Jokaisen äidin pienen sielun pohjalla elää kaino toive, että hänet muistettaisiin maailman parhaana ja rakastettavimpana äitinä.
Kuitenkin äiti on ihminen, ei yli-ihminen.
Alice Miller on kirjassaan Lahjakkaan lapsen tragedia kuvannut tilannetta, jossa äiti tai isä yrittävät lapsensa kautta toteuttaa omat toteutumatta jääneet haaveensa ja unelmansa. Lahjakas lapsi vaistoaa nämä odotukset, jolloin hänelle ei jää edes mahdollisuutta miettiä, mitkä olivat hänen omat tavoitteensa.
Kun lapsi ymmärtää tämän joskus, asian käsitteleminen vaatii elinikäisen surutyön.
Itse päätin yli kolmekymmentä vuotta sitten, kun sain oman poikani, että yritän välttää ainakin tämän virheen.
Nyt tiedän, että en ole siinä kokonaan onnistunut.
Omat pyrkimykset kun heijastuvat lapseen omista teoista, ei niiden kieltämisestä.
Muuta en toivo kuin, että oma lapseni antaisi minulle anteeksi kaiken sen kärsimyksen, mitä olen hänelle aiheuttanut.
Olemme monta kertaa puhuneet tästä asiasta. Ja vaikka poikani pitääkin minua hyvänä äitinä, minä itse tiedän, että en ole sitä aina ollut.
Minä olen äiti yö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti