Mitä on tekeillä? Kuka provosoi ketä?

 

Viime kesänä Suomi oli mukana Naton Allied Shield –harjoituksessa (Baltops 15), johon osallistui 15 000 sotilasta 22 maasta. Suomalaiset harjoittelivat Puolassa. Pääosa joukoista harjoitteli Välimerellä.

Kun kirjailija Pentti Sainio kysyi Natoon perehtyneeltä sotahistorian dosentilta Markku Salomaalta ”Mitä pääharjoituksessa Välimerellä harjoitellaan tämä vastasi: ”Baltian puolustusta. Välimeren harjoitus on demonstraatio Baltian puolustamisesta. Harjoituksen peitepiirros heitetään tarpeen vaatiessa Baltian kartan päälle ja menoksi. Harjoitusta ei viety suoraan Baltiaan, koska Venäjä provosoituisi. Nämä harjoitukset ovat kasvaneet mittasuhteiltaan kilpaa koko ajan, mikä muistuttaa kylmän sodan ajasta. Nämä maskeerataan rauhankumppanuusohjelmaan, että veli venäläinen ei häiriinny, ja kuitenkin niin käy. Eihän Suomi voi liittoutumattomana olla Naton sotaharjoituksissa. Mutta siitä kuitenkin on kyse.”

Dosentti Salomaan mukaan kyseessä oli ”Halloween-naamiaiset”. Salomaan mielestä me suorastaan tyrkytämme itseämme voimannäytön kohteeksi Venäjälle. ”Juha Sipilän, Alexander Stubbin ja Timo Soinin hallituksella on totiset paikat. Tosiasioiden tunnustamisen aika on koittamassa. On vain suuren O:n kokoinen aukko puolustuksessa”, sanoo Salomaa.

Joulukuussa 2015 ilmestyneessä kirjassaan Kylmän sodan toinen erä Salomaa toteaa, että Suomen itsenäinen puolustus on tiensä päässä. Ja siksi: ”Nyt on hyvä hetki rohkeasti tunnustaa tosiasia, että Suomen varmin mahdollisuus sotilaallisen avun saamiseen häätätilanteessa voi perustua kahdenkeskiseen sopimukseen suoraan Yhdysvaltojen kanssa.”

Tämä selittää ahkeran vierailu-buumin maiden välillä ja myös aamiaisrukoukset Valkoisessa talossa. Alaskan ilmastokokouksessa 1.9.2015 USA:n presidentti Barack Obama kätteli ohimennen myös ulkoministeri Soinin, joka totesi ”Timo Suomesta. Voimme olla avuksi.”

Nyt ollaan niin pitkällä, että Venäjän provosoituminen ei enää pelota. Parhaillaan on menossa harjoitus Baltops 16, joka on Naton suurin sotaharjoitus Itämerellä.

Tänä vuonna Suomesta on sotaharjoituksissa mukana rannikkojääkäreitä ja panssaritiedustelijoita. Alkuvaiheessa on mukana 600 sotilaan vahvuinen maihinnousuosasto, joka harjoittelee Suomen ja Ruotsin rannikoilla. Maihinnousuja tehdään Hankoniemen alueella olevalle Syndalenin harjoitusalueelle.

Baltops-harjoitukseen osallistuu 160 sotilaan vahvuinen rannikkojääkärikomppania Uudenmaan prikaatista ja ainakin saman verran ruotsalaisia rannikkojääkäreitä toimii hollantilaiselta maihinnousutukialus Johan de Wittiltä.

Suomalaisten ja ruotsalaisten lisäksi maihinnousuosastoon kuuluu 200 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta sekä 30 sotilaan vahvuinen italialainen tiedustelujoukkue. Amerikkalaisilla on mukana 12 maihinnousupanssarivaunua, muut liikkuvat rantauduttuaan jalkaisin.

Johan de Wittin lisäksi Hankoniemen edustalle saapuu kaksi muuta isoa maihinnousutukialusta: amerikkalainen USS Carter Hall ja Britannian laivaston suurin alus HMS Ocean.

Suomessa harjoitellaan kolme päivää 6.–8. kesäkuuta ja sen jälkeen neljä päivää Ruotsissa.

Koulutuspurjehdukselta palaava miinalaiva Uusimaa osallistuu Baltopsin loppuvaiheisiin Itämerellä.

Tänä vuonna harjoituksiin osallistuminen maksaa Suomelle noin 400 000 euroa. Viime vuonna yli miljoonan.

Kaikkiaan Baltopsiin osallistuu yli 4000 sotilasta 17 maasta. Sota-aluksia on viitisenkymmentä. Ruotsi lähettää harjoituksiin rannikkojääkäreiden ohella muun muassa sukellusveneen ja Gripen-hävittäjän, kertoo Yle 18.5.2016.

Heinäkuussa 2015 puolustusministeri Jussi Niinistö vastasi Markus Mustajärven kysymykseen, että Suomi ei harjoittele ”Baltian tai muiden Nato-maiden sotilaallista puolustamista”.

Lähteet

Yle (18.5.2016): Nato tekee ensi kerran maihinnousun Suomen rannoille – Itämerellä alkamassa kolme suurta sotaharjoitusta http://yle.fi/uutiset/nato_tekee_ensi_kerran_maihinnousun_suomen_rannoille__itamerella_alkamassa_kolme_suurta_sotaharjoitusta/8885217

Sainio, Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit, Into, Viro.

Salomaa Markku | Docendo (11/2015): Kylmän sodan toinen erä.

Kaija Olin-Arvola on runoilija ja eläkkeellä oleva toimittaja.

Hornetit lentävät, kaikki muu seisoo

Kaija Olin-Arvola arvioi Pentti Sainion kirjan Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet.

”Mikä on Suomen puolustusvoimien iskukyvyn merkitys pelotteena rauhan aikana ja tulivoimana sotatilanteessa?” Tähän kysymykseen kiteyttää Pentti Sainio kirjassaanArmeijan hukatut miljardit koko Suomen armeijan olemassaolon perusteen.

Suomen varustautumisen historia on ollut enemmän mediaseksikkyyden hakemista kuin puolustusvoimien rakentamista aina panssarilaivojen hankkimisesta lähtien, kun tykistölle toivotut rahat hukattiin panssarilaiva Ilmariseen ja Väinämöiseen 1930-luvun alussa.

Ensimmäinen pysähdys tuli Talin–Ihantalan suurtaistelussa. Siellä merkittävää osaa näytteli majuri Petäjän nerokas korjausmuuntaja joka mahdollisti tykistön ja kranaatinheittimistön tulen keskittämisen sekä nopeat tulenavaukset ja tulensiirrot muuttuvissa tilanteissa. Tästä torjuntavoitosta huolimatta sota hävittiin ja kotiin juostiin pää kolmantena jalkana. Ja kalliiksi tuli.

Kylmän sodan aikana Suomi oli vaikeassa asemassa Varsovanliiton ja Naton välissä. Viisaiden poliitikkojen ansiosta rauha säilyi ja Suomi rakensi omia puolustusvoimiaan puolueettomana maana. Elettiin rauhan, ystävyyden ja yhteistyön aikaa.

Vuoden 1980-lopulla tuli ajankohtaiseksi torjuntahävittäjien hankkiminen. Vaihtoehtoja ei ollut kuin amerikkalaiset kilpailijat F/A-18 Hornet ja F-16 Fighting Falcon. Hornet oli näistä kahdesta kalliimpi vaihtoehto ja siksi sen kauppa oli vaikeuksissa. Koneiden kustannusten mittakaavasta kertoo se, että Hornetilla yksi lentotunti maksoi noin 10 000 euroa. Taistelukoulutuksessa kerosiinia paloi 10 000 litraa tunnissa, kun F-16 kulutti vastaavasti lähes puolet vähemmän. Tärkeintä ei ollut kuitenkaan tämä, vaan koneita valmistavien yhtiöiden suhteet Suomen päättäjiin.

Keskeiseksi vaikuttajaksi valikoitui Suomesta Finnairin eläkkeellä oleva pääjohtaja Gunnar Korhonen. Hänellä oli hyvät suhteet entiseen kauppakumppaniinsa McDonnell Douglasiin ja sen lakimieheen Tom Gunniin, joka oli McDonnell Aircraftin taistelukoneiden markkinoinnista vastaava varatoimitusjohtaja ja menestyksellinen Yhdysvaltain senaatin lobbari aseteollisuudelle. Asiaa edisti myös Korhosen puoluetoveri Harri Holkeri.

Miljoonien dollarien ponnistelujen jälkeen kauppoja vauhdittamaan ilmaantui sattumoisin eräille suomalaisille illallisille New Yorkissa mies, jota ”Gunn kuvaa ’huipputason’ päätöksentekijäksi. ’Hän oli miellyttävä ja komea kuin elokuvanäyttelijä. Hän kysyi minulta, olenko koskaan ollut Suomessa.’ Yhteinen tuttava löytyi vuosien takaa: katolinen sisar Claire Maria Weaver, jonka koulua suomalainen virkamies oli käynyt ja sanoi liikuttuneena: ”Sisar Claire Marie on kansallissankari.” Tämä aukaisi lukot, ja Suomalainen virkamies lupasi Hornet-kauppiaalle: ”Katsotaan mitä voin tehdä lentokoneongelmanne kanssa.”

Pari kuukauden kuluttua Gunn sai kutsun Suomeen esittelemään Horneteja. Tästä lähtivät asiat sujumaan. Puolustusvoimien ylipäällikkö presidentti Mauno Koivisto seurasi asioita tarkoin. Syyskuussa 1990 Mauno Koivisto ja Yhdysvaltain presidentti George H.W. Bush tapasivat Helsingissä, mistä seurasivat uudet markkinointiponnistelut Hornetien hankkimiskeksi.

Joulukuussa eräällä lounaalla huomattiin että Hornet oli kaksimoottorinen kone, mistä Pentti Sainio kertoo kirjassaan: ”Tästä lounashavainnosta alkanut turvallisuuspoliittinen farssi on mahdollinen ehkä vain Suomessa missä yleisesti luotetaan siihen, että kenraalin ja ministerin lausunnoissa pitää olla jotain järkeä.Helsingin Sanomat kertoi 4.1.1991: ’Neuvostoliitosta ei ole toistaiseksi löytynyt suomalaisia miellyttävää torjuntahävittäjää. Yhden laivueen koneeksi ehdolla oleva MiG-29 on ilmavoimien mittapuiden mukaan kaksimoottorisena liian raskas ja kallis käyttää.’” Sama asia amerikkalaisessa koneessa olikin etu!

Ilosanoma päätymisestä Horneteihin otettiin konkurssikypsässä yrityksessä tyydytyksellä vastaan. Kaupantekijät saapuivat Helsinkiin ja miehille kerrottiin että päätös oli ollut vaikea. Tämän jälkeen kauppiaat vietiin ministeriön edustussaunaan, jossa Gunnin mukaan ”ryypättiin raskaasti, kerrottiin vitsejä ja hikoiltiin”.

Saunareissulla ollut Hornet-yhtiön Euroopan osaston johtaja Steve Krause kuvasi kaupantekotilannetta marraskuussa 2012 kirjoituksessaan: ”Kuudessa viikossa puristimme esityksen kuuteen näyttökalvoon ja 20 minuuttiin, keskustelulle jäi 10 minuuttia, esiintymisen kokonaisarvoksi tuli 130 miljoonaa dollaria minuutilta. Voitimme.”

Vastakauppasopimuksessa McDonnell Douglas velvoitettiin ostamaan tai hankkimaan ostajia suomalaisille tavaroille samalla rahamäärällä, jonka Suomi Horneteista maksoi. Vastakaupat olivat toinen suuri huijaus, joka Horneteihin liittyi. Niitä ei tullut.

Toinen oli koneiden hinta. Esko Ahon hallitus ja siihen nostettu tuntematon riihimäkeläinen insinööri, valtiovarainministeri Iiro Viinanen esitti eduskunnalle 1991 lähtöhinnaksi 1,6 miljardia euroa vaikka tiedettiin, ettei se riitä alkuunkaan. Aiemmin oli esitetty hinnaksi noin miljardi euroa.

Suomen talouden tila oli silloin jo kireä, mutta Iiro Viinanen oli Horneteihin niin ihastunut, että oli valmis niiden takia tekemään vaikka velkaa. Kukaan ei tiedä miten tarkan markan miehenä tunnettu Mauno Koivisto suostui kalleimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon, sitä hän ei muistelmissaankaan kerro.

Kokonaishinta Horneteille saatiin pysymään suhteellisen alhaisena, kun se ”valehdeltiin hoikaksi” niin kuin saksalaiset sanovat. Koneiden suuri ja kallis hankintapaketti pilkottiin moneen osaan pitkälle aikavälille.

”Koneiden osto, niiden aseet, tukijärjestelmät, huolto, koulutus, järjestelmien jatkuva uudistaminen, varaosat, uusien ominaisuuksien lisääminen ja koneiden päivittäisen käytön kustannukset muodostavat Hornet-asejärjestelmän kokonaisuuden elinkaarikustannukset. Vasta nämä kaikki yhteenlaskettuna antavat lopullisen hinnan” kirjoittaa Pentti Sainio.

Amerikkalaisten Hornetien lopullinen hinta paljastuu vuonna 2030, kun ne poistuvat ilmavoimien käytöstä. Joidenkin tietojen mukaan niiden elinkaarikustannukset ovat kokonaisuudessaan 35 vuoden aikana 15 miljardia euroa eli kymmenkertainen siihen nähden, mitä niiden sanottiin vuonna 1991 olevan.

Ja jälleen on edessä uusien aseiden hankkiminen, joka varmasti kulisseissa käy jo kuumana. Jotkut arvelevat, että Hornetit korvattaisiin rynnäkköpommituksiin tarkoitetulla F-35:llä. Toisten mielestä se on jälleen jättimäinen puhallus ja täysin tarpeeton.

Asiasta haastateltiin Iltalehden jutussa 7.11.2015 maavoimien operaatiopäällikköä, prikaatinkenraali Petri Hulkkoa. Hän totesi supistetusta sodan ajan joukkojen miesvahvuudesta: ”Meillä ei ollut mahdollisuutta varustaa sodan ajan joukkoja siten, että voisimme lähettää joukkoja hyvillä mielin taisteluun. Tai edes välttävin mielin, vaan se olisi ollut ihmisveren uhraamista.”

Näiden tuhottoman kalliiden hävittäjien ylläpito ja muuntaminen puolustusaseesta rynnäkköaseeksi on johtanut muilla aloilla Suomen maanpuolustuksen heikkenemiseen. Tätä mieltä ovat monet asiantuntijat mm. entinen ulkoministeri Keijo Korhonen: ”Tällä menolla on vaarassa Korhosen mukaan Suomen suurin voimavara: maanpuolustustahto. Puolustuksessa on kolme pilaria: aseet, koulutus ja tärkeimpänä tahto käyttää kumpaakin.

’Jos kansa huomaa, että sitä vedetään nenästä, ollaan hukassa. Kuka haluaa, että hänen poikansa menee etulinjaan Naton tai Euroopan puolesta puutteellisesti varustettuna ja koulutettuna?’” lainaa Korhosta Pentti Sainio.

Ja minä vastaan: En halua poikaani mihinkään linjaan. En ole tehnyt häntä tykinruuaksi.

Kaija Olin-Arvola

Kirja:

Sainio,  Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet. Into Kustannus.

Avoin kysymys Vaskijärven kyläyhdistykselle

Laitoin Vaskijärven kyläyhdistyksen seinälle nämä kaksi kuvaa ja muistoni kylässä asumisesta.

Perheemme muutti Karkkilan Vaskijärvelle vuonna 1979 ja siellä tehtiin ja syntyi myös poikamme Iiro Antero Arvola 8.6.1980, jota jo aiemmin oli vuosia odotettu tulevaksi. Asuimme kylässä 15 vuotta ja lähtö tuli, kun 90-luvun syvimmän laman aikaan naapurin isäntä, joka oli Osuuspankin johtokunnan jäsen, keinotteli kotimme itselleen. Tämän kerroin, kun sivulla muutoinkin näytti olevan historiallisia muisteluksia.

Minun kuvani ja muisteluni olivat seinällä pari päivää eli sen ajan, että kaikki 180 jäsentä ehti ne nähdä, minkä jälkeen se poistettiin minulle tietenkään kertomatta.

Kun huomasin asian, laitoin seinälle kysymyksen: Miksi täältä on poistettu minun postaukseni? Eikö Vaskijärven todellinen historia kiinnostakaan?

Kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Eipä tietenkään. Sellainen ei kuulu karkkilalaisten tapoihin eikä muutenkaan arkipäivän fasismiin.

Lisäsin kysymyksen jälkeen uudet puheenvuorot: 

Eikö edes minun poikani kelpaa vaskijärveläiseksi, vaikka on siellä tehty, sinne syntynyt ja siellä elämänsä 15 ensimmäistä vuotta viettänyt.

Omat juureni ovat syvällä Uudemaan Pyhäjärvellä. Tiettävästi aina 1500-luvulta asti ainakin.

Kun täällä näköjään on jo käynyt 14 henkilöä kurkkimassa, niin voin kertoa vähän lisääkin.

Osuuspankin operaatiota johti silloinen johtaja Pekka Vikberg ja kaupantekoa Säästöpankin kiinteistövälityksessä touhusi Ali-Klemelä yhdessä naapurin isännän tyttären kanssa, jonka nimiin kotimme laitettiin. Kun en pystynyt menemään pankkiin, niin kauppakirja lähetettiin minulle mieheni mukana kotiin allekirjoitettavaksi. Toimenpide oli täysin laiton, koska kaupanvahvistaja ei ollut paikalla. Enkä minä edes pannut omaa nimeäni siihen paperiin, vaan kirjoitin viivalle Vittu Paska Aamu, mutta ei se rikollisten toimia haitannut. Kotimme siirtyi siis uudelle omistajalle petoksella ja vääryydellä, jota voidaan pitää suoranaisena varkautena.

Se oli osa ns. Koiviston konklaavin operaatiota, jolla suomalaisten omaisuus jaettiin pankkien kesken. Asiakirjat julisti salaisiksi presidentti Tarja Halonen Mauno Koiviston pyynnöstä. Kuulun itse ryhmään, jonka tavoite on 90-luvun vääryyksien selvittäminen ja korvausten vaatiminen näistä laittomuuksista kärsimään joutuneille.

Vielä nämä asiat tulevat päivänvaloon koko valtakunnan laajuisesti. Ja vaikka minä en tuota päivää tule näkemään, iloitsen siitä jo nyt. Ne jotka verhojen raoista kurkkivat ja vaikenivat, vaikka tiesivät, saavat päälleen ikuisen häpeän.

Tämä siis liittyy poistettuun postaukseeni, jossa kerroin, että muutimme Vaskijärvelle 1979,  missä vietin 15 vuotta elämäni onnellisinta aikaa. Ja miten Osuuspankin johtokunnassa istunut naapurin isäntä 90-luvun syvimmän laman aikaan pilkkahintaan junaili kotimme itselleen. Meillä on siellä Vaskijärvellä oma Koivistomme, joten voin ymmärtää, miltä karjalaisista evakoista tuntui. Kotimme oli heidän rakentamansa. He sentään saivat jotain tilalle. Me, Kari Arvola ja Kaija Olin-Arvola, emme saaneet mitään.

Tämänkin postauksen annettiin olla sivulla niin kauan, että kaikki 180 jäsentä varmasti ehti nähdä sen. Minä näen silmissäni verhojen välistä kurkistelevia pahantahtoisia silmiä. Juuri niin kuin näillä main on tapana. Kukaan ei puuttunut keskusteluun.

Runsaan vuorokauden kuluttua minut suljettiin pois ryhmästä. Että näin kipeää tekee totuus silloin, kun ihmisillä on huono omatunto.

Haluaako joku nyt vastata?