sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Isännöitsijät ja posteljoonit vanhustyössä

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Kylmää kyytiä vanhuksille

Isännöitsijät valittavat, että heistä on tullut vanhustyöntekijöitä. Kun rappukäytävässä alkaa kalma haista, paikalle hälytetään isännöitsijä, jonka ikävänä velvollisuutena on todeta tilanne. Pahimmassa tapauksessa vainajan kotoa löytyy vain kaapillinen kahvipaketteja.
Posteljoonit kuljettavat nykyisin vanhuksille vaippoja ja eräänkin mukaan asunnossa saattaa haista pissa, niin että silmät alkavat vuotaa.
Kun vanhus kaatuu rappusilleen oven taakse, läheisestä palvelutalosta ei mennä auttamaan, koska vanhus ei ole palvelutalon alueella.
Jokin aika sitten joka kolmas päivä yksi yli 60-vuotias vanhus tappoi itsensä. Päivitettyä lukua en tiedä. Millä tavalla itsemurhat tapahtuvat, sitäkin sopisi tutkia. Kun hätä on suuri, vanhus hirttää itsensä vaikka lämpöpatteriin.
Vanhusten hyvinvointivertailussa 91 maassa Suomi sijoittuu sijalle 15.
Ylen uutinen (1.10.2013) kertoo Valtaa Vanhuus –järjestön puheenjohtajan Vappu Taipaleen kannan:  – Minua huolettaa se, että halvoista ja helpoista asioista, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säästetään tällä hetkellä. Tämä tulee näkymään kansainvälisissäkin tilastoissa myöhemmin, toteaa Taipale.”
Mutta hetkinen. Ketä siellä hallituksessa onkaan asiasta juuri nyt päättämässä. Ei tässä jeesustelua kaivata, vaan tekoja.
Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd) ei halunnut kommentoida Ylen uutista.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti