Kuva: Kaija Olin-Arvola
Yhteiskunnan tarkastelussa
voidaan lähtökohdaksi ottaa vastakohtapari: materialismi ja idealismi.
Materialismin mukaan ihmisen on syötävä, juotava ja asuttava voidakseen
harrastaa tieteitä ja taiteita. Idealismin lähtökohtana on: Alussa on
sana.
Kysymys on aineen tai hengen ensisijaisuudesta. Vasemmiston
materialismi väärin ymmärrettynä on tavaran asettamista kaiken keskiöön,
vaikka vasemmistossa on aina arvostettu tieteitä, taiteita ja muuta
henkistä elämää hyvin korkealle.
Vedenjakajana on hengellisyys.
Marxin usein
toistettu lause: ”Uskonto on oopiumia kansalle” on johtanut tietyssä
mielessä harhaan. Totta on, että ateismilla on vasemmistossa aina ollut
vankka asema. Mutta viime vuosina myös vasemmiston keskuuteen on
New Age
-ideologian leviämisen myötä tullut jos jonkin sorttista joogalentäjää.
Perinteisen uskon aseman on kuin huomaamatta ottanut tämä uusi usko. Se
on sekoitus monista eri uskonnoista, mutta olennaista sille on karman
laki ja uudelleen syntyminen. Jopa posteljooni uskoo nykyisin karmaan.
Itseni voin kerran kuolleena määritellä epikurolaiseksi panteistiksi ja
mystikoksi, jonka raamattu on
Kahlil Gibranin Profeetta.
Talouden ensisijaisuus
Yhteiskunnallisesti materialismi merkitsee sitä, että asioita
tarkastellaan talous edellä. Talous ja sen lainalaisuudet ovat perusta,
joka ohjaa yhteiskuntien ja koko maailman kehitystä. Eräs tärkeimmistä
laeista on pääomien keskittyminen sekä lisäarvo, sen syntyminen ja
riisto.
Työvoimatavara ainoana kykenee markkinoilla luomaan enemmän kuin mitä
on sen oma arvo. Tämän lisäarvon kapitalisti ottaa itselleen ja
realisoi sen suorina voittoina, vuokrina ja korkoina. Kaikki uusi arvo
on lähtöisin työstä. Ilman työtä ei olisi markkinoitakaan.
Omaisuudet ovat hyvin keskittyneet. Noin 65 ihmistä omistaa jo puolet
kaikesta. Vajaa kymmenen prosenttia omistaa lähes 100 prosenttia
kaikesta. Tämä ei ole pelkästään oikeudenmukaisuuskysymys, vaan maailman
kehitystä ohjaava tosiasia. Pääomien liikkumista ohjaa voittojen
maksimointi. Tuotanto siirretään sinne, missä ovat edullisimmat
tuotantokustannukset ja suurimmat markkinat. Toimintaa ei ohjaa
ekologinen ajattelu eikä mikään henkinen tai hengellinen aate, vaan
taloudellinen realismi, joka perustuu korporatiiviseen kapitalismiin
kaikkine lieveilmiöineen. Pääomalla ei ole isänmaata.
Vielä joitakin aikoja sitten sanottiin: Pieni on kaunista. Tätä
tunnusta ei enää kuule, koska niin ei ole. Myös Suomessa tuotanto
keskittyy. Erittäin hyvin se näkyy maataloudessa, missä tilakoot
kasvavat, tuotanto yksipuolistuu ja erikoistuu. Ihmisillä ei ole enää
mahdollisuutta asua siten, että vähäinenkään omavaraisuus toteutuisi.
Lapsuudessani lähes kaikki ruoka otettiin vajaan hehtaarin maatilkusta,
jolla isä viljeli jopa vehnää leivän tarpeeksi. Naapurista haettiin
maito ja kaupasta vain suola, sokeri, kahvi ja tulitikut. Silti isä
raatoi itsensä hengiltä 52 vuotiaana, koska maksettavana oli myös
rintamamieslaina.
Ekologia, omavaraisuus ja kestävä kehitys
Mieheni ja minä muutimme Berliinistä kotiin palattuamme vuonna 1979
suoraan 10 hehtaarin rappiotilalle, jossa ryhdyin paimeneksi tavoitteena
täydellinen omavaraisuus. Onnea kesti 15 vuotta, sillä täydellinen
omavaraisuus edellyttäisi velatonta tilaa. Onnettomuudeksemme ryhdyimme
myös niin idealistiseen ja epärealistiseen yritykseen, että tuotimme
Suomen ensimmäisen uusiopaperin Porin Rosenlewin tehtaalla. Yrityksen
vakuutena oli oma kotimme ja loppu onkin sitten jo historiaa, johon
läheisesti kuuluu Koiviston konklaavi ja 90-luvun tragedia
seurauksineen.
Suomessa maaseudun omistusolot ovat nykyisin niin hankalat, että
tehokas maatalous vaatisi maareformia: Nykyviljelijöiden pellot
sijaitsevat hajallaan siellä, mistä niitä on saatu kasvun myötä
ostettua. Esimerkiksi pohjalaisella maatalousyrittäjällä saattaa olla
viljeltäviä peltoja Kirkkonummella ja vielä sitäkin kauempana.
Ihmisten muuttaminen kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin on tehnyt
omatarveviljelyn hankalaksi. Nykyään tehdään suuri talo pienelle
tontille, johon ei kasvimaa sovi. Kaupunkiviljely on leikkiä, joka
kestää oman aikansa, mutta mikään todellinen vaihtoehto omavaraisuuteen
ei kurkun kasvattaminen parvekkeella ole.
Maailmanlaajuisesti ruokaa tuotetaan huomattavasti enemmän kuin on
tarpeen, vaikka joka päivä 17 000 ihmistä kuolee nälkään. Tästä puhutaan
vähemmän. Sen sijaan että ihmettelemme, miten saksalaiset sallivat
Hitlerin hirmuvallan, meidän pitäisi kauhistella, miten me sallimme
tämän päivän vääryydet. Me olemme vastuussa nykyajasta. Me olemme kaikki
syyllisiä nykyajan vääryyksiin.
Intialainen kirjailija ja kansalaisaktivisti
Arundhati Roy, joka on Time-lehden mukaan yksi vaikutusvaltaisimmista maailman sadasta nykyisin elävästä ihmisestä, on kertonut kirjassaan
Kuuntelen heinäsirkkoja,
miten ruualla keinotellaan. Samaan aikaan, kun viljat mätänevät
siiloissa odottaen hintojen nousua, ihmiset sen ympärillä kuolevat
nälkään.
Nobelillakin palkittu, bangladeshlainen mikrolainojen keksijä
Muhammad Yunus
ja Grameen-pankki ovat suistaneet ihmiset pieniltä maatilkuiltaan,
joilla he ennen kasvattivat elantonsa kaupunkien slummeihin.
Yrittämiseen otetuilla mikrolainoilla ostettiin esimerkiksi puhelimia,
joilla naapurit saivat soittaa niin kauan kuin maksukykyä piisasi.
Lainakorko oli 20 prosenttia. Menestystarina puhelinkauppiaille.
Suurkaupungit laajenevat edelleen ja ihmiset häädetään myös
slummeista, minkä jälkeen he joutuvat aloittamaan kaiken alusta. Tämä on
todellisuutta, joka synnyttää varmasti tulevaisuudessa entistä enemmän
levottomuutta ja terrorismia. Ihmisellä on atavistinen vietti pysyä
hengissä, vaikka sitten toisen ihmisen elämän kustannuksella.
Eriarvoisuus ja kestävä kehitys
Köyhyys on tietysti suhteellista. Usein tätä seikkaa käytetään
hyväksi suuntaamalla ihmisten mielenkiinto TOISAALLE: Katsokaa miten
köyhiä ovat nämä, joilla ei ole muuta kuin tuulen huuhtoma takapuoli.
Silti meille tarjotaan ihanteena toisenlaista unikuvaa siitä, miten
miljonääri sitä, miljonääri tätä ja haluatko miljonääriksi. Tavoitteet
pannaan muualle kuin mitä olisi järkevää ja hyödyllistä.
Suurimpana ongelmana yhteiskunnallisessa kestävyydessä näen valtavan
eriarvoisuuden. Se on sekä taloudellista että henkistä ja
sivistyksellistä eriarvoisuutta; jälkimmäiset ensimmäisen synnyttämää.
Jotta tasa-arvo voitaisiin saavuttaa, tarvittaisiin oikeudenmukaisempaa
ja tasaisempaa tulonjakoa. Eräänä keinona näen verotuksen ja
tuotantotapojen muuttamisen. Automaation tuottamat hyödyt on kyettävä
arvioimaan myös ihmisen tekemän työn ja toimeentulon näkökulmasta.
Minun lähtökohtani ei ole kateus. Miljardöörejä on maailmassa alle
300 kappaletta. En etsi ratkaisua giljotiinista enkä Siperian junasta.
Minusta heidät voisi laittaa kaikkine leluineen jollekin
paratiisisaarelle pelaamaan keskenään kasinoa ja monopolia.
Muun maailman ihmisten elämä pitäisi järjestää kestävälle pohjalle
lähtien ihmisten todellisista tarpeista. Kaikki me tänne alastomina
synnymme ja tyhjin käsin lähdemme. Miksemme siis voisi tyytyä siihen,
että kohtuulliset perustarpeemme tulisivat tyydytetyiksi, laulua ja
leikkiä unohtamatta?
Nykyinen tietotekniikka antaa mahdollisuuden optimaalisen talouden
suunnittelulle ihmisten erilaisuus huomioiden. Tuotteista pitäisi tehdä
kestäviä ja turhaa kulutusta kaihdettava. Hillittömästä kilpailusta
pitäisi päästä, koska se synnyttää tarpeetonta tuhlausta esimerkiksi
päällekkäisten, toisilleen yhteensopimattomien järjestelmien luomisena.
Rajallisessa maailmassa ei voi olla rajatonta kasvua. Kestävään
yhteiskuntaan kuuluu myös ihmisten kestävyydestä huolehtiminen. Entistä
enemmän pitäisi ottaa huomioon ihmisten mielipiteet siitä, millaisessa
yhteiskunnassa tai yhteisössä he halaisivat elää. Jo DDR:ssä kehitettiin
puhelimella toteutettava äänestysjärjestelmä, jonka avulla olisi voitu
toteuttaa suora demokratia, mutta sitä ei sattuneesta syystä otettu
käyttöön.