Moravalainen yö

”Matka kulki kohti Adriaa tai Jadrania, mutta ei mitenkään lännen suuntaisesti, vaan pikemminkin luoteeseen. Päämäärä oli: se saari, jolla hän, kuinka kauan siitä jo olikaan, oli kerran yrittänyt – hän epäröi sanoa sitä ääneen – kirjoittaa kirjaa, ensimmäistään. Ja miksi hän epäröi sillä tavoin? Koska, hän vastasi muille, nykyisin on tullut tavaksi, nimittää ”kirjaksi”, nimittäin kirjoittajien omasta toimesta, myös sellaista materiaalia, joka on vasta kypsymässä kirjaksi – jokaisesta käsikirjoituksesta ja painotuotteesta, jokaisesta tietokoneelta monistetusta sivusta puhutaan heti, ja useimmiten jo parin sivun jälkeen ”minun kirjana”, johon on liitetty jo kansikuvat ja joka ulkoa päin katsottuna muistuttaa erehdyttävästi valmista kirjaa. Ei, kirja olisi kirja vasta täsmälleen kirjana ja hänelle se olisi nyt, kuten jo aiemmin, jotakin ainutkertaista, jotakin suunnatonta, jotakin ihmeellistä, niin sanotusti taivaasta annettua – ei mitään ”niin sanottua”.”

Ote on Peter Handken kirjasta Moravalainen Yö. Kirjan takakannen esittelyn mukaan ”Moravalainen Yö on kulttikirjailija Peter Handken (s. 1942) tähänastisen tuotannon pääteos. Kertomus on kuvaus uransa lopettaneesta kosmopoliittisesta kirjailijasta, väsyneestä miehestä, joka Morava-joella Balkanilla aloittaa laivalleen kokoontuneelle ystäväjoukolle yöllisen tilinteon matkastaan Keskiseen Eurooppaan ja Iberian niemimaalle – paikkoihin ja teemoihin, jotka ovat hänelle elintärkeitä. Tilityksestä kasvaa syvälle luotaava pohdiskelu ihmisenä olemisesta ja vieraantumisesta ja koko aikakaudesta, joka ei tunne enää arvojaan eikä itseään.”

”Handken tuotanto käsittää romaaneja, runoja sekä näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia. Yksi tunnetuimmista töistä on Handken yhdessä ohjaaja Wim Wendersin kanssa laatima käsikirjoitus elokuvaan Berliinin taivaan alla.” Se on enemmän kuin elokuva. Se on runoelma, jonka haluaa katsoa uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut Peter Handken ihailija aina siitä asti, kun luin hänen kirjansa Vasenkätinen nainen. Kirjailija kirjoittaa kaukana kirjallisuuden valtavirrasta piirissä, jossa hän on ainoita maailmankirjallisuudessa.

Moravalainen Yö on kirja kuin ajatus ja uni, kuvitelma ja mietelmä, jonka toivoisi jatkuvan ja jatkuvan. Sen ei tahtoisi loppuvan koskaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Handke

(Peter Handke, Moravalainen Yö, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA  Editions, Keuruu 2013)

Hulluus huipussaan!

Kaikkihan tietysti tietävät tämän liikennemerkin, joka jäi muistoksi DDR:stä Berliiniin. Itä-Berliinissä ne vielä jopa toimivat, mutta niitä ei haluttu länsipuolelle, vaikka moni olisi siitä ollut iloinen. Nyt tästä Ampelmannista on tehty brändi, jonka ympärillä tuotetaan kaikenlaista krääsää.

Minä ostin neljä pikkurillin kokoista sytkäriä, joista kaksi näytti punaista ja kaksi vihreää. Ajattelin antaa viestivälineiksi pojalle ja hänen avopuolisolleen. Vihreällä olisi saanut mennä, mutta punainen tarkoittanut päänsärkyä. Vaan mitä tapahtuikaan?!

Kassi oli avattu tullissa ja sytyttimet tuhottu yhdessä pienen ruusuvesipullon kanssa. Tämä kerrottiin kaksisivuisella A-nelosella pykälien kera.

Että olen minä hirvittävä terroristi, joka ilmeisesti kykenee rakentamaan pommin ruusuvedestä ja neljästä sytkäristä.

Suomen tullissa kerrottiin, että käytännöt vaihtelevat lentoyhtiöittäin. Ilmeisesti AirBerliinin lennoilla ei kohta saa kuljettaa edes likaisia alusvaatteita, koska niihin on voitu piilottaa hajupommi, joka saa lentokoneen syöksymään suoraan pilvenpiirtäjään, joka syttyy palamaan ja putoaa perseelleen.

Uusi aika

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Uusi aika

”Rooma oli lainattujen ja vallattujen kansojen markkinatori, tungosta kahdella parvella, maassa ja taivaassa, sikamaisuutta, jota pusersi kolminkertainen solmu kuin suolimutkaa. Daakialaisia, heruleja, skyyttejä, sarmaatteja, hyperborealaisia, raskaita puolattomia vaununpyöriä, ihraan painuneita silmiä, sekaantumista eläimiin, kaksoisleukoja, kalojen ruokkimista sivistyneiden orjien lihalla, sivistymättömiä keisareita. Roomassa oli silloin ihmisiä enemmän kuin milloinkaan myöhemmin. He olivat ahtautuneita tuon kolossin katujen ja käytävien puristukseen ja kärsivät. –

Ja sitten tuohon marmorisen ja multaisen mauttomuuden kaatopaikkaan tuli hän, keveästi kävelevä, sädekehään pukeutunut, korostetun inhimillinen, tarkoituksellisen maalaismainen galilealainen, ja siitä hetkestä lähtien ei ollut enää jumalia eikä vallattuja kansoja, alkoi ihmisen aika, puuseppä-ihmisen, kyntäjä-ihmisen, paimen-ihmisen keskellä lammaslaumaa auringon laskussa, ihmisen, joka ei vaikuttanut ylpeältä, ihmisen, josta tietoa ovat levittäneet kaikki äidit kehtolauluissaan ja maailman kaikkien museoiden kuvat.”

Olisiko jälleen muutoksen aika?

(Lähde: Boris Pastenak, Tohtori Živago, Suom. Juhani Konkka, Tammi, Helsinki 1958)