torstai 19. joulukuuta 2013

Miten uusjoulua vietetään?

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Jos ei jouluna ole lunta...

Eilen Ti-ti-tiimarissa kaksi vanhaa naista keskusteli keskenään tulevasta joulujuhlasta. ”Tänä vuonna minä pääsen pojan luokse viettämään joulua”, sanoi toinen. ”Ai, sepä hauskaa”, vastasi toinen.
 ”Se on eronnut”, selitti toinen.
”Vai niin.”
”En minä vaan enää jaksaisi laittakaan mitään.”
”En minäkään laita.”
”Eikä se laittaminen, mutta kun sitten pitää vielä tiskatakin.”
”Niin ja laittaa kaikki takaisin paikoilleen.”
 
Että niin on siitä joulusta tullut vain sotkua, vaivaa ja laittamista.
 
FST:llä keskusteltiin avioeroperheiden joulusta. Yksi oli sitä mieltä, että anoppi voi kyllä entisen vävynsä kanssa viettää joulua, mutta ei yhtä aikaa oman lapsensa uusperheen kanssa.
 
Joku esitti, että eikö sitä voisi viettää eri jouluina erilaisia jouluja. Toisen mielestä ei voi, koska sitten ei synny perinteitä.
 
Mediassa jouluun valmistautuminen on niin kaupallistunutta, että joululaulujakin kuulee eniten mainoksissa.
 
Joulurauhaan laskeutumisesta ei ole tietoakaan.
 
Mahtaako joku vielä muistaa, miksi ihmeessä sitä joulua yhä vaan vietetään.
 
 

tiistai 17. joulukuuta 2013

Nyt se on räjähtänyt!

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Lillinkiä

Posteljooni soitti eilen ja kertoi, että ensimmäinen paskaputki näillä seuduilla on sitten räjähtänyt.
Koko kesän se oli siinä haissut, mutta nyt olivat liejut levinneet pitkin pihaa Saukkolassa.
Tätä me olimme odottaneetkin ja moneen kertaan ihmetelleet, että mitä ihmeen järkeä on pumpata paskoja maan alla putkia pitkin ympäri maakuntaa.
Joku on ilmeisesti osannut lobata paremmin kuin hyvin. Selvästi konsultin pöydällä syntynyt idea letku-, putki- ja räjähdysainekauppiaille sekä maanrakentajille.
Mikäpä sitten oli syynä, että lietteet lensivät pitkin pihaa. Yksinkertaisesti vain liian pitkä sähkökatkos, jonka Seija-myrsky sai aikaan. Suunnittelijat eivät olleet lainkaan osanneet odottaa, että näin pitkiä sähkökatkoksia voi olla olemassakaan.
Että hukkaan ovat menneet kaikki puheet näistä kasvihuoneilmiön synnyttämistä ääri-ilmiöistäkin.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulunalusasiaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Pukki tulee

Aina silloin tällöin haen Kierrätyskeskuksesta vanhoja lehtiä, joita selailen nähdäkseni, mitä maailmalle kuuluu.
Nyt mukaan lähti Me Naiset 19.12. 2012 ja 31.12. 2011. En ole lehteä lukenut moneen vuoteen enkä näköjään ole mitään menettänyt. Samat julkkikset Paavo Lipposta myöden siellä paistattelevat onnensa kukkuloilla.
Suvi-Anne Siimes, Telan toimitusjohtaja nykyisin, kertoo, että hän aikoo jatkaa työelämässä 67-vuotiaaksi. Työssä onnistumisella ei ilmeisesti ole mitään väliä pankki sinne tai tänne. Hiukan häntä arveluttaa, että mies on yhdeksän vuotta vanhempi ja jää eläkkeelle aikaisemmin, joten työn sitovuutta joutuu harkitsemaan väkisin. Mitä siitä tulee, jos ukko yksin lomailee ja pitäähän myöhemmällä iällä kyetä välttämään loppuun palamista, sanoo Suvi-Anne.
Toimittaja Virpi Salmi on pannut julki Työläiset Suomen asialla -vetoomuksen: ”Hei proletariaatti, sun on aika tehdä uhrauksia Suomen talouden eteen.
• LAHJOITUS. Jokainen kaivaa nyt lompakkoa ja käy vetämässä hilut Suomen Työnantajain Keskusliiton joulupataan. Myös lihoneiden työläisten pieniksi jääneitä, ehjiä vaatteita otetaan vastaan.
• YLITYÖT. Hirveän negatiivinen ja ankeuttava termi. Niiden nimi on nykyään pidennetty työaika. Ja tiedäksä mikä sun työsuhde-etu on? Se on tää työsuhde.
• ELÄKE. Eikös sovita nyt kaikki yhdessä yhdessä veneessä, että miesten eläkeiäksi laitetaan 76 vuotta ja naisten 82 vuotta.
Parhaat viimehetken lahjavinkit löytyvät samalta sivulta. Tässä muutama: Talvivaaran osake, Viinaa, ”Samanlaiset hammaskuoret kuin Cheekillä pakattuna Louis Vuittonin liikkeestä ostettuun pahvilaatikkoon”.  Kaikkein paras on tietysti itse tehty: ”Osta joulumarkkinoilta joku huovutettu asia ja sinappia. Töhri huovutettua asiaa sinapilla ja polta sitä vähän reunoista sytkärillä. Ihanaa.”
 

lauantai 7. joulukuuta 2013

Pure tissiä

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Linnanneito
 
Tarttui käteen Kierrätyskeskuksesta Eino S. Revon Pihlajanmarjat, jossa hän kertoo Uuden Suomen toimitussihteeristä Uuno Hirvosesta alias Simo Penttilästä, jonka kielenkäyttö ”oli kaameaa, lähes nykynuorison kielenkäytön veroista”.
Hänen suhtautumisensa oman aikansa modernistiseen kirjallisuuteen ja kirjailijoihin oli mutkaton eli ehdoton torjuminen. ”Ne ovat sellaisia pimeässä kasvatettuja itiöitä, olmeja, jotka eivät tiedä muusta maailmasta mitään. Osaavatko ne edes purra naisen tissiä?” Tämä oli Revon mukaan tärkein kriteeri, jonka Uuno Hirvonen kirjailijoille asetti: ”Jos ne ei osaa, ei kannata kirjoittaa kirjojakaan.”
Journalistiikan opetukset olivat lyhyitä ja ytimekkäitä: Piste on paras tyylikeino. Puolet pois ja loput paperikoriin. Julkaisematon juttu on paras. Toimittaja on aina oikeassa, jos ei ole, pannaan pois. Omistusliitteet ovat suomen kielen häpeä. Sivistyssanat ovat puolisivistyneen kirjoittajan tapa harjoittaa itsetyydytystä. Jos et osaa muuttaa kirjoittajan otsikkoa, jätä juttu julkaisematta. Jos on kaksi adjektiivia peräkkäin, pyyhi molemmat pois. Huutomerkit ovat niitä varten, jotka eivät osaa kirjoittaa. Pyyhi ne pois.
Sisältöpuolella Uuno Hirvonen oli yhtä suoraviivainen ainakin, jos kyseessä oli kommunisti. Kun Pentti Haanpään pienoisromaani ”Jauhot” ilmestyi, Repo kirjoitti siitä esittelyn, mutta sitä ei julkaistu kulttuuriosaston alakerrassa. Perustelu: ”Se on kommunisti ja kommunistikirjailijoita ei alakertaan panna.”
Kun Halldόr Laxness sai Nobelin, Repo kirjoitti jälleen jutun, jota tarjosi alakerraksi. ”Kyllä tämä hyvä juttu on, mutta ei tätä alakerraksi panna”, sanoi Uuno Hirvonen. Syy: Se on kommunisti. ”Mikä perkeleen (kielenkäyttö oli tarttunut) kommunisti se on. Sehän on kääntynyt katoliseksikin”, sanoi Repo. Ei auttanut tämäkään, vaan Hirvonen vastasi: ”On se ainakin sosialisti. Sitä paitsi se on käynyt Neuvostoliitossa.”
Että sellaista se sananvapaus oli siihenkin aikaan. Myöhemmin Repo sai porttikiellon lehteen.
 
(Lähde:Eino S. Repo, Pihlajanmarjat, Weilin+Göös, Helsinki 1975)

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Isännöitsijät ja posteljoonit vanhustyössä

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Kylmää kyytiä vanhuksille

Isännöitsijät valittavat, että heistä on tullut vanhustyöntekijöitä. Kun rappukäytävässä alkaa kalma haista, paikalle hälytetään isännöitsijä, jonka ikävänä velvollisuutena on todeta tilanne. Pahimmassa tapauksessa vainajan kotoa löytyy vain kaapillinen kahvipaketteja.
Posteljoonit kuljettavat nykyisin vanhuksille vaippoja ja eräänkin mukaan asunnossa saattaa haista pissa, niin että silmät alkavat vuotaa.
Kun vanhus kaatuu rappusilleen oven taakse, läheisestä palvelutalosta ei mennä auttamaan, koska vanhus ei ole palvelutalon alueella.
Jokin aika sitten joka kolmas päivä yksi yli 60-vuotias vanhus tappoi itsensä. Päivitettyä lukua en tiedä. Millä tavalla itsemurhat tapahtuvat, sitäkin sopisi tutkia. Kun hätä on suuri, vanhus hirttää itsensä vaikka lämpöpatteriin.
Vanhusten hyvinvointivertailussa 91 maassa Suomi sijoittuu sijalle 15.
Ylen uutinen (1.10.2013) kertoo Valtaa Vanhuus –järjestön puheenjohtajan Vappu Taipaleen kannan:  – Minua huolettaa se, että halvoista ja helpoista asioista, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säästetään tällä hetkellä. Tämä tulee näkymään kansainvälisissäkin tilastoissa myöhemmin, toteaa Taipale.”
Mutta hetkinen. Ketä siellä hallituksessa onkaan asiasta juuri nyt päättämässä. Ei tässä jeesustelua kaivata, vaan tekoja.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) ei halunnut kommentoida Ylen uutista.