Sain feissarissa kutsun, joka kutsui tällaiseen mielenosoitukseen: ”Pitkään hiljaiseloa pitänyt äärioikeistolainen Suomen Sisu haluaa pitää suurkäräjänsä Helsingissä sunnuntaina 10.3. Kutsumme kaikkia rasismin ja Suomen Sisun vastaiseen mielenosoitukseen, joka kokoontuu Rautatientorilla klo 11:30.”
Luen parhaillaan Johannes Salmisen esseitä Aleksandrian muisto. Alku toimikoon aasinsiltana jatkoon.
Salminen kirjoittaa: ”Suomi oli seuraamaisillaan Puolan mallia 1919, kun Mannerheim väen väkisin pyrki aikaansaamaan suomalaisten intervention Venäjän sisällissotaan. Hän näki itsensä jo uudessa ja loistokkaassa roolissa tsaarien pelastajana, joka marssi suoraan maailmanhistoriaan. Mutta oivalsivatkohan edes pelastetut antaneet suomalaisille anteeksi moista voimannäytettä? Ennemmin tai myöhemmin olisi valkoisten kenraalien ollut pakko tuhota Suomi, Nevan kaupungin mahdollinen sotilaallinen uhka. --
Porvarillisen hallinnon jatkuminen Venäjällä olisi toisaalta ollut yhtä huolestuttava vaihtoehto. Vuonna 1913 tulot henkeä kohti olivat suuremmat kuin keisarillisessa Japanissa; syntymässä oli taloudellinen suurvalta joka ajan mittaan olisi ottanut haltuunsa myös Suomen markkinat. Osake osakkeelta olisivat Yhtyneet ja Wärtsilä joutuneet venäläisiin käsiin.
Lenin ja vallankumous torjuivat tämän solutuksen; järjestelmien erilaisuus takasi Suomelle riippumattomuuden, joka ei kapitalismin ehdoilla olisi ollut mahdollinen. Kuka vielä väittää ettei kaitselmusta ole. --
Eräänlainen hybris tuntuu vallanneen nämä suursuomalaiset intoilijat, joita saksalaiset vielä kiihkeästi kannustivat. Vuoden 1942 pöytäpuheissa Hitler otti Suomen puheeksi useammin kuin kerran eikä silloin säästellyt ”sankarikansan” kiittelyjään. Hänen huomispäivän skenarioissaan suomalaiset toimivat pohjoisena sivustatukena turkkilaisten hoitaessa samaa vartiopalvelua etelässä. Suomen ja Saksan rajan oli määrä kulkea Nevaa pitkin, mikä merkitsi sitä että Leningrad halkaistaisiin kahtia ja siten katoaisi suurkaupunkina. Karjalasta Hitler jalomielisesti luopui.” (Johannes Salminen Alexandrian muisto, WSOY 1988, suom. Risto Hannula ss. 71-79)
Tuli vaan mieleeni. Jotenkin on alkanut tuntua siltä, että nuoremmalta sukupolvelta on päässyt historia ja sen antamat opetukset unohtumaan. Pieni maa voi hävitä suuren sodan vain kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti