Mitä USA:n rukousaamiaisilla suunnitellaan?

Helsingin Sanomat kertoo 20.8.2016, että Suomi valmistelee kahdenvälistä puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Ulkoministeri Timo Soini perustelee yhteistyön syventämistä:

”USA on maailman ainoa supervalta, ja on Suomen intressi, että niistä suhteista pidetään hyvää huolta. Pidän transatlanttista yhteisyötä sekä Suomen että Euroopan kannalta erittäin tärkeänä.”

Puolustusministeri Jussi Niinistö puolestaan toteaa:

”Tässä on kyse asiakirjasta, joka mahdollistaa erilaista toimintaa: harjoittelua, materiaaliyhteistyötä, koulutusta, tietojen vaihtoa. Hallitusohjelman mukaisesti transatlanttista yhteistyötä edistetään ja aika lailla samanlainen asiakirja on tekeillä kuin tehtiin hiljattain Britannian kanssa”

Eduskunnan valiokuntia on puolustusministerin mukaan tarkoitus informoida syksyllä. Sitä Jussi Niinistö ei suostunut kertomaan, onko asiasta neuvoteltu jo tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa eli utvassa.

Samana päivänä (20.8.) Soini avautuu Kainuun Sanomissa:

”Meidän täytyy olla aktiivisia. Kuukauden päästä lähden USA:han YK-viikolle. On myöskin suuri tunnustus suomalaiselle ja pohjoismaiselle politiikalle, että presidentti Obama toukokuussa kutsui valtionpäämiehet ja ulkoministerit niin sanotulle ’state dinnerille’ Washingtoniin. Tämä osoittaa, miten Suomella ja Pohjoismailla on kysyntää niissä piireissä, Soini arvioi.”

Luen parhaillaan Pirkko Turpeinen-Saaren uutta kirjaa Lahtari, punikki & teurastaja. Näitä uutisia lukiessa nousee mieleen väistämättä kysymys: Ollaanko historiaa nyt toistamassa?

Heti itsenäistyttyään Suomi varustautui kaikin mahdollisin tavoin kukistamaan Neuvostovenäjän lähettämällä sissijoukkoja ja heimosotureita valloittamaan Kauko-Karjalaa ja tekemään Suur-Suomea. Näistä toimista Jussi Niinistö toteaa kirjassaan Isontalon Antti, että ”hallitus oli antanut retkikunnalle lähtöluvan, aseita ja rahoitusta, mutta jätti sen käytännössä nyt oman onnensa nojaan näivettymän”.

Tähän eivät kuitenkaan näivettyneet unelmat Suur-Suomesta. Suomen liberaali hallitus oli suhtautunut Mannerheimiin koko 1920-luvun ajan epäluuloisesti ja pitänyt hänet ilman julkista virkaa. Vasta uusi, kokoomuslainen presidentti P.E. Svinhufvud pyysi häntä puolustusneuvoston puheenjohtajaksi vuonna 1931. Samalla Mannerheim valtuutettiin salaisella asiakirjalla Suomen armeijan ylipäälliköksi, mikäli sota syttyisi Svinhufvudin ollessa presidenttinä. Suomen ensimmäiseksi ja ainoaksi sotamarsalkaksi Mannerheim ylennettiin kansalaissodan päättymisen 15-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1933.

Suomalaisten kärsimästä taloudellisesta ahdingosta ja suoranaisesta nälänhädästä huolimatta Mannerheim vaatii jatkuvasti lisää rahaa puolustusvoimille. Ja sitä saatiin jopa niin paljon, että kyettiin varustamaan kaksi panssarilaivaa, Ilmarisen ja Väinämöisen, joilla ei sitten sodan tultua paljon käyttöä ollutkaan.

Suomi piti edelleen hyviä yhteyksiä Saksaan ja USA tuki kaikin mahdollisin keinoin Hitlerin valtaan nousua ja vallassa pysymistä. USA varusti Saksaa sotaan Neuvostoliittoa vastaan.
Ja Suomi teki parhaansa. Suomen äärioikeisto oli jo vuonna 1935 solminut kiinteän liittosopimuksen, jossa Saksalle oli myönnetty oikeus sijoittaa sodan syttyessä joukkojaan Suomeen ja Suomelle luvattu Neuvosto-Karjala. Eräänlainen isäntämaasopimus oli sekin.

Neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa kieltäydyttiin jatkuvasti, koska Mannerheimin strateginen linja oli Leningradin ja Karjalan valtaus. Neuvotteluhalukkuutta Venäjän kanssa ei pahemmin esiinny tänäänkään.

Sen sijaa linnoitustyöt Suomen itärajalla oli aloitettu jo 1920–1930 -luvuilla. Maailmanpoliittisen tilanteen kiristyessä linnoitustöihin kutsuttiin vapaaehtoisia. Näin syntynyttä tykki- ja konekivääriasemien ja miehistönsuojien jonoa kutsuttiin Mannerheim-linjaksi. Nykysodissa hommat hoidetaan hävittäjillä ja lennokeilla vaikka perussuomalaiset ministerit mielellään palauttaisivatkin Suomen itärajalle jalkaväkimiinat.

Kaikki alkoi olla valmista kesäkuussa 1939. Silloin Englannin kotijoukkojen päällikkö kenraali Walter Kirke saapui silloisen ulko- ja virkaatekevän puolustusministeri Eljas Erkon kutsumana ”tarkastusmatkalle” Viipurin alueelle, missä hän seurasi tykistöammuntoja ja sotaharjoituksia sekä neuvotteli Mannerheimin kanssa Neuvostoliiton ehdotuksista, joihin ei tietenkään pitänyt suostua.

Vähän myöhemmin tuli vierailulle Saksan yleisesikunnan päällikkö, kenraali Fanz Halder, jolle Erkko tarjosi päivälliset 30.6. valtioneuvoston juhlahuoneistoissa. Tilaisuudessa puhuessaan Erkko vakuutteli uskollisuuttaan ja kiitollisuuttaan Saksalle. Mihin kenraali Halder vastasi: ”Suomen armeijaan meitä saksalaisia sotilaita yhdistävät toveruuden ja perinteiden siteet. Tämän toveruuden syventäminen ja näiden perinteiden vaaliminen on näiden päivien oleellinen tehtävä, päivien, jotka saan viettää suomalaisten toverien seurassa.”

Myös kenraali Halder matkusti Karjalan kannakselle tarkastamaan linnoituslaitteita ja seuraamaan tykistöammuntoja Perkjärvelle. Kesällä 1939 Kannaksella järjestettiin Suomen historian suurimmat sotaharjoitukset, joita seuraamaan oli kutsuttu muiden ulkovaltojen kuin Neuvostoliiton Suomeen akkreditoidut sotilasasiamiehet.

Diplomaatti C.O.Frietsch huomauttaa ironisesti Suomen kohtalonvuodet -teoksessaan: ”Voi olla, etteivät venäläiset oikein käsittäneet senkaltaisia seikkoja kuin linnoitustöitä Karjalan Kannaksella, ulkomaalaisten upseerien vierailuja Leningradin melkein mielenosoituksellisessa läheisyydessä, taisteluharjoituksia jne., täysipainoisiksi ilmauksiksi Suomen rauhantahdosta.

Daily Telegraphin kirjeenvaihtaja kirjoitti 23.10.1939:

”Ei mikään pieni maa ole voinut järjestää niin suurta sotilaallista koneistoa kuin Suomi nykyään Karjalan kannaksella. Viipuri on täynnä joukkoja. Suomalaiset upseerit kertovat, että on paljon aseita ja rajaton määrä ammuksia. Viipuri ympäristöineen muistuttaa laajaa sotilasleiriä. Suomen sotavalmius ihmetyttää.”

Jo syyskuun 14. päivä 1939 Akateeminen Karjala-Seura oli julistanut: ”Nyt on aika iskeä. Sotilaittemme uljas sankarihenki ja päällystömme henkinen ylivoimaisuus oppimattoman ja sivistymättömän ryssäläispäällystön rinnalla. Voittomme on varma. Kohta tulee hetki, jolloin emme enää taistele yksin.”

Tätäkö tässä myös tänään haetaan?

Lähteet

Turpeinen-Saari, Pirkko (2016): Lahtari, punikki & teurastaja. Into, Riika.
Helsingin Sanomat (20.8.2016): LM: Suomi valmistelee puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa http://www.hs.fi/m/politiikka/a1471656825090
Kainuun Sanomat (20.8.2016): Ulkoministeri Soini haluaa Suomen ja USA:n välille puolustusyhteistyösopimuksen http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/ulkoministeri-soini-haluaa-suomen-ja-usan-valille-puolustusyhteistyosopimuksen/