maanantai 5. elokuuta 2013

Arbeit macht frei!

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Oma syys kun synnyit

Arbeit macht frei! - Työ vapauttaa! oli natsien tunnus.
Ihmistä voidaan kiduttaa ja nöyryyttää niin kovin monella tavalla. Keskitysleireillä ihmisiä kidutettiin kaiken muun kauheuden lisäksi turhauttavalla työllä: Ensin hänet pantiin kaivamaan kuoppa ja sitten täyttämään se. Ei riittänyt, että häneltä ajeltiin tukka, oli ajettava kaikki karvatkin.
Kaikki maailman rikkaus on työllä luotua. Kaikki luonnonvarat ovat ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Siksi omistaminen on varkautta.
Kun järjestelmässä on vika, ei se paikkaamalla parane.
Riistoon perustuva yhteiskuntajärjestelmä ryövää ihmisiltä sekä työn että työn tulokset ja vieläpä ihmisarvon.
Täysin tuottamatonta työtä tekevä eliitti ruoskii töihin ihmisiä, saadakseen verovaroilla kustannetun palkkansa.
Jos ihmiset tekisivät vain sen verran työtä kuin oman elämänsä ja jälkeläistensä ylläpitämiseen tarvitsevat, työtä riittäisi kaikille. Riittäisi kohtuullisesti ruokaa, suojaa ja iloa, joka on ikuista energiaa.
Jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus ihmisarvoiseen elämään. Syntymän antamalla oikeutuksella.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti