Parhaillaan ajan henki Suomessa on sellainen, että Venäjään
pitää suhtautua vähintään tietyllä varauksella.
Toinen äärilaita edustaa vihamielistä suhtautumista Venäjään.
Toista äärilaitaa ei juuri ole. Avointa ystävyyttä kehtaa harva tunnustaa.
Mutta voidaanko ylipäätään jokin maa henkilöidä.
Personifikaatio toimii aina vain yleistyksenä ja yleensä propagandan välineenä.
Venäjä sitä ja Venäjä tätä, ei todellisuudessa tarkoita
yhtään mitään. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin instituutioihin.
Vieraaseen maahan liimatut ominaisuudet palvelevat aina vain
liimaajan omia päämääriä ja pyrkimyksiä.
Myös ignorointi on kannanotto. Ollaan kuin ei Venäjää
olisikaan. Ja pahinta tietysti olisi Venäjän hyväksyminen sellaisena kuin se on
tietämättä välttämättä lainkaan, millainen Venäjä on.
Jokainen järjissään oleva ihminen tajuaa kuitenkin, että
Venäjä on fiktio siinä kuin mikä tahansa muukin maa.
Venäjä on suuri kertomus, vähän suurempi vielä kuin esimerkiksi
Suomi tai Liettua.
Jokaisen maan ihmiset ovat todellisia omine hyveineen ja
heikkouksineen, omine intresseineen, toiveineen ja pelkoineen. Pahan akseli
lävistää meistä jokaisen.
Nämä inhimilliset ominaisuudet yhdistävät ihmiset valtioiden
rajoista riippumatta. Ei kannata uskotella itselleen eikä muille, että Venäjä
on vihollinen tai henkiystävä.
Venäjän työtätekevien ihmisten edut ovat yhteneväiset
kaikkien maailman työtätekevien etujen kanssa. Tästä oivalluksesta syntyi aikoinaan
työväenliikkeen tunnus: ”Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti