Ketään ei jätetä

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Rukkanen naulassa

Ylen uutisia odotellessa ei voi välttyä tunteikkaalta kampanjalta, missä ollaan muka huolissaan suomalaisesta nuorisosta.

Samaan aikaan maassa palveluja leikataan ja nuorten tulevaisuus näyttää entistä synkemmältä. Kouluja lakkautetaan, luokkakokoja suurennetaan, terveyspalveluja leikataan, köyhyys periytyy jo kolmanteen ja neljänteen polveen.

Vastikkeellinen sosiaaliturva pakottaa nuoret orjatyöhön. Tämä on ainoa lupaus, jonka hallitus on isänmaan toivoille kyennyt antamaan.

Nuorten hyvinvointi ja tulevaisuus pitää turvata lainsäädännöllä eikä millään hyväntekeväisyydellä.

Minkä tahansa firman on helppo mainostaa itseään lupaamalla työ- ja oppisopimuspaikkoja. Ylen uutisjuontaja Tommy Fränti lupaa peräti yhdelle harjoittelupaikan toimituksessa. Kenenkähän omalle lapselle se mahdetaan antaa?

Ilman että yhteiskuntaa kehitetään kokonaisuutena, ei ole mahdollista pitää huolta sen yksittäisistä jäsenistä. Hyväntekeväisyys on aina myös mielivaltaa.

Aivan turhia ja katteettomia ovat tuollaiset lupaukset kuin Ketään ei jätetä. Käytännössä ne eivät toimi muuna kuin helppohintaisen propagandan välineinä.

Perttelissä pieni vauva jätettiin kerrostalon pihapenkille. Näitä tapauksia saadaan varmasti lisää, jos nykyinen politiikka ei muutu.

 

 

Mutta onko neekeri sitten niin laiska?

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Mennyt maailma

Näin kysyy kirjassaan Aarniometsän lääkärinä Albert Schwitzer, ja vastaa:

 

”Joka kerran on nähnyt neekerikylän asujamiston raivaamassa aarniometsää uutta istutusta varten, hän tietää, että pystyvät viikkokaudet innokkaasti ja kaikki voimansa jännittäen tekemään työtä. Tähän – sivumennen sanottuna – kovimpaan kaikista töistä on jokainen kylä pakotettu joka kolmas vuosi. Korkeat banaanipensaat kuluttavat maan tavattoman nopeasti. Siksi on joka kolmas vuosi laitettava kaadetun ja poltetun aarniometsän tuhalla höystetty uusi istutus.

 

Mitä minuun tulee, niin en enää uskalla ennakkoluulojen perusteella puhua neekerien laiskuudesta sen jälkeen, kun viisitoista neekeriä miltei keskeytymättä soutaen vastavirtaan kolmekymmentäkuusi tuntia toi luokseni kuolemansairaan valkoihoisen.

 

Asianhaarojen pakottaessa neekeri siis tekee työtä sangen hyvin… Mutta hän tekee vain sen, minkä asianhaarat todella vaativat. Luonnonlapsi on aina vain tilapäistyöntekijä, ja juuri tämä on arvoituksen ratkaisu.”

 

Aarniometsästä ihminen saa kaiken tarvitsemansa. ”Työpaikan hän ottaa vain, kun hän tarvitsee rahaa johonkin määrättyyn tarkoitukseen. Hän tahtoo ostaa vaimon; hänen vaimollaan tai vaimoillaan on mielitekona kauniit kankaat, sokeri, tupakka; Hän itse tarvitsee uuden kirveen, joisi mielellään viinaa, pitäisi herraspukua ja kenkiä.

 

Oikeastaan siis enemmän tai vähemmän varsinaisen olemassaolon taistelun ulkopuolella olevat tarpeet saavat luonnonlapsen pestautumaan työhön. Ellei rahan hankkimisella ole määrättyä tarkoitusta, jää hän kyläänsä. Jos hän on työssä jossakin ja on ansainnut niin paljon, että voi hankkia itselleen, mitä sydän halasi, niin hänellä ei ole mitään syytä vaivata itseään enempää, ja hän palaa kotikyläänsä, missä hänellä on aina asunto ja ruoka.

 

Neekeri ei ole laiska, vaan hän on vapaa”, sanoo Schweitzer.

 

(Albert Schweitzer, Aarniometsän lääkärinä, WSOY Porvoo, 1922)