Hulluus huipussaan!

Kaikkihan tietysti tietävät tämän liikennemerkin, joka jäi muistoksi DDR:stä Berliiniin. Itä-Berliinissä ne vielä jopa toimivat, mutta niitä ei haluttu länsipuolelle, vaikka moni olisi siitä ollut iloinen. Nyt tästä Ampelmannista on tehty brändi, jonka ympärillä tuotetaan kaikenlaista krääsää.

Minä ostin neljä pikkurillin kokoista sytkäriä, joista kaksi näytti punaista ja kaksi vihreää. Ajattelin antaa viestivälineiksi pojalle ja hänen avopuolisolleen. Vihreällä olisi saanut mennä, mutta punainen tarkoittanut päänsärkyä. Vaan mitä tapahtuikaan?!

Kassi oli avattu tullissa ja sytyttimet tuhottu yhdessä pienen ruusuvesipullon kanssa. Tämä kerrottiin kaksisivuisella A-nelosella pykälien kera.

Että olen minä hirvittävä terroristi, joka ilmeisesti kykenee rakentamaan pommin ruusuvedestä ja neljästä sytkäristä.

Suomen tullissa kerrottiin, että käytännöt vaihtelevat lentoyhtiöittäin. Ilmeisesti AirBerliinin lennoilla ei kohta saa kuljettaa edes likaisia alusvaatteita, koska niihin on voitu piilottaa hajupommi, joka saa lentokoneen syöksymään suoraan pilvenpiirtäjään, joka syttyy palamaan ja putoaa perseelleen.

Miksi minua epäillään ja mistä?

Vuosi sitten syksyllä matkustin Berliiniin. Kentän turvatarkastuksessa laitteet piipittivät. Minut otettiin sivuun ja tutkittiin metallinpaljastimella. Mitään ei löytynyt.

Takaisin tullessa sama juttu: Minut ainoana otettiin kiinni, vaikka samassa seurassa täynnä rautaa ja lävistyksiä olevat nuoret kävelivät suoraan läpi.

Viime jouluna halusin juhlaa viettämään toiseen kotikaupunkiini Berliiniin. Jälleen turvatarkastuksessa sama juttu: Portit piipittivät, mutta nyt minut tutkittiin käsikopelolla.

Sen jälkeen käsilaukkuni tyhjennettiin ja vietiin jonnekin kuvattavaksi. Mitään ei löytynyt. Tätä toimenpidettä kutsuttiin satunnaistarkastukseksi. Tulomatkalla Toinen jäi portille ja tutkittiin metallinpaljastimella. Ehkä ajateltiin minun kätkeneen salaisuuteni miehen taskuun.

Muut kulkivat nytkin muina miehinä ja naisina portista läpi samoin kuin edellisenä vuonna.

Viranomaiset tekevät tietysti vain työtänsä niin kuin pyövelitkin. Olisi kuitenkin mielestäni syytä edes kertoa epäillylle, mistä häntä epäillään. Ja ainakin vähintään pyytää anteeksi väärää epäilyä.

Vai johtuuko minun erityiskohteluni mahdollisesti jostain ennakkoprofiloinnista. Tietääkö kukaan, mistä sellaista voisi tiedustella? Eikö tietoturvalain mukaan kaikki yksilöä koskeva tieto ole näytettävä ainakin hänelle itselleen?

Tai ehkä minä vain olen niin hirvittävän epäilyttävän näköinen mummo.

Terveisiä Berliinistä!

Koko Berliinin matka oli jonkinlaista hyvästijättöä entiselle kotikaupungilleni. Päätin siksi kiivetä myös Berliinin tuomiokirkon huipulle. Kun pääsin kuudenteen kerrokseen, oli pakko pysähtyä läähättämään. Oikean keuhkon ylälohkon puuttuminen ei ole leikin asia eikä ole sepelvaltimotautikaan.

Minun jälkeeni tuli vanhempi pariskunta. Rouva huolestui kovasti ja käski minut istumaan ikkunasyvennykseen lepäämään. Mies otti kamerani ja sanoi, että voi käydä ottamassa minulle kuvat kupolitasanteelta. Rouva kyseli huolestuneena vointiani: Ottako sydämestä? Onko paha olla? Haluanko pirskahduksen hajuvettä piristykseksi? Kun hengitykseni vihdoin tasaantui, sain kerrottua, että minulla on ollut keuhkosyöpä ja siksi oikealta puolelta puuttuu ylälohko. Kerroin, että olen jo kerran Turkissa uinut itseni kuoliaaksi. Rouva katsoi minua kuin ihmettä ja taputti olalle: — Olette ollut hyvin onnekas.

Kun mies viipyi, sanoin naiselle, että myös hän voisi kyllä kiivetä ylös. — En minä voi teitä yksin jättää, hän sanoi. Nainen kysyi, mistä olen kotoisin. Vastasin: — Suomesta. Hän ilahtui, sillä hän oli ollut opettajana jo DDR:ssä ja hänellä oli ollut vaihto-oppilaita Suomesta. — Suomi on niin vaikea kieli, hän sanoi: — Minä osaan vain luetella yksi, kaksi, kolme.

Mies palasi. Hän oli kuvannut 360 astetta Berliiniä sieltä ylhäältä. Matkani parhaat kuvat. Hän oli laskenut puuttuvat askelmat, joita minä en jaksanut kiivetä. Niitä oli tasan 100.

Minä kiittelin ja toivottelimme toisillemme kaikkea hyvää. Matka alas oli helppo ja kevyt. Jotenkin minulle syntyi tunne, että tässä oli nyt se kaikkein paras, mitä DDR:n sosialismista oli jäänyt jäljelle.