torstai 19. helmikuuta 2015

Natsi


Itke maailma.













Parhaillaan on valtamediassa käynnissä sanan natsi rekuperointi. Natsiksi nimitetään mielellään kaikkia muita kuin sitä itseään. Samaan aikaan, kun natsit heiluttavat hakaristilippujaan Kievissä, Suomessa leimataan natsiksi Putin. Länsi tukee natsilippujen alla sotivia Ukrainan joukkoja väittäen niiden edustavan läntisiä arvoja. ”Ja niin on valkeata musta ja pikimusta vitivalkeaa.”

Natsin leiman on saanut myös itävaltalainen kirjailija ja maailmankansalainen Peter Handke. Kohu hänen ympärillään syntyi jälleen, kun hänelle myönnettiin Henrik Ibsen -palkinto. Tästä syystä hän otti vastaan palkinnosta vain puolet ja toisella puolella rakennutti serbilapsille uimapaikan Kosovoon.
Fasistiksi häntä on syytetty siitä lähtien, että hän uskaltautui vastustamaan lännen sotaa, jonka tarkoituksena ja päämääränä oli Jugoslavian hajottaminen.

Kirjassaan Kivun kiinalainen Handke kuvaa elävästi suhdettaan natseihin ja heidän tärkeimpään tunnusmerkkiinsä hakaristiin. Teema esiintyy Handken tuotannossa melko usein eikä syyttä, sillä Itävalta ei ole tehnyt tiliä natsimenneisyydestään siinä määrin kuin Saksa.

”Ylhäällä vuorenharjalla kulkevalla tiellä, katulyhtyjen luona, minä huomasin eräässä pyökinrungossa kaksi paksulla mustalla värillä vedettyä koukeroista viivaa. Menomatkalla niitä ei mitenkään ollut voinut olla siinä: olisin heti pannut merkille moisen sotamaalauksen pyökin sileässä vaaleassa kuoressa. Ajattelin vain: Nyt!, kumarruin poimimaan maasta kivenmurikan ja lähdin juoksemaan. Entisen puolustusmuurin portinpielestä löysin toisen mustaksi maalatun kohdan, vielä suuremman kuin puunrungosta, eikä väri – kosketin sitä ohi juostessani – ollut vielä ehtinyt edes kuivua. Eikö minua kenties ajanutkaan eteenpäin se, että ne olivat hakaristejä? Niihinhän törmää, eikä pelkästään täällä meillä, joka askeleella; ja sitä paitsi minä olen kaivaustöissäni tottunut vanhoihin kuvallisiin esityksiin, joissa tuolla kuviolla on täysin viaton merkitys tai joissa se on vain ornamentti. Muistan esimerkiksi erään esikristillisen mosaiikkilattian kurjet, jotka kantoivat nokassaan hakaristejä. Oliko siis mahdollista, että samoin olisi saattanut käydä silloinkin, jos kyseessä olisi ollut vastaruiskutettu rauhanmerkki? Ei, hakarististä se johtui. Tuo merkki edustaa inhalla tavalla kaiken raskasmielisyyteni syytä – kaiken tässä maassa vallitsevan raskasmielisyyden ja tyytymättömyyden syytä. Eikä tuota tunnusta suinkaan ollut sutaistu mistään hetken mielijohteesta tai kevytmielisyydestä, pikemminkin kaikki oli tehty säntillisesti ja synkällä päättäväisyydellä, maalattu paksulla värillä ja perusteellisesti: näiden äärimmilleen kärjistettyjen hakasten tarkoituksena oli onnettomuutta ennustaen pistää silmään; ja niin ne minun tapauksessani tekivätkin. Minun? Minä. Yhtä kuohua kaikki tyynni.”


(Peter Handke, Kivun kiinalainen, 1983, WG 1985, Suom. Markku Mannila)


lauantai 14. helmikuuta 2015

Hän on täällä tänään

















Kuva: Kaija Olin-Arvola: Naakat apajalla


Tänään Pohjan torilla oli mahdollisuus tavata kansanedustaja Maarit Feld-Rantaa (sd) kello 8.30

Minä tietysti kiirehdin tervehtimään internetistä tuttua kansanedustajaa ja kunnanvaltuutettua ihan silmityksin.

Kättä paiskattiin, esittelin itseni ja hän muisti minut. Olen muutaman kerran tullut maininneeksi ne levät hartiat, joihin vetoamalla myös Pohjan kunta liitettiin Raaseporiin 2009. Näihin leveisiin hartioihin vedottiin ympäri Suomen, kuinka sitten palvelut paranevat, kun saadaan vain leveämmät hartiat niitä tuottamaan.

Tästä vaiheesta kansanedustaja aloitti ja sanoi, ettei hän voi ymmärtää, miten joku voi pahoittaa mielensä yhdestä lauseesta. Minä siihen, että se ei ollut mikään yksi lause, vaan poliittinen linja kautta maan, millä kuntia ja palveluita alettiin hävittää. Kansanedustaja vaikeni. Miksi minä puheesta mieleni pahoittaisin? Teoista kyllä tai pikemminkin niiden puutteesta.

Siinä sitä oli todistusaineistoa ympärillä: Kunnantalo suljettiin heti kättelyssä, työväenopistolla ei ole enää kuin muutama hassu kurssi, kirjasto pyörii vanhoillaan, terveyskeskus on auki miten sattuu ja nyt sekin ollaan lopettamassa kokonaan. Kylän toinen kauppa ja muut vähäiset palvelut ovat hävinneet. Koulujen lakkauttamisella uhkaillaan jatkuvasti. Siinä sateessa, kuran keskellä oli hyvä kerrata leveiden hartioiden saavutuksia.

Olin tosin varhain liikkeellä, mutta muuta vaalikarjaa ei ollut näkyvissä. Toisessa teltassa kyyristeli kaksi vanhaa naista kauppaamassa RKP:tä.

Minä sitten vielä sanoin arvoisalle kansanedustajalle, että sitä politiikkaa voisi tehdä vaalien välilläkin eikä vain tulla jakamaan kahvia vaalien alla. Maarit sanoi tekevänsä työtä seitsemänä päivänä viikossa, mihin minä en osannut muuta sanoa kuin että katso nyt ympärillesi, oletko saavutuksiisi ja näkemääsi tyytyväinen.

Siitä hän saikin oivan syyn kääntää minulle selkänsä ja kävellä pois.

Tilaisuus oli päättynyt ja minun päässäni alkoi soida Tuomari Nurmion laulu.

torstai 12. helmikuuta 2015

En kommentoi

























Suomessa poliittinen keskustelu on hävettävän alhaisella tasolla. Tai ehkä voi melkein sanoa, ettei sitä ole.
 
Kansanedustajaksi pyrkivä oululainen kansanedustaja (kepu) näytti pari päivää sitten naama punaisena mallia, miten opetellaan sanomaan toimittajalle: En kommentoi. En kommentoi. En kommentoi. Tyylistä saattoi päätellä, että asia oli uusi ja vaikeasti hahmotettava. Taisi miestä suorastaan pelottaa.

Uutiset ja koko tiedonvälitys on Ukrainan kriisin aikana muuttunut pelkäksi sotapropagandaksi ikään kuin Suomikin olisi sodan osapuoli. Ilmeisesti jotkut näin kuvittelevatkin. Esimerkiksi Carly Salounius-Pasternak, joka katsoi asiakseen huutaa kurkku suorana minulle twiitin: SUOMI EI OLE PUOLUEETON MAA. USKOKAA JO @KATJUUSSA. Mies kuvittelee ilmeisesti edelleen komentavansa rannikkojääkäreitä, jollainen minä en luojan kiitos ole.

Enemmän siis peitellään kuin annetaan julki. Julistetaan ja ajatellaan asioitten menevän läpi huutamalla.
Kuitenkin kaikille puolueille jaetaan runsaskätisesti rahaa puoluetukina, piilopuoluetukia unohtamatta. Päättäjillä on kokonainen avustajien ja apparatsikkien lauma apunaan, mutta tulosta ei vain tule.
Keskusteluja kansalaisten kanssa käydään korkeintaan auktoriteetin menetelmällä, jonka tärkein tavoite on saada verbaalinen voitto vastustajasta.

Vain paria kuukautta ennen vaaleja päättäjät muuttuvat höveleiksi ja ilmaantuvat turuille ja toreille ilmapallojen kanssa, jotka ovat yhtä tyhjiä kuin heidän lupauksensa.
Nykyinen tietotekniikka antaisi mahdollisuudet ihan toisenlaiseenkin toimintaan. Pidetäänhän Suomea johtavana it-maana vai joko sekin juna meni.

Mallia voisi ottaa Barak Obamalta, jonka Valkoinen talo lähettää tiedotteitaan jopa minulle, kun minä kerran otin sinne yhteyttä kertoakseni, että ”Minä olen Bradley Manning”.

"Lähettäjä: The White House
Lähetetty: ‎12.‎2.‎2015 22:27
Vastaanottaja:
irmeli.arvola@gmail.com
Aihe: Here's what the President sent Congress yesterday:
The White House
Here's what the President sent Congress yesterday:
Yesterday, President Obama transmitted to Congress a proposed authorization for the use of military force, or AUMF, against the Islamic State of Iraq and the Levant, also known as ISIL.
ISIL poses a threat to U.S. national security, which is why U.S. armed forces are already working with some 60 other nations and partners to degrade and ultimately destroy ISIL. The President has said that we are strongest as a nation when the President and Congress work together, and enacting a bipartisan AUMF against ISIL would provide a clear and powerful signal that the United States stands united behind the efforts to degrade and ultimately destroy ISIL.
Take a look at the text of the letter he sent to Congress, below. Then learn more about exactly what an authorization of military force means for us."

Ymmärrän kyllä, että tällaisia kirjeitä lähtee maailmalle miljoonia. Ja niitä tulee useamman kerran kuukaudessa. Ainakaan heitä ei voi yrittämisen puutteesta syyttää.


 Kaikki kuvat löytyvät täältä.