torstai 29. tammikuuta 2015

Ottakaa heidät kiinni



On taas se aika, kun köyhälläkin on ystäviä: Vaalit tulossa.
Vaalien välillä ei vaalikarjasta tarvitse välittää.  Pertti Salolainen viimeksi julkisuudessa valitti, että ihmiset häiritsevät kansanedustajia sähköposteillaan.
Minusta on suorastaan hämmästyttävää, miten välinpitämättömästi kansanedustajat ja heidän avustajansa ihmisiin suhtautuvat. Resurssipulaa he eivät voi valittaa, sillä heillä on koko joukko avustajia ja puolueissaan apparatsikkeja, joita verovaroilla ruokitaan.
Ilmeisesti suomalaiset päättäjät eivät ole edes ymmärtäneet yhteydenpidon tärkeyttä. He itse haluavat eristäytyä saapasnahkavuorelleen. Valkoisesta talosta saan monta viestiä kuukaudessa. Niissä kerrotaan tärkeistä päätöksistä ja jopa esitetään kysymyksiä vastattavaksi. Siellä on huomattu nykytekniikan antamat mahdollisuudet, joita tietotekniikan ihmemaassa, Suomessa, ei haluta edes käyttää.
Itse olen jo monta vuotta yrittänyt kansalaisaktivistina vaikuttaa. Olen yrittänyt sitä somessa sillä seurauksella, että minut on potkaistu päättäjien Naamakirjoista heti, kun olen uskaltanut esittää pari haastavaa kysymystä. Naamakirjassa sallitaan vain selkään taputtelijoiden laahus ja siinä kuplassa kuvitellaan, että kaikki rakastavat ja ovat ylen ihastuneita.
Olen myös lähettänyt sekä omia että toisten kirjoittamia mielenkiintoisia blogeja kansanedustajille. Sillä seurauksella, että entistä useampi, Paavo Arhinmäestä  ja Markus Mustajärvestä lähtien,  on ohjannut osoitteestani tulevan postin suoraan roskalaatikkoon.  Osoitteessa ei ole ollut vikaa, koska toisesta osoitteesta kaikki viestit ovat menneet perille.
Jos joku sitten joskus on vaivautunut vähän vastaamaankin, niin keskustelusta on yritetty selvitä pelkällä liturgialla tai hyvänjoulun-toivotuksilla.
Viimeksi lähetin kansanedustajille ahkeran kansalaisaktivistin Sakari Timosen asiantuntevan blogin orjatyön käytöstä lahtelaisella mölkkytehtaalla, jolla on 6 miljoonan liikevaihto.
Tässä kirjeeni:

”Hei!
Eikö olisi korkea aika tehdä jotakin tälle asialle. Ei ole maamme etu, että työt teetetään orjilla.

http://sakutimonen.com/2015/01/selkeasti-laitonta/
terveisin Kaija”

Tähän kirjeeseen Kimmo Sasi vastasi ylimielisesti ja vieläpä niin nopeasti, että tuskin oli asiaan edes ehtinyt paneutua:

”Mielestäni valmentaminen työhön on hyvä asia.
Kimmo”

Keskustelu päättyi minun vastaukseeni:

”Ei tässä ole kysymys mistään valmentamisesta. Lue se Sakari Timosen blogi. Hän on lakimies ja tietää kyllä, mitä puhuu. Orjatyön teettäminen on laitonta.
terveisin Kaija”

Toinen vastaajista oli Tarja Filatov:

”Asia on tärkeä.
Kuntouttava työtoiminta kuuluu sosiaali- ja terveysministerille.
Työelämä-ja tasa-arvovaliokunta on omissa lausunnossaan ja mietinnöissään edellyttänyt, että tehdään selkeä ero kuntouttavan työtoiminnan ja palkkatuetun työn välillä.
Käsittääkseni sosiaali- ja terveysministeriössä on ryhdytty työhön väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja rajapintojen selkiyttämiseksi.
Ystävällisin terveisin Tarja Filatov”

Johon minä:

”Hei!
Kiitos vastauksesta. Mutta eikö lakien rikkominen ole poliisiasia? Tätä orjatyön käyttöä ja siihen liittyviä laittomuuksia on esiintynyt tässä maassa jo vuosikaudet. Ei tässä mitään epäselvää pitäisi olla. Sakari Timonen on lakimies ja tietää varmasti, mistä puhuu.
Terveisin Kaija”

Kansanedustajan vastaus:

”Totta, Rikkomuksiin pitää tietenkin puuttua. 
Siinä tarvitaan niitä ihmisiä, joita vastaan rikkomus on tehty.
TF”

Ja minä sitten vielä Filatoville: ”Tämä mölkky-tehdas juttu on paisunut jo sellaisiin mittoihin, että siihen olisi syytä myös maan ylimmän vallan puuttua. Toinen räikeä epäkohta on käyttää tyllisyysvaroja kuntien tykytoiminnan järjestämiseen kuten Juuassa ja nyt Naantalissa. Näin siitäkin huolimatta, että rahat tätä kautta kiertävät puolueiden omistamille kylpylöille ja lomakeskuksille. Minusta kansanedustajilla on ainakin moraalinen vastuu siitä, miten lakeja maassa noudatetaan.

Terveisin Kaija”

Kerroin nämä esimerkit siksi, että jokainen voisi kysyä tärkeitä kysymyksiä omilta ehdokkailtaan vaalikentillä, jos sattuvat heitä tapaaman. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on tämä: Miten aiotte pitää yhteyttä valitsijoihinne, jos teidät valitaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti