torstai 27. helmikuuta 2014

Susanna Huovinen antaa keppiä vanhuksille

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Vanhus yksin kotona.

Eilen illalla ministeri Susanna Huovinen (sd) kertoi Ylen uutiselle, että kunnat pitäisi lailla velvoittaa hoitamaan vanhukset kotona, koska se tulisi kunnille halvemmaksi ja koska se olisi inhimillisempää vanhuksille. Porkkanan ohella pitää antaa keppiä, sanoi ministeri, vaikka ei edes kertonut, mikä se porkkana on.
Ministeri ei kai ole koskaan tullut ajatelleeksi, että kunta olemme me: Me vanhukset ja muut kuntien jäsenet. Ei kunta ole elävä subjekti. Kunta on instituutio ja sellaisena kuollut kuin matojen pullistama kala.
Seuraava uutinen olikin sitten mielenkiintoinen: Vanhusten hoito on yksityisille hoitolaitoksille tuottoisa bisnes. Pelkästään palveluihin tarkoitettujen kiinteistöjen omistus ja hallinnointi on satojen miljoonien bisnes, johon nyt houkutellaan mukaan piensijoittajiakin. Muutetaan esimerkiksi tyhjät kunnantalot vanhustenhoitolaitoksiksi kuten Pohjassa nyt tapahtuu.
Varsinainen hoitotyö on toinen tuottoisa bisnes, jonka rahoittamiseen osallistuvat kunnat, vanhus itse ja kohta kaikki vanhusten jälkeläisetkin. Tuotot viedään tietysti veroparatiiseihin.
Minä ihmettelen vain sitä, mistä niihin laitoksiin vanhukset saadaan, kun Susanna Huovinen vaatii heidän hoitamistaan kotona, koska se on niin paljon inhimillisempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti