Apua!

• 
  Sotkua. Sotkua. Sotkua.
• 
  Marjutin kukat
• 
  Sarin kukat ja kuppi, josta Iiro 
• viimeisen kerran käydessään joi kahvia.
• 
  Helenan, Hannun, Marian ja Noran kukat

Soitin tänään Mielenterveyden Keskusliiton neuvontaan, jossa ystävällinen ihminen neuvoi miten parhaiten taisi.

Kertoi koko järjestelmän ja yhteiskunnan olevan sekaisin.

Hän valitti myös resurssipulaa. Se onkin ilmeinen, koska liiton puhelimeen vastataan puhelinvastaajan mukaan vain pari kertaa viikossa vain tiettyinä kellonaikoina.

Puheenjohtaja Sydänmaalakalla oli päällä vastaaja, johon jätin soittopyynnön. Ei ole soittoa kuulunut.
Ihmettelen, mihin menevät ne rahat, joita erilaiset potilasjärjestöt saavat miljoonittain. Piilopuoluetukenako ihan muihin tarkoituksiin.

Sama kokemus minulla on muistakin potilasjärjestöistä.

Eipä niistä juuri ole potilaalle mitään apua ollut. Yksin ovat kuin orvot pirut.

Potilaiden asioita ei ajeta. Taitaa olla niin paljon muuta tähdellisempää, kuten reissaamista ympäri maailman kaikenlaisissa seminaareissa ja muissa kissanrustiäisissä.

Potilaille tarkoitetut kurssit ja muut tilaisuudet ovat sen verran hintavia, ettei niihinkään vähävaraisilla ole asiaa.

Jossain vilahti ilmoitus jostain voimasanaetsinän kurssista.
Sellaiselle minulla ei ole tarvetta. Voimasanat löytyvät ihan omasta takaa:
Saatanan, Perkele, Jumalauta, Vittu.

P.S. Tämän ritirimpsun opin jo lapsena. Kun kirjoitin kolumnin kiroilusta Rakentaja-lehteen sopimus irtisanottiin verukkeella, että olin maininnut naisen sukupuolielimen nimeltä. Todellinen syy oli, että juttuni fokusoivat liiaksi pienyrittäjän näkökulmsta.


qqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqqq

Sinun ystäväsi tyydyttää puutteesi. Ystäväsi on peltosi, jonka kylvät
rakkaudella ja korjaat kiitoksella. Hän on pöytäsi ja lietesi. Sillä sinä
tulet hänen luokseen nälissäsi ja haet hänen luotaan rauhaa.

Kun ystäväsi sanoo mielipiteensä, et sinä pelkää sanoa 'ei', etkä jätä
sanomatta 'kyllä'. Ja kun hän on hiljaa, sinun sydämesi ei lakkaa kuulemasta
hänen sydäntään. Sillä ilman sanoja ystävien kesken kaikki ajatukset, kaikki
toiveet, kaikki halut syntyvät ja jaetaan iloiten suosionhuutoja kaipaamatta.
Kun eroat ystävästäsi, et sinä murehdi. Sillä se, mitä hänessä rakastat eniten,
saattaa tulla kirkkaammaksi hänen poissaollessaan niin kuin vuori tasangolta
katsoen näyttää kiipeilijästä kirkkaammalta.

Sillä rakkaus, mikä etsii muuta kuin oman salaisuutensa paljastumista,
ei ole rakkautta, vaan verkko, joka on heitetty: ja ainoastaan arvoton
joutuu saaliiksi.

Anna paras itsestäsi ystävällesi. Jos hänen täytyy tuntea sielusi vuoroveden
luode, anna hänen tuntea myös sen vuoksi. Sillä sinun ei pidä etsiä ystävääsi
tappaakseesi aikaa. Hae häntä hetkinä, jotka ovat täynnä elämää. Sillä hänen
tehtävänsä on täyttää kaipuusi, eikä tyhjyyttäsi.

Ja ystävyyden riemussa kaikukoon nauru ja jakakaa muille omasta ilostanne.
Sillä pienten asioiden aamun kasteessa sydän löytää päivänkoittonsa ja virkistyy.

- Kahlil Gibran -

Kuka on Venäjä? Onko hän kotona?

Parhaillaan ajan henki Suomessa on sellainen, että Venäjään pitää suhtautua vähintään tietyllä varauksella.

Toinen äärilaita edustaa vihamielistä suhtautumista Venäjään. Toista äärilaitaa ei juuri ole. Avointa ystävyyttä kehtaa harva tunnustaa.

Mutta voidaanko ylipäätään jokin maa henkilöidä. Personifikaatio toimii aina vain yleistyksenä ja yleensä propagandan välineenä.

Venäjä sitä ja Venäjä tätä, ei todellisuudessa tarkoita yhtään mitään. Sama pätee tietysti kaikkiin muihinkin instituutioihin.

Vieraaseen maahan liimatut ominaisuudet palvelevat aina vain liimaajan omia päämääriä ja pyrkimyksiä.

Myös ignorointi on kannanotto. Ollaan kuin ei Venäjää olisikaan. Ja pahinta tietysti olisi Venäjän hyväksyminen sellaisena kuin se on tietämättä välttämättä lainkaan, millainen Venäjä on.

Jokainen järjissään oleva ihminen tajuaa kuitenkin, että Venäjä on fiktio siinä kuin mikä tahansa muukin maa.

Venäjä on suuri kertomus, vähän suurempi vielä kuin esimerkiksi Suomi tai Liettua.

Jokaisen maan ihmiset ovat todellisia omine hyveineen ja heikkouksineen, omine intresseineen, toiveineen ja pelkoineen. Pahan akseli lävistää meistä jokaisen.

Nämä inhimilliset ominaisuudet yhdistävät ihmiset valtioiden rajoista riippumatta. Ei kannata uskotella itselleen eikä muille, että Venäjä on vihollinen tai henkiystävä.

Venäjän työtätekevien ihmisten edut ovat yhteneväiset kaikkien maailman työtätekevien etujen kanssa.  Tästä oivalluksesta syntyi aikoinaan työväenliikkeen tunnus: ”Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen.”

Universumin kansalaiset syntyvät musiikista

Kuva: Helsingin nuorisofestivaaleilta vuonna 1962

Minun kansainvälisyyskasvatukseni alkoi alakoulussa, kun pappi lukusilla kysyi: - Miksi kutsutaan ihmisiä, jotka asuvat Afrikassa? Ja minä vastasin: - Neekereiksi! Väärin. Todella väärin. Oikea vastaus olisi ollut pakana. Häpeä syöpyi sieluuni kuin happo.

Kotona aihetta ei käsitelty. Vieraisiin suhtauduttiin kuin omiin. Vain mustalaisia piti pelätä. Vallankin, jos oli ollut tuhma, mustalaiset saattoivat tulla ja viedä.

Ensimmäisen kosketuksen vieraisiin kulttuureihin sain Helsingin festivaaleilla. Setäni ja tätini olivat töissä Helsingin suomalais-venäläisessä koulussa ja minä pääsin kylään siskoni kanssa festivaalien ajaksi. Sitä ihmettä!

Sitten tuli musiikki. Yhtäkkiä vain vierasmaalaiset laulajat olivat jotain: Elvis, Paul Anka, Pat Boone  ja sitä rataa. Heitä kuuli yleensä vain levyiltä, sillä Suomen Yleisradio soitti enimmäkseen suomalaista. Ulkomaalainen oli selvästi jotain hienompaa.

Pihisevästä ja vinkuvasta radiosta metsästettiin merirosvoradiota. Vaikka kuuluvuus oli, mitä oli, aina se kotimaisen renkutuksen voitti.

Musiikki oli tärkein tekijä, joka kansainvälisti meidät. Alkoi taistelu sieluista.

”Musiikki on lasi on lasipallo. Anna sen loistaa.

Silloin minä tajusin, että neula-ajan rajoitus oli vihollinen, sensori. Rajoitus oli kenraali Waste-More-Landin radioliittolainen, kenraali Haigin huora. Jo riittävät big bandit ja valkoiseen smokkiin ja rusettiin sonnustautuneet miehet, jotka ovat niin kuin ei mitään olisi tekeillä. Minä tarkoitan että pitää tehdä jotain. Sotaa käyvän kansakunnan pitää saada kuulla musiikkia, joka kulkee mano a mano sotakoneiston kanssa, työntää kukkia sen kiväärinpiippuihin ja paljastaa rintansa ohjuksille. Sotilaat laulavat näitä lauluja kuollessaan. Mutta eivät sotilaat ennen laulaneet näin, kun he marssivat kuolemaan hymenejä karjuen, kuvitellen että heillä oli jumala puolellaan; nämä laulut eivät ole isänmaallista paskaa, nosta-perseesi-ja-ole-valmiina-musiikkia. Sen sijaan näiden nuorten laulut korostavat luonnollisia ja tosia asioita, vastustavat sodan luonnonvastaista valhetta. He tekevät laulusta tuomitun nuoruuden panderollin. Ei siis mortituri te salutant, vaan mortituri sanovat että haista sinä äijä paska, kuolemaan menevät näyttävät keskisormea.”

Sitten tulivat rauha, ystävyys ja solidaarisuus.

(Lainaus: Salman Rushdie, Maa hänen jalkojensa alla, suo. Arto Häilä, WSOY, Juva 1999)