Pojat eivät ole poikia

Kun pakolaisten välillä syntyy mellakkaa ja selkkauksia jalkapallokentällä, asia on helppo kuitata sanomalla, että pojat ovat poikia.

Saksassa esiintyy kuitenkin jatkuvasti väkivaltaisuuksia pakolaisten keskuudessa, kertoo arvostettu aikakauslehti Focus.

Välien selvittelyä tapahtuu eri kansallisuuksien, uskonnollisten ryhmien ja klaanien välillä. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että pakolaiset joutuvat asumaan ahtaasti. Shiiojen ja sunnien välinen sota jatkuu Saksanmaalla.

Myös sharia-lakia yritetään pakottaa noudatettavaksi kaikkien pakolaisten keskuudessa.

Naisia ja lapsia kohdellaan kaltoin. Jatkuvasti tulee esiin pahoinpitelyjä ja raiskauksia, joita poliisin mukaan tapahtuu huomattavasti enemmän, mutta pelko estää ilmiantamisen.

Naisia pakotetaan peittämään itsensä, myös niitä naisia, jotka eivät ole muslimeja.

Pakolaisten keskuudessa on kivikovia rikollisia, jotka käyvät sotaa veitsin ja itse valmistetuin asein.

Paikallisia kohtaan kulttuurierot tulevat esiin esimerkiksi kauppojen kassoilla, missä miehet etuilevat, koska ovat miehiä. He työntävät sivuun naiset, koska ovat miehiä.

Saksan poliisien ammattiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt vaatii, että rikoksiin syyllistyneet pakolaiset olisi välittömästi karkotettava maasta. Hänen mielestään pakolaisten pitää sopeutua saksalaisiin tapoihin eikä päinvastoin.

Lähde Focus 29.9.2015

NYT SAA RIITTÄÄ!

Ystävälliset itävaltalaispoliisit valvoivat Bilderberg-kokouksen rauhaa kesällä 2015. Kuva: Kaija Olin-Arvola.

Käynnissä oleva pakolaistulva on varmasti herättänyt hämmennystä meissä kaikissa.

Silti en jaksa uskoa, että se olisi alkanut spontaanisti. Lienee ollut Franklin D. Roosevelt, joka sanoi: Mikään politiikassa ei tapahdu sattumalta. 

Kesällä pidettiin Saksassa G7-kokous, jonka vaikutusvallasta kertonee se, että koko Baijeri täyttyi poliiseista ja turvajärjestelyt sulkivat jopa moottoritiet.  Heti perään oli Itävallassa Bilderberg-kokous, jossa istuivat maailman johtajat politiikan, talouden ja tiedotuksen aloilta.

Kun katsoo maailmaa näiden kokousten jälkeen, ei ole kovin vaikea päätellä, millaiset asiat näissä tapaamisissa  olivat pöydillä. Tämän sanottuani tiedän, että päähäni on helppo sovittaa foliohattua, mutta en anna sen häiritä. Leimojen lyöminen on helppoa, joskin myös osoitus ajattelun laiskuudesta.

Hämmennykseen on omat syynsä ja hämmentyneitä ihmisiä on paljon. Tällaisissa tilanteissa erilaiset ihmiset keksivät erilaisia selityksiä asioille riippuen kunkin omista intresseistä.  Helposti apuun rientää myös kaiken pelastava skitsofrenia: On helpompi uskoa ylhäältä tulevia ääniä kuin omia silmiään ja korviaan. 

Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Mutta yhtä hyvin voidaan todeta, että yksi sana valehtelee enemmän kuin tuhat kuvaa. Maailmamme on muuttunut kaiken aikaa entistä visuaalisemmaksi. 

Totuus on kuitenkin suhde, mitä ei kannata unohtaa. Jos mielikuvani maailmasta ei ole oikea, se ei silloin ole tosikaan, vaikka oma etuni ja ideologiani sen mielellään sellaiseksi kuittaisi.

Kun ihminen alkaa epäillä omia kokemuksiaan, kannattaisi pysähtyä myös kysymään olenko minä sairas vai onko se maailma. Minusta sellainen maailma, missä tapetaan ja kidutetaan ihmisiä ja tuhotaan silmittömästi luontoa ja ympäristöä, ei voi olla muuta kuin sairas. Sodat eivät ole terveiden ihmisten luomuksia. Tässä maailmassa jokainen joutuu taistelemaan oman mielensä terveydestä, jos vielä on tallella edes hitunen omaatuntoa ja myötäelämisen kykyä.

Yhä edelleen maailmassa on kuitenkin ”ihmisiä jotka eivät pysty liikkumaan ellei joku sano heille mihin suuntaan heidän pitää liikkua, ihmisiä jotka odottavat että joku sanoisi heille mitä heidän pitää tehdä, ihmisiä jotka ovat valmiit tekemään mitä tahansa mitä heidän käsketään tehdä. Auschwitzissa heitä näki tuhansittain”, kirjoittaa romaanissaan Äiti Yö Kurt Vonnegut.

(Lähde: Kurt Vonnegut, Äiti Yö, Suom. Marjatta Kapari ja Matti Santalahti, Tammi 1980)

 

Mustikansinisiä mielleyhtymiä

Suomessa metsämarjat ovat kaikkien vapaasti hyödynnettävä luonnonvara. Kuva: Wikimedia Commons

YRITIN EILEN illalla katsoa A-studion puhuvia päitä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun ajatukset karkasivat kaiken aikaa mustikkametsään. Alkaa jo riittää tämä vastakkainasettelun teema milloin mistäkin näkökulmasta. Jokainen omaansa ja Jumala ei ketään. Jos joku näkee maailman mustavalkoisena, niin se on A-studio ja koko media itse.

Ajan hengen tärkein viesti on, että köyhien pitäisi olla jälleen kerran nöyriä ja tyytyä siihen, mitä ylhäältä annetaan. Törkeimmin asian ilmaisi Matti Vanhanen, joka kehtasi suorastaan ärjyä, että Suomella menisi paremmin, jos useammin vietettäisiin seitsemänvuotiaiden syntymäpäiviä kuin seitsemänkymppisten. Tämän sanomalla hän syyllistyi samaan ikärasismiin kuin muutkin kaltaisensa, unohtaen tietysti kokonaan, että ei taida itselläänkään tuo maaginen ikäraja kaukana olla.

Ilmeisesti SSS-hallitus on nyt niin voimansa tunnossa, että kauan kaivattu eutanasialakikin kohta ajetaan läpi sellaisessa muodossa, että voidaan surutta päättää tuottamattomien vanhusten päivät, ottamatta huomioon, että myös he maksavat veroja ja siten ylläpitävät omia kurittajiaan.

Jatkuva paatoksellinen saarnaaminen lamasta ei oikein uppoa, kun maailmassa on rikkautta enemmän kuin koskaan. Suuret omaisuudet ovat vain keskittyneet vääriin paikkoihin. Jopa maailman suurimman sijoitusyhtiön BlackRockin pääjohtaja Larry Fink on varoittanut, että pääoman sijoittaminen vain nopeita voittoja tuottaviin kohteisiin voi romauttaa koko kapitalistisen järjestelmän.

Sitä en voi koskaan lakata ihmettelemästä, miten pohjaton voi olla ihmisen ahneus. Vaikka kaikkein rikkaimmat ihmiset kohta mahtuisivat yhteen bussiin, niin lisää omaisuutta pitäisi edelleen saada.
Eikö vihdoin olisi jo jakamisen aika?

Kaikki rikkaus maailmassa on sukupolvien saatossa luotu miljardien ihmisten työllä. Eikä edes Raamatusta löydy kohtaa, jossa Jumala olisi antanut tämän kaiken vain harvoille ja valituille. Hän loi maailman ihmisille, joita kehotti hoitamaan leiviskänsä hyvin. Näin ei ole tapahtunut.

Minusta ongelmaan olisi ratkaisu, mutta se vaatisi ihmisten enemmistön yhteistä tahtoa ja yhteenliittymistä.

Kaikki maailman luonnonrikkaudet pitäisi ottaa yhteiseen omistukseen ja jokaiselle yksilölle turvata kohtuullinen elämä syntyä, elää ja huolehtia jälkeläisistään. Joku on joskus laskenut, että tähän tarvittaisiin noin neljän tunnin päivittäinen työaika. Sen, minkä jokainen on omin käsin tehnyt, voisi jokainen pitää omanansa. Jos säädettäisiin tulokatto ja minimitulo, ei kukaan putoaisi kyydistä eikä kukaan kahmisi enempää kuin on kohtuullista.

Lopun aikaa voisi kukin tehdä, mitä haluaa, vaikka vain maata ja syljeskellä kattoon.
Tällainen talous ei ryöstäisi maapallon resursseja sen sydämeen asti. Tällaisen talouden tärkein tavoite voisi olla ympäristön ja luonnon resurssien hyvä hoito, joka jättäisi jotain myös jälkeemme tuleville.

Olkoon tämä nyt tässä osoituksena siitä, että ainakaan minä en näe maailmaa mustavalkoisena, vaan pikemminkin riemunkirjavana ja sinisenä, sillä olen jälleen lähdössä poimimaan mustikoita.