Kuva: Kaija Olin-Arvola: Aarrekätkö
Kun jälleen tuntuu kovasti askarruttavan seikka, keitä suomalaiset oikein ovat, lienee syytä palauttaa mieliin, mitä Sakari Topelius kirjoitti Maamme kirjassa: ”Venäjän suurilla tasangoilla asui muinoin laajalla alueella kansa, jota venäläiset nimittivät tshuudeiksi. Tämä kansa oli hämärässä muinaisuudessa tullut Aasian vuoriseuduilta ja hajaantunut sitten moniin haaroihin pohjoisille alueille ja suureen osaan luoteista Eurooppaa. Ruotsin ja Norjan kaikkein vanhimmat asukkaat olivat tätä samaa kansanheimoa ja heitä nimitettiin näillä main milloin jotuneiksi, milloin kainulaisiksi, lappalaisiksi tai suomalaisiksi.
Venäläiset tarinat kuvaavat tshuudien olleen kookasta ja väkevää kansaa. Tshuudit rakensivat majansa yksinäisille kunnaille, pitivät karjaa ja viljelivät maata sekä olivat taitavia seppiä. He olivat mahdottoman tikkaita, mutta he hautasivat rikkautensa maahan. venäläiset alkoivat ahnehtia näitä aarteita, karkasivat tshuudien päälle ja ajoivat heidät kauemmaksi pohjoiseen. Tästä syntyi pitkällisiä sotia. Silloin esitti muuan venäläinen ruhtinas, että riidat lopetettaisiin vedolla. Tsuudilaisen ja venäläisen piti kummankin kaataa puu, ja se, joka ensiksi saisi työnsä tehdyksi, tulisi maan valtiaaksi. vedosta sovittiin, puut valittiin. Tshuudilainen, joka oli luonteeltaan perinpohjaisempi, alkoi hakata puuta juuresta, mutta venäläinen oli viekkaampi ja alkoi hakata puuta latvasta. Silloin kävi niin, että venäläinen sai ensiksi työnsä valmiiksi, ja noista ajoista asti hän on ollut valtiaana maassa.
Mutta tshuudit rakastivat vapautta eivätkä halunneet elää vieraan vallan alaisina. heistä tuntui paremmalta vajota vapaina maan alle, kuin elää orjina maan päällä. Silloin, he ottivat, niin taru kertoo, tavaransa mukaan ja menivät onkaloihin vuorten alle, ja vuoret kaatuivat heidän ja heidän väkensä päälle. Siellä maan alla asuvat tshuudit vielä tänäkin päivänä rikkauksineen: kultineen, hopeineen, karjoineen, majavan- ja ketunnahkoineen ja kalliine turkiksineen.
Tshuudit olivat niiden Suomen heimokansain esi-isiä, jotka vielä asuvat Venäjällä. Kauimpana koillisessa kuljeksivat ostjakit ja vogulit. Etäämpänä lännessä asuivat permalaiset, votjakit ja syrjäänit. Näiden eteläpuolella asuvat tseremissit ja mordvalaiset. Toiset näistä ovat köyhiä, puolivillejä kansoja, jotka pystyttävät telttansa tai majansa isojen jokien rannoille, elävät kalastamisella ja metsästämisellä tahi kuljeskelevat porokarjoineen pitkin autioita aroja. Toiset sitä vastoin ovat uutteria maanviljelijöitä. Useimmat tunnustavat ainakin nimeksi kristinuskoa. Toiset ovat pakanoita ja palvelevat jumalaa, jolla on nimenä Num, mutta pitävät jumalinaan myöskin kiviä, puita ja omituisen näköisiä esineitä. He ovat hyväntahtoisia ihmisiä, jotka mielellään jakavat vieraalle vähiä varojaan ja tarjoavat rajuilmoilla hänelle suojaa majoissaan.”
Tämän perusteella en ainakaan minä vielä osaa sanoa, tuleeko venäläisten suomalaisista käyttämä nimi tshuhna tshuudeista. Venäläisen tuttavani mukaan sana tarkoittaa pelkästään pierua eikä kunnolla edes sitä, vaan ainoastaan vähäistä tuhnua, joka ei kuulu, mutta haisee.
(Lähde: Sakari Topelius, Maamme kirja 1899, WSOY 1985)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti