keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Pojat eivät ole poikia

Kun pakolaisten välillä syntyy mellakkaa ja selkkauksia jalkapallokentällä, asia on helppo kuitata sanomalla, että pojat ovat poikia.

Saksassa esiintyy kuitenkin jatkuvasti väkivaltaisuuksia pakolaisten keskuudessa, kertoo arvostettu aikakauslehti Focus.

Välien selvittelyä tapahtuu eri kansallisuuksien, uskonnollisten ryhmien ja klaanien välillä. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että pakolaiset joutuvat asumaan ahtaasti. Shiiojen ja sunnien välinen sota jatkuu Saksanmaalla.

Myös sharia-lakia yritetään pakottaa noudatettavaksi kaikkien pakolaisten keskuudessa.

Naisia ja lapsia kohdellaan kaltoin. Jatkuvasti tulee esiin pahoinpitelyjä ja raiskauksia, joita poliisin mukaan tapahtuu huomattavasti enemmän, mutta pelko estää ilmiantamisen.

Naisia pakotetaan peittämään itsensä, myös niitä naisia, jotka eivät ole muslimeja.

Pakolaisten keskuudessa on kivikovia rikollisia, jotka käyvät sotaa veitsin ja itse valmistetuin asein.

Paikallisia kohtaan kulttuurierot tulevat esiin esimerkiksi kauppojen kassoilla, missä miehet etuilevat, koska ovat miehiä. He työntävät sivuun naiset, koska ovat miehiä.

Saksan poliisien ammattiliiton puheenjohtaja Rainer Wendt vaatii, että rikoksiin syyllistyneet pakolaiset olisi välittömästi karkotettava maasta. Hänen mielestään pakolaisten pitää sopeutua saksalaisiin tapoihin eikä päinvastoin.

Lähde Focus 29.9.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti