Sisäinen devalvaatio

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Alakulo

Istuva hallitus on kutistumisestaan huolimatta päättänyt jatkaa sixbäkin linjalla. Ja vaikka ensi vuonna on vaalit, pelottelu ja uhkailu jatkuu. Vaikeaa on, mutta entistä pahempaa on tulossa: Inflaatiota kiihdytetään, palkkoja lasketaan, sosiaaliturvaa puretaan, yhteistä omaisuutta yksityistetään, Suomen rikkauksia luovutetaan ulkomaalaisille yrityksille.

Alle EU:n virallisen köyhyysrajan elää Suomessa jo nyt arviolta 700 000 ihmistä.

Tätä kansalaisten absoluuttista kurjistamista kutsutaan häveliäästi sisäiseksi devalvaatioksi.

Näin siitäkin huolimatta, että käsite sinänsä on mahdottomuus ja oxymoron, samoin kuin jäätävä tuli. Devalvaatio merkitsee aina valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä ulkomaisiin valuuttoihin.
Varsin tavallista on, että sanoista käydään jatkuvaa kamppailua. Sekä sanojen sisältö että niiden arvoväritys muuttuvat ja niitä muutetaan tietoisesti.

Näin kirjoittaa Antti Virnes Paatoksessa 1/2007: ”Rekuperaatio on kapitalistisen spektaakkeliyhteiskunnan ilmiö, jossa mikä tahansa osittainen kritiikki, eli sellainen kritiikki, joka ei kritisoi koko spektaakkelia, ja jokainen näennäinen anomalia kyetään sulauttamaan ja mukauttamaan spektaakkeliin ja peräti kääntämään se hyödyksi, uusintamaan spektaakkelia. Käytännön esimerkkejä on lueteltu ja voidaan luetella vaikka kuinka, mainittakoon nyt vaikkapa kaikkien tuntemat Che Guevara -paidat.”

Kieli on vallan väline. Kielen avulla ihmisiä hallitaan. Jolla on sana, sillä on valta.

Postkeskiaika on täällä

Jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun tavattiin postmodernia ja opeteltiin, mitä se on, joku ennusti keskiajan paluuta arvottomuuden ajan jälkeen. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kaikkialla rehottaa taikausko ja puoskarointi. Maailmanlopun ennustuksia syntyy kuin tatteja sateella. On kasvihuoneilmiötä, ydinsotaa, maailman hukkumista paskaan ja liikakansoitukseen. Bakteerit ovat juuri ottamaisillaan vallan.

Uskonnon on korvannut massiivinen joukkotiedotus, joka täyttää ihmisten tajunnan järjettömyyksillä, turhuudella ja päättömällä propagandalla.

Paradoksaalista on, että maailman rikkaimpien ihmisten uskonnoksi on noussut buddhalaisuus. Oppi joka syntyi, kun rikkauden keskellä syntynyt prinssi Gautama Siddharta päätti luopua kaikesta omaisuudestaan ja ryhtyä elämään täydellisessä köyhyydessä kerjäten. Romaanissaan ”Maa hänen jalkojensa alla” Salman Rushdie sanoo, että jos maailmalle valittaisiin nyt presidentti, valituksi tulisi Dalai Lama.

Keskiajalla noitia vainottiin ja poltettiin elävältä. Jos jotakuta epäiltiin noidaksi, hänet heitettiin veteen. Jos hän hukkui, hän ei ollut noita, jos ei, hän oli noita ja hänet tapettiin. Nykyaika on tullut kuuluisaksi kidutuksesta. Missään muussa ei ihminen niin kekseliäs olekaan kuin erilaisten väkivallantekojen keksimisessä. ”Voi pyhä yksikertaisuus”, sanoi Jan Hus, kun naiset kantoivat lisää puita roviolle, jossa Hus vääräoppisena poltettiin.

Postkeskiaikaa on sekin, että nykyisin ei enää tarvitse mennä nautiskelemaan julkisista teloituksista ja hisrttäjäisistä turuille ja toreille, kun ne tuodaan suoraan ihmisten olohuoneisiin ja makuukammareihin.

Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että kommunisteja, jotka pyrkivät tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen on alettu vainota ainakin Etelä-Koreassa, Ukrainassa ja Egyptissä. Heidän toimintansa on kielletty, heitä tapetaan ja suljetaan vankiloihin. Eihän kohtuullisen elämän vaatimus kaikille sovi maailmaan, missä 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia yhteensä, missä 10 % väestä omistaa 90 % kaikesta varallisuudesta.

Keskiajalla kuninkaat ja ruhtinaat elivät yltäkylläisyydessä linnoissaan ja koko muun valtakunnan kituessa köyhyydessä. Linnanherrat verottivat alamaisensa hengiltä. Sama meno näyttää toistuvan nyt paljon suuremmassa mittakaavassa vain.

Tähän on siis tultu. Nyt eletään postkeskiaikaa. Mitä tämän jälkeen?

Onko pakko huutaa?

Tätä kuvaa ystäväni Jiri Räsänen kommentoi: ”Noh, ehkä tuota rakentavamminkin voisi.”

Totta. Jotenkin tämä maailma on muuttunut sillä tavalla, että koko ajan pitää huutaa kovemmin, jos haluaa tulla kuulluksi.

Aikoinaan mediatutkija Sirkka Minkkinen kirjoitti kirjassaan Lapset ja joukkotiedotus jo 70-luvulla silloisesta uudesta lastenohjelmasta Sessamstrasse, miten se on esimerkki siitä, kuinka koko ajan pitää huutaa kovemmin ja kovemmin, jotta erottuisi muista, että tulisi kuulluksi ja huomatuksi, että viesti menisi perille.

Nykyinen tietokonepelimaailma on täynnä huutoa ja räiskettä. Lastenohjelmat menettävät kaiken aikaa merkitystään. Jo pienet lapset, haluavat kuunnella Cheekiä, joka huutaa ja jopa kiroeilee, kuten eräs kolmen alle kymmenvuotiaan mummo minulle hiljan valitti.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Sotaisa ilmapiiri ja jatkuva sodan lietsonta ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin.

Väkivallasta on tullut normaalia arkea ja se hyväksytään ongelmien ratkaisuksi muitta mutkitta. Kansaa johdetaan edestä, on tämän päivän tunnus. Vaikka sitten sotaan.

Olen lukenut Peter Handken kirjaa Suuri putous, jossa on kuvaus siitä, mitä Amok-juoksija saattaa nähdä ja ajatella ennen kohtalokasta iskuaan. Tuntuu uskottavalta: ”Tuolla hölkkäsi hän, se tummaihoinen televisiokuuluttaja, joka työnsä ohessa teki dokumenttielokuvia uskonnollisista lahkoista, vesipulasta ja lumivyörysuojista, ja miehen vierellä hölkkäsi hänen uusi, sääkarttoja tulkitseva tyttöystävänsä, blondi. Tuolla polki pyörillään, niin että ohdakkeiden kukintavilla vain tuprusi, se kasvokirurgiasta tuttu menestyksekäs viisikko. Tuolla kyntivät tietä, heidän erikoisvalmisteisilla pyörillään, halki villinä rehottavan ruohikon, vain kypärät näkyvissä, ne neljä city- ja maaseutupankin meklaria, jotka esittäytyivät uutena Rollling Stones’na ja samalla nykyaikaisempana nelikkobändinä. Tuolla vaelsivat kuolemattomassa energisyydessään, maahan iskeytyvine hiihtosauvoineen, ne harmaa- ja valkohiuksiset epelit, joita ei enää laskettu. Ja tuolla, näitkö sinä, viuhahti hihattomassa, mustassa juoksuasussaan koko tämän maan presidentti halki koko aukeaman, kasvonsa käännettyinä olkapään suuntaan, seurueenaan ei yksin turvamiehet, vaan täysilukuinen hallitusjoukkue, joita tämä presidentti, joka omaelämänkertansa mukaan jo pienenä poikana halusi olla aktiivinen, aktiivinen ja ennen kaikkea aktiivinen, ”toimiminen on tärkeintä!” oli kutsunut mukaansa tälle päivälle ja myös tuleville päiville suunnittelemiinsa aktiviteetteihin. – Tuollako kurvailivat ja risteilivät siis kaikki he, uuden maailmanteatterin tyypit? Ketä heistä hän olisikaan halunnut näytellä? Näytellä? Esittää? Kuka heistä olla? Voi tätä maailmaa. Voi hyvänen aika sentään. Ja hetken aikaa hän näki itsensä juoksemassa mahtavinta vallanpitäjää kohden ja työntämässä veitsen tämän vatsaan.”

(Lainaus. Peter Handke, Suuri putous, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA Editions, Keuruu 2013, ss. 55-56)

Kuka on Venäjä? Onko hän kotona?

Parhaillaan ajan henki Suomessa on sellainen, että Venäjään pitää suhtautua vähintään tietyllä varauksella.

Toinen äärilaita edustaa vihamielistä suhtautumista Venäjään. Toista äärilaitaa ei juuri ole. Avointa ystävyyttä kehtaa harva tunnustaa.

Mutta voidaanko ylipäätään jokin maa henkilöidä. Personifikaatio toimii aina vain yleistyksenä ja yleensä propagandan välineenä.

Venäjä sitä ja Venäjä tätä, ei todellisuudessa tarkoita yhtään mitään. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin instituutioihin.

Vieraaseen maahan liimatut ominaisuudet palvelevat aina vain liimaajan omia päämääriä ja pyrkimyksiä.

Myös ignorointi on kannanotto. Ollaan kuin ei Venäjää olisikaan. Ja pahinta tietysti olisi Venäjän hyväksyminen sellaisena kuin se on tietämättä välttämättä lainkaan, millainen Venäjä on.

Jokainen järjissään oleva ihminen tajuaa kuitenkin, että Venäjä on fiktio siinä kuin mikä tahansa muukin maa.

Venäjä on suuri kertomus, vähän suurempi vielä kuin esimerkiksi Suomi tai Liettua.

Jokaisen maan ihmiset ovat todellisia omine hyveineen ja heikkouksineen, omine intresseineen, toiveineen ja pelkoineen. Pahan akseli lävistää meistä jokaisen.

Nämä inhimilliset ominaisuudet yhdistävät ihmiset valtioiden rajoista riippumatta. Ei kannata uskotella itselleen eikä muille, että Venäjä on vihollinen tai henkiystävä.

Venäjän työtätekevien ihmisten edut ovat yhteneväiset kaikkien maailman työtätekevien etujen kanssa.  Tästä oivalluksesta syntyi aikoinaan työväenliikkeen tunnus: ”Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen.”

Starttira-ha-halla yrittäjäksi

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Starttiraha

Kyllä herrat omistaan huolen pitävät. Starttiraha, jolla työtön houkutellaan yrittäjäksi, on tästä oiva esimerkki.

Starttiraha anotaan jokaisen kuukauden alussa ja anomuksen käsittely kestää noin kuukauden eli käytännössä kännyyn lankeava raha tulee tilille noin kahden kuukauden viipeellä. Starttiraha on kaikille sama, mutta sitä verotetaan edellisen veroprosentin mukaan. Jokainen muu tuki höylää starttirahaa pienemmäksi.

Tämän antenniasentajan tapauksessa starttirahaa maksetaan 23,17€ jokaiselta arkipäivältä. Veroprosentti määräytyy alkuvuoden ansiosidonnainen päivärahan mukaan ollen nyt 30%.

Tämän paperisodan lisäksi tulevaa yrittäjää rasittavat tietysti kaikki muut pienyrittäjälle kuuluvat velvoitteet: Pitää hoitaa laskutus ja kirjanpito, pitää maksaa arvonlisävero ja ennakkovero ja jos jotain jää viivan alle, niin tietysti myös henkilökohtainen vero.

Näin ruhtinaallisesti yhteiskuntamme avittaa uutta yrittäjää. Mei kiitämme hirmiän talval.

Nyt vaalien alla olisi tässäkin ehdokkaille hieman mietittävää, kun niin kovasti niitä yrittäjiä tunnutaan kaivattaman.

Etkö älyä lähteä?

”Tapa, tapa ittes, tapa, tapa ittes, kuolethan sinä kumminkin”, laulettiin oppikoulussa yli viisikymmentä vuotta sitten ja oltiin rehvakkaita.

Nyt tilanne on toinen. Perälauta lähestyy. Asiaan ei enää voi suhtautua ihan noin kevytmielisesti.

Eilen törmäsin Wikipediassa kirjailija Kaari Utrion mielipiteeseen, jonka mukaan ”omaehtoinen kuolema voisi ehkä olla myös ratkaisu suurten ikäluokkien vanhentumisesta seuraavaan hoitaja- ja hoitopaikkapulaan.”

Monen muun samoin ajattelijan tavoin hän on varmasti valmis näyttämään meille itse mallia. Eivät vuodet ole heistäkään ohi menneet. Kestävyysvajetta syntyy jokaisesta. Harva on niin omavarainen, että itse itselleen kaiken kustantaisi. Ja vaikka varaa olisikin, niin kitsaus pakottaa ottamaan yhteiskunnalta kaiken, mikä irti lähtee.

Köyhät ovat se varsinainen taakka. Tosin köyhiä kyllä kannustetaan lisääntymään, koska ilman riistetyitä ei voittoja synny. Ja aina saattaa tulla tilanteita, jolloin tarvitaan tykinruokaa. Eiväthän rikkaat ja etuoikeutetut sodissa jälkeläisiään uhraa.

Pari viikkoa sitten julkisuudessa oli uutinen, että uudesta vanhuspalvelulaista ollaan poistamassa ihmisten oikeus arvokkaaseen vanhuuteen. Tilalle pannaan luultavasti oikeus arvokkaaseen kuolemaan, mikä mahdollistaa laillisen eutanasian. Elämän pituuttahan säädellään jo nyt erilaisilla hoito- tai paremminkin hoitamattajättämispäätöksillä.

Kuolemakaan ei enää ole kuningas, jonka edessä nöyrrytään. Mielellään kuolema kiellettäisiin kokonaan. Nyt jo Suomessa tuhkataan 300 ihmistä tilaisuudessa, jossa ei ole ketään läsnä ja heidän tuhkansa hautaa pappi yksin.

Maailma on rikkaampi kuin koskaan, mutta ihmiset sen kuin tyhmistyvät ja raaistuvat. Väitän, että tämä on ohjelmallista. Katsokaa vaikka televisiota ja muuta mediaa. Sotapelejä syydetään markkinoille kiihtyvään tahtiin sitä mukaan, kun oikean, todellisen sodan lietsominen voimistumistaan voimistuu.

Kaukaa ei ole haettu ajatus, että orjien ruumiit poltettaisiin polttolaitoksessa ja syntynyt lämpö käytettäisiin rikkaiden uima-altaiden lämmittämiseen ja muuhun hyödylliseen. Lemmikkieläinten ruokaakin köyhistä varmasti oikein teurastettuina saisi. Näin ilmeisesti jo tapahtuukin. Vain muutama vuosi sitten näin dokumentin, missä Intiassa köyhät keräävät toisten köyhien ruumiit kaduilta, mädättävät lihat ja puhdistavat luut ylösostajaa varten. Arvattavaksi jäi vain se, mihin luut sittemmin käytetään.

Kuolemasta on tullut kauppatavaraa. Minulla olisi tähän rakentava ehdotus: Laitetaan jokaiseen äitiyspakkaukseen valmiiksi syanidikapseli, jonka jokainen voisi tarvittaessa nauttia, kun elämä alkaa maistua puulta tai ympäristön paineet käyvät sietämättömiksi.

Antakaa meille työrauha!

Tämä on hurskaan päättäjän rukous. Tämä on hänen tapansa torjua alamaisten äänet. Se on osoitus täydellisestä vieraantumisesta, johon päättäjien ylimielisyys on heidät johtanut.

Äänestäjien kuulemista ei ole. Heitä kuullaan korkeintaan sanoissa ennen vaaleja. Silloin kuurot ehdokkaat ilmaantuvat vaalitilaisuuksiin suut täynnä sanoja, jotka ovat yhtä tyhjiä kuin jakamansa ilmapallot. Kahvikin on laihaa luirua, kakunleipojat kuolleet.

Ja sama näytelmä jatkuu vaaleista vaaleihin.

Varsinainen kysymysten kysymys on: Miksi äänestäjät antavat tämän tapahtua? Miksi he tyytyvät tähän? Miksi he suostuvat kulissipainoiksi ja selkiä taputteleviksi laahuksiksi.

Jos ihmiset tahtovat muutosta, on pysyttävä hereillä myös vaalien välillä. On pidettävä yhteyttä, vaadittava ja toimittava.

Puoluediktatuuri on kaadettava, eikä se tapahdu samoja ehdokkaita äänestämällä.

Puoluediktatuuri on suurin este demokratian toteutumiselle. Jos sille annetaan sen vaatima ”työrauha”, mitään muutosta ei koskaan tule.

Tytön sisin olemus

Viktor (Vihtori) Johan Lindell ja Ida Matilda Lindell o.s. Nyman

Lähes koko ikäni olen miettinyt omaa isoisääni, joka teloitettiin tutkimatta vuonna 1918 valkoisen terrorin uhrina Sammatissa. Hän oli paennut teloittajia Enäjärven rantaan kalliosuojaan, jota kutsuttiin Ruokoparman luolaksi. Kiinniottajat ampuivat aseetonta miestä päähän ja reisiin vapunpäivänä. Verissäpäin hänet vietiin vaimonsa ja kolmen pienen lapsen eteen ja vaimolle sanottiin: ”Katto nyt IituVihtoriis. Ny sää näät sen viimesen kerran.” Vaarini Vihtori Lindell ei ollut mukana taisteluissa. Hänen ainoa rikoksensa oli kuuluminen työväenyhdistykseen.  Viisi päivää häntä pidettiin vankeudessa Ylitalon keskitysleirissä, missä häntä kidutettiin ja pilkattiin, hänen päälleen syljettiin ja häntä lyötiin. Sieltä hän muiden vankien mukana joutui kävelemään toistakymmentä kilometriä Nummelle, missä miehet teloitettiin ja sotkettiin suohon.

Tätä tarinaa olen toistellut koko elämäni ajan. Sellaisena se on minulle kerrottu. Usein olen ajatellut, miten tämä kaikki on minuun vaikuttanut. Olen ajatellut, että vaarini on ollut yksi eniten elämääni vaikuttaneista ihmisistä. Mutta miten hän on vaikuttanut? Vastauksen löytyminen Peter Handken romaanista Morvalainen yö tuntui ihmeeltä. Lukiessani Handken maalaamasta tytöstä samaistuin häneen niin voimakkaasti, että tuntui  kuin olisi itsestäni kirjoitettu.

 ”Jos hän pystyi omana aikanaan enää kuvittelemaan ketään kuvataiteilijaa olevaksi, niin silloin nimenomaan mielikuva-taiteilijan. Sellainen hänestä nyt tuli nyt meidän laivayönämme, tosin käyttäen ainoastaan yhtä sormea piirtäessään muutamilla ääriviivoilla mielikuvansa ilmaan. Hän luonnosteli meille kanssamatkustajilleen mielikuvansa tytöstä sellaisena kuin hän juuri sillä hetkellä näki sen. Vaikka oli yö, hän näki tytön kuin olisi keskipäivä. Sillä aikaa, kun me istuimme Moravalla laivan salongissa, jokainen omassa pöydässään, tyttö kiipesi kaukana Karvankit-vuoristoalueen takana isoisänsä kanssa alppiniitylle. he olivat yöpyneet heinien seassa ladossa, joka kuului viimeiselle vielä toiminnassa olevalle Saualpen eteläisellä rinteellä sijaitsevalle maalaistalolle. Vuosia vanhasta heinästä tytön nilkat olivat naarmuilla ja nenä oli täynnä pölyä – mutta siitä ei ollut kysymys isäntämme muistikuvassa. Mistä siis oli kysymys? Tytön syvimmästä olemuksesta; hänen sisimmästään. Ja tytöstä aamun ensimmäisessä sarastuksessa kiillesirujen kimaltaessa tiellä, joka nyt kapeni karjapoluksi. Tytöstä viimeisen vielä tuikkivan tähden alla, jonka tyttö osoitti myös isoisälleen, joka kuitenkin oli niin uupunut, myös itseensä vaipunut, että ei jaksanut kohottaa päätään. Tytöstä kahden kallioseinämän välissä muinaisen partisaaneille kuuluneen piilopaikan edessä, josta ei muistuttanut enää mikään, eivät kranaatin sirut, eivät ammusten hylsyt, ei tulisija, eivät makuulavitsan jäänteet, eivät lentolehtisten rippeet, eivät liittoutuneiden laskuvarjojen avulla kuljetetun painokoneen painokirjaimet – kenties kaikista tärkeimpänä – tytöstä, lapsenlapsesta, joka muisti sen, mitä isoisä oli kertonut hänelle, eikä yhtäkkiä isoisä ollutkaan enää lainkaan väsynyt. Tytöstä tummanpuhuvine silmineen, kourassaan, ei, ei pistoolin kuulia, vaan kivikovia sinisiä katajanmarjoja. Tytöstä juoksemassa vuoren rinnettä alas, isoisä jo paljon kauempana edelläpäin, päästäen ilmoille kimeän huudon, vielä toisenkin, kunnes kaiku kiiri takaisin. Tytöstä odottamassa vanhusta, kyyhöttäen kantapäillään, kulkien sitten isoisää vastaan rinnettä alas, ja näin ikuisesti kulkien isoisäänsä tai ei ketään vastaan, joka tapauksessa ei ketään tiettyä vastaan, yksinkertaisesti koko elämänsä ajan kulkien vastaan, antaen ei kenenkään eikä minkään alistaa häntä, sisin täynnä surullisuutta, aika-ajoin, mutta ulkoapäin haavoittumattoman luonteensa, oman olemuksensa suojelemana, ikuisesti vapaana, ikuisesti nuorena. Ja tätä hän toivoi tytölle kaiken päätteeksi omasta kaukaisuudestaan.”

(Peter Handke, Moravalainen yö, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA Editions, Keuruu 2013)

Moravalainen yö

”Matka kulki kohti Adriaa tai Jadrania, mutta ei mitenkään lännen suuntaisesti, vaan pikemminkin luoteeseen. Päämäärä oli: se saari, jolla hän, kuinka kauan siitä jo olikaan, oli kerran yrittänyt – hän epäröi sanoa sitä ääneen – kirjoittaa kirjaa, ensimmäistään. Ja miksi hän epäröi sillä tavoin? Koska, hän vastasi muille, nykyisin on tullut tavaksi, nimittää ”kirjaksi”, nimittäin kirjoittajien omasta toimesta, myös sellaista materiaalia, joka on vasta kypsymässä kirjaksi – jokaisesta käsikirjoituksesta ja painotuotteesta, jokaisesta tietokoneelta monistetusta sivusta puhutaan heti, ja useimmiten jo parin sivun jälkeen ”minun kirjana”, johon on liitetty jo kansikuvat ja joka ulkoa päin katsottuna muistuttaa erehdyttävästi valmista kirjaa. Ei, kirja olisi kirja vasta täsmälleen kirjana ja hänelle se olisi nyt, kuten jo aiemmin, jotakin ainutkertaista, jotakin suunnatonta, jotakin ihmeellistä, niin sanotusti taivaasta annettua – ei mitään ”niin sanottua”.”

Ote on Peter Handken kirjasta Moravalainen Yö. Kirjan takakannen esittelyn mukaan ”Moravalainen Yö on kulttikirjailija Peter Handken (s. 1942) tähänastisen tuotannon pääteos. Kertomus on kuvaus uransa lopettaneesta kosmopoliittisesta kirjailijasta, väsyneestä miehestä, joka Morava-joella Balkanilla aloittaa laivalleen kokoontuneelle ystäväjoukolle yöllisen tilinteon matkastaan Keskiseen Eurooppaan ja Iberian niemimaalle – paikkoihin ja teemoihin, jotka ovat hänelle elintärkeitä. Tilityksestä kasvaa syvälle luotaava pohdiskelu ihmisenä olemisesta ja vieraantumisesta ja koko aikakaudesta, joka ei tunne enää arvojaan eikä itseään.”

”Handken tuotanto käsittää romaaneja, runoja sekä näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia. Yksi tunnetuimmista töistä on Handken yhdessä ohjaaja Wim Wendersin kanssa laatima käsikirjoitus elokuvaan Berliinin taivaan alla.” Se on enemmän kuin elokuva. Se on runoelma, jonka haluaa katsoa uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut Peter Handken ihailija aina siitä asti, kun luin hänen kirjansa Vasenkätinen nainen. Kirjailija kirjoittaa kaukana kirjallisuuden valtavirrasta piirissä, jossa hän on ainoita maailmankirjallisuudessa.

Moravalainen Yö on kirja kuin ajatus ja uni, kuvitelma ja mietelmä, jonka toivoisi jatkuvan ja jatkuvan. Sen ei tahtoisi loppuvan koskaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Peter_Handke

(Peter Handke, Moravalainen Yö, Suom. Arja Rinnekangas, LURRA  Editions, Keuruu 2013)

Hulluus huipussaan!

Kaikkihan tietysti tietävät tämän liikennemerkin, joka jäi muistoksi DDR:stä Berliiniin. Itä-Berliinissä ne vielä jopa toimivat, mutta niitä ei haluttu länsipuolelle, vaikka moni olisi siitä ollut iloinen. Nyt tästä Ampelmannista on tehty brändi, jonka ympärillä tuotetaan kaikenlaista krääsää.

Minä ostin neljä pikkurillin kokoista sytkäriä, joista kaksi näytti punaista ja kaksi vihreää. Ajattelin antaa viestivälineiksi pojalle ja hänen avopuolisolleen. Vihreällä olisi saanut mennä, mutta punainen tarkoittanut päänsärkyä. Vaan mitä tapahtuikaan?!

Kassi oli avattu tullissa ja sytyttimet tuhottu yhdessä pienen ruusuvesipullon kanssa. Tämä kerrottiin kaksisivuisella A-nelosella pykälien kera.

Että olen minä hirvittävä terroristi, joka ilmeisesti kykenee rakentamaan pommin ruusuvedestä ja neljästä sytkäristä.

Suomen tullissa kerrottiin, että käytännöt vaihtelevat lentoyhtiöittäin. Ilmeisesti AirBerliinin lennoilla ei kohta saa kuljettaa edes likaisia alusvaatteita, koska niihin on voitu piilottaa hajupommi, joka saa lentokoneen syöksymään suoraan pilvenpiirtäjään, joka syttyy palamaan ja putoaa perseelleen.

Uusi aika

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Uusi aika

”Rooma oli lainattujen ja vallattujen kansojen markkinatori, tungosta kahdella parvella, maassa ja taivaassa, sikamaisuutta, jota pusersi kolminkertainen solmu kuin suolimutkaa. Daakialaisia, heruleja, skyyttejä, sarmaatteja, hyperborealaisia, raskaita puolattomia vaununpyöriä, ihraan painuneita silmiä, sekaantumista eläimiin, kaksoisleukoja, kalojen ruokkimista sivistyneiden orjien lihalla, sivistymättömiä keisareita. Roomassa oli silloin ihmisiä enemmän kuin milloinkaan myöhemmin. He olivat ahtautuneita tuon kolossin katujen ja käytävien puristukseen ja kärsivät. –

Ja sitten tuohon marmorisen ja multaisen mauttomuuden kaatopaikkaan tuli hän, keveästi kävelevä, sädekehään pukeutunut, korostetun inhimillinen, tarkoituksellisen maalaismainen galilealainen, ja siitä hetkestä lähtien ei ollut enää jumalia eikä vallattuja kansoja, alkoi ihmisen aika, puuseppä-ihmisen, kyntäjä-ihmisen, paimen-ihmisen keskellä lammaslaumaa auringon laskussa, ihmisen, joka ei vaikuttanut ylpeältä, ihmisen, josta tietoa ovat levittäneet kaikki äidit kehtolauluissaan ja maailman kaikkien museoiden kuvat.”

Olisiko jälleen muutoksen aika?

(Lähde: Boris Pastenak, Tohtori Živago, Suom. Juhani Konkka, Tammi, Helsinki 1958)

On taas se aika

HS-uutisten kulmapöydässä ritari rohkea Jussi Halla-aho, joka istuu tuleen toisten takapuolella, vaati Venäjälle uusia pakotteita, vaikka Suomeen kuinka sattuisi. Halla-ahoon itseensä ei satu, hän on jo pelastautunut Brysseliin.

Perussuomalaisten puoluetoimistoon oli anarkistiryhmä tehnyt iskun, rikkonut ikkunan ja koko joukon toimistotarvikkeita, katkonut varmaan nipullisen kyniä ja pissannut tulostimen värikasettiin. Luultavasti tarvikkeet oli erittäin hyvin vakuutettu. Toivotaan niin.

Anarkisteja Suomessa onkin paljon. Turun Natovastaisessa mielenosoituksessakin nähtiin peräti yksi anarkisti lippuineen. Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti. Niin kuin kuvasta näkyy. Ihan rauhallinen on mielenosoittaja. 

Ukrainan presidentti Petro Porošenko kävi kerjuulla Amerikassa ja saikin kymmeniä miljoonia sodan käymiseen oman maansa kielivähemmistöä vastaan. Aivan harmiton tämä suklaakeisari ei ole, hän nimittäin omistaa suklaatehtaan lisäksi ainakin varustamon ja tehtaan, joka valmistaa kranaatinheittimiä. Mediaomistusta hänellä on totta kai ja omaisuuden arvoksi on arvioitu 1,3 Yhdysvaltain dollaria.  Ei ihme, että sotaa pitäisi laajentaa.

Varsin villiksi juttu on mennyt, kun Suomen valtion omistama ”tiedotusväline” Yle on keksinyt, että Suomessa on trolleja, jotka puhuvat Venäjän piikkiin. Sellaiset pitäisi ilmiantaa välittömästi. Niin on Suomessa aina tehty. Suomi on ilmiantajien luvattu maa.

Hirvittävää haloota pidetään siitä, että venäjänkielistä vähemmistöä Ukrainan fasistien järjestämissä rähinöissä on auttamassa jokunen venäläinen. Miten tämä eroaa siitä, että Suomeakin sodassa auttoivat veljeskansan urhoolliset sissit ja jopa ruotsalaiset vapaaehtoiset?

Ehkä maailma pelastuisi, jos Suomi liitettäisiin Tallinnan alaisuuteen. Rakennetaan se tunneli Suomenlahden ali, niin siinä meillä jo sitten onkin suurvalta lilliputtien komennossa. Ja hyvin pyyhkii. Köyhät nyyhkii.

Rauhaa, sanon minä. Rauha on ainut järkevä vaihtoehto. Pannaan johtajat häkkiin tappelemaan keskenään. Laitetaan niistä kiertävä sirkus. Eiköhän se siitä sitten.

Isänmaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Isänmaa

Jo kansakoulussa meidän pieniin päihimme taottiin vuosikymmeniä sitten Vala:

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa:

sinuun koskea ei väkivalta saa!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Kaipa sitä kouluissa lauletaan edelleen

Isänmaallisuus ja kaikki siihen liittyvä on hiivaa, jolla nostatetaan isänmaallisuuden henkeä, vaikka moni mies sotaan pakotettuna joutuikin toteamaan, että isänmaata on vain sen verran kuin kynsien alle multaa mahtuu.

Isänmaallisuus on luokkayhteiskunnassa hallitsevan ja omistavan luokan omaisuuden säilyttämisen ja kartuttamisen puolesta käytävään taisteluun tarvittavaa aivopesua saippuaa säästämättä.

Igor Stravinski kertoo kirjassaan Musiikin poetiikka, kuinka Neuvostoliitossa ”Glinkan kuuluisa ooppera Elämä tsaarin puolesta otettiin takaisin ohjelmistoon pitkällisten epäröintien ja monien muutosten jälkeen, nyt nimellä Ivan Susanin. Sana ’tsaari’ korvattiin aina tilanteen mukaan sanoilla ’isänmaa’, ’maa’ tai ’kansa’. Mitä tulee suureen juhlakohtaukseen epilogissa, sen primitiivinen lavallepano perinteellisine kelloineen ja kultaisiin messukasukoihin pukeutuneiden pappien kulkueineen on säilytetty. Tämän isänmaallisen lavallepanon selitystä ei pidä etsiä Glinkan musiikista, vaan maanpuolustuspropagandasta.”

Aina joskus kannattaa pysähtyä miettimään, kenen isänmaasta nyt puhutaan.

(Lähde: Igor Stravinski, suom. Ilkka Oramo, Musiikin poetiikka, Otava  Helsinki 1968)

Kiinalainen juttu

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Korvamerkitty

Kiinalainen Kansan Tribuuni -lehti on julkaissut tutkimustuloksen, jonka mukaan kiinalaiset ovat epäuskottavia sivustakatsojia, itsekkäisä ja epäluotettavia. He käyttäytyvät väkivaltaisesti ja epäsosiaalisisesti. Ovat ahdistuneita elämän edessä ja murehtivat sosiaalista asemaansa.

Kiinalaiset ovat myös hedonisteja ja masokisteja sekä nousukkaita, jotka pröystäilevät asemallaan ja omaisuudellaan.

Syynä tähän ovat virkamiehet, jotka eivät välitä ihmisten elämästä ja kuvittelevat olevansa jumalista seuraavia. Osa pitää tähän syynä korruptiota ja markkinataloutta.

Tämän perusteella mietin, mitkä olisivat suomalaisten perisynnit ja äkkiä ajateltuna päättelin näin: Suomalaisia vaivaavat alemmuudentunteiden kaikki lajit, jotka johtavat kateuteen, hillittömään kilpailuun, teeskentelyyn, pahantahtoisuuteen, heikompien sortamiseen ja muukalaisvihaan.

FB-kaverini Rauli Suhonen lisäsi listaan wannebeläisyyden eli epärealistisen uskon, että on mukana voittajien sakissa, vaikka asia on tasan päin vastoin?

Ominaisuuksien syyt Suomessa lienevät samat kuin Kiinassakin. Talousjärjestelmä pakottaa ihmiset syntymästään lähtien toisiaan vastaan.

Voisiko asialle tehdä jotain?

Trollaus ja medianlukutaito

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Perskärpänen

Eilen illalla Ylen pääuutislähetykseen oli kutsuttu nuori tutkijatar todistamaan, että Pietarissa on oikein trollitehdas, josta lähetetään viestejä sosiaaliseen mediaan ihan tarkoituksella.

Mahtaa olla jokin Korvatunturin tapainen laitos.

Yle halusi varoittaa katselijoita tällaisesta toiminnasta. Eipä ollut tullut uutispäällikölle mieleen katsahtaa peiliin. Ylen uutiset ja koko ohjelmapolitiikka kun on niin täyttä trollausta kuin vain olla voi.

Uutisista ja journalismista ei voi enää edes puhua, kun tärkein tehtävä tuntuu olevan propagandan levittäminen. Ja tämä koskee koko mediaa.

Riippumattomuudesta ja objektiivisuudesta ei ole puhettakaan, kun toimittajan kysymys, jo sisältää kannanoton.

Sitä minä en kiistä, etteikö trolleja olisi. On sellaisia esiintynyt minunkin Facebookissani. Trollin tunnistaa siitä, että hän lehahtaa paikalle kuin haaskalintu, kun tulee puhe tietyistä asioista. Muulloin häntä ei näy eikä kuulu. Ja sitten alkaa jankkaaminen ja keskustelun pakottaminen raiteille, jotka eivät johda mihinkään.

Maailman mitassa trollausta hallitsee globaali media, jonka ainoa tehtävä on kapitalistisen hegemonian lujittaminen.

Tästä syystä olisi enemmän kuin tärkeää, että jo alakoulussa lapsille opetettaisiin pelkän lukemisen lisäksi myös medianlukutaitoa.

Onneksi on vielä järjenvaloa maailmassa

Kuva: Kaija Olin-Arvola Noiden saarten taakana Naton sotalaivat melusivat 6.9.

Eilen illalla alkoi niin ottaa pannuun, kun Ylen uutiset paahtoi täysillä Nato-propagandaa ja Venäjä-uhkaa tuutin täydeltä. Tein aiheesta päivityksen: ”Jatkuvalla syötöllä nyt suomalaisia aivopestään Natolla Venäjän uhkaa vastaan. Joka puolella on nyt Venäjän uhka, median luoma Venäjän uhka, ihan omatekoinen. Median vainoharhalla aivopestään nyt Natoon liittymistä ja Nato tuo lisää nopeantoiminnan joukkoja ja vielä nopeamman toiminnan joukkoja ja nopean toiminnan kärkijoukkoja Venäjän rajoille. Siis missä se uhka on? Hankoniemellä harjoitellaan natoyhteensopivuutta. Jääkäreitä lähetetään Saksaan. Venäjä uhkaa, kirkuvat vainoharhaiset kuin 30-luvulla konsanaan. Ja niin sota silloin sitten saatiinkin. Että niinkö pitäisi tapahtua nytkin?”

Ilahduin niin tämän päivityksen saamista kommenteista, tykkäyksistä ja jaoista, että haluan tallettaa ne kaikki blogiini.

Lomakkeen yläreuna

  Antti V Soininen, Esko Juhani Hirvonen, Kaija Haavisto ja 40 muuta tykkäävät tästä.

3 jakoa

• Antti V Soininen, Esko Juhani Hirvonen, Kaija Haavisto ja 40 muuta tykkäävät tästä.
• 3 jakoa
• 

  Erkki Kelloniemi Mannisen Marja sentään sai Yle uutisissa läpi asiallisen(huonompia ja vieläkin huonompia on tullut) reportaasin Donetskista. "Venäjä sai mitä halusi", oli Matti Rönkän repliikki. Ja UPIn Smith kävi lallatamassa laulunsa. Että Näin Yle uutiset.

  19 t · Tykkää · 2
• 

  Timo Penttila Neuvostoliitto halusi syksyllä -39 perustaa laivastotukikohdan Suomen Hankoniemeen. - Suomi ei suostunut tähän ja tämä oli myös tärkeä syy siihen, että Talvisota syttyi. "Aina jos suurvalta vaatii tukikohtaa jonnekin, on syytä suostua !" Niinhän se on. Koko Talvisota olisi kenties vältetty.

  19 t · Tykkää · 2
• 

  Tapsa Vuorio En lietso sotaa enkä sitä mihinkään maailman kolkaan haluais. Mutta sama sairas ryssänviha on valloillaan kun 30 luvulla. Ryään joka oli antanut suomelle itsenäisyyden. Sitä ei tarvinnut tehdä. Lippulaulumme sanat eivät pidä paikkaansa, jonka mukaan " isät, veljet verellään, vihki sinut viiriksi vapaan maan". Lenin myönsi meille itsenäisyyden jaStalinin armosta saimme sen säilyttää. Mutta sama kaiku on taas askelten. Surullistsa.

  18 t · Tykkää · 3
• 

  Matti Ryynänen Nyt on todella tekeillä uusi sota, äärioikeistoa ei enää rauha kiinnosta! Tuossa yle.n uutisten lukijakin kertoi oikein selkä kenossa ja vaahto suunpielessä nato sitä nato tätä! En ymmärrä miksi kaikkien sukupolvien pitää järjestää oma sota?

  18 t · Tykkää · 5
• 

  Pentti Peltonen · 28 yhteistä kaveria
  

  "Rauhantahtoinen" Suomi par`aikaa HUORAA NATO.n kanssa maaperällämme ja vesialueillamme Lounais-Suomessa!

  18 t · Muokattu · Tykkää · 1
• 

  Anneli Korhonen Kiitos ei.

  18 t · Tykkää
• 

  Magdalena Brunberg Länsi tarvitsee aina jonkun tekaistun pahiksen, jotta voi edetä päämääriinsä maailmanvalloitusretkellään. Toisten alistaminen ja nöyryyttäminen vaikka voimakeinoin kuuluu lännen taktiikkaan. Nyt Venäjästä on tehty pahis, jotta Naton rosvojoukkio saa laajentaa reviiriään lähemmäksi Venäjän rajaa. Venäjä ei ole ollut uhka Suomelle, mutta Suomi on nyt uhka Venäjälle koska se on Naton operaatioissa mukana.

  18 t · Tykkää · 8
• 

  Sinikka Lehmusketo Kuinkahan palijo lienee valamiita asseita suurten länsimaiden varastoissa oottaen käyttöä, kun tarttee niin hirmuisilla tuilla mennäkin tarjoamaan Ukrainallekin mahdollisuuksia ostaakin niitä aseta. Ukrainan oma aseteollisuus loppui tähän , kuten monen muunkin köyhemmän maan on vähentynyt tai loppunut. Irakin kohtalo on niin hurja ja karu Saddamin vallan alasajon ja Irkaissa käydyn sodan jäljiltä, että eipä ole lainkaan ihime, jos amerikkalainen ja länsimainen raakuus ja kyvyttömyys ottaa eri osapuolia huomioon, onkin johtanut niinkin hirvittävän toiminnan järjestön kuin ISIksen syntymiseen. Irakissahan aiottiin nimenomaan sunnit jättääkin vallankäytön ulkopuolelle ja ottaa siihen kurdit ja siiat. Ihan länsimaisin suunnitelmin ryyditettynä. Amerikkalaisethan sinänsä saavuttivat Irakista sen, mitä olivat sieltä hakeneetkin. Irakilainen öljy merkittävältä osin on päässyt länsimaiseen ja amerikkaliseen omistukseen. Kunhan vielä se Syyrian sota loppuisi nykyhallinnon häviöksi, niin lännen pojat pääsisi rakentamaan öljyrikkaalta kurdialeelta sitä öljyjohtoa Syyrian läpi Välimerelle.

  8 t · Tykkää · 2
• 

  Pekka Aaltonen " ja lopuksi kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen: varjele noita Suomen herroja, ettei ne toista kertaa löisi päätään karjalan mäntyyn. Aamen."

  6 t · Tykkää · 4
• 

  Anneli Korhonen Ratioteatteri lähettää vissiin huomenissa Tuntematon sotilas alkuperäisenä...olj eilen Stradassa. Nythän muutes on tulitauko, jonka pitäis johtaa pysyvään rauhaan tuolla ukrainan puolessa, toivotaan parasta.

  5 t · Tykkää · 1
• 
  
•              Kiitos teille kaikille. Sentään on järjenvaloakin vielä maailmassa. Onneksi.