Useammin kuin kerran olen sanonut, että parasta isänmaan
puolustamista on yhteiskuntarauhan rakentaminen ja kansalaisten hyvinvoinnista
huolehtiminen. Se on jokaisen kansalaisen tehtävä eikä siihen tarvita kalliita
aseista, joiden toimittamisesta hyötyvät vain aseteollisuus ja muut kuolemankauppiaat.
Jostain syystä, Suomen itsenäisyyden juhlinta on
luonteeltaan hyvin sotaisa. Sitä se on ollut aina.
Kuvamme itsenäisyydestä liittyy läheisesti Tuntemattomaan
sotilaaseen.
Mutta se mikä unohtuu, on että Suomi hävisi sodan ja joutui
karkottamaan aikaisemman liittolaisensa Saksan Suomen Lapissa. Jatkosodan 4.
syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen
karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. (Wikipedia)
Ilman näitä sotaponnisteluja Neuvostoliitto olisi
miehittänyt Suomen, joten kiirettä piti.
Jostain syystä Lapissa näitä sotamuistoja ei pahemmin
turisteille esitellä.
Parhaillaan maahamme tulee joukoittain nuoria miehiä sotia
käyvistä maista. Joidenkin mielestä he pakenevat sisällissotia. Tosiasiassa
sodat, levottomuus ja kaaos ovat läntisen imperialismin aikaansaamia
ryöstösotia.
Voisi siis täydellä syyllä kysyä, mikseivät nämä miehet ole
puolustamassa omia isänmaitaan?
Näissä tunnelmissa toivotan hyvää päivää, itsenäisyys meni
jo meiltäkin.
PARIISIN POMMI-ISKUJEN jälkeen on
kiivaasti keskusteltu aina valtakunnan ylintä johtoa myöten EU:n
turvatakuista, joihin Suomikin on sitoutunut. Epätietoisuutta tuntuu
olevan siitä, miten pitkälle avunannossa voidaan mennä. Tämän hetken
tilanne on, että Suomi ei voi näiden takuiden varjolla lähettää omia
sotilaitaan taistelemaan vieraisiin maihin.
Tätä pidetään jotenkin kaksinaamaisena, koska Suomi ei tällaisen
sopimuksen voimassa ollessa voisi odottaa apua, kun itse sitä tarvitsee.
Aiheeseen tympääntyneenä lähetin puolustusministeri Jussi Niinistölle eilen (18.11.) viestin:
Moro! Jussi Niinistö!
Pane itse vati päähäsi ja lähde tapettavaksi, kun niin mieli tekee. Minun lapsiani ei ole tehty tykinruuaksi.
Rauhaa!
Terveisin Kaija Olin-Arvola
Raasepori
Eilen illalla ministeri vastasi:
Kiitos palautteesta. Perustuslain mukaan jokainen on maanpuolustusvelvollinen.
Ystävällisesti tervehtien
Jussi Niinistö Puolustusministeri
Näin ministeri siis näppärästi väisti varsinaisen kysymyksen
suomipojan osallistumisesta maailman sotiin. Puolustusvelvollisuus on.
Siitä ei ole epäilystäkään. Minunkin isäni antoi kaikkensa.
Koska varsinainen vastaus jäi saamatta, jatkoin kysymystä seuraavaan tapaan:
Ole hyvä. Jos Suomi pysyy
puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana., se voi elää
rauhassa niin kuin jo vuosikymmenet. Ihan turha lähteä kaivamaan verta
nenästä globaalien imperialistien verikekkereihin, joiden ainoa
tarkoitus on ryöstää maailman rikkaudet sen pienen vähemmistön hyväksi,
joka nyt jo omistaa lähes kaiken. (10% maailman väestä omistaa 90%)
Parasta maanpuolustusta on
kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. On sikamaista tuhlata
resursseja tuhoon ja tappamiseen. Kai sinä tämän verran ymmärrät.
Maailmassa on riittävästi sotia, joihin voit osallistua, jos verta
janoat.
Maailma tarvitsee rauhaa.
Terveisin Kaija Olin-Arvola
P.S. Unohtui omat tittelini: ÄITI ja MUMMU
Ministerin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs:
Nimenomaan rauhan takia tätä työtä teen. Sotaa en halua.
JN
Lähetin sitten vielä puolustusministerille viestin, jossa viittaan
myös aseiden vientiin ja Niinistön tarkoitukseen uusia Suomen aseistusta
miljardeilla euroilla:
Ei aseilla rauhaa rakenneta.
Asekaupalla tuetaan vain bisnestä, jossa liikkuu yhtä paljon rahaa kuin
huume- ja ihmiskaupassa ja epäilemättä ne ovat ainakin osittain yksiä ja
samoja rahoja. Korruptio kukoistaa, niin kuin on nähty. Aseisiin
pannuilla rahoilla olisi paljon parempaakin käyttöä.
Tietysti olen erittäin iloinen, jos olet rauhan asialla. Anna sen näkyä myös teoissasi.
Ystävällisesti
Kaija Olin-Arvola
Tietenkään minulle ei tullut yllätyksenä, että tänään (19.11.) Uudessa Suomessa kerrotaan seuraavaa:
”Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan sotilaallisen avun
antamista ja pyytämistä koskevaa lakiesitystä on Suomessa kiirehditty ja
se on tarkoitus saada eduskuntaan vuoden 2016 alussa.”
Joitain vuosia sitten
Suomessa kiinnitettiin huomiota siihen, että kymmeniä tuhansia nuoria on
"kateissa" yhteiskunnasta. Heitä ei ole kouluissa eikä töissä.
Suomalaisen yhteiskunnan vastaus ongelmaan oli ns. etsivä nuorisotyö.
Kuntiin palkattiin "etsiviä nuorisotyöntekijöitä", mutta tehtävän
onnistumisesta ei ole enemmälti raportoitu.
SUOMEEN LEVISI muutama vuosi sitten
manga- ja animekulttuuri, joka sai suuren suosion. Siihen kuului myös
larppaaminen. Vallankin nuoret tytöt alkoivat pukeutua sarjakuvien ja
piirrettyjen elokuvien antamien mallien mukaisesti.
Nuoret alkoivat seurata anime-elokuvia ja manga-sarjakuvia sillä
seurauksella, että oma identiteetti alkoi hämärtyä, seksuaalisuudesta
tuli ongelma ja nuoret alkoivat eristäytyä. Monenlaisia myyttejäkin
aiheeseen liittyy. Esimerkiksi se, että jos mies pysyy neitsyenä
kolmeenkymmeneen ikävuoteen saakka, hänet palkitaan velhon voimilla.
Kulttuuri on siis lähtöisin Japanista. Wikipedia kertoo:
”Hikikomori (jap. 引き篭もり, hikikomori,
’eristyksiin vetäytyvä’) on japanilainen termi, jolla viitataan
sosiaalisesta elämästä täysin vetäytyviin henkilöihin ja tähän
vetäytymisilmiöön. Termin kehitti ilmiöön perehtynyt japanilainen
psykologi Tamaki Saitō.[1] Hikikomori-ilmiö on todennäköisesti ollut
olemassa pidemmän aikaa, mutta on pysynyt piilossa. Japanissa on
arvioitu olevan kymmeniä ja jopa satoja tuhansia hikikomoreita. Termiä
hikikomori käytetään Japanissa virallisissa yhteyksissä vain
äärimmäisistä tapauksista, mutta puhekielessä hikikomori voi tarkoittaa
miltei ketä tahansa, joka lyhyeksikin aikaa vetäytyy omiin oloihinsa ja
välttelee sosiaalisia kontakteja.
Ilmiöön liitetään usein myös sana otaku,
mikä tarkoittaa omistautuneesti anime- ja mangaharrastukseensa
uppoutunutta ihmistä. Tämä johtuu siitä, että Japanissa on erittäin
voimakas anime- ja manga-aiheinen alakulttuuri, johon kuuluu muun muassa
erilaisten lelujen, tyynyjen, kirjojen keräilemistä. Jotkut jopa ovat
päättäneet ryhtyä ’hikikomoriksi’ ja ryhtyä elämään näiden esineiden
kanssa sosiaalisen elämän sijasta. Tämä ollaan Japanissakin todettu
ongelmaksi, ja tästä syytetään voimakasta anime[-]aiheista
viihdeteollisuutta, joka jopa osin suosittelee tämmöisen elämän
aloittamista.
[…] Hikikomori-ilmiö tuli julkisuuteen
vuonna 2000, kun 17-vuotias hikikomori kaappasi linja-auton ja tappoi
yhden matkustajista Fukuokassa. Japanin media alkoi tuoda pian
julkisuuteen muita erakkomaisesti eläneiden tekemiä rikoksia, ja termi
hikikomori levisi yleiseen tietoon. Tällainen uutisointi levitti
uhkaavaa mielikuvaa hikikomoreista ja herätti pelkoa. Asiantuntijoiden
mukaan hikikomorit kuitenkin ovat yleensä epäsosiaalisia, eivät
väkivaltaisia. Japanilaisten yleinen asenne hikikomoreita kohtaan on
muuttunut ajan myötä myötätuntoisemmaksi.”
SUOMALAISIA HIKIKOMOREJA on alettu kutsua hikkyiksi. Heitä tapaa ainakin Ylilauta-sivuston Hikikomerosta.
Sivusto on varsin suosittu. Itsensä se määrittelee näin: ”Ylilauta.
Suomalaisen internetkulttuurin sanansaattaja – jo 42 809 188 lähetettyä
viestiä!” Moderointia ei sivustolla harrasteta, vaikka jonkinlaisia
sääntöjä onkin. Suosiosta kertoo myös mainostajien runsas määrä.
Ylilaudalla kerrotaan käyvän kuukausittain kolme miljoonaa vierailijaa.
Sivulatauksia sanotaan kertyvän yli 20 miljoonaa ja viestejä
lähetettävän joka kuukausi lähes miljoona kappaletta.
Seurattuani Ylilaudan Hikikomeroa olen huomannut, että siltä yritetään karkottaa kaikki normot eli ihmiset, jotka pyrkivät asialliseen keskusteluun nuorten kuumotuksesta, ahdistuksesta ja sosiaalisesta eristäytymisestä.
Todelliset hikkyt ovat aatelia. Oikea hikky sulkeutuu kokonaan omaan
maailmaansa. Hän asuu ”pahvilaatikossa” tai ”komerossa”, mikä tarkoittaa
neljän seinän sisällä pysymistä. Oikea hikky on vasta, kun on ollut
vähintään kuusi kuukautta komerossa ja käynyt korkeintaan kaupassa.
HIKKYN AIKA kuluu internetin keskustelupalstoilla,
peleissä ja tv:n katsomisessa. Toisaalta hän haluaa olla yksin, mutta
samalla hän myös kärsii yksinäisyydestä.
Muutama esimerkki Hikikomeron puheenvuoroista:
”Joskus on sellainen olo, että joku
tuolla ylhäällä halua ihan tarkoituksella ajaa minut hulluksi,
helppoahan se on kun olen näin hemmetin herkkä ärsykkeille. Minä tiedän,
ettei tämä ole totta, mutta kaikki on alkanut tuntua niin omituiselta,
todellisuus on todella alkanut rakoilemaan ja koko yhteiskunta tuntuu
minua varten pystytetyltä helvetiltä.”
”Syömisestään kannatta pitää huolta ja
omia menneisyyden traumoja kannattaa miettiä ja ulkona kannattaa
sulautua katukuvaan, että ei joudu kenenkään silmätikuksi. En neuvo
ketään ottamaan itseään niskasta kiinni ja ryhtymään normoksi.”
”Turha toivo. Tätäkin yhteiskuntaa ollaan
ajamassa Amerikan malliin. Kukaan ei välitä. Kohta ei ole minkäänlaista
terveydenhuoltoa tai sosiaaliturvaa. Kannattaisi vähän ottaa selvää
ennen kuin luottaa tuollaiseen skeidaan. Joukkotiedotusta seuraamalla
saa hyvän käsityksen siitä, miten ihmisiä ollaan tyhmistämässä ja
raaistamassa. Ainoa, mikä ratkaisee, on raha.”
”Menen kärkkäiselle tekemään joka
kuukautisen pakollinen ruuanhakureissu (syön koiranruokaa koska ihan
samat ravintoarvot kun ihmisten ruuassa paitsi paljon halvempaa) jotain
vitun yltiöpositiivisia normoja niiden 20 kg säkkien edessä tiellä otan
purina 20 kg säkki ja normot alkavat ahdistelemaan jostain jutuista että
onko minulla koira jne ahdistun vitusti ja huijaan jotain että on joo
ja lähden nopeasti pois koiranruokasäkin reuna osuu johonkin hyllyn
terävään kulmaan ja kohta koko lattia täynnä koiranruokaa
paniikkikohtaus laukeaa ja juoksen pois kaupasta ennen kuin myyjät
tulevat vainoamaan ja nöyryyttämään.”
”Työ/opiskelupaikan ei pitäisi olla
poissulkeva tekijä, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta loisia KELAn
tai sossun rahoilla. Monille ei yksinkertaisesti myönnetä mitään tukia
for whatever. Lisäksi pitää ottaa huomioon, että se työ/opiskelu
itsessään saattaa olla henkilön ahdistusta ja masennusta lisäävä tekijä,
koska suomalainen työkulttuuri ja oppilaitokset ovat perseestä. Töissä
käynti tai opiskelu ei automaattisesti tarkoita, että sinulla on
kavereita. Ei Suomessa.”
Seksuaalinen epävarmuus on yksi keskeisiä ongelmia. Sitä pohditaan
paljon. Yhä edelleen itsetyydytystäkin pidetään jotenkin häpeällisenä ja
jopa syntinä.
Oman aihepiirinsä muodostavat lääkkeet, ja mm. ilokaasun saatavuutta
kysellään. Ulkonäköpaineita on tietysti runsaasti. Porukka on
miesvoittoista. Keskusteluun on noussut kysymys, voiko nainen ylipäätään
olla hikky.
OMA LUKUNSA ovat itsetuhoiset ajatukset ja keskustelut
itsemurhista. Erilaisia keinoja ja onnistumisen mahdollisuuksia tappaa
itsensä mietitään. Vinkkinä esitetään, että jos aikoo tappaa itsensä
hyppäämällä jostain korkeasta paikasta, sitä ennen kannattaa syödä
kourallinen verta ohentavia lääkkeitä, jotta vuotaa nopeasti kuiviin.
En tiedä kuinka paljon Suomessa kateissa olevista nuorista on
hikkyjä. Olin kuitenkin hämmästynyt, kun soitin suuren koulun
rehtorille, joka ei ollut asiasta kuullutkaan. Täysin tietämättömiä
olivat myös sosiaalityöntekijät.
Kysyin asiaa myös Mielenterveyden keskusliitosta, jossa minulle
vastasi kaksi ihmistä. Toinen oli täysin tietämätön koko ilmiöstä ja
toinen sanoi kuulleensa, että tällaista on jossain ulkomailla, mutta ei
Suomessa.
Kuitenkin Suomessa käytetään rahaa mielenterveys- ja nuorisotyöhön
sievoisia summia. Poliittiset nuorisojärjestöt saavat osansa, vaikka
varsinaista toimintaa nuorten keskuudessa ei ole. Pääpaino on
politiikassa, jossa toivoa ei ole näkyvissä. Lapsilta ja nuorilta
leikataan ronskilla kädellä, vaikka juuri heihin pitäisi panostaa.
Edellä kuvattu ilmiö on ajankuva. Siihen pitää reagoida.
"Olkinukella" tarkoitetaan keinotekoisesti rakennettua pelotetta.
UUDEN SUOMEN blogistaniassa on käyty vilkasta keskustelua päätoimittaja Markku Huuskon kirjoituksesta ”Suomalaisia yritetään harhauttaa – tämänkin palvelun kautta”.
Yhtäältä Huusko kiittelee tohtori Saara Jantusta ansiokkaasta kirjasta ja toisaalta arvioi, että näitä tohtorin mainitsemia ”rakkikoiria” ei paljon ole.
”Arvioni mukaan aktiivisia
keskustelunpilaajia ja todellisuutta intohimoisesti taivuttavia
propagandisteja lienee maassamme joitain satoja. Suomalaisista tämä
tarkoittaa ehkä promillen kymmenesosaa.”
Mistä siis tämä kohu ja huohotus? Miksi sadan virkamiehen pitäisi
opiskella informaatiovaikuttamisen tunnistamista amerikkalaisohjauksessa
muutaman sadan ihmisen takia? Kalliiksi tulee kestävyysvajeesta
kärsivässä maassa, kun koiralauman voisi helposti kutsua vaikka
Päiväkummun kylpylään kertomaan omasta vaikuttamisestaan, sen
taustavoimista ja rahoituksesta.
Todellisen huolensa Huusko kertoo lopuksi:
”Siitä olen kuitenkin hämmästynyt, että
Suomesta löytyy yksittäisiä jopa eduskunnassa, yliopistoissa ja muissa
fiksuissa paikoissa työskennelleitä henkilöitä, joille verkon
disinformaatiosivustot edustavat jollain tavalla noteerattavaa
mediavoimaa. Samoilta tahoilta olen tosin kuullut Venäjän myymää tarinaa
keskimääräistä enemmän ymmärtäviä ja Euroopan unionia halveksuvia
puheita.”
Mutta lohduttaa kuitenkin uskovansa, että suomalaiset jättävät
valistuneina ihmisinä nämä pyrkimykset huomiotta. Miksi siis tuhlata
ruutia?
Näin mustavalkoinen ja yksinapainen on siis Uuden Suomen linja.
Huusko ei ilmeisesti käsitä, että yhteiskunta, joka on voimakkaasti
jakautunut toisilleen vastakkaisiin luokkiin — sekä köyhiin ja
rikkaisiin että syrjäytettyihin ja eliittiin — ei voi olla synnyttämättä
erilaisia intressiryhmiä. Demokratiassa näille kaikille on annettava
tila ja oikeus puolustaa omia etujaan. Niin kuin Warren Buffett, maailman rikkain mies, sanoi, ”käynnissä on luokkasota ja me olemme voitolla”.
Vallitseva järjestelmä, tuhokapitalismi, joka voiton maksimoinnissaan
tuottaa paljon kurjuutta, kärsimystä ja suoranaista nälkää (maailmassa
kuolee 17 000 ihmistä joka päivä nälkään), ei voi olla hyvä kaikille.
Kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa myös Suomessa. Maailmassa,
jossa soditaan, tuhotaan ja tapetaan, ei minusta vallitse kovinkaan
kehuttava ilmapiiri, jolla ihminen voisi ylpeillä. En minä ainakaan.
Täyttä barbariaahan tämä on. Ei sivistyksestä tietoakaan.
Tällainen kuva maailmasta ei mahdu Uuteen Suomeen. Huusko sanoo
kuitenkin luottavansa nuoriin, jotka nauravat tämän suuntaiselle
vaikuttamiselle.
Minä puolestani en ole yhtä toiveikas. Minusta nuorille pitäisi
paljon enemmän opettaa medialukutaitoa, koska tutkimuksen mukaan monilla
koulunsa päättäneillä on vaikeuksia jopa lukemisessa ja
kirjoittamisessa.
Huuskon tietoteoreettisen käsitykseen ei mahdu tosiasia, että jos
vastaanottajan oma kokemus ei vahvista annettua tietoa, niin kiville
menee. Tätä taustaa vasten on mahdotonta vaatia kaikkia uskomaan vain
yhtä totuutta, vaikka valtaapitävät mielellään asian tahtoisivatkin näin
olevan. Eivät hallitsijat turhaan hanki haltuunsa maailman kaikkia
tiedotusvälineitä.
Olen pyytänyt Huuskoa vielä mainitsemaan ja nimeämään joitakin
valhesivustoja ja ns. oppineita, jotka niihin uskovat. Se kun tekisi
hänen omasta ”argumentoinnistaan” paljon uskottavampaa. Toistaiseksi
vastausta ei ole tullut.
P.S. Markku Huuskon vastaus oli, että hän puhuu mieluummin nimettömistä:
Kun pakolaisten välillä syntyy mellakkaa ja selkkauksia
jalkapallokentällä, asia on helppo kuitata sanomalla, että pojat ovat
poikia.
Saksassa esiintyy kuitenkin jatkuvasti väkivaltaisuuksia pakolaisten keskuudessa, kertoo arvostettu aikakauslehti Focus.
Välien
selvittelyä tapahtuu eri kansallisuuksien, uskonnollisten ryhmien ja
klaanien välillä. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että pakolaiset
joutuvat asumaan ahtaasti. Shiiojen ja sunnien välinen sota jatkuu
Saksanmaalla.
Myös sharia-lakia yritetään pakottaa noudatettavaksi kaikkien pakolaisten keskuudessa.
Naisia
ja lapsia kohdellaan kaltoin. Jatkuvasti tulee esiin pahoinpitelyjä ja
raiskauksia, joita poliisin mukaan tapahtuu huomattavasti enemmän, mutta
pelko estää ilmiantamisen.
Naisia pakotetaan peittämään itsensä, myös niitä naisia, jotka eivät ole muslimeja.
Pakolaisten keskuudessa on kivikovia rikollisia, jotka käyvät sotaa veitsin ja itse valmistetuin asein.
Paikallisia
kohtaan kulttuurierot tulevat esiin esimerkiksi kauppojen kassoilla,
missä miehet etuilevat, koska ovat miehiä. He työntävät sivuun naiset,
koska ovat miehiä.
Saksan poliisien ammattiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt
vaatii, että rikoksiin syyllistyneet pakolaiset olisi välittömästi
karkotettava maasta. Hänen mielestään pakolaisten pitää sopeutua
saksalaisiin tapoihin eikä päinvastoin.
Ystävälliset itävaltalaispoliisit valvoivat Bilderberg-kokouksen rauhaa kesällä 2015. Kuva: Kaija Olin-Arvola.
Käynnissä
oleva pakolaistulva on varmasti herättänyt hämmennystä meissä kaikissa.
Silti en
jaksa uskoa, että se olisi alkanut spontaanisti. Lienee ollut Franklin
D. Roosevelt, joka sanoi: Mikään politiikassa ei tapahdu sattumalta.
Kesällä
pidettiin Saksassa G7-kokous, jonka vaikutusvallasta kertonee se, että koko
Baijeri täyttyi poliiseista ja turvajärjestelyt sulkivat jopa
moottoritiet.Heti perään oli
Itävallassa Bilderberg-kokous, jossa istuivat maailman johtajat politiikan,
talouden ja tiedotuksen aloilta.
Kun katsoo maailmaa näiden kokousten jälkeen, ei ole kovin vaikea
päätellä, millaiset asiat näissä tapaamisissa olivat pöydillä. Tämän sanottuani tiedän, että
päähäni on helppo sovittaa foliohattua, mutta en anna sen häiritä. Leimojen
lyöminen on helppoa, joskin myös osoitus ajattelun laiskuudesta.
Hämmennykseen on omat syynsä ja hämmentyneitä ihmisiä on paljon. Tällaisissa
tilanteissa erilaiset ihmiset keksivät erilaisia selityksiä asioille riippuen
kunkin omista intresseistä.Helposti
apuun rientää myös kaiken pelastava skitsofrenia: On helpompi uskoa ylhäältä
tulevia ääniä kuin omia silmiään ja korviaan.
Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Mutta yhtä hyvin
voidaan todeta, että yksi sana valehtelee enemmän kuin tuhat kuvaa. Maailmamme
on muuttunut kaiken aikaa entistä visuaalisemmaksi.
Totuus on kuitenkin suhde, mitä ei kannata unohtaa. Jos mielikuvani
maailmasta ei ole oikea, se ei silloin ole tosikaan, vaikka oma etuni ja
ideologiani sen mielellään sellaiseksi kuittaisi.
Kun ihminen alkaa epäillä omia kokemuksiaan, kannattaisi pysähtyä myös
kysymään olenko minä sairas vai onko se maailma. Minusta sellainen maailma,
missä tapetaan ja kidutetaan ihmisiä ja tuhotaan silmittömästi luontoa ja
ympäristöä, ei voi olla muuta kuin sairas. Sodat eivät ole terveiden ihmisten
luomuksia. Tässä maailmassa jokainen joutuu taistelemaan oman mielensä
terveydestä, jos vielä on tallella edes hitunen omaatuntoa ja myötäelämisen
kykyä.
Yhä edelleen maailmassa on kuitenkin ”ihmisiä jotka eivät pysty
liikkumaan ellei joku sano heille mihin suuntaan heidän pitää liikkua, ihmisiä
jotka odottavat että joku sanoisi heille mitä heidän pitää tehdä, ihmisiä jotka
ovat valmiit tekemään mitä tahansa mitä heidän käsketään tehdä. Auschwitzissa
heitä näki tuhansittain”, kirjoittaa romaanissaan Äiti Yö Kurt Vonnegut.
(Lähde: Kurt Vonnegut, Äiti Yö, Suom. Marjatta Kapari ja Matti
Santalahti, Tammi 1980)
Suomessa metsämarjat ovat kaikkien vapaasti hyödynnettävä luonnonvara. Kuva: Wikimedia Commons
YRITIN EILEN illalla katsoa A-studion puhuvia päitä,
mutta eihän siitä mitään tullut, kun ajatukset karkasivat kaiken aikaa
mustikkametsään. Alkaa jo riittää tämä vastakkainasettelun teema milloin
mistäkin näkökulmasta. Jokainen omaansa ja Jumala ei ketään. Jos joku
näkee maailman mustavalkoisena, niin se on A-studio ja koko media itse.
Ajan hengen tärkein viesti on, että köyhien pitäisi olla jälleen
kerran nöyriä ja tyytyä siihen, mitä ylhäältä annetaan. Törkeimmin asian
ilmaisi Matti Vanhanen, joka kehtasi suorastaan ärjyä,
että Suomella menisi paremmin, jos useammin vietettäisiin
seitsemänvuotiaiden syntymäpäiviä kuin seitsemänkymppisten. Tämän
sanomalla hän syyllistyi samaan ikärasismiin kuin muutkin kaltaisensa,
unohtaen tietysti kokonaan, että ei taida itselläänkään tuo maaginen
ikäraja kaukana olla.
Ilmeisesti SSS-hallitus on nyt niin voimansa tunnossa, että kauan
kaivattu eutanasialakikin kohta ajetaan läpi sellaisessa muodossa, että
voidaan surutta päättää tuottamattomien vanhusten päivät, ottamatta
huomioon, että myös he maksavat veroja ja siten ylläpitävät omia
kurittajiaan.
Jatkuva paatoksellinen saarnaaminen lamasta ei oikein uppoa, kun
maailmassa on rikkautta enemmän kuin koskaan. Suuret omaisuudet ovat
vain keskittyneet vääriin paikkoihin. Jopa maailman suurimman
sijoitusyhtiön BlackRockin pääjohtaja Larry Fink on
varoittanut, että pääoman sijoittaminen vain nopeita voittoja tuottaviin
kohteisiin voi romauttaa koko kapitalistisen järjestelmän.
Sitä en voi koskaan lakata ihmettelemästä, miten pohjaton voi olla
ihmisen ahneus. Vaikka kaikkein rikkaimmat ihmiset kohta mahtuisivat
yhteen bussiin, niin lisää omaisuutta pitäisi edelleen saada.
Eikö vihdoin olisi jo jakamisen aika?
Kaikki rikkaus maailmassa on sukupolvien saatossa luotu miljardien
ihmisten työllä. Eikä edes Raamatusta löydy kohtaa, jossa Jumala olisi
antanut tämän kaiken vain harvoille ja valituille. Hän loi maailman
ihmisille, joita kehotti hoitamaan leiviskänsä hyvin. Näin ei ole
tapahtunut.
Minusta ongelmaan olisi ratkaisu, mutta se vaatisi ihmisten enemmistön yhteistä tahtoa ja yhteenliittymistä.
Kaikki maailman luonnonrikkaudet pitäisi ottaa yhteiseen omistukseen
ja jokaiselle yksilölle turvata kohtuullinen elämä syntyä, elää ja
huolehtia jälkeläisistään. Joku on joskus laskenut, että tähän
tarvittaisiin noin neljän tunnin päivittäinen työaika. Sen, minkä
jokainen on omin käsin tehnyt, voisi jokainen pitää omanansa. Jos
säädettäisiin tulokatto ja minimitulo, ei kukaan putoaisi kyydistä eikä
kukaan kahmisi enempää kuin on kohtuullista.
Lopun aikaa voisi kukin tehdä, mitä haluaa, vaikka vain maata ja syljeskellä kattoon.
Tällainen talous ei ryöstäisi maapallon resursseja sen sydämeen asti.
Tällaisen talouden tärkein tavoite voisi olla ympäristön ja luonnon
resurssien hyvä hoito, joka jättäisi jotain myös jälkeemme tuleville.
Olkoon tämä nyt tässä osoituksena siitä, että ainakaan minä en näe
maailmaa mustavalkoisena, vaan pikemminkin riemunkirjavana ja sinisenä,
sillä olen jälleen lähdössä poimimaan mustikoita.
Sana on kova, jos se on kovaksi tarkoitettu. Sana saa voimansa kontekstista, siitä kuka sanoo, missä sanoo ja koska sanoo.
Somekin on kova sana. Suomen johtavana sanomalehtenä pidetty komposti
uhrasi näkyvästi tilaa Vastavalkealle, joka on uusi tulokas
sananvapauden markkinoilla. Vielä kymmenen vuotta sitten julkaisu olisi
vaiettu kuoliaaksi valtamediassa. Russofobian ilmapiirissä mikään ei
vaaratonta, puolueetonta ja neutraalia. Toista ääntä ei valta halua.
Senkin uhalla, että nyt pitäisi fokusoida yhteiskuntasopimukseen ja leikkauksiin, nostan esille Olli Immosen. Hänen manifestinsa oli tarkoin harkittu, sen tyyli, kieli ja ajankohta olivat tietoisia.
Ilmiö synnytti mielenilmauksen, joka oli suurin Suomessa pitkiin
aikoihin. Se oli kannanotto monikulttuurisuuden puolesta. Joitakin
ajatuksia syntyy väistämättä siitä, miten Suomessa parhaillaan Venäjään
suhtaudutaan. Venäläisiä saa taas ryssitellä. Se on sallittua. Miksi?
Hieman erikoinen oli presidentti Sauli Niinistön
tervehdys tilaisuuteen: Hän varoitti keskustelun kärjistämisestä heti,
kun se oli vasta alkamassa. Aiemmin en ole ainakaan huomannut Niinistön
puuttuneen perussuomalaisten rasistiseen retoriikkaan.
Sipiläkin lähetti viestinsä monikulttuurin maneesille. Jokainen tietää SSS-hallituksen ja sen juoksupojan Juhana Vartiaisen
kannan maahanmuuttajiin. Heitä pitäisi saada mahdollisimman paljon
lisää, jotta työvoiman hinnat saataisiin poljettua mahdollisimman alas
ja sitä kautta Suomeen uusia työpaikkoja, joita muualla myös
hikipajoiksi kutsutaan.
Suomi ei tarvitse paarialuokkaa. Maa kyetään palauttamaan hyvinvointivaltioksi, jos vain tarpeeksi tahtoa löytyy.
Sananvapauden kiivaimmat ja kovaäänisimmät puolustajat tuntuvat olevan niitä, jotka soisivat vapauden vain omalle äänelleen.
Uuden Suomen omistaja Niklas Herlin kertoo
pahoittaneensa mielensä siitä, että tunnetun Hitler-elokuvan kohtaukseen
on väännetty vitsiä milloin mistäkin aiheesta. Idea noudattaa huumorin
perinteistä kaavaa eli ylhäisen alentamista, mutta muuta vitsikästä
siinä ei sitten olekaan. Nyt pätkä on jo kulunut puhki.
Samoin Herlin kertoi tuntemuksistaan, kun Agitprop laulaa
taistelusta. Vallan kamala on hänen mielestään laulu ”Lenin-setä asuu
Venäjällä”, joka ei ole edes parodiaa. Ja kun Uusi Suomi sitten laittaa
banneja pahimmille kirjoittajille, sitä verrataan Neuvostoliittoon ja
Pohjois-Koreaan.
Ja sitähän se on, sitä itseänsä. Valta on aina pyrkinyt kieltämään
oman valtansa. Tietysti niin Uudella Suomella kuin Neuvostoliitollakin
aikoinaan on sananvapauden avaimet taskussaan. Someen ne eivät
kuitenkaan enää tai pitäisikö sanoa vielä ulotu. Jolla on sana, sillä on
valta.
Valta ja vapaus ovat molemmat suhteita, aivan niin kuin on totuuskin.
Mikään niistä ei ole objekti ja tämä olisi jokaisen hyvä ymmärtää.
Vapaus on aina suhteessa johonkin; vapautta johonkin, vapautta jostakin.
Vapaus on vastuun tiedostamista, samoin valta.
Jokainen sana on myös teko. Sillä voidaan lyödä ja siitä pitää
taistella. Taistelun tapoja on monia. Siksi ei sanan käytön
kieltämisessä ole mitään järkeä. Ongelma ei ole taistelu-sanan
monimerkityksisyys. Taistelun sisältö ja tavoite ratkaisevat.
Niin kauan kuin harvojen käsiin keskittynyt globaalipääoma omistaa
maapallolla lähes kaiken, on alistettujen ja osattomien jatkettava
taistelua. Missään vaiheessa ihmiskunnan historiaa eivät vallanpitäjät
ole vapaaehtoisesti luovuttaneet omastaan.
Juha Sipilän hallitus on esitellyt leikkauslistansa, joka kohdistuu pelkästään pieni- ja keskituloisiin ihmisiin.
Se leikkaa niiltä, joilla ei ole mahdollisuutta puolustautua. Se leikkaa eläkeläisiltä ja lapsilta.
Suomen taloudellinen kehitys perustuu tulevaisuudessa entistä enemmän
korkeatasoiseen koulutukseen. Silti hallitus heikentää opiskelijoiden
asemaa.
Ainakaan Suomen taloudellisen tilanteen parantamisesta tässä ei ole
kyse, koska puukko osuu kovimmin juuri niihin, jotka pitävät yllä
kotimaista kysyntää. Jo nyt kauppa on vaikeuksissa ja hallituksen
toimilla rahan liikkuminen pysäytetään kokonaan.
Edelleen lamaa syventävät Venäjä-pakotteet, jotka koskettavat Suomea enemmän kuin mitään muuta EU-maata.
Kaikkein hyvätuloisimmat ihmiset pääsevät näistä talkoista kuin
koirat veräjästä. Heihin kohdistuu vain hienotunteinen vetoomus, joka
tuskin tuottaa tulosta. Arkkipiispa Kari Mäkinen sen sijaan lähtee oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta ja kehottaa pääministeri Sipilää säätämään myös rikkaille pakkoveron.
Jotain rotia palkkavaatimuksissa!
Kaiken kukkuraksi hallitus on vielä ryhtynyt vaatimaan
yhteiskuntasopimusta, joka muistuttaa eniten kiristystä ja pakottamista.
Jos työmarkkinaosapuolet (lue työntekijäpuoli) eivät lupaudu
noudattamaan hallituksen vaatimuksia, on tiedossa lisää leikkauksia,
lisää ruoskaa ja lisää keppiä. Kyseessä on selvästi tarjous, josta ei
voi kieltäytyä.
Sipilän hallituksen toimia kuvaa erinomaisen hyvin seuraava Marx-veljesten videoklippi.
Saatuaan pimeässä aikaan hallitusohjelman, josta julkisuteen saatettiin vain
tietoja, miten paljon kipeitä ja vielä kipeämpiä leikkauksia se pitää
sisällään, syntyi häly ja huoli.
Olisi pitänyt uskoa, kun moneen kertaan ja monella suulla varoitettiin.
Lupauksiakin annettiin, että siitä ja tästä ei kuitenkaan leikata ja että
leikkaukset koskettavat kaikkia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Lupaukset
petettiin ja tuloerojen kasvattamista jatketaan.
Tämäkin hallitusohjelma lupaa lisää niille, joilla jo ennestään on, mutta
köyhältä se uhkaa viedä viimeisenkin.
Nyt hallitus sitten yrittää hiljentää ihmiset sanomalla, että hallitus on
ollut vasta niin vähän aikaa olemassa, että aihetta arvosteluun ei ole.
Leveäsuusammakko käskee olla hiljaa, kun oppositio ei saanut tarpeeksi ääniä
yltääkseen hallitukseen.
Myös Anneli
Jäätteenmäki säestää Soinin laulua: ” On tehty jälleen uusi Suomen ennätys.
Oppositioon jääneet puolueet julistivat Sipilän uuden hallituksen kehnoksi
ennen kuin se oli hallinnut päivääkään. Nopeaa on ajan riento.
Sipilän joukkue on kovan paikan edessä. Se joutuu tekemään ankaria
päätöksiä, jotka kirpaisevat kaikkia suomalaisia. Tavoitteena on kuitenkin
nykyistä elinvoimaisempi, entistä tehokkaampi Suomi.
Jahkailun aika on ohi. Ihmiset ymmärtävät, että kipeät päätökset on tehtävä.
Nyt odotetaan, että asiat alkavat edetä ripeästi. Alku onkin ollut lennokas.
Mitään kuherruskuukautta tai työrauhaa hallituksen on turha odottaa.”
Jokin Annelilta kuitenkin unohtui: Lupausten pettäminen. Hallituksen ei ole
mikään pakko leikata niin kauan kuin päättäjillä on verotusoikeus. Suomessa
tuloerot ovat kasvaneet kaiken aikaa. Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät
köyhtyneet. Eikö nyt olisi aika ottaa sieltä, missä on, eikä viedä heikoimmilta
viimeisiä.
Nyt on aika kansalaisten kertoa mielipiteensä, kun hallitusohjelma on
julkistettu. Eivät asiat siitä muutu, että sananvapautta rajoitetaan. Oppositio
ei ole ollut laatimassa tätä hallitusohjelmaa ja sen salaisia lisäpöytäkirjoja.
Korkeinta valtaa Suomessa käyttää edelleen kansa ja sen valitsema eduskunta.
Ei pakkovaltaa harjoittava hallitus. Vai mitä Anneli?