Kivi elää.

 

Vuonna 1997 olin töissä Pohjan kirjastossa ja perustin yhdessä nuorten kanssa internetkerhon. Siinä samassa opin itsekin kotisivujen teon. Niin syntyi runoantologia Kivi elää, joka edelleen näyttää loistavan bittitaivaalla enkelitulessa mainosten värittämänä, muutoin sellaisena kuin sen silloin jätin.

 

Myöhemmin olen kehittänyt sivua uudessa osoitteessa, missä se ilmeisesti saa olla vain niin kauan kuin maksaja löytyy.

 

Aleksis Kiven päivistä ei montaa ole jäänyt mieleen. Parhaiten se, kun Pohjan kirjastossa parikymmentä vuotta sitten vaatimattoman runohyllyn eteen ilmaantui vanha nainen, joka muitta mutkitta alkoi lausua Eino Leinon runoa:

Syntyi lapsi syksyllä –
Tuulet niin vinhasti vinkui –
Tuult' oli koko elämä,
Nähnyt ei kesää, ei kevättä,
Eli vain syksystä jouluun.

Syksyn lapsilla kiire on –
Päre pihdissä sammuu –
Aatos lentävi, aivot takoo,
Veri paksuna päähän sakoo,
Ovella Sylvester uottaa.

"Vuota vielä, oi vanha vuos!" –
Tuulet niin vinhasti vinkuu –
"Jouda en viel' sua seuraamaan!"
Vanhus ovella nyökkää vaan:
"Saat elää syksystä jouluun".

---

Hymyilee hyvä Jumala –
Taivaan kynttilät loistaa –
"Voi oikein olla. Ehk' koetin ma
Sun kansaas liiaksi tuulilla.
Taas kukat kummuille nouskoon!"

Esityksensä jälkeen nainen poistui. Kukaan ei häntä tuntenut eikä häntä sen jälkeen näkynyt.