Postkeskiaika on täällä

Jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun tavattiin postmodernia ja opeteltiin, mitä se on, joku ennusti keskiajan paluuta arvottomuuden ajan jälkeen. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kaikkialla rehottaa taikausko ja puoskarointi. Maailmanlopun ennustuksia syntyy kuin tatteja sateella. On kasvihuoneilmiötä, ydinsotaa, maailman hukkumista paskaan ja liikakansoitukseen. Bakteerit ovat juuri ottamaisillaan vallan.

Uskonnon on korvannut massiivinen joukkotiedotus, joka täyttää ihmisten tajunnan järjettömyyksillä, turhuudella ja päättömällä propagandalla.

Paradoksaalista on, että maailman rikkaimpien ihmisten uskonnoksi on noussut buddhalaisuus. Oppi joka syntyi, kun rikkauden keskellä syntynyt prinssi Gautama Siddharta päätti luopua kaikesta omaisuudestaan ja ryhtyä elämään täydellisessä köyhyydessä kerjäten. Romaanissaan ”Maa hänen jalkojensa alla” Salman Rushdie sanoo, että jos maailmalle valittaisiin nyt presidentti, valituksi tulisi Dalai Lama.

Keskiajalla noitia vainottiin ja poltettiin elävältä. Jos jotakuta epäiltiin noidaksi, hänet heitettiin veteen. Jos hän hukkui, hän ei ollut noita, jos ei, hän oli noita ja hänet tapettiin. Nykyaika on tullut kuuluisaksi kidutuksesta. Missään muussa ei ihminen niin kekseliäs olekaan kuin erilaisten väkivallantekojen keksimisessä. ”Voi pyhä yksikertaisuus”, sanoi Jan Hus, kun naiset kantoivat lisää puita roviolle, jossa Hus vääräoppisena poltettiin.

Postkeskiaikaa on sekin, että nykyisin ei enää tarvitse mennä nautiskelemaan julkisista teloituksista ja hisrttäjäisistä turuille ja toreille, kun ne tuodaan suoraan ihmisten olohuoneisiin ja makuukammareihin.

Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että kommunisteja, jotka pyrkivät tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen on alettu vainota ainakin Etelä-Koreassa, Ukrainassa ja Egyptissä. Heidän toimintansa on kielletty, heitä tapetaan ja suljetaan vankiloihin. Eihän kohtuullisen elämän vaatimus kaikille sovi maailmaan, missä 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia yhteensä, missä 10 % väestä omistaa 90 % kaikesta varallisuudesta.

Keskiajalla kuninkaat ja ruhtinaat elivät yltäkylläisyydessä linnoissaan ja koko muun valtakunnan kituessa köyhyydessä. Linnanherrat verottivat alamaisensa hengiltä. Sama meno näyttää toistuvan nyt paljon suuremmassa mittakaavassa vain.

Tähän on siis tultu. Nyt eletään postkeskiaikaa. Mitä tämän jälkeen?

Eläkeläiset Malesiaan

Nimeltä mainitsematon pääkaupunkiseudulla ilmestyvä tabloidi julkaisee tämän tästä juttuja, joilla ei ole muuta tarkoitusta kuin muokata mielipiteitä ja manipuloida ihmiset äärimmäiseen individualismiin, jonka tuloksena heikot jätetään heitteille.

Milloin ovat näennäiseen viisauteen piilotettuna viha köyhiä ja osattomia kohtaan, milloin sihtiin otetaan eläkeläiset. Vahingossakaan katsetta ei kohdisteta maailman rikkaisiin ja finanssioligarkeihin, joiden ahneus on suistamassa koko maapallon radaltaan. Noin 15 000 ihmistä tähän rinkiin kuuluvaa raharikasta päättää maailman asioista ja myös siitä, että joka päivä maailmassa kuolee 17 000 ihmistä nälkään.

Koska näiden rikkaiden omaisuus on pyhää ja koskematonta, nyt vaaditaan eläkeläisiä raatamaan vielä muutama vuosi heidän hyväkseen. He elivät lapsuutensa sodan jälkeisessä niukkuudessa. He menivät töihin nuorina, osa jo 13-vuotiaina. He osallistuivat yhteiskunnallisiin liikkeisiin, joiden työn tulosta oli yhteiskunnan demokratisoituminen, mielipiteiden avartuminen ja pohjoismainen hyvinvointi.

Heidän työhistoriansa alkuvuosista on varastettu koko eläkekertymä, joiltakin jopa kymmenen vuotta. He ovat maksaneet eläke- ja sosiaaliturvamaksunsa. He maksavat 800 euron eläkkeestä veroa neljänneksen arvonlisäverona ja siihen päälle kaikki muut maksut ja ylimääräiset verot. Heidän rahansa palaavat verottajalle parissa viikossa. Leipäjonoista haetaan ruoka. Kun rahat loppuvat, lääkkeet jätetään ottamatta.

Tätä vauhtia eläkeläiset kuolevat jo sellaista tahtia, että viisaat kassanvartijat ovat jo kertoneet, että tästä syystä olisi jopa mahdollista korottaa kaikkein pienimpiä eläkkeitä.

Sitten tulee joku maitoparta, joka rupeaa syyttämään näitä ihmisiä liian valmiista maailmasta, johon on itse joutunut syntymään. Eläkeläiset joutaisivat näiden mielestä muuttamaan vaikka Malesiaan, koska siellä 800 eurolla tulisi hyvin toimeen. Ja näiden märkäkorvien puoluetausta on helppo arvata.

Kulttuurikoti! Minullako?

 

Mikäli Yleen on uskominen ja miksei olisi, niin kulttuurikoti ilmiönä kiinnostaa edelleen, vaikka aihe sinänsä saattaa haiskahtaa vähän vanhahtavalta.

Eilen tv:n iltauutisten kulttuuriosiossa kerrottiin, että kulttuurikotiin kuuluu kirjoja, soittimia ja kauniita, mieluummin antiikkiesineitä.

”Kulttuurikoti-käsite puhuttaa ihmisiä yhä, siihen törmää milloin sisustuslehdissä, milloin nettikeskustelupalstoilla. Millaista huushollia sitten voi nykypäivänä kutsua kulttuurikodiksi? Muutama peruselementti tarvitaan, sanovat kansatieteilijä, huhtikuussa tohtoriksi väittelevä Jukka Relas ja historianprofessori Matti Klinge.

- Pitää olla kirjoja, tauluja, musiikki-instrumentteja, luettelee Relas. Hän painottaa, etta asukkaalla tulee olla kulttuuriesineisiinsä voimakas henkilökohtainen side, ne eivät saa olla pelkkiä koristeita. Mutta kulttuuriarvon omaavia esineitä ei toisaalta tarvitse olla paljon. Jukka Relas pitää kulttuurikotina myös äärimmäisen niukasti ja pelkistetysti sisustettua japanilaista kotia:

- Se voi olla tietoisesti suunniteltu, harkittu minimalistisen japanilaisen tradition jatkumo, hän selittää.” Näin kulttuurikotia määritellään Ylen nettisivulla.

Tämän lisäksi kulttuurikotiin liittyvät tietysti ihmiset ja vilkas seuraelämä. Kuka tahansa ei voi julistaa kotiaan kulttuurikodiksi, koska kulttuurikoti on katsojan silmässä.

Aloin miettiä omaa kotiani tältä pohjalta. Minulla on arvokirjoja sadoittain, arvokkaita taulujakin eikä esineistäkään ole pulaa. Huonekalut edustavat parasta 50-lukua tupakkipöytineen, nojatuoleineen ja jopa musta nahkasohva meillä on. Perintökalleuksiakin sen verran, että mainita saattaa.

Kodissani on myös tauluja ja soittimia enkä nyt tarkoita huuliharppuani. En myöskään pikkuruista okariinoa, jonka vuosia sitten ostin Firenzen Ponte Vecchiolta. Sillä sävelsin ensimmäisen marssilauluni.  Hannu Väisäsen grafiikkaa löytyy ja klassinen hedelmäasetelma, joka ei kylläkään ole hollantilaisen mestarin tekemä, mutta hienot kultakehykset siinä on.

Varsin kulturelleja vieraitakin meillä käy päivittäin. Usein useampiakin. Viime viikolla kävivät Harry Martinson ja Salman Rushdie vain pari mainitakseni. Musiikkipuolelta pidempään on viihtynyt Mozart, joka on myös sielunveljeni. Mahlerin Gustav piipahtaa tuolloin tällöin.


Mutta jokin ei vain täsmää. Uutispätkässä toimittaja kävi läpi Matti Klingen kanssa erilaisia lehtiä, joiden kuvista arvioitiin kotien kulttuuriarvoa ja eikö vain eräästä kuvasta löytynytkin kohta, joka tekee kaiken tyhjäksi: naisen paljaat jalat. Minä olen kotonani aina paljain jaloin. Kotini ei siten voi mitenkään olla kulttuurikoti sanan kaikkein syvimmässä merkityksessä.

Voi minua.

 

Lisää aiheesta Ylen verkkosivulla.