Autio maa

Lampaat laiduntavat aitaamattomalla kukkaniityllä.

Yksinäinen poro kuljeskelee aavalla tundralla.

Ei susia, ei karhuja, jokunen ahma nähty.

Hiljaisuus hivelee korvia.

Meri täynnä elämää: valaita, haita ja pyöriäisiä,

delfiinejä, sinttejä, simpukoita

koko hela akvaario.

Tuulessa huojuvat kuivatustelineet odottavat

kuolleita turskia.

Vuoksi ja luode liikuttavat vettä

aalto aallolta luokse –  pois.

Ilma täynnä lintujen huutoja,

poltettujen noitien kirkunaa ja voihketta.

Edessä kaikki, kaikki takana.

Lähdön hetkellä kuu kalpenee

ja sulaa sineen.

Olen valosta väsynyt.

Vielä päivien päästä

suljettujen luomien takana

näen aaltoilevan meren,

siintävän horisontin aavan

tuolla puolen.

© Kaija Olin-Arvola

Mitä USA:n rukousaamiaisilla suunnitellaan?

Helsingin Sanomat kertoo 20.8.2016, että Suomi valmistelee kahdenvälistä puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Ulkoministeri Timo Soini perustelee yhteistyön syventämistä:

”USA on maailman ainoa supervalta, ja on Suomen intressi, että niistä suhteista pidetään hyvää huolta. Pidän transatlanttista yhteisyötä sekä Suomen että Euroopan kannalta erittäin tärkeänä.”

Puolustusministeri Jussi Niinistö puolestaan toteaa:

”Tässä on kyse asiakirjasta, joka mahdollistaa erilaista toimintaa: harjoittelua, materiaaliyhteistyötä, koulutusta, tietojen vaihtoa. Hallitusohjelman mukaisesti transatlanttista yhteistyötä edistetään ja aika lailla samanlainen asiakirja on tekeillä kuin tehtiin hiljattain Britannian kanssa”

Eduskunnan valiokuntia on puolustusministerin mukaan tarkoitus informoida syksyllä. Sitä Jussi Niinistö ei suostunut kertomaan, onko asiasta neuvoteltu jo tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa eli utvassa.

Samana päivänä (20.8.) Soini avautuu Kainuun Sanomissa:

”Meidän täytyy olla aktiivisia. Kuukauden päästä lähden USA:han YK-viikolle. On myöskin suuri tunnustus suomalaiselle ja pohjoismaiselle politiikalle, että presidentti Obama toukokuussa kutsui valtionpäämiehet ja ulkoministerit niin sanotulle ’state dinnerille’ Washingtoniin. Tämä osoittaa, miten Suomella ja Pohjoismailla on kysyntää niissä piireissä, Soini arvioi.”

Luen parhaillaan Pirkko Turpeinen-Saaren uutta kirjaa Lahtari, punikki & teurastaja. Näitä uutisia lukiessa nousee mieleen väistämättä kysymys: Ollaanko historiaa nyt toistamassa?

Heti itsenäistyttyään Suomi varustautui kaikin mahdollisin tavoin kukistamaan Neuvostovenäjän lähettämällä sissijoukkoja ja heimosotureita valloittamaan Kauko-Karjalaa ja tekemään Suur-Suomea. Näistä toimista Jussi Niinistö toteaa kirjassaan Isontalon Antti, että ”hallitus oli antanut retkikunnalle lähtöluvan, aseita ja rahoitusta, mutta jätti sen käytännössä nyt oman onnensa nojaan näivettymän”.

Tähän eivät kuitenkaan näivettyneet unelmat Suur-Suomesta. Suomen liberaali hallitus oli suhtautunut Mannerheimiin koko 1920-luvun ajan epäluuloisesti ja pitänyt hänet ilman julkista virkaa. Vasta uusi, kokoomuslainen presidentti P.E. Svinhufvud pyysi häntä puolustusneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1931. Samalla Mannerheim valtuutettiin salaisella asiakirjalla Suomen armeijan ylipäälliköksi, mikäli sota syttyisi Svinhufvudin ollessa presidenttinä. Suomen ensimmäiseksi ja ainoaksi sotamarsalkaksi Mannerheim ylennettiin kansalaissodan päättymisen 15-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1933.

Suomalaisten kärsimästä taloudellisesta ahdingosta ja suoranaisesta nälänhädästä huolimatta Mannerheim vaatii jatkuvasti lisää rahaa puolustusvoimille. Ja sitä saatiin jopa niin paljon, että kyettiin varustamaan kaksi panssarilaivaa, Ilmarisen ja Väinämöisen, joilla ei sitten sodan tultua paljon käyttöä ollutkaan.

Suomi piti edelleen hyviä yhteyksiä Saksaan ja USA tuki kaikin mahdollisin keinoin Hitlerin valtaan nousua ja vallassa pysymistä. USA varusti Saksaa sotaan Neuvostoliittoa vastaan.
Ja Suomi teki parhaansa. Suomen äärioikeisto oli jo vuonna 1935 solminut kiinteän liittosopimuksen, jossa Saksalle oli myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomeen ja Suomelle luvattu Neuvosto-Karjala. Eräänlainen isäntämaasopimus oli sekin.

Neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa kieltäydyttiin jatkuvasti, koska Mannerheimin strateginen linja oli Leningradin ja Karjalan valtaus. Neuvotteluhalukkuutta Venäjän kanssa ei pahemmin esiinny tänäänkään.

Sen sijaa linnoitustyöt Suomen itärajalla oli aloitettu jo 1920–1930 -luvuilla. Maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä linnoitustöihin kutsuttiin vapaaehtoisia. Näin syntynyttä tykki- ja konekivääriasemien ja miehistönsuojien jonoa kutsuttiin Mannerheim-linjaksi. Nykysodissa hommat hoidetaan hävittäjillä ja lennokeilla vaikka perussuomalaiset ministerit mielellään palauttaisivatkin Suomen itärajalle jalkaväkimiinat.

Kaikki alkoi olla valmista kesäkuussa 1939. Silloin Englannin kotijoukkojen päällikkö kenraali Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja virkaatekevän puolustusministeri Eljas Erkon kutsumana ”tarkastusmatkalle” Viipurin alueelle, missä hän seurasi tykistöammuntoja ja sotaharjoituksia sekä neuvotteli Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, joihin ei tietenkään pitänyt suostua.

Vähän myöhemmin tuli vierailulle Saksan yleisesikunnan päällikkö, kenraali Fanz Halder, jolle Erkko tarjosi päivälliset 30.6. valtioneuvoston juhlahuoneistoissa. Tilaisuudessa puhuessaan Erkko vakuutteli uskollisuuttaan ja kiitollisuuttaan Saksalle. Mihin kenraali Halder vastasi: ”Suomen armeijaan meitä saksalaisia sotilaita yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jotka saan viettää suomalaisten toverien seurassa.”

Myös kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvelle. Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita seuraamaan oli kutsuttu muiden ulkovaltojen kuin Neuvostoliiton Suomeen akkreditoidut sotilasasiamiehet.

Diplomaatti C.O.Frietsch huomauttaa ironisesti Suomen kohtalonvuodet -teoksessaan: ”Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitustöitä Karjalan Kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne., täysipainoisiksi ilmauksiksi Suomen rauhantahdosta.

Daily Telegraphin kirjeenvaihtaja kirjoitti 23.10.1939:

”Ei mikään pieni maa ole voinut järjestää niin suurta sotilaallista koneistoa kuin Suomi nykyään Karjalan kannaksella. Viipuri on täynnä joukkoja. Suomalaiset upseerit kertovat, että on paljon aseita ja rajaton määrä ammuksia. Viipuri ympäristöineen muistuttaa laajaa sotilasleiriä. Suomen sotavalmius ihmetyttää.”

Jo syyskuun 14. päivä 1939 Akateeminen Karjala-Seura oli julistanut: ”Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin.”

Tätäkö tässä myös tänään haetaan?

Lähteet

Turpeinen-Saari, Pirkko (2016): Lahtari, punikki & teurastaja. Into, Riika.
Helsingin Sanomat (20.8.2016): LM: Suomi valmistelee puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa http://www.hs.fi/m/politiikka/a1471656825090
Kainuun Sanomat (20.8.2016): Ulkoministeri Soini haluaa Suomen ja USA:n välille puolustusyhteistyösopimuksen http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/ulkoministeri-soini-haluaa-suomen-ja-usan-valille-puolustusyhteistyosopimuksen/

Sivistyksen noitavainot

Kuva: Kaija Olin-Arvola


Norjassa Vuoreijassa (Vardø) Finnmarkin läänissä on koskettava muistomerkki paikalla, jossa aikoinaan teloitettiin ja poltettiin noitia. Muistomerkki on vaikuttava. Kapean, hämärän käytävän varrella on taulu jokaiselle 92 tapetulle ihmiselle. Niissä kerrotaan hänen nimensä, noituutensa laatu ja tuomio. Käytävässä on himmeitä valoja ja pienet ikkunat, joista päivänvalo häivähtää, näkyy vilahdus ympäristöä: merta ja niittyä. Tuuli vinkuu ja ujeltaa. Käytävän päässä on lasinen kuutio, jonka keskellä on tuoli, jota polttaa ikuinen tuli. Seinien ovaalit peilit kertaavat tulen ja niiden vääristyneistä laseista voi jokainen tähyillä oman noituutensa lajia ja laajuutta.

Pahimmillaan noitavainot riehuivat Euroopassa 1400–1600 -luvuilla. Syyt noituuteen ovat monenkirjavat: Noita on milloin ottanut korpin hahmon tai paritellut paholaisen kanssa, milloin aiheuttanut tappavan sairauden tai karja- tai viljaonnen menetyksen, milloin taas langettanut kirouksen kokonaiselle suvulle tai aiheuttanut tulipalon. Noidat harjoittivat usein ammattiaan palkkaa vastaan, mitä pidettiin raskauttavana asianhaarana.

Myös Vuoreijassa noidiksi syytettyjä ihmisiä kidutettiin tunnustuksen saamiseksi. Käytössä oli myös noitakoe: ihminen heitettiin mereen, jos hän pysyi pinnalla, hän oli noita ja sai tuomion. Jos hukkui, jäi tuomiotta. Muistomerkin nimi Steilneset viittaa siihen, että noita sidottiin (steile) seipääseen, jossa liekki paahtoi uhria, kunnes se kaatui tuleen.

Noitavainojen on havaittu usein liittyvän levottomiin aikoihin, köyhyyteen ja kansainvaelluksiin. Pohjoismaissa noitavainoja harjoitettiin kristinuskon levittämisen yhteydessä. Samaan aikaan tapahtui omaisuuden uusjakoa, jolloin noidan omaisuus, vaikka se olisi ollut vain turskankuivausteline, siirtyi kirkolle tai kruunulle.

Uskonpuhdistukseen liittyy myös erään tunnetuimman väärinajattelijan Jan Husin roviolla polttaminen Konstanzissa Saksassa 6. heinäkuuta 1415 ja tuhkat ripoteltiin Reiniin.

Jan Hus

Tshekkiläinen Hus halusi opettaa kristinuskoa kansan kielellä. Hän vastusti anekauppaa ja arvosteli kirkon tuhlailevaa rahankäyttöä ja pappien elämistä riettaudessa ja yltäkylläisyydessä. Husin suuhun on laitettu kuuluisat sanat: ”Voi pyhä yksinkertaisuus” (O sancta simplicitas), kun vanhus rovion hitaasti syttyessä kantoi siihen helpommin syttyviä risuja.

Vaikka useimmat tarinat kertovat entisten aikojen noitavainoista, ei se merkitse, etteikö niitä olisi ollut myöhemminkin. Suomessa viimeisin juttu käsiteltiin oikeudessa 1986, kun pääkaupunkiseudulla oli yritetty uhrata elävä vuohi intialaiselle Kali-jumalalle.

Mielenkiintoinen on myös syy, mistä tällaiset vainot syntyvät ja rajoittuvatko ne vain yliluonnollisen ja todellisuuden välisiin konflikteihin. Samanlaisesta massapsykoosista lienee kysymys myös poliittisissa vainoissa. Esimerkiksi Stalinin aikaan ihmiset antoivat toisiaan ilmi kostaakseen omat henkilökohtaiset kaunansa syyttämällä uhria luokkapetturuudesta tai sosialismiin pyrkivän yhteiskunnan vastaisuudesta.

Nykyajan noitavainot ovat helppoja toteuttaa myös sosiaalisessa mediassa. Virtuaalinen rovio saadaan aikaan bannaamalla ja sulkemalla väärämielinen ajattelija yhteisön ulkopuolelle. Perusteiltaan lienee kyse samanlaisesta vallankäytöstä kuin noitavainoissakin.

Erityisen vaaralliseksi asian tekee, jos aletaan yleistää kokonaisia ihmisryhmiä kaiken pahan aluksi ja juureksi. Tällaisen viitan on saanut harteilleen nykyinen islam. Siitä on tehty syntipukki kaikkeen pahaan. Riittää kun ihminen on kotoisin jostain islamilaisesta maasta, vaikka hän muutoin olisi opillisesti yhtä sivistynyt kuin kuka tahansa itseään sivistyneenä pitävä länsimaalainen, joka hyväksyy sodat, kidutuksen ja rahan kalifaatin.

Alla on linkki Michael Riveran ”Kaikki sodat ovat pankkiirien sotia” -videoon. Video käsittelee rahan mahtia ja sen synnyttämiä sotia, joiden alkuun on aina tarvittu jonkin asteista noitavainoa ja jonkin maan päämiehen saatanallistamista. Lähihistoriasta muistamme Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin. Parhaillaan Suomessa suhtautuminen Venäjän presidenttiin Vladimir Putininiin ja venäläisiin alkaa jo täyttää kaikki noitavainon tunnusmerkit. Syy varsinaiseen mustamaalaukseen selviää videosta.

Videossa on suomenkielinen teksti. Suosittelen. (https://www.youtube.com/watch?v=c00cE4mp7Xg)

Yhteiskunnallinen kestävyys ja köyhyyden poistaminen I

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Yhteiskunnan tarkastelussa voidaan lähtökohdaksi ottaa vastakohtapari: materialismi ja idealismi. Materialismin mukaan ihmisen on syötävä, juotava ja asuttava voidakseen harrastaa tieteitä ja taiteita. Idealismin lähtökohtana on: Alussa on sana.

Kysymys on aineen tai hengen ensisijaisuudesta. Vasemmiston materialismi väärin ymmärrettynä on tavaran asettamista kaiken keskiöön, vaikka vasemmistossa on aina arvostettu tieteitä, taiteita ja muuta henkistä elämää hyvin korkealle.

Vedenjakajana on hengellisyys. Marxin usein toistettu lause: ”Uskonto on oopiumia kansalle” on johtanut tietyssä mielessä harhaan. Totta on, että ateismilla on vasemmistossa aina ollut vankka asema. Mutta viime vuosina myös vasemmiston keskuuteen on New Age -ideologian leviämisen myötä tullut jos jonkin sorttista joogalentäjää. Perinteisen uskon aseman on kuin huomaamatta ottanut tämä uusi usko. Se on sekoitus monista eri uskonnoista, mutta olennaista sille on karman laki ja uudelleen syntyminen. Jopa posteljooni uskoo nykyisin karmaan. Itseni voin kerran kuolleena määritellä epikurolaiseksi panteistiksi ja mystikoksi, jonka raamattu on Kahlil Gibranin Profeetta.

Talouden ensisijaisuus

 

Yhteiskunnallisesti materialismi merkitsee sitä, että asioita tarkastellaan talous edellä. Talous ja sen lainalaisuudet ovat perusta, joka ohjaa yhteiskuntien ja koko maailman kehitystä. Eräs tärkeimmistä laeista on pääomien keskittyminen sekä lisäarvo, sen syntyminen ja riisto.

Työvoimatavara ainoana kykenee markkinoilla luomaan enemmän kuin mitä on sen oma arvo. Tämän lisäarvon kapitalisti ottaa itselleen ja realisoi sen suorina voittoina, vuokrina ja korkoina. Kaikki uusi arvo on lähtöisin työstä. Ilman työtä ei olisi markkinoitakaan.

Omaisuudet ovat hyvin keskittyneet. Noin 65 ihmistä omistaa jo puolet kaikesta. Vajaa kymmenen prosenttia omistaa lähes 100 prosenttia kaikesta. Tämä ei ole pelkästään oikeudenmukaisuuskysymys, vaan maailman kehitystä ohjaava tosiasia. Pääomien liikkumista ohjaa voittojen maksimointi. Tuotanto siirretään sinne, missä ovat edullisimmat tuotantokustannukset ja suurimmat markkinat. Toimintaa ei ohjaa ekologinen ajattelu eikä mikään henkinen tai hengellinen aate, vaan taloudellinen realismi, joka perustuu korporatiiviseen kapitalismiin kaikkine lieveilmiöineen. Pääomalla ei ole isänmaata.

Vielä joitakin aikoja sitten sanottiin: Pieni on kaunista. Tätä tunnusta ei enää kuule, koska niin ei ole. Myös Suomessa tuotanto keskittyy. Erittäin hyvin se näkyy maataloudessa, missä tilakoot kasvavat, tuotanto yksipuolistuu ja erikoistuu. Ihmisillä ei ole enää mahdollisuutta asua siten, että vähäinenkään omavaraisuus toteutuisi.

Lapsuudessani lähes kaikki ruoka otettiin vajaan hehtaarin maatilkusta, jolla isä viljeli jopa vehnää leivän tarpeeksi. Naapurista haettiin maito ja kaupasta vain suola, sokeri, kahvi ja tulitikut. Silti isä raatoi itsensä hengiltä 52 vuotiaana, koska maksettavana oli myös rintamamieslaina.

Ekologia, omavaraisuus ja kestävä kehitys

 

Mieheni ja minä muutimme Berliinistä kotiin palattuamme vuonna 1979 suoraan 10 hehtaarin rappiotilalle, jossa ryhdyin paimeneksi tavoitteena täydellinen omavaraisuus. Onnea kesti 15 vuotta, sillä täydellinen omavaraisuus edellyttäisi velatonta tilaa. Onnettomuudeksemme ryhdyimme myös niin idealistiseen ja epärealistiseen yritykseen, että tuotimme Suomen ensimmäisen uusiopaperin Porin Rosenlewin tehtaalla. Yrityksen vakuutena oli oma kotimme ja loppu onkin sitten jo historiaa, johon läheisesti kuuluu Koiviston konklaavi ja 90-luvun tragedia seurauksineen.

Suomessa maaseudun omistusolot ovat nykyisin niin hankalat, että tehokas maatalous vaatisi maareformia: Nykyviljelijöiden pellot sijaitsevat hajallaan siellä, mistä niitä on saatu kasvun myötä ostettua. Esimerkiksi pohjalaisella maatalousyrittäjällä saattaa olla viljeltäviä peltoja Kirkkonummella ja vielä sitäkin kauempana.

Ihmisten muuttaminen kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin on tehnyt omatarveviljelyn hankalaksi. Nykyään tehdään suuri talo pienelle tontille, johon ei kasvimaa sovi. Kaupunkiviljely on leikkiä, joka kestää oman aikansa, mutta mikään todellinen vaihtoehto omavaraisuuteen ei kurkun kasvattaminen parvekkeella ole.

Maailmanlaajuisesti ruokaa tuotetaan huomattavasti enemmän kuin on tarpeen, vaikka joka päivä 17 000 ihmistä kuolee nälkään. Tästä puhutaan vähemmän. Sen sijaan että ihmettelemme, miten saksalaiset sallivat Hitlerin hirmuvallan, meidän pitäisi kauhistella, miten me sallimme tämän päivän vääryydet. Me olemme vastuussa nykyajasta. Me olemme kaikki syyllisiä nykyajan vääryyksiin.

Intialainen kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy, joka on Time-lehden mukaan yksi vaikutusvaltaisimmista maailman sadasta nykyisin elävästä ihmisestä, on kertonut kirjassaan Kuuntelen heinäsirkkoja, miten ruualla keinotellaan. Samaan aikaan, kun viljat mätänevät siiloissa odottaen hintojen nousua, ihmiset sen ympärillä kuolevat nälkään.

Nobelillakin palkittu, bangladeshlainen mikrolainojen keksijä Muhammad Yunus ja Grameen-pankki ovat suistaneet ihmiset pieniltä maatilkuiltaan, joilla he ennen kasvattivat elantonsa kaupunkien slummeihin. Yrittämiseen otetuilla mikrolainoilla ostettiin esimerkiksi puhelimia, joilla naapurit saivat soittaa niin kauan kuin maksukykyä piisasi. Lainakorko oli 20 prosenttia. Menestystarina puhelinkauppiaille.

Suurkaupungit laajenevat edelleen ja ihmiset häädetään myös slummeista, minkä jälkeen he joutuvat aloittamaan kaiken alusta. Tämä on todellisuutta, joka synnyttää varmasti tulevaisuudessa entistä enemmän levottomuutta ja terrorismia. Ihmisellä on atavistinen vietti pysyä hengissä, vaikka sitten toisen ihmisen elämän kustannuksella.

Eriarvoisuus ja kestävä kehitys

 

Köyhyys on tietysti suhteellista. Usein tätä seikkaa käytetään hyväksi suuntaamalla ihmisten mielenkiinto TOISAALLE: Katsokaa miten köyhiä ovat nämä, joilla ei ole muuta kuin tuulen huuhtoma takapuoli.

Silti meille tarjotaan ihanteena toisenlaista unikuvaa siitä, miten miljonääri sitä, miljonääri tätä ja haluatko miljonääriksi. Tavoitteet pannaan muualle kuin mitä olisi järkevää ja hyödyllistä.

Suurimpana ongelmana yhteiskunnallisessa kestävyydessä näen valtavan eriarvoisuuden. Se on sekä taloudellista että henkistä ja sivistyksellistä eriarvoisuutta; jälkimmäiset ensimmäisen synnyttämää. Jotta tasa-arvo voitaisiin saavuttaa, tarvittaisiin oikeudenmukaisempaa ja tasaisempaa tulonjakoa. Eräänä keinona näen verotuksen ja tuotantotapojen muuttamisen. Automaation tuottamat hyödyt on kyettävä arvioimaan myös ihmisen tekemän työn ja toimeentulon näkökulmasta.

Minun lähtökohtani ei ole kateus. Miljardöörejä on maailmassa alle 300 kappaletta. En etsi ratkaisua giljotiinista enkä Siperian junasta. Minusta heidät voisi laittaa kaikkine leluineen jollekin paratiisisaarelle pelaamaan keskenään kasinoa ja monopolia.

Muun maailman ihmisten elämä pitäisi järjestää kestävälle pohjalle lähtien ihmisten todellisista tarpeista. Kaikki me tänne alastomina synnymme ja tyhjin käsin lähdemme. Miksemme siis voisi tyytyä siihen, että kohtuulliset perustarpeemme tulisivat tyydytetyiksi, laulua ja leikkiä unohtamatta?

Nykyinen tietotekniikka antaa mahdollisuuden optimaalisen talouden suunnittelulle ihmisten erilaisuus huomioiden. Tuotteista pitäisi tehdä kestäviä ja turhaa kulutusta kaihdettava. Hillittömästä kilpailusta pitäisi päästä, koska se synnyttää tarpeetonta tuhlausta esimerkiksi päällekkäisten, toisilleen yhteensopimattomien järjestelmien luomisena.

Rajallisessa maailmassa ei voi olla rajatonta kasvua. Kestävään yhteiskuntaan kuuluu myös ihmisten kestävyydestä huolehtiminen. Entistä enemmän pitäisi ottaa huomioon ihmisten mielipiteet siitä, millaisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä he halaisivat elää. Jo DDR:ssä kehitettiin puhelimella toteutettava äänestysjärjestelmä, jonka avulla olisi voitu toteuttaa suora demokratia, mutta sitä ei sattuneesta syystä otettu käyttöön.

Yhteiskunnallinen kestävyys ja köyhyyden poistaminen II

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Suomessa köyhyys lisääntyy kaiken aikaa, sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Riiston aste kovenee kuten nyt läpirunnottu kiky-sopimus osoittaa. Todellista köyhyyttä on myös Suomessa. Kansainvälisestikin on todettu, että vaikka varallisuus eri maiden kesken saattavat kaventua, maiden sisällä tuloerot kasvavat rajusti.

Itse olen sitä mieltä, että jos pitää priorisoida, niin asetan etusijalle lapset ja nuoret. He ovat tämän maan ja koko maailman tulevaisuus ja tulevaisuuden päättäjät. Heille pitää turvata ihmisarvoiset elämisen edellytykset ja oikeudet. Näin ei ole parhaillaan ja nykyisen hallituksen pyrkimyksistä päätellen kehitys on kulkemassa huonompaan suuntaan.

Meillä on säädetty nuorisotakuulaki, joka ei käytännössä takaa mitään. Kaikenlaista puuhapajaa on perustettu, mutta niihin määrääminen on enemmän keppiä kuin porkkanaa. Palkkaa ei ja tule ja usein myös itse taloudellisissa vaikeuksissa joutuvat vanhemmat joutuvat vielä sponsoroimaan matkat velvoitetyömaalle.

Kun itse lähdin maailmalle isäni kuoleman jälkeen 14-vuotiaana 60-luvun alussa, oli mahdollista valita eri ammateista. Töitä oli kotiapulaisesta rahastajaan ja kaupanmyyjästä sisälähettiin tai reikäkorttilävistäjään.

Ensimmäinen työpaikkani oli sokerijuurikaspellolla, missä taimien harventamisesta sai pennin metri. Kotona oli tiukkaa, koska perheessä oli vielä kaksi minua nuorempaa lasta. Niin tuli lähtö maailmalle. Kovin kokemus oli, kun seisoin Salon vanhalla sillalla, johon kuljettaja minut jätti. Seuraavana aamuna seitsemältä olisi pitänyt olla töissä baarissa, mutta asunnonvälityksessä tarjottiin vain ei-oota. Sieltä neuvottiin menemään osoitteeseen, jossa oli juuri vapautumassa toveriasunto. Se olisi ollut kuitenkin vapaa vasta kahden viikon kuluttua, mutta ystävällinen rouva antoi minun nukkua sen ajan omassa keittiössään. Kuka nykyisin suostuisi samaan?

Kadonneet nuoret

 

Tänä päivänä on Suomessa kateissa 50 000 lasta ja nuorta, joista kukaan ei tiedä mitään. He ovat kateissa. Heillä ei ole työ- eikä koulutuspaikkaa. Tätä varten kuntiin palkattiin etsiviä nuorisotyöntekijöitä, mutta tulosta ei ole syntynyt. Nuorilla tässä maassa on todellinen hätä.
Olin suuresti hämmästynyt, kun jouduin itse hoitamaan erään nuoren ”löytymistä” ja löysin Hikikomeron, Se on netissä toimiva yhteisö, jossa syrjäytyneet nuoret vaihtavat kokemuksia elämästään. Sieltä he hakevat vertaistukea. Hämmästynyt olin, kun jopa Mannerheimin lastensuojeluliitossa ei tiedetty mitään nettifoorumi Ylilaudasta ja sen kansainvälisestä, japanilaisesta Hikkykomori-ilmiöstä alkunsa saaneesta, Hikikomerosta. Siitä eivät tienneet opettajat, sosiaalityöntekijät eivätkä rehtorit.

Kun tähän lisätään vielä, että usein eristäytymiseen kuuluu kaikkein raaimpien sotapelien pelaaminen, ei ole mikään ihme, että nuori tilaisuuden tultua on valmis kokeilemaan, miltä tappaminen ihan oikeasti tuntuu. Pidäkkeitä kun ei ole.

Näiden nuorten voidaan sanoa olevan syrjäytyneitä, sillä he ovat päättäneet elää elämänsä komeroissa ja laatikoissa. He hakevat ylemmyyttä sillä, että eivät ole kenestäkään riippuvaisia. He pitävät tavallisia nuoria ja muita ihmisiä lampaina. Tämä on kovaa julkikuvaa. Toisaalla jaetaan auliisti itsemurhaohjeita, kuinka esimerkiksi kannattaa syödä kourallinen vertaohentavia lääkkeitä ennen kuin hyppää katolta ja tappaa itsensä.

Itse olen tarkka siitä, milloin käytän sanaa syrjäytynyt tai syrjäytetty, koska tämä yhteiskunta kykenee kyllä tunnottomasti syrjäyttämään kenet tahansa, jolla ei ole voimaa ja tahtoa pysyä kovassa kyydissä mukana. Kukaan ei varmasti aivan ensimmäiseksi päätä vapaaehtoisesti syrjäytyä.
Olen facessa seurannut myös huostaan otettujen perheiden ja lastensuojelun uhrien kertomuksia. Nekään eivät ole kaunista luettavaa, koska monet pitävät itseään ihmiskaupan uhreina suhteessa huostaanottobisnekseen.

Nämä vanhemmat ovat sitä mieltä, että jos perheiden auttamiseen puututtaisiin ajoissa ja järeämmillä aseilla, huostaanotoilta vältyttäisiin ja tämä olisi myös yhteiskunnan kannalta halvempi ratkaisu. Rahastahan tässä kaiken aikaa puhutaan. Jos perheelle annettaisiin taloudellista ja käytännön apua, loppuun palamiselta vältyttäisiin. Lapset saisivat elää omissa perheissään, jotka kuitenkin lienevät se luonnollisin ja paras vaihtoehto. Oikeasta läheisen rakkaudesta syntyy rakkaus ja myötätunto, jota lapsi ei sijaisperheessä saa välttämättä koskaan kokea.

Pikavipit sosiaaliturva?

 

Yhtenä syynä kurjaan tilanteeseen pidän pikavippejä, jotka päättäjät ovat sallineet, paikatakseen niillä puutteellista sosiaaliturvaa.

Perhe on tai on ainakin ollut yhteiskunnan perusyksikkö. Ja se, miten holtittomasti vähävaraisiin perheisiin suhtaudutaan, tuntuu melkein ohjelmalliselta. Kun ihmisten välistä rakkautta ja solidaarisuutta ei ole, niin kaikenlainen hyväksikäyttö on huomattavasti helpompaa niin koko yhteiskunnan kuin maailmankin mitassa.

Ohjelmalliselta tuntuu myös ihmisten tyhmistäminen ja raaistaminen kaikenlaisen väkivaltaviihteen keinoin ja avulla. Raakuus synnyttää raakuutta, välinpitämättömyys välinpitämättömyyttä. Kun koulutuksesta leikataan, lisääntyy myös tietämättömyys ja yleissivistys ohenee. Hallittavia on helppo käsitellä kovilla otteilla. Tämän seurauksena entistä useammin nähdään kaduilla päivystäviä aseistettuja sotilaita ja poliiseja täysissä varusteissa, kuten nyt jo esimerkiksi Brysselissä on tapahtunut.

Sosiaalihuolto on voimaton

 

Sosiaalihuollosta minulla on pelkästään huonoja kokemuksia. Tämän vakuudeksi voin kertoa keskustelustani entisen lapsiasiavaltuutetun Maria Kaisa Aulan kanssa. Tämä tapahtui vähän ennen hänen eroaan tehtävästään, Hän kertoi minulle turhautuneensa työhönsä, koska sosiaalitoimistojen päätökset poikivat niin paljon valituksia, että Lapsiasiavaltuutetun toimisto ruuhkautui kaikista niistä eikä aikaa jäänyt enää mihinkään muuhun. Lastensuojeluntehtävät kunnissa tuntuvat rajoittuneen vain lastensuojeluilmoitusten vastaanottamiseen.

Nykyisestä lapsiasiavaltuutetusta Tuomas Kurttilasta tiedän vain sen verran, että hänen mielestään mihinkään ei voi puuttua, koska jokainen tapaus on yksittäistapaus. Näin varmaan onkin. Jokainen on yksittäistapaus ja yksittäistapauksena jokaiseen ihmiseen pitäisi myös suhtautua.

Lokakuun liikkeessä toimiva juristi Leeni Ikonen on sitä mieltä, että huostaanottoon turvaudutaan liian helposti tai että se on jopa ainoa auttava toimenpide. Huostaanotto on Suomessa miljardibisnes, kun yhteiskunta maksaa sijaishuoltajalle esim. 15 000 euroa/kk/lapsi. Nykyisen viiden lapsen sijasta suunnitteilla on lapsiluvun mahdollinen nostaminen sijaisperheissä kuuteen, vaikka vaikeuksissa olevissa perheissä kuudennen lapsen katsotaan lisäävän kaltoinkohtelun riskiä.

Jokainen lapsi on yksilö. Jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan pyytämättään. Siksi meillä täällä jo olevilla on vastuu siitä, että jokainen lapsi saa ihmisarvoisen elämän.

Me puhumme kestävästä kehityksestä, mutta samaan aikaan maailmassa pistetään mielettömiä summia tuhoon ja tappamiseen. Jos tämä hulluus lopetettaisiin, jokaisen ihmisen kohtuulliset perustarpeet pystyttäisiin tyydyttämään kehdosta hautaan ja resursseja jäisi vielä ylikin. Ympäristö ja luonto kiittäisivät.

Rauha on kaikkien ihmisten, yhteiskuntien ja koko maailman ainoa kestävä vaihtoehto.