä, kunhan vain velkakriisin uhreiksi eivät joudu rahakkaat pankit ja maailman ökyrikkaat.

Vakautta tässä kaivattaisiin, mutta sitä presidentti ei tajua. Sitä eivät näytä tajuavan myöskään muut inflaation nimiin vannovat "työväen ystävät".

Hei me teurastetaan!

 

Mistä ei osaa puhua, siitä on vaiettava

 

Sote on puhuttanut ja puhuttaa edelleen. Päätöksiä ei synny ja valmistelut tehdään verhojen takana. Tästäkin on tullut maan tapa. Mitäpä turhaan kansalaisille heidän omista asioistaan kertomaan.

 

Vasemmistoliiton kansanedustaja Erkki Virtanen antoi eilen Ylelle kuuden uutisissa lausunnon asian edistymisestä. (Alkaa kohdasta 2.12) Näin korkea on siis asioita valmistelevan kansanedustajan tietämys: ”Ehkä, ehkä se ongelma on nyt siinä, että että ratkaisu ei ole niin yksinkertainen ja selväpiirteinen, että että tota, sitä nyt ihan ihan tosta vaan voitaisi välttämättä edes kuvailla.”

Että kun valmistelu on tällaista, niin miten monta kertaa päätökset vielä avataan.

 

Näin tietää Wikipedia kertoa kansanedustajasta, joka antaa lausuntoja ja on päättämässä asioista, joita hän ei ymmärrä: Erkki Alvar Virtanen on suomalainen poliitikko. Hän on toiminut Vasemmistoliiton kansanedustajana vaaleista 2003 lähtien. Virtanen on ollut Kuopion kaupunginvaltuustossa 1993-1997 ja jälleen vuodesta 2005 alkaen sekä kaupunginhallituksessa 1995-1996. Virtanen ilmoitti 15. kesäkuuta 2009 eroavansa Kuopion kaupunginvaltuustosta. Päätöksen taustalla oli KHO:n keskustan kansanedustajan Janne Seurujärvelle antama päätös, jonka mukaan hän ei ollut vaalikelpoinen 2008 kunnallisvaaleissa, koska oli kunnan omistaman yhtiön toimistusjohtaja. Virtanen on Seurujärven tavoin kansanedustajantyön takia virkavapaalla kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtajan tehtävistä.
 

Että eipä näytä olevan kovin hyvin hallinnassa esteellisyysasiatkaan. Ilmeisesti liian monimutkaisia asioita ovat nekin.

 

Näin siis ihmisiltä piilotetaan tärkeät, heitä itseään koskevat asiat, huttuiseen ilmaisuun. Unohtunut on kokonaan, mitä sanoi Ludwig Wittgenstein: Kaiken mitä voi ajatella, voi ajatella selvästi. Kaiken mitä voi sanoa, voi sanoa selvästi. Mutta kaikkea mitä voi ajatella, ei voi sanoa.

Voi poikani!

 

Saahan sitä sanoa

Pienpuolueet ylistävät hallitusta onnistumisesta, vaikka kansa kiehuu.

Mutta osaavat ne isotkin. Alikersantti Matti Saarinen, entinen kansanedustaja, yltyi luettelemaan demareiden saavutuksia puhuessaan vappuna  Inkoossa.

Hänen mukaansa linja muuttui, kun demarit palasivat hallitukseen.

Saavutuksiin kuuluvat euromaiden tukipakettien vastatakuut, sijoittajavastuu ja tiukennettu pankkivalvonta.

Veroja kuulemma maksetaan maksukyvyn mukaan, vaikka koko ajan on siirrytty tasaveron suuntaan.
Pääomatulojen ja suurituloisten verotusta on kiristetty. Missähän päin maailmaa?

Silti Saarinen toisaalta myönsi, että politiikkaa on tehty porvarillisin talousopein, mikä taas on vienyt talouslamaan sekä sosiaalisten ja ekologisten ongelmien äärelle.

Näin.

Alijäämäterroristit ovat nyt vauhdissa

Näinhä se menee: Jos lamaa ei ole, niin lama tehdään. Se tehdään siksi, että rikkaat rikastuisivat ja köyhät köyhtyisivät. Velkaannuttamalla ihmiset ja valtiot, saadaan aikaan tilanne, jossa tulee mahdolliseksi ulosmitata ja keskittää omaisuusmassat entistä harvempiin käsiin.

 

Viimeksi viime viikolla Hesari kirjoitti, miten viimeinen lama kasvatti tuloeroja Amerikassa. Jälleen rikkaat rikastuivat ja köyhät köyhtyivät.

-------------------

 

Suraavan jutun kirjoitin 10 syyskuuta 2010 otsikolla Alijäämäterroristit ovat jo liikkeellä::" Viime kesänä Englannin hallitus teki päätöksen luopua edellisen hallituksen elvytysohjelmasta ja maksaa 1000 miljardin lainansa. Tämä johtaa julkisten menojen leikkauksiin, lomautuksiin, kulutuksen vähentämiseen, työttömyyden lisääntymiseen ja konkursseihin.

Se tarkoittaa markkinoilla olevan rahan määrän pienenemistä, koska tänä päivänä lähes kaikki ”raha” on velkaa. Ja tämän velan lyhentäminen lisää vain työttömyyttä ja taloudellista tuskaa.

Tämä sama malli aiotaan toteuttaa myös Suomessa seuraavien vaalien jälkeen ainakin, jos nykyinen hallitus jatkaa. Tätä tarkoittavat kaikki salaperäiset puheet siitä, että vaalien jälkeen on pakko ryhtyä leikkauksiin. Sanomattakin on selvää, että leikkaukset kohdistetaan yhteiskunnan heikoimpiin, vaikka tätä ei uskalleta ääneen sanoa.

Tällä hetkellä "Minimitoimeentulon saajan euro on 14,2 senttiä ja vuositulo 5100 euroa, sillä on pärjättävä ja pulinat pois. Kaikki suomalaiset eivät ole sisäistäneet (tai välittäneet sisäistää) tätä asiaa. Joten laittakaa ihmeessä tietoa eteenpäin aina kun voitte. Jossakin vaiheessa se muuttaa asenteita ja tavoittaa sen päättäjän joka alkaa purkaa tätä kurjuutta." sanoo verovalmistelija Liisa Kärki fb:ssä.

Tosin monilla päättäjillä on tuohon jo valmis asenne: - Kyllä niiden täytyy jostain muualta rahaa saada, kun tuolla ei kuitenkaan kukaan voi tulla toimeen. Näin sanoi minulle aikoinaan Karkkilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja (entinen sdp, sittemmin kokoomus). Silloin keskusteltiin niistä ihmisistä, jotka elivät toimeentulotuen varassa ja joilta juuri oli viety lapsilisät.

Omassa blogissaan Uudessa Suomessa sinivihreä liberaali Tuomas Hack sanoo, että laskelma ei pidä paikkaansa, koska tämän lisäksi tulee esimerkiksi asumistuki ja sosiaalitoimistosta saa rahaa lääkkeisiin. Ongelma on vain se, että monilla näistä ihmisistä ei ole edes asuntoa, vaan he elävät toisten nurkissa. Tutkimusten mukaan jo nyt monet vanhukset jättävät lääkkeensä ostamatta, koska eivät jaksa käydä sossussa rukoilemassa.

"Tilastokeskuksen taulukoiden mukaan palkansaajien keskitulo Suomessa vuonna 2009 oli 2940€. Yksinelävän toimeentulotuki puolestaan 417,50€. Perustuslaista esitettyjen tulkintojen mukaan perus- ja vähimmäisturvan on taattava sosiaalisesti hyväksyttävä elintaso, joka ei poikkea liiaksi väestön keskimääräisestä elintasosta. Tulkintojen mukaan perustuslain antamat oikeudet ovat pysyviä, joten alempi lainsäädäntö ei voi suoraan poistaa perustuslain oikeuksia. Nykyinen toimeentulotukilaki on perustuslain hengen vastainen vaikka se nimellisesti täyttää lain kirjaimen. Tähän ristiriitaan olen yrittänyt kysellä ratkaisua niin kunta- kuin valtiotasollakin. Vastauksena on ollut, etteivät kunnat ole rikkoneet lakia. Mutta köyhän euro on edelleen 14,2 senttiä. Mitäs tehtäis, jotta se saataisiin nousemaan siedettävälle tasolle", kysyy Liisa Kärki.

Joka tapauksessa kehotan jokaista lukijaa sulkemaan hetkeksi silmänsä ja miettimään, mitä 417,50 eurolla kuukaudessa tänä päivänä saa ja mitä saa huomenna, kun sinivihreiden uusien energiaverojen heijastusvaikutukset näkyvät kaikissa hinnoissa.

Eikö verotuksen pitäisi toimia myös tulojen tasauksen välineenä eikä vain jakoautomaattina niin kuin oikealla laidalla tunnutaan kuviteltavan edelleen, vaikka ympäristösuojelun nimissä ylempien tuloluokkien tulojen hillitseminen olisi enemmän kuin suotavaa.

Suvi-Anne Siimeksen ollessa valtiovarainministerinä hän eräässä tv-keskustelussa torppasi vasemmiston lempilapsen perustulon ja sanoi, että se voisi tulla kysymykseen korkeintaan vuonna 2050, mikä oli ilmeisesti vitsi.

Perustuloa ei tule, koska kapitalismi tarvitsee suhteellisen liikaväestön toimimaan työvoimareservinä, joka pitää työvoiman hinnan alhaisena. Riittävä perustulo saattaisi myös aiheuttaa haluttomuuden mennä töihin niillä kaikkein alhaisimmilla palkoilla, joita tarvitaan vähintään kaksi työpaikallista, että tulisi edes auttavasti toimeen.

Kaiken lisäksi esteenä on vielä tämä Suomessa noudatettu sosiaaliturvan universaaliperiaate, jonka mukaan esimerkiksi lapsilisät pitää maksaa kaikille varallisuuteen katsomatta. Perustulon maksamista kaikille on esittänyt myös Osmo Soininvaara ilmeisestikin tietoisena siitä, että tämä yksityiskohta vaarantaa koko idean."

Elintaso johon harva yltää

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Hyvin menee, mutta menköön.

Herra Isoherra väitti perjantaina jälkiviisaasti Ylessä valehdeltavan joka päivä, että pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa romutetaan. Kas, en minä vain ole huomannut.
 

Pohjoismaisen hyvinvoinnin romuttaminen aloitettiin jo 90-luvulla. Ensimmäiseksi vietiin kaikkein köyhimmiltä lapsilisät.

Sen jälkeen on kansalaisille pantu jatkuvasti uusia veroja ja maksuja, jotka ovat heikentäneet entisestään kaikkein heikoimpien asemaa. Ennen verovaroin kustannetut palvelut ovat maksullisia ja tendenssi on nouseva.
 

Inflaatio syö jatkuvasti ostovoimaa. Leipäjonot pitenevät. Oma asunto on entistä useammalle vain unelma. Kännykässä ei voi asua. Pankkien korot ovat myös nousussa. Konkurssit lisääntyvät. Samoin ulosotot.
 

Vuoden 2015 alusta lähtien työttömän on pakko jo 300 työttömyyspäivän jälkeen osallistua kuntouttavaan työtoimintaan. Tästä taas seuraa, että entistä useammin työtön joutuu töihin työmarkkinatuella ja yhdeksän euron kulukorvauksella, mikä tietysti lisää orjatyön käyttöä.
 

Riiston asteen kovenemisesta kertoo se, että elämiseen ei riitä yksi työpaikka. On tehtävä montaa työtä yhtä aikaa ja jokaisen perheenjäsenen ryhdyttävä ansioon heti kun kynnelle kykenee. Kaikki mahdolliset sivubisnekset on otettava käyttöön.

Terveydellinen eriarvoisuus on lisääntynyt kaiken aikaa. Kelan kautta tapahtuu tulonsiirto köyhiltä rikkaille, joilla on varaa yksityisiin terveyspalveluihin. Vähävaraisten vanhusten kurjuus on tiedossa.
 

Koulutuksellinen eriarvoisuus lisääntyy. Lukion aloituskirjat maksavat jo tuhansia euroja. Maksuton koulutus on pelkkää puhetta.

Köyhyys, työttömyys ja osattomuus periytyvät jo kolmanteen ja neljänteen polveen. Nuorten työllisyystakuu on pelkkää puhetta.
 

Herra isoherran mielestä keskiluokka on katoamassa. Mihinkä sellainen katoaisi, jota ei ole olemassakaan. Yhteiskunta jakaantuu edelleen työnantajiin, työtätekeviin ja osattomiin. Työtätekeviin kuuluvat myös PK-yrittäjät.
 

Yhteiskunta, joka ei kykene huolehtimaan heikoimmistaan, ei ole hyvinvointiyhteiskunta. Heittämällä kasvavan joukon ihmisiä yli laidan päättäjät rapauttavat sen vähänkin hyvinvoinnin, joka vielä on jäljellä.
 

Yhteiskunta on tasan niin vahva ja hyvinvoipa kuin on sen heikoin lenkki. Tämän luulisi Herra Isonherrankin käsittävän.

Tyhjän saa pyytämättäkin

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tässä ei vesi pysy

 

Määritelmänsä mukaisesti inflaatio on rahan ostovoiman heikkenemistä. Deflaatio on sen vastakohta. Devalvaatio taas merkitsee rahan arvon suhteuttamista toisiin valuuttoihin.

Viime syksynä sekä vasemmalta että oikealta vaadittiin inflaatiota. Sitä esittivät presidentti Sauli Niinistö ja sitä toivoi häntä presidentiksi tukenut emeritusmeppi Esko Seppänen.

Inflaatiota toivottiin ja sitä saatiin. Viimeistään arvonlisäkorotuksen myötä inflaatio hyökkäsi kaikkiin hintoihin.

Koska inflaatio näin alkoi esiintyä peikkona, joka säikytteli jokaisen kulman takaa, alettiin sitä kutsua sisäiseksi devalvaatioksi ja jopa deflaatioksi. Sisäinen devalvaatio on mahdottomuus, edellä mainitusta syystä. Sisäinen devalvaatio on oxymoron.

Deflaatiota tämä rahan arvon heikkeneminen ei ole koskaan nähnytkään.

Viimeksi Yle viime viikolla kertoi uutisissaan, että inflaatioprosentti on vain vähän yli yhden prosentin. Tämä on vanha trikki. Inflaatioprosentti määritellään käyttämällä erilaisia indeksejä, joita on helppo manipuloida ja sormeilla. Indeksin määräytyy sen mukaan, mitä hintoja siihen kulloinkin kelpuutetaan.

Inflaation vähätteleminen on tarkoituksellista, koska näin saadaan torpattua oikeutetut vaatimukset palkankorotuksista ja muista toimeentulon edellytyksistä: eläkkeistä, lapsilisistä ja erilaisista korvauksista ja tuista. Presidentin palkankorotuksesta kieltäytyminen on kansalaisten pilkkaamista.

Vapaan hinnoittelun oloissa hinnat määräytyvät markkinoilla.  Todelliset hinnat eivät indekseissä näy. Hintojen korotuksia tapahtuu myös tuotemerkkejä uusittaessa ja pakkauskokoja muutettaessa. Konstit on monet, sanoi eukko kun kissalla pyyhki,

Paras rahan arvon mittari on kunkin oma kukkaro. Se kertoo köyhälle ihan tarkkaan sen mitä rahalla saa ja kuinka kauas sillä pääsee. Siihen voi aina luottaa.

 Kuva: Kaija Olin-Arvola: Tyhjiä pöytiä