Tämä on eräs niistä johtopäätöksistä joihin tulee, kun lukee Ilkka Remeksen trillerin Om€rtan liitto, missä salamurhaajat ja roistot vaanivat toisiaan. On osaavia murhia ala KGB, kiristystä, tyrmäystippoja ja irtileikattuja sormia vaaleanpunaisine lakkakynsineen.
Ihmiskuvaus jää viihdelukemistojen tasolle: ”Legrand oli älykkään oloinen ja hyväkuntoinen. Hoidetut, päivettyneet kasvot huokuivat elinvoimaa, ranteessa oli eleettömän arvokas kello ja kaulassa pikantti okranvärinen rusetti.”
Kirjan ansiot ovat muualla. Jouhevasti etenevän tekstin sekaan on istutettu huomattava määrä EU:ta koskevaa tietoja. Niitä vahvistamaan on kirjan loppuun kerätty lista tosielämän tapahtumista ja henkilöistä, jotka taustoittavat tarinaa.
EU:n syntyhistorian kertoo tarina Jean Monnetista, joka ”oli yhdessä Robert Schumanin ja Konrad Adenhauerin kanssa perustamassa Euroopan poliittista ja taloudellista yhdentymistä ajavaa salaista ryhmää, johon myöhemmin liittyivät muun muassa baijerilainen oikeistopoliitikko Franz Josef Strauss, Ranskan lyhytaikainen pääministeri Antoine Pinay, Vatikaanin edustaja (ja Opus Dein vaikutusvaltainen jäsen) Monsignor Alberto Giovanetti sekä Italian moninkertainen pääministeri Giulio Andreotti, joka oli mukana Naton operaatio Gladiossa ja muissa kommunisminvastaisissa salahankkeissa”.
Merkillepantavaa on, että EU:n taustalla häärii suuri joukko EU-kansalaisille tuiki tuntemattomia suuria vaikuttajia ja harmaita eminenssejä, joiden näkymätön käsi ohjaa päätöksentekoa. Esimerkkinä 1980-luvulla toiminut talouskomissaari Étienne Davignon, ”joka oli perustamassa suuryritysten pyöreän pöydän ryhmänä tunnettua elintä, ERT:tä. Siirryttyään komissiosta Euroopan suurimpien pankkien ja monikansallisten yhtiöiden palvelukseen Davignon jatkoi vaikutusvaltaisena EU:n taustavaikuttajana. Hän oli verkostoitunut erittäin tiiviisti Yhdysvalloissa ja oli myös aktiivinen Bilderberg-ryhmän johdossa sekä Trilateraalikomissiossa.”
Suurelle yleisölle EU:ta on aina myyty rauhanprojektina, mikä Euroopan sotaisan historian tuntien onkin ollut helppoa. Todellisuudessa ”Eurooppa-projektissa oli ollut täysin uusi, missään kokeilematon hallintomuoto, joka oli ylikansallinen: äänestäjien, poliitikkojen ja kansallisten hallitusten ulottumattomissa. Demokratian kulissit kuitenkin säilytettiin. Kansallisvaltiot, hallitukset ja parlamentit saivat jäädä ennalleen, mutta vain siten, että niistä tuli asteittain alisteisia uudelle hallinnolle, joka oli niiden kaikkien yläpuolella”. Ja katso, näin on tapahtunut.
Erilaiset väärinkäytökset ja niiden salaaminen on EU:n arkea. Nykyajan mafia on valkokaulusrikollisuuttta, joka pyörittää valtavaa liiketoimintaa. ”Se pyrkii soluttautumaan ja valtaamaan, se etsii yhä suurempia tuottoja aivan kuten pankit. Se haluaa omat miehensä pankkeihin ja markkinoille, joilla moraalinen rappio valtaa alaa ja joilla tehdään tähtitieteellisiä voittoja pelkillä huijauksilla kuten liborista ja euriborista tiedämme”.
Miten tämä kaikki sitten on mahdollista? Annetaan kirjailijan kertoa fiktiivisen henkilön suulla: ”Delvaux oli jo varhain huomannut, kuinka avuttomia poliitikot olivat hoitamaan isoja ja tärkeitä asioita. he olivat sosiaalisesti taitavia ja osasivat johdatella äänestäjiä, mutta heiltä puuttui kyky määrätietoiseen johtamiseen ja asioiden toimeenpanemiseen. Se taito oli yritysjohtajilla ja pankkiireilla.
Delvaux ystävineen oli Eurooppa-projektia edistäessään huomannut erityisen hedelmällisiiksi ohjailtaviksi sosialistipuolueiden poliitikot. Heillä oli ääretön halu saada päätettäväkseen kaikkien asiat, muttei kykyä hankkia valtaa. Kartuttaakseen vaikutusvaltaa he mielellään tutustuivat talouselämän päättäjiin eivätkä epäröineet ottaa kulissien takana vastaan tarkkaakin ohjausta, jos se vahvisti heidän asemiaan sekä mahdollisuuksiaan saada äänestäjien suosiota. Siitä taas talouselämän johtajat eivät välittäneet, heille riitti yritysten kasvattaminen, ympäristön muuttaminen yritystoiminnalle suotuisaksi ja omistajien pitäminen tyytyväisinä”.
Näistä suhteista syntyy sitten kokonaisuudessaan EU:n politiikka, jonka seuraukset ovat tänä päivänä kaikkien nähtävillä erilaisina väärinkäytöksinä, huijauksina ja petoksina. Miljardi toisensa jälkeen katoaa veronmaksajien rahoja erilaisiin tuulimyllyprojekteihin, eikä koira perään hauku.
(Ilkka Remes, Om€rtan liitto, WSOY, Helsinki 2013, Painettu EU:ssa)
