Kuva: Kaija Olin-Arvola: Samassa uomassa
Että millä perustelen väitteeni? Tarvitseeko edes?
Niin se vain on, että puolueilla ei enää ole
paikallisjärjestötoimintaa nimeksikään. Ihmiset ovat kaikonneet. Toiminta on
nettivetoista byrokratiaa. Ihmiset tuskin livenä tapaavat muualla kuin johdon
kokoontuessa rituaaleihinsa.
Se on pieni porukka eduistaan ja etuoikeuksistaan tietoisia
politiikan kärkivaikuttajia. Demareilla se on Töölön osasto, johon kuuluvat
kaikki nimekkäät, olivatpa he sitten kotoisin mistä tahansa eikä mistään
kotoisin.
Puoluetukia kuitenkin jaetaan ja sen jakamisesta pitää
tiukasti huolen kunkin puolueen johto. Selvähän tämä: Kun jakajat lisääntyvät,
niin osamäärä pienenee.
Piilopuoluetukena saadaan rahaa kaikenlaisiin kansalaisjärjestöihin,
jotka myös ovat puolueiden hansakassa. Paikallistoiminta puuttuu niin nuoriso-
kuin potilasjärjestöiltäkin.
Erityisen hyvin tätä puoluediktatuuria voi tarkkailla
Naamakirjassa, missä toisinajattelija heivataan porukoista, jos uskaltaa ajatella
toisin.
Selkään taputtelijat kyllä hyväksytään ja heitä toivotaan
lisää. Ja heitä riittää. Moni on vielä
siinä uskossa, että mielistelemällä voi päästä livahtamaan herrahissiin. Turha
toivo. Juntta toimii ja tekee valintansa itse omiaan suosien.
Nepotismi eli sukulaisten suosiminen on maan tapa sekin.
Demokratiaksi tässä diktatuurissa riittää, että käy
vaaleissa tipauttamassa lapun uurnaan. Ehdokasvalintoihin ei kansalainen pääse
vaikuttamaan.
Media ei tietenkään pidä unohtaa. Se kulkee vallan talutusnuorassa.
Nukkukaa hyvin. Kauniita unia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti