Isänmaa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Isänmaa

Jo kansakoulussa meidän pieniin päihimme taottiin vuosikymmeniä sitten Vala:

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa:

sinuun koskea ei väkivalta saa!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Sua suojelemme, verin varjelemme.

Ollos huoleton, poikas valveill’ on!

Kaipa sitä kouluissa lauletaan edelleen

Isänmaallisuus ja kaikki siihen liittyvä on hiivaa, jolla nostatetaan isänmaallisuuden henkeä, vaikka moni mies sotaan pakotettuna joutuikin toteamaan, että isänmaata on vain sen verran kuin kynsien alle multaa mahtuu.

Isänmaallisuus on luokkayhteiskunnassa hallitsevan ja omistavan luokan omaisuuden säilyttämisen ja kartuttamisen puolesta käytävään taisteluun tarvittavaa aivopesua saippuaa säästämättä.

Igor Stravinski kertoo kirjassaan Musiikin poetiikka, kuinka Neuvostoliitossa ”Glinkan kuuluisa ooppera Elämä tsaarin puolesta otettiin takaisin ohjelmistoon pitkällisten epäröintien ja monien muutosten jälkeen, nyt nimellä Ivan Susanin. Sana ’tsaari’ korvattiin aina tilanteen mukaan sanoilla ’isänmaa’, ’maa’ tai ’kansa’. Mitä tulee suureen juhlakohtaukseen epilogissa, sen primitiivinen lavallepano perinteellisine kelloineen ja kultaisiin messukasukoihin pukeutuneiden pappien kulkueineen on säilytetty. Tämän isänmaallisen lavallepanon selitystä ei pidä etsiä Glinkan musiikista, vaan maanpuolustuspropagandasta.”

Aina joskus kannattaa pysähtyä miettimään, kenen isänmaasta nyt puhutaan.

(Lähde: Igor Stravinski, suom. Ilkka Oramo, Musiikin poetiikka, Otava  Helsinki 1968)