Joskus se voit olla sinä - jopa todennäköisesti

• 
  

• 
  Jeesustakin mahtavampi Kela
• 
  Iiro Antero Karinpoika Arvola

Senkin uhalla, että aihe jo kyllästyttää monia, kerron, että meidät kutsuttiin jo toisen kerran Tammisaaren psykopolille, kuulemaan samat verukkeet siitä, että poikani Iiro Arvolan hoitosuhde Tammisaaren psykopolilla keskeytettiin ja hänet jätettiin heitteille.
Ja syy oli tietysti Kelan. Aina Kelan. Kuka on Kela? Onko hän kotona. Onko hän joku astraalihenkilö, jolla ei ole kasvoja tai jopa alien ulkoavaruudesta. Ainakin hänelä on rajattomasti valtaa.

Aamuyön tunteina kirjoitin sähköpostin sekä poikaani hoitaneelle Kirke Hellen Kukumägelle sekä ylilääkäri Riitta-Liisa Kantolalle.
Tilaisuuden lopuksi luin Iiro Arvolan runon:

Seitsemän päivää
Viikossa päivää seitsemän.
Jokainen päättyy hämärään.
Hämärästä jokainen alkaa.
Kulminaation välissä kulminaatio.
Paljon kertomista ei ole.
Kun siltä tuntuu ja asetat paperin kynälle alttiiksi
huomaat ei sanottavaa juuri olekaan.

Olimme jo lopussa, mutta Kirke Hellen Kukumägi sanoi vielä, ettei ketään voi hoitaa väkisin. Siihen minä vastasin: Olen harvinaisen tietoinen ajan hengestä Eestissä ja tuo, mitä sanoit heijastaa sitä mitä parhaiten.
Emme hyvästelleet.

Kirjeeeni psykopolilla pidetyn tilaisuuden osanottajille.

Koska olin melko varma, että lyhyessä tilaisuudessa ei juuri pääse mitään sanomaan ja tärkeinkin helposti unohtuu, olin aamuyöstä kirjoittanut ja lähettänyt viranomaisille sähköpostit.

Huomenta
Meillä on nyt epikriisit, jotka Iiro itse on kerännyt.
Niitä on suuri määrä ja niistä käy hyvin selville, että hän ei ollut mitenkään työkykyinen. Ainoa oikea teko olisi ollut saattaa hänet nopeasti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kyllä hänen työkykyään oli tutkittu jo enemmän kuin tarpeeksi ja uusi "tutkiminen" vei hänet entistä suurempaan ahdinkoon, niin että hän viimein päätti päivänsä ollen sitä ennen jo lääkkeiden yliannostuksen vuoksi 8.5. hoidossa ambulanssilla vietynä. Ja siiten vain kotiin eikä vieroitukseen ja terapeuttiseen hoitoon. Lääkemäärillä, joita hänelle annettiin olisi voinut tappaa norsun.

Kirjoitin eilen blogin, jonka jaoin ympäri fb:tä ja nettiä. Toivon että tutustutte siihen.
http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257143-mielenterveyden-avohoito-on-heitteillejattoa

Epiksäriiseissä voi lukea mitä tahansa.

Epikriisistä selvisi myös Iiron velkaantumisen vääristelyä. Ne olivat seurausta hänen viimeisestä yrityksestään työllistää itsensä yksinyrittäjänä, joka asensi antenneja. Velat eivät olleet siis seurausta holtittomasta luottokorttituhlauksesta.

Me varotimme poikaa ryhtymästä yrittäjäksi, koska starttirahoilla putsataan pelkästään työttömyystilastilastoja. Varmaan ymmärätte, ettei 700 eurolla kuussa paljon yritetä.
Poikamme piti kuitenkin päänsä ja oli innostunut, kunnes huomasi, ettei viivan alle jäänyt mitään. Laitteiden hankinnasta oli kertynyt jo velkaa ja alvia maksettiin osin luottokortilla.

Vielä tämän yrityksen jälkeenkin hän opetteli isänsä firmassa mittaustöitä, vaikka töitä ei edes ollut kunnolla jaettavaksi. Mieheni sairastuminen joudutti sitä, että pojan oli entistä enemmän otettava vastuuta. Parin yhteisen vuoden jälkeen yritys oli pakko lopettaa, koska Iiro ei jaksanut täysipainoisesti työskennellä, vaikka hän tunsi syvää velvollisuutta jatkaa isänsä yritystä. Vuodesta 1995 toiminut yritys lopetettiin nyt kesäkuussa.

Epikriisissä oli myös virheellinen tieto, jonka mukaan mieheni äiti olisi ollut skitsofreenikko. Ei ollut. Se oli minun äitini.

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen, mutta olen parantunut iän myötä kaikenlaisissa taisteluissa.

Äitini suvun puolella on ollut sekä itsemurhia että skitsofreniaa, mutta miten paljon olisi ollutkaan, jos lähes koko sukua ei olisi tapettu valkoisen terrorin ja vihan uhreina vuonna 1918.

Tammisaaresta on siltäkin ajalta hyvin ikäviä muistoja.

Tämän taistelun me aiomme jatkaa loppuun asti ja tulemme vaatimaan Iiron kolmelle lapselle korvaukset isänsä varhaisesta menetyksestä ilmeisen väärän hoitopolun valinnasta johtuen.

Yhteistyö tärkeää omaisten ja läheisten kanssa 

Kun joka paikassa puhutaan yhteistyön tärkeydestä mielenterveyspotilaiden omaisten ja läheisten kanssa, niin minulle on syntynyt käsitys, että yhteistyötä ei edes haluta. Sen puutteella suojellaan vain hoitohenkilökuntaa, joka pelkää virheitä. Niistä saatettaisiin valittaa ja niin kuin blogistanikin ilmenee, kyse on myös vastuun välttämisestä tai suoranaisesta välinpitämättömyydestä.

P.S. edellisestä unohtui vielä sanoa, että pojan työkyvyn arviointiin olisi riittänyt 10 minuutin puhelu meille.  Me olisimme voineet kertoa paljon. Se olisi ollut oikeanlaista yhteistyötä läheisten ja sukulaisten kassa.

Jälkikirjoitus

Pojalla oli ja on edelleen vinot pinot avaamattomia ja avattuja kuoria. Starttirahayrittäjän hullunmylly pyöri koko ajan entisä kiivaammin.

Yritin sanoa Let it be. Mutta ei auttanut enää. Kun Iiro vuodenvaihteessa pääsi psykopolille, oli hänelle luvattu jouduttaa b- todistusta, että saisi eläkkeen ja että pääsisi velkajärjestelyyn, mutta virolainen psykiatri rupesikin kyttäämään fyysistä suorituskykyä ja asiat pitkittyivät ja mutkistuivat.

Pojalla oli jo kahden vuoden sairausloma reuman ja muiden raskaissa töissä syntyneiden kipujen ja särkyjen takia.

Eli niin kuin Ruotsissa mielenterveyshoitajana työskentelevä ystäväni  sanoi - Rupesivat korjaamaan rappuja, kun vintti paloi ja oli jo tulessa.

Saatana.

Mies masentui ja uupui vain lisää siinä pompotuksessa, että jokainen sen näki paljaalla silmälläkin. Ja sitten kävi niin kuin kävi. Poikani hirtti itsensä.

Ystäväni Jugoslaviasta Amerikkaan muuttanut Milutin Kukavican sanoin:
Yes he was brave enough to go into absolute freedom... (Hän oli kyllin rohkea mennäksseen absoluuttiseen vapauteen.)

Siinäpä tonkivat nyt epikriisejä ja paperipinojaan.

Kuinka moni tekee tämän saman? Tänään, huomenna ja joka päivä keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä.

Kiitos Suomen kapitalistit, korruptoituneet poliitikot, globalistit ja sotahullut huru-ukot.

Mielenterveyden avohoito on heitteillejättöä

• 
  Kuva: Kyösti Aleksanteri Iironpoika Arvola

Nykyinen mielenterveyden ns. avohoito on jo perustaltaan yhtä kuin heitteillejättö. Jos potilas ei saavu sovittuun tapaamiseen hoitava taho ei ole velvoitettu ottamaan yhteyttä. Näin kertoi Mielenterveyden Keskusliiton lakimies Merja Karvinen.

Syitähän tulematta jättämiseen voi olla monia. Voi olla, että potilas on niin masentunut ja ahdistunut, ettei hän  kykene. Mutta voi olla niinkin raadollinen syy, että ei ole rahaa bussilippuun tai ei ole puhelinta eikä puheaikaa.

Laitospaikkojahan ei enää juuri ole. Esimerkiksi Raaseporissa on kahdeksan paikka, jossa potilasta ei pitkään pidetä. Osaston nimikin on "hauskasti" mobiiliosasto.

Merja Karvisen mukaan joillain paikkakunnilla voidaan kysellä potilaan perään, mutta ei ole mitään lakia tai asetusta, joka tähän velvoittaisi. Kaikki riippuu hoitavan tahon hyväntahtoisuudesta tai sitoutuneisuudesta.

Parhaillaan kaikki on Merja Karvisen mukaan sekaisin ja sotkussa.

Nyt uuden lain valmistelu on käynnissä ja työtä johtaa hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila.

Kun tiedustelin Karviselta, voisinko ottaa yhteyttä neuvokseen, hän sanoi, että lain laatijoilla on nyt niin kiire, että parempi olla ottamatta ja keskittyä hautajaisten valmisteluun. Vastasin, että jäljistä päätellen, ei kovin kummoista kiirettä päättäjillä ja valmistelijoilla ole.

Lotta Hämeen-Anttilan tavoittaa Valtioneuvoston numerosta 029516001.
etunimi.sukunimi@smt.fi
kirjaamo@smt.fi

Jos jollain sattuu olemaan hyviä ehdotuksia uuteen lakiin, niin pistäkää kirjettä menemään.

P.S. En voi mitään sille, että mieleeni tulee, että tämä käytäntö on tämän fasistisen yhteiskunnan keino päästä eroon nk. heikommasta aineksesta. Ei  tarvitse rappareiden muurata uuneja. Määrätään vain itsemurhariskissä oleville ahdistuneille ja masentuneille, loppuun palaneille ihmisille Lyricaa. Bigfarma kiittää.

Kommentoi 4 kommenttia

Ay-liike Uudenkaupungin autotehtaan suojelijana

• Kyösti Arvola: Tutkija
• 
  Kyösti Arvola: Perkele
   

Lähetin Teollisuusliiton puheenjohtajalle Riku Aallolle 13.6.2018 kirjeen:

Hei!

Toivoisin teiltä selvitystä, mikä on Uudenkaupunkin autotehtaan työntekijöiden todellinen tilanne, kun kansanedustaja Jari Myllykoskikin (vas) sanoo, ettei sinne kannata autoalalle koulutetun nuoren mennä töihin.

Tässä aiheesta kirjoitramani blogi Uuteen Suomeen ja Bloggeriin.

http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256730-suomalainen-hikipaja-uudessakaupungissa

Terveisin
Kaija Olin-Arvola
Åminnefors

Tänä aamuna sain vastauksen teknologiasektorin johtajalta Jyrki Virtaselta:

Hei

Sain Riku Aallolle lähettämäsi viestin ja lupasin vastata sinulle, koska kyseinen työpaikka kuuluu johtamani sektorin alle.

Meidän näkemyksemme mukaan Uudenkaupungin autotehdas ei riko toiminnallaan Suomalaista työlainsäädäntöä vaan täyttää niin työlainsäädäntöön liittyvien lakien kuin työehtosopimuksenkin mukaiset määräykset. Kuten esimerkiksi työaikoihin, työturvallisuuteen ja palkkoihin liittyvät työehdot. Väittämäsi siitä, ettei siellä kukaan huolehdi työturvallisuudesta on täysin perätön, tehtaalla on toimiva työsuojeluorganisaatio, mikä parhaansa mukaan pyrkii pitämään huolen siitä, että työturvallisuuteen liittyvät asiat ovat asianmukaisessa kunnossa. En allekirjoita sitä, että työolot olisivat sen kaltaiset, että työntekijöitä joutuu sen vuoksi mielisairaalaan. Myös luottamusmiesverkosto on kattava ja siellä on olemassa useita luottamusmiehiä.

Autotehtaan työoloihin liittyviä erimielisyysasioita ei meillä ole käsittelyssä juurikaan ollut.
Täytyy muistaa, että kyseessä on maamme suurin yksityinen työpaikka. Lyhyen ajan sisällä siellä on tuplattu henkilöstön määrä ja on aivan selvää, että epäselviä tilanteita syntyy kun vuorotöihin hakeutuu henkilöitä, jotka eivät aiemmin ole tehneet vuorotyötä tai työskennelleet kokoonpanotehtävissä.

Asuntokysymys on varmasti haasteellinen, mutta käsittääkseni Uudessakaupungissa on lisätty uusien asuntojen rakentamista mm. autotehtaan tilanteen johdosta.

Teknologiasektorin työpaikoilla on lain antamissa puitteissa usein sovittu, ettei lain mukaista palkatonta ruokatuntia pidetä vaan ruokailu tapahtuu työn lomassa noin 20 minuutin pituisella ruokatauolla ja tämä aika on palkallista aikaa. Lakihan antaa oikeuden ruokatuntiin, mutta se on silloin palkatonta ja tästä syystä useilla työpaikoilla on työntekijöiden aloitteesta tehty sopimus tuntia lyhyemmästä palkallisesta ruokatauosta.

Osa Teollisuusliiton asiantuntijoista on ollut  säännöllisesti yhteydessä autotehtaan luottamusmiehiin ja heiltä on myös edustus liittomme hallinnossa, tilannekuvamme sieltä perustuu hyvin pitkälle tähän sekä puhelinpäivystykseemme tuleviin yhteydenottoihin. Tämän perusteella arviomme on, että työehdot ja työolot ovat siellä asianmukaisella tasolla. Kuten aiemmin totesin niin ongelmia syntyy enemmänkin siitä, että sinne on hakeutunut töihin henkilöitä, jotka evät ole aiemmin tottuneet työskentelemään tehtaassa tai vuorotöissä.

Varmasti aika ajoin tapahtuu sitä, että puhelinpäivystäjämme eivät huomaa kertoa nimeään vastatessaan puhelimeen, mutta aivan varmasti kertovat nimensä sitä kysyttäessä. Totean myös, että jokaisen Teollisuusliiton asiantuntijan yhteystiedot löytyvät kotisivuiltamme.

Kansanedustaja Myllykosken viittaukseen siitä onko pojanpoikasi paikka autotehtaalla. Olen osittain samaa mieltä Myllykosken kanssa. Mikäli pojanpoikasi haluisi mennä ammattiaan vastaavaan työhön niin hänen olisi parempi hakeutua töihin paikkaan, mikä korjaa ja huoltaa ajoneuvoja. Autotehtaalla tapahtuva työ on pääasiassa autojen kokoonpanolinjalla tapahtuvaa kokoonpanotyötä, mikä ei pääsääntöisesti vaadi autonasentajan koulutusta. Ja näin ollen koulutus on tavallaan turha niihin töihin, mutta huolto ja korjaustoimintaa tekevässä liikkeessä koulutus vaaditaan ja siitä on siellä myöskin hyötyä.

Lopuksi totean, että nopeasti tapahtuvan kasvun myötä meillä on olemassa enemmänkin positiivinen kuin negatiivinen ongelma. Meillä on täällä työpaikka, mikä pystyy kilpailemaan osaamisellaan globaalisti ja samalla tarjoamaan töitä suurelle määrälle työntekijöitä. Sitä mukaan kun ongelmia syntyy niin niitä pitää pystyä yhteistyössä poistamaan, jotta mahdollisimman moni kokisi työnsä mielekkääksi. On kuitenkin aivan selvää, että tehdastyö ja vuorotyö ei sovellu kaikille ja silloin on varmasti kunkin kohdallaan tehtävä päätös minkä tyyppistä työtä on valmis tekemään.

Terveisin
Jyrki Virtanen
Teknologiasektorin johtaja

Vastaus oli mielestäni niin työntekijävastainen ja uhria syyttävä, että katson tarpeelliseksi vastata vielä tähän.

Hei!
Eipä tuo juttusi vastaa lainkaan sitä, mitä asiasta on kirjoitettu ja mitä olen kuullut itse asianosaisilta työntekijöltä.

Kovin on outoa, että te asetutte puolustamaan työnantajaa. Melkoisiin myönnytyksiin on ammattiliitto mennyt, jos työaikaan ei kuulu ruoktunti ja vessassa käynti.

Ennen, joskus jo 1800-luvulla, oli tapana sanoa, että ruoka- ja paskarauha vaivaisellakin.

Miten te kuvittelette työntekijöiden suoriutuvan tehtävistään tällaisessa orjuutuksessa.
Miten kuvittelet sen vaikuttavan työhyvinvointiin, työvoiman uusintamiseen ja työn tuottavuuteen. Taitavat olla miinusmerkkisiä kaikki
.
Luulenpa vain, että ammattiliitoissa on tahti aivan toinen. Teillä on pitkät lomat ja lounaat, kaikki mahdolliset työsuhde-edut ja aina sen verran pitämättömiä vapaapäiviä, että lomaa voidaan ottaa koska tahansa ja matkustella ympäri maailmaa jonninjoutavissa seminaareissa ja jalkapallo-otteluissa tai ihan muuten vain konsultoida vaikka missä kehitysmaassa, miten ay-liike hajotetaan ja siitä tehdään joutava kulissipaino.

Ay-toimitsijoiden palkkoja nostetaan tuhansia euroja kerralla, kun inflaatio huomioon ottaen työläisen palkankorotus on miinusmerkkinen.

Satun tuntemaan myös muutamia ay-toimitsijoita. Työolot ovat leppoisat, kellokalleja ei tarvita ja oman autonkin voi katsastaa työajalla.

Asuntojen saatavuus Uudenkaupungin alueella ei ole ongelma. Tyhjiä asuntoja on. Kysymys on siitä, että hikipajatyön palkoilla ei ihmisillä ole varaa asua kunnon asunnossa.

Ja tässä jälleen ovat ns. asuntokeinottelijat uudella apajalla ja nk. asuntosijoittajat nähneet tilaisuuden rahastaa ala-arvoisilla konteilla. Katetta syntyy pienellä panostuksella. Joko ay-liike on mukana tässä asuntobisneksessä? Siltähän tämä käy.

Ennen sanottiin myös, että työntekijä on aina palkkansa ansainnut.


Kenen kirjoilla työntekijät ovat?

Et myöskään vastaa siihen, että kaikki eivät ole suinkaan tehtaalla töissä, vaan palkattuna jonkin varamiespalvelun tai paskaisen välikäden kautta, joka myös riistää oman siivunsa työläisten luomasta lisäarvosta ja selkänahasta.

Voisitko vastata rehellisesti: Menisitkö itse noilla työehdoilla ja -palkoilla nelivuorotyöhön tuollaiseen hikipajaan.

Vähintään kohtuullista olisi, ettei työvaatteita tarvitsisi sentään omalla ajalla jonottaa.
Työntekijöiden mielenterveysongelmat ovat kaikkien tiedossa. Eikä kysymys ole siitä, ettei homma kaikille sovi. Tällainen työkulttuuri sopii ainoastaan ahneille, joiden ainoa päämäärä on voittojen maksimointi riiston ja toisten ihmisten äärimmäisen hyväksikäytön avulla.

Tämä on tosiasia, jonka luulisi menevän tyhmimmän ja korruptoituneimmankin ay-apparatsikin kaaliin.


Älkää syyttäkö uhria

Jos kaikki on kunnossa, niin miksei autoalalle kouluttautunut nuori mies voisi mennä töihin myös autotehtaalle, kun pulaa koulutusta vastaavasta työstä ja töistä yleensä poliitikkojen töppäilyjen takia on muutoinkin riittävästi.

Näin siitäkin huolimatta, että työttömyyslukuja vielä kaunistellaan.

Eipä ole ihme, että näin on, kun kansanedustajat ovat vastuuttoman ja jopa pakoilevan Jari Myllykosken tasoa. Mikään vahinko ja unohduskaan ei ole se, että nimet "unohdetaan" mainita. Sillä pyritään vain säilyttämään anonymiteetti, koska omiin nimiin toimimisesta saatetaan joutua vastuuseen.

Pelkkää spektaakkelia on tämän maan politiikka.

Leipääkään ei enää anneta, vaan tarjoillaan pelkkää sirkushuvia pääosissa poliittiset pellet sekä pelkästään omaa etua tavoittelevat kansan kurjistaja ay-pomoja ja -toimitsijoita unohtamatta.
Leipäjonotkin kertovat tästä. Niitä jopa hävetään niin, että ne on pistettävä piiloon, ettei maan brändi kärsi. Ei ole tärkeää miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät. EU:n lukuisista huomautuksista huolimatta Suomi ei noudata EU:n vähimmäistulo-ohjetta.

Sekin kuuluu spektaakkeliin, jonka nimi on maailman onnellisin maa, jossa keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä tappaa itsensä joka päivä.

Teidän siellä ay-linnoissanne ja palatseissanne on turha pistää syy äärimmäisestä riistosta ja talouden vaikeuksista työntekijöille, jotka kaiken arvon luovat.
Rikollista ja turhaa on syyttää uhria.

Se on kaikkein halpamaisinta, mitä varsinaisen tehtävänsä unohtanut ammattiyhdistysliike osana suomalaista puoluediktatuuria voi tehdä.

Kija Olin-Arvola
Toimittaja, blogisti ja
kansalaisaktivisti

Åminnefors
18.6.2018

Suomalainen hikipaja Uudessakaupungissa

• 
  Työnorjat sorron yöstä nouskaa...

Keneltäkään ei ole varmasti jäänyt huomaamatta, miten Yle ja muu valtamedia kertoo tämän tästä, miten hyvin pyyhkii Uudenkaupungin autotehtaalla. Väkeä rekrytoidaan kaiken aikaa, jopa bussikiertueilla ympäri Suomen. Luulisi siellä jo kohta varmaan olevan töissä lähes puoli Suomea.

Mutta ei. Syynä on tehdas itse, jossa ovet käyvät kuin kirkossa, koska väkeä tulee ja menee, sillä työolot tehtaassa ovat ala-arvoiset.

Tai jos tarkkoja ollaan, niin tehtaaseen vain harva edes töihin pääsee. Palkkauksesta huolehtii varamiespalvelu. Se ottaa tehtaalla työskennelleen mukaan valmiit insinöörit ja muutkin ammattimiehet töihin 9-11 euron tuntipalkalla.

Työ on nelivuorotyötä ja työolot kuin pahimmassa hikipajassa jossain Kauko-Idässä tai Afrikassa.

Ruokatunti on 18 minuuttia ja siinä ajassa on sekä mentävä että tultava ruokalasta ja välissä ehtiä vielä mättää ruokakin naamaan. Vessaan ei pääse lainkaan ja haalarit on jonotettava omalla ajalla.

Työturvallisuudesta ei huolehdi kukaan. Autonosat tippuvat päähän ja sormet on ruvella.

Luottamusmiehiä ei ole tai heitä ei pääse tapaamaan.

Työilmapiiri on kauhea. Tiimityöskentelyksi nimetty työtyyli on kuin kapo-järjestelmä keskitysleirillä. Työntekijät kyttäävät toinen toisiaan ja ovat velvoitettuja raportoimaan kaikesta ylemmille tahoille.

Vapaita asuntoja on, mutta työntekijöiden palkoilla ei kykene kunnon kotia hankkimaan.

Sen sijaan joku rahastaa vielä konttikämpillä, joihin hädin tuskin mahtuu sisälle makaamaan.

Olen keskustellut asiasta nuoren tehtaalla neljä kuukautta jaksaneen miehen sekä mielisairaalan kautta tehtaalta pois päässeen henkilön kanssa.

Suomalainen edunvalvonta

Kun olin kyllin asiasta kuullut, soitin Teollisuusliittoon, jossa edunvalvoja sanoi, että ei ole tuollaisesta koskaan kuullutkaan. Hänen tiedossaan ei ole mitään ongelmia Uudenkaupungin autotehtaalla.

Sen jälkeen otin yhteyttä Vasemmistoliiton ay-taustaiseen kansanedustajaan Jari Myllykoskeen ja kerroin hänelle asioista. Hän lupasi ottaa yhteyttä pääluottamusmieheen ja pyysi minulta yhteyshenkilön, jotta voisi hoitaa asiaa ilman välikäsiä.

Minä ilmoitin eräälle nuorelle miehelle Jari Myllykosken yhteystiedot js pyysin häntä soittamaan .

Pyysin itse Myllykoskea pitämään minut asian etenemisessä ajan tasalla.

Oli kulunut ehkä kuukausi ja kun mitään ei kuulunut, otin jälleen yhteyttä Teollisuusliiton edunvalvontaan. Tällä kertaa vastasi mies, joka ei hänkään sanonut nimeään. Varsin merkillistä on että nettisivuilla ei nykyisin juurikaan esiinny ihmisten nimiä. Ilmeisesti kaikki asiat halutaan hoitaa anonyymisti, mikä sekin kertoo nykyajasta tai paremminkin sen puutteesta varsin paljon.

Esittelin itseni ja sanoin olevani sekä toimittaja, blogisti että kansalaisaktivisti. Liiton edunvalvojakaan ei ollut kuullut mitään autotehtaalta, mutta sanoi, että minä varmasti toimittajana ymmärrän, ettei kaikesta pidä kirjoittaa.

Teollisuusliittoon ottamieni yhteydenottojen välillä olin yrittänyt useammankin kerran ottaa yhteyttä kansanedusta Jari Myllykoskeen. Vain yhden vastauksen sähköpostiini sain ja siinä luki: ”Moi hänen paikkansa tuskin on autotehtaalla.” Olin nimittäin kertonut kansanedustaja Myllykoskelle, että pojanpoikani valmistuu autoalalle ja voisi harkita töihin menoa autotehtaalle.

Tämän jälkeen viestini eivät enää tavoittaneet kansanedustaja Myllykoskea. Ilmeisesti hän oli laittanut myös eston tekstiviesteilleni, kun nekään eivät menneet perille. Puhelimeen hän ei vastannut.

Olen nyt varmaan yli kaksi kuukautta yrittänyt ottaa selvää asiasta tuloksetta.

Eipä voi mitään muuta kuin kysyä, että mitä tekevät Teollisuusliiton edunvalvojat? Mitä tekee Vasemmistoliiton ay-taustainen kansanedustaja Jari Myllykoski muuta, kuin pakoilee kansalaisaktivisteja?

Tällaisellako tasolla on työtätekevien ihmisten edunvalvonta Suomessa vuonna 2018?

Aiheesta lisää:   https://www.nykysuomi.com/2018/02/15/tyontekija-kertoo-uudenkaupungin-autotehtaasta-tahti-aivan-helvetillinen-kaikki-pain-psetta/

Apua!

• 
  Sotkua. Sotkua. Sotkua.
• 
  Marjutin kukat
• 
  Sarin kukat ja kuppi, josta Iiro 
• viimeisen kerran käydessään joi kahvia.
• 
  Helenan, Hannun, Marian ja Noran kukat

Soitin tänään Mielenterveyden Keskusliiton neuvontaan, jossa ystävällinen ihminen neuvoi miten parhaiten taisi.

Kertoi koko järjestelmän ja yhteiskunnan olevan sekaisin.

Hän valitti myös resurssipulaa. Se onkin ilmeinen, koska liiton puhelimeen vastataan puhelinvastaajan mukaan vain pari kertaa viikossa vain tiettyinä kellonaikoina.

Puheenjohtaja Sydänmaalakalla oli päällä vastaaja, johon jätin soittopyynnön. Ei ole soittoa kuulunut.
Ihmettelen, mihin menevät ne rahat, joita erilaiset potilasjärjestöt saavat miljoonittain. Piilopuoluetukenako ihan muihin tarkoituksiin.

Sama kokemus minulla on muistakin potilasjärjestöistä.

Eipä niistä juuri ole potilaalle mitään apua ollut. Yksin ovat kuin orvot pirut.

Potilaiden asioita ei ajeta. Taitaa olla niin paljon muuta tähdellisempää, kuten reissaamista ympäri maailman kaikenlaisissa seminaareissa ja muissa kissanrustiäisissä.

Potilaille tarkoitetut kurssit ja muut tilaisuudet ovat sen verran hintavia, ettei niihinkään vähävaraisilla ole asiaa.

Jossain vilahti ilmoitus jostain voimasanaetsinän kurssista.
Sellaiselle minulla ei ole tarvetta. Voimasanat löytyvät ihan omasta takaa:
Saatanan, Perkele, Jumalauta, Vittu.

P.S. Tämän ritirimpsun opin jo lapsena. Kun kirjoitin kolumnin kiroilusta Rakentaja-lehteen sopimus irtisanottiin verukkeella, että olin maininnut naisen sukupuolielimen nimeltä. Todellinen syy oli, että juttuni fokusoivat liiaksi pienyrittäjän näkökulmsta.


qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq

Sinun ystäväsi tyydyttää puutteesi. Ystäväsi on peltosi, jonka kylvät
rakkaudella ja korjaat kiitoksella. Hän on pöytäsi ja lietesi. Sillä sinä
tulet hänen luokseen nälissäsi ja haet hänen luotaan rauhaa.

Kun ystäväsi sanoo mielipiteensä, et sinä pelkää sanoa 'ei', etkä jätä
sanomatta 'kyllä'. Ja kun hän on hiljaa, sinun sydämesi ei lakkaa kuulemasta
hänen sydäntään. Sillä ilman sanoja ystävien kesken kaikki ajatukset, kaikki
toiveet, kaikki halut syntyvät ja jaetaan iloiten suosionhuutoja kaipaamatta.
Kun eroat ystävästäsi, et sinä murehdi. Sillä se, mitä hänessä rakastat eniten,
saattaa tulla kirkkaammaksi hänen poissaollessaan niin kuin vuori tasangolta
katsoen näyttää kiipeilijästä kirkkaammalta.

Sillä rakkaus, mikä etsii muuta kuin oman salaisuutensa paljastumista,
ei ole rakkautta, vaan verkko, joka on heitetty: ja ainoastaan arvoton
joutuu saaliiksi.

Anna paras itsestäsi ystävällesi. Jos hänen täytyy tuntea sielusi vuoroveden
luode, anna hänen tuntea myös sen vuoksi. Sillä sinun ei pidä etsiä ystävääsi
tappaakseesi aikaa. Hae häntä hetkinä, jotka ovat täynnä elämää. Sillä hänen
tehtävänsä on täyttää kaipuusi, eikä tyhjyyttäsi.

Ja ystävyyden riemussa kaikukoon nauru ja jakakaa muille omasta ilostanne.
Sillä pienten asioiden aamun kasteessa sydän löytää päivänkoittonsa ja virkistyy.

- Kahlil Gibran -

Yrittänyttä ei laiteta

 Ei Iiro nuku. Iiro lepää






















 Iiron kiviteos Lago di Idrolla.

















Huoleton on hevoseton mies.












Iiro oppi jo varhain keritsemään   lampaat.






Moni tunteeton ihminen on antanut minun ymmärtää, että itsemurhan tehneet ovat kaikki luusereita, jotka eivät ole vain jaksanet yrittää tarpeeksi.

Jokainenhan täällä vallitsevan hegemonian mukaan on oman onnensa seppä.
Mahdollisuudet ovat kaikilla samat ihan siitä riippumatta millaisille pahnoille sattuu syntymään. Ihan sama onko syntynyt kultalusikka suussa vai onko elämän alkuun annettu vain tuulen huuhtoma perse.

Siksi vielä kerron, mitä Iiro Arvola sai syntymälahjaksi. Hän sai köyhän kodin, mutta yritteliäät vanhemmat, joiden työn 90-luvun lama Koiviston konklaaveineen tuhosi. Koti meni ja velat jäivät.

Iiro lähti kotoa varhain ja meni Pälkäneelle käymään yläasteen Anna Tapion koulussa, koska suunnitteli pienviljelijän uraa kymmenen hehtaarin evakkotilalla Karkkilan Vaskijärvellä. Se oli Iiron syntymäkoti, jossa elimme lähes luontaistaloudessa 15 vuotta.

Peruskoulun jälkeen Iiro pääsi Askolan ammattikouluun sähkölinjalle. Sen hän jätti kesken, koska halusi lähemmäs vanhempiaan eikä alakaan tuntunut omalta.

Mieheni ja minä asuimme tuolloin jo Antskogissa ja Iiro aloitti Lohjalla Kanneljärven kansanopistossa kuvataidelinjan.

Melko pian hänen tyttöystävänsä tuli raskaaksi. Ja he päättivät pitää lapsen. Iiro oli 18.
Hän ryhtyi heti hakemaan työpaikkaa ja pääsi töihin Sammattiin silkkipainoon. Sammatin kunta ei antanut parille asuntoa, vaikka minun koko sukuni on pitäjästä kotoisin satojen vuosien takaa. Niinpä Iiro nukkui yöt sillkipainon lattialla.

Karjaalta ei irronnut edes oppisopimuspaikkaa. Sen hän sai Lohjalta Haarnion painotalosta ja asunnon Lohjalta. Kun Iirolla ei ollut autoa, hän kulki työmatkan Lohjalta Nummelaan toistakymmentä kilometriä päivässä polkupyörällä rekkojen imussa.

Haarniolla hän suoritti Markkinointi-instituutissa Mainonnan ammattitutkinnon.
Koska palkka oli pieni, hän siirtyi Vihelle hitsaamaan perävaunuja hikipajassa, jossa vappukaan ei ollut vapaapäivä.

Sieltä hän tuli Pohjaan ja meni kysymään oma-aloitteisesti töitä Fundialta, vaikka ei avoimesta työpaikasta ollut edes ilmoitusta. Toistatuntia kestäneen haastattelun jälkeen hän sai paikan ja varsin pian hänet valittiin luottamusmieheksi.

Työnsä ohessa hän suoritti Datanomin tutkinnon.

Hänellä oli silloin jo kolme lasta ja hän sai asunnon Pohjasta.

Tämän jälkeen hän muutaman vuoden kuluttua pääsi Koverharin terästehtaalle. Jatkoi siellä pääluottamusmiehenä  ja työsuojeluvaltuutettuna. Hän hankki Karjaalta rintamamiestalon, jota ryhtyi korjaamaan. Elämä näytti hyvältä.

Kun koijarit ostivat Koverharin tehtaan, ajoivat sen alas ja ryöstivät, Iiro menetti työpaikkansa. Talo meni myyntiin ja tuli avioero.

Sen jälkeen Iiro perusti starttirahalla antenniasennusyrityksen. Sitä kenenkään ei pitäisi koskaan tehdä. Sillä starttirahalla siivotaan vain työttömyystilastoja ja velkaannutetaan yrittäjät.
Itse starttirahalla elää tuskin muu kuin autiotalon keuhkotautinen kissa. Sillä ei mitään velkaantumatta yritetä. Velkataakka alkoi kasvaa kasvamistaan. Yksinyrittäjällä ei ole puskurirahastoja.

Vielä tämänkin  jälkeen  Iiro opetteli uuden ammatin isänsä yrityksessä maanmittarina. Isä oli jo iäkäs ja kun hän sairastui, yritystoimintaa ei enää kyetty jatkamaan. Myös Iiron tereveys alkoi reistailla. Iirolla oli raskaista töistä aiheutuneita sairauksia ja masennus syveni.

Vuosi sitten hän pääsi vuokralle pieneen maataloon, jossa yritti toteuttaa lapsuuden unelmaansa kahden hevosen, kanojen ja kasvimaan voimin. Hän tunsi olevansa vapaa askaroimaan kaikenlaista pientä. Hän keskittyi radioamatööriharrastukseensa ja musiikkiin.

Mutta mitään puhdasta idylliä viimeinen vuosi ei ollut.

Miestä oli jo pyöritetty muutama vuosi Te-keskuksen, Kelan ja terveydenhuollon Bermudan kolmiossa. Ja pyörre kiihtyi, sen vauhti muuttui vinhemmaksi ja vinhemmaksi, kunnes veti hänet syövereihinsä.

Iiro oli erityisherkkä, lahjakas ja monitaitoinen ihminen.

Yrittämisestä ja tekemättömyydestä häntä ei voi syyttää. Pikemminkin siitä, että sitä tekemätöntä olisi saanut olla enemmän.

Iiron ottamat kuvat Koverharista ja hänen niistä tekemänsä video.
Muusiikki: Kaija Koo, Niin kaunis on hiljaisuus.

https://www.youtube.com/watch?v=Ffz9fb3yr_I

Kellot soivat sinulle

• Parhaassa iässä olevan nuoren miehen väsyneet kasvot
  Kuvassa Iiro Antero Arvola
  8.6.1980 - 26.5.2018
  R.I.P.

Mistä lie ostettu se tutkimus, jonka mukaan Suomi olisi maailman onnellisin maa?

Tässä helvetissä keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä tappaa itsensä joka päivä.

Se on tabu, jota valheilla vääristellään. Kaikkia itsemurhia ei edes kirjata itsemurhiksi; jos joku ajaa rekan alle se on liikenneonnettomuus.

Vanhukset tapetaan hoidon puutteeseen.

Mielenterveyspotilaat ovat heitteillä.

Kymmenet tuhannet nuoret ovat kateissa teillä tietämättömillä.

Ihmisiä pompotetaan luukulta luukulle asiakirjatyöskentelyllä.

Hädässä olevaa ei tarvitse kohdata silmästä silmään.

Tämä helvetti on avokeskitysleiri, jossa ei rappareiden tarvitse edes uuneja muurata, kun väestöpolitiikka ja kestävyysvaje jätetään kovaosaisten itse tehtäväksi niin kuin hedelmien punnitus kaupoissa.

Jäähän näin rikkaille kermaperseille enemmän kätkettävää vakuutuskuoriin ja vietäväksi veroparatiiseihin.

Tätä kaikkea voi jo suoraan kutsua kansanmurhaksi.

Miksi kirkkojen kelloja ei soiteta joka päivä?

Jälkikirjoitus:

John Donne:

"Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;
jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;
Ne soivat sinulle."

Politiikka yhteisten asioiden hoitamiseksi

• 
  
  Iiro ja Tuuli. "Ratsuni jäljet on lumi peittänyt, ne, joiden edellä ratsastin, kummeksuvat: mitä tietä hän meni?"
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
• Iiron lippu ei tuulessa liehunut.
  

  

Kun olin hieman toipunut poikani järkyttävästä kuolemasta, lähetin kaikille kansanedustajille ja myös presidentti Sauli Niinistölle hänen avustajansa Katri Makkosen välityksellä seuraavan kirjeen 28.5.2018:

Arvoisa kansanedustaja!

Niin kuin hyvin tiedätte, tässä maailman onnellisimmassa maassa keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä tekee joka päivä itsemurhan.

Ehdottaisin, että pitäisitte hiljaisen hetken kaikkien sotesotkujenne keskellä kaikkien aktiivimallien ja muiden viranomaiskiusausten  kohteena olleiden ihmisten ja samalla myös ainoan poikamme Iiro Antero Arvolan itsemurhan kunnioittamiseksi ja muistamiseksi.

R.I.P. IIRO ANTERO ARVOLA 8.6.1980-26.5.2018

Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani, ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden, ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen. Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta. Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas. Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen. Minulla on kultainen portti itään – rakkaudelle, joka ei tule koskaan, minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle, minulla on portti kuolemalle – se on aina avoin.

Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas.

Iiron Isän Kari Arvolan kirjoitus

Poikani Iiro Antero Arvola otti hengen itseltään kotonaan sunnuntaita vasten yöllä. Ratkaisua edelsi kuukausien taistelu Kelan ja työllisyysviranomaisten kanssa.

Hän veti itsensä loppuun Koverharin valimossa, jonka ulkomaiset sijoittajaketkut ajoivat konkurssiin. Sen jälkeen seurasi loputon pompottaminen eri instanssien välillä.

Iiro oli sekä fyysisesti että psyykkisesti täysin lopussa, mutta asianomaiset ns. terveydenhoito- ja sosiaaliviranomaiset eivät kuukausien seurannan, jopa videokameralla suoritetun, perusteella osanneet mitenkään miestä auttaa.

Me Iiron vanhempina yritimme tehdä kaikkemme ja oli myös hyviä yhteisiä aikoja. Eläkeläisten antama tuki ei riitä. Siksi meillä Suomessa pitäisi olla maahan asti putoamisen estävät sosiaaliset turvaverkot.

Mutta Iiro teki oman ratkaisunsa. Löysin hänet varhain sunnuntaiaamuna 27.5.2018 lastausliinan varassa riippumasta tallin eteisestä. Kun häntä halasin viimeisen kerran, mies oli kylmä ja kangistunut.

Näin päättyi tämä tarina suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Tulkaa minulle puhumaan sotesta, niin vastaus tulee välittömästi ja voimalla.

Tänään Iiron lippu puolitangossa ei liehunut.


Kansanedustajien vastauksia, presidentti Sauli Niinistö ei vaivutunut

Nyt olen saanut vastauksen 16 kansanedustajalta. Osanottonsa esittivät Matti Semi, Ville Tavio, Paavo Arhinmäki, Ben Zyskowicz, Sami Savio, Ritva Elomaa, Eeva-Johanna Eloranta, Olli-Poika Parviainen ja Markku Pakkanen, joka jakoi kanssani oman kohtalonsa asiassa sekä Antero Laukkanen, joka kiitti siitä että jaksoimme kirjoittaa asiasta.

Varsainaiseen asiaan vastasi Krista Kiuru: ” Osanottoni poikanne poismenon johdosta. Niin ikävä ja surullinen oli poikanne kohtalo yhteiskunnan rattaiden väliin putoamisessa ja avun ulkopuolelle jäämisessä. Olen pahoillani siitä, että asiat eivät järjestyneet ja palvelut eivät pelanneet.”

Samoin Johanna Karimäki: ” Lämmin osanottoni suureen suruunne. Olen niin pahoillani hallituksen kylmästä politiikasta. Voimia syvään suruun, toivon että kauniit muistot vielä joskus tuovat lohtua. ”

Tiina Elovaara käsitti asian: ” Syvä osanottoni suruunne ja poikanne edesmenoon. Pysäyttävä posti. Meidän on kyettävä tekemään enemmän niiden ihmisten eteen joiden hätä on suuri. Itsemurhien estäminen pitää nostaa korkeammalle yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kuten myös varhaisen tuen ja puuttumisen malli. Loppuun palaminen ja uupumus ovat liian yleisiä asioita, joihin ei aina tartuta riittävällä vakavuudella. Vien viestiä eteenpäin. Voimia surussanne, joka lienee kestämätön,”

Reijo Hongiston vastaus sai kyynelet vuotamaan: ” Arvoisa Kaija Olin-Arvola Arvoisa Kari Arvola Luin viestinne äärimmäisen surun vallassa. Tunnustan suoraan, että minulla ei ole sanoja joilla Teitä lohduttaa.

Olisi äärimmäinen loukkaus Teitä kohtaan kirjoittaa, että minä tiedän miltä Teistä tuntuu. Se ei pitäisi paikkaansa, sillä vain sellainen henkilö joka on joutunut hautaamaan oman lapsensa, tietää, miltä rakkaasta lapsesta luopuminen tuntuu. Sivulliset voivat vain arvailla, mutta he eivät tiedä. Tämän takia en kirjoita että minä tiedän miltä Teistä tuntuu.

Sen sijaan minä kirjoitan, että voin vähäisessä määrin aavistaa, miltä oman lapsen menettäminen tuntuu ja millaisia ajatuksia se vanhemmissa sekä jäljelle jääneissä sisaruksissa aiheuttaa. Kun lapsen menettää vielä noin traagisella tavalla, tunnekuohu on erittäin suuri. Sitä ei voi sanoin selittää, eikä kuvata.

Ennen kansanedustajan tehtävää toimin poliisina 27 vuotta. Virkavuosinani jouduin liian usein todistamaan myös oman elämänsä päättäneen kohtaloa. Jostain syystä juuri minä jouduin varsin usein toimittamaan suruviestin lähiomaisille. Suruviestin vieminen on, ainakin minun kokemusteni mukaan, poliisin tehtävistä se kaikkein raskain ja myös vaativin. Surukodissa asiaan reagoitiin luonnollisesti monilla tavoilla.

Teidän kodissanne suru kosketti ja koskettaa yhä kaikkein pahimmalla tavalla, kun Isä itse löysi ainoan poikansa menehtyneenä.

Minulla on kaksi poikaa. He ovat jo työelämässä. Minä kiitän Taivaan Isää joka päivä siitä että saamme olla terveinä. Huomisen murheita ei kukaan tiedä, mutta päättyvän päivän ilot ja surut kannamme mukanamme.

Minä toivon Teille voimia ja jaksamista raskaassa surutyössä. Toivon, että Te kaiken surun keskellä voisitte muistaa myös niitä onnenhetkiä, jotka saitte elää ja kokea poikanne Iiron kanssa.”

Eva Biaudetin vastaus hämmensi. Hän ryhtyi mainostamaan itseään: ” Kiitos sydäntä koskettavasta ja ajatuksia herättävästä viestistänne. Haluan esittää syvä surunvalitteluni poikanne kuoleman johdosta. Vanhempana ajattelen että kaiken muun ehkä kestää. Uskon kuitenkin että poikanne ei ole toivonut teille rakkaimmilleen eikä muille enemmän surua. Siksi elämistä on vain jatkettava. Haluan puolestani tehdä kaikkeni että mielenterveyden tai muusta syystä kamppailevien, tilannetta ja elämää voisi helpottaa ja jaksamisen taakkaa keventää. Siksi meillä on viranomaisia. ”

Hänelle vastasin, että pitää tehdä enemmän. Ei auta vaikka on viranomaisia, koska hädässä oleva ihminen ei heiltä mitään apua saa. 

Esitän tässä vielä kaikille vastanneille kansanedustajille sydämelliset ja lämpimät kiitokset lohduttavasta osanotosta.

Lopuksi veisaan virren 440, joka jo vuosia sitten poistettiin virsikirjasta, koska herrojen korvat eivät sitä kestäneet kuulla, yhdessä Erkki Rankaviidan kanssa:

https://youtu.be/oCErml3vbFo