perjantai 28. elokuuta 2015

Sananvapaus on kova sana!


"Kieleni rajat ovat maailmani rajat. Wittgenstein." Katumaalaus Mariborissa Sloveniassa. Kuva: Kaija Olin-Arvola
Sana on kova, jos se on kovaksi tarkoitettu. Sana saa voimansa kontekstista, siitä kuka sanoo, missä sanoo ja koska sanoo.

Somekin on kova sana. Suomen johtavana sanomalehtenä pidetty komposti uhrasi näkyvästi tilaa Vastavalkealle, joka on uusi tulokas sananvapauden markkinoilla. Vielä kymmenen vuotta sitten julkaisu olisi vaiettu kuoliaaksi valtamediassa. Russofobian ilmapiirissä mikään ei vaaratonta, puolueetonta ja neutraalia. Toista ääntä ei valta halua.

Senkin uhalla, että nyt pitäisi fokusoida yhteiskuntasopimukseen ja leikkauksiin, nostan esille Olli Immosen. Hänen manifestinsa oli tarkoin harkittu, sen tyyli, kieli ja ajankohta olivat tietoisia.
Ilmiö synnytti mielenilmauksen, joka oli suurin Suomessa pitkiin aikoihin. Se oli kannanotto monikulttuurisuuden puolesta. Joitakin ajatuksia syntyy väistämättä siitä, miten Suomessa parhaillaan Venäjään suhtaudutaan. Venäläisiä saa taas ryssitellä. Se on sallittua. Miksi?

Hieman erikoinen oli presidentti Sauli Niinistön tervehdys tilaisuuteen: Hän varoitti keskustelun kärjistämisestä heti, kun se oli vasta alkamassa. Aiemmin en ole ainakaan huomannut Niinistön puuttuneen perussuomalaisten rasistiseen retoriikkaan.

Sipiläkin lähetti viestinsä monikulttuurin maneesille. Jokainen tietää SSS-hallituksen ja sen juoksupojan Juhana Vartiaisen kannan maahanmuuttajiin. Heitä pitäisi saada mahdollisimman paljon lisää, jotta työvoiman hinnat saataisiin poljettua mahdollisimman alas ja sitä kautta Suomeen uusia työpaikkoja, joita muualla myös hikipajoiksi kutsutaan.

Suomi ei tarvitse paarialuokkaa. Maa kyetään palauttamaan hyvinvointivaltioksi, jos vain tarpeeksi tahtoa löytyy.

Sananvapauden kiivaimmat ja kovaäänisimmät puolustajat tuntuvat olevan niitä, jotka soisivat vapauden vain omalle äänelleen.

Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin kertoo pahoittaneensa mielensä siitä, että tunnetun Hitler-elokuvan kohtaukseen on väännetty vitsiä milloin mistäkin aiheesta. Idea noudattaa huumorin perinteistä kaavaa eli ylhäisen alentamista, mutta muuta vitsikästä siinä ei sitten olekaan. Nyt pätkä on jo kulunut puhki.

Samoin Herlin kertoi tuntemuksistaan, kun Agitprop laulaa taistelusta. Vallan kamala on hänen mielestään laulu ”Lenin-setä asuu Venäjällä”, joka ei ole edes parodiaa. Ja kun Uusi Suomi sitten laittaa banneja pahimmille kirjoittajille, sitä verrataan Neuvostoliittoon ja Pohjois-Koreaan.
Ja sitähän se on, sitä itseänsä. Valta on aina pyrkinyt kieltämään oman valtansa. Tietysti niin Uudella Suomella kuin Neuvostoliitollakin aikoinaan on sananvapauden avaimet taskussaan. Someen ne eivät kuitenkaan enää tai pitäisikö sanoa vielä ulotu. Jolla on sana, sillä on valta.

Valta ja vapaus ovat molemmat suhteita, aivan niin kuin on totuuskin. Mikään niistä ei ole objekti ja tämä olisi jokaisen hyvä ymmärtää. Vapaus on aina suhteessa johonkin; vapautta johonkin, vapautta jostakin. Vapaus on vastuun tiedostamista, samoin valta.

Jokainen sana on myös teko. Sillä voidaan lyödä ja siitä pitää taistella. Taistelun tapoja on monia. Siksi ei sanan käytön kieltämisessä ole mitään järkeä. Ongelma ei ole taistelu-sanan monimerkityksisyys. Taistelun sisältö ja tavoite ratkaisevat.

Niin kauan kuin harvojen käsiin keskittynyt globaalipääoma omistaa maapallolla lähes kaiken, on alistettujen ja osattomien jatkettava taistelua. Missään vaiheessa ihmiskunnan historiaa eivät vallanpitäjät ole vapaaehtoisesti luovuttaneet omastaan.
Viitteet