Kuva: Kaija Olin-Arvola
Yhteiskunnan tarkastelussa voidaan lähtökohdaksi ottaa vastakohtapari: materialismi ja idealismi. Materialismin mukaan ihmisen on syötävä, juotava ja asuttava voidakseen harrastaa tieteitä ja taiteita. Idealismin lähtökohtana on: Alussa on sana.
Kysymys on aineen tai hengen ensisijaisuudesta. Vasemmiston materialismi väärin ymmärrettynä on tavaran asettamista kaiken keskiöön, vaikka vasemmistossa on aina arvostettu tieteitä, taiteita ja muuta henkistä elämää hyvin korkealle.
Vedenjakajana on hengellisyys. Marxin usein toistettu lause: ”Uskonto on oopiumia kansalle” on johtanut tietyssä mielessä harhaan. Totta on, että ateismilla on vasemmistossa aina ollut vankka asema. Mutta viime vuosina myös vasemmiston keskuuteen on New Age -ideologian leviämisen myötä tullut jos jonkin sorttista joogalentäjää. Perinteisen uskon aseman on kuin huomaamatta ottanut tämä uusi usko. Se on sekoitus monista eri uskonnoista, mutta olennaista sille on karman laki ja uudelleen syntyminen. Jopa posteljooni uskoo nykyisin karmaan. Itseni voin kerran kuolleena määritellä epikurolaiseksi panteistiksi ja mystikoksi, jonka raamattu on Kahlil Gibranin Profeetta.
Talouden ensisijaisuus
Yhteiskunnallisesti materialismi merkitsee sitä, että asioita tarkastellaan talous edellä. Talous ja sen lainalaisuudet ovat perusta, joka ohjaa yhteiskuntien ja koko maailman kehitystä. Eräs tärkeimmistä laeista on pääomien keskittyminen sekä lisäarvo, sen syntyminen ja riisto.
Työvoimatavara ainoana kykenee markkinoilla luomaan enemmän kuin mitä on sen oma arvo. Tämän lisäarvon kapitalisti ottaa itselleen ja realisoi sen suorina voittoina, vuokrina ja korkoina. Kaikki uusi arvo on lähtöisin työstä. Ilman työtä ei olisi markkinoitakaan.
Omaisuudet ovat hyvin keskittyneet. Noin 65 ihmistä omistaa jo puolet kaikesta. Vajaa kymmenen prosenttia omistaa lähes 100 prosenttia kaikesta. Tämä ei ole pelkästään oikeudenmukaisuuskysymys, vaan maailman kehitystä ohjaava tosiasia. Pääomien liikkumista ohjaa voittojen maksimointi. Tuotanto siirretään sinne, missä ovat edullisimmat tuotantokustannukset ja suurimmat markkinat. Toimintaa ei ohjaa ekologinen ajattelu eikä mikään henkinen tai hengellinen aate, vaan taloudellinen realismi, joka perustuu korporatiiviseen kapitalismiin kaikkine lieveilmiöineen. Pääomalla ei ole isänmaata.
Vielä joitakin aikoja sitten sanottiin: Pieni on kaunista. Tätä tunnusta ei enää kuule, koska niin ei ole. Myös Suomessa tuotanto keskittyy. Erittäin hyvin se näkyy maataloudessa, missä tilakoot kasvavat, tuotanto yksipuolistuu ja erikoistuu. Ihmisillä ei ole enää mahdollisuutta asua siten, että vähäinenkään omavaraisuus toteutuisi.
Lapsuudessani lähes kaikki ruoka otettiin vajaan hehtaarin maatilkusta, jolla isä viljeli jopa vehnää leivän tarpeeksi. Naapurista haettiin maito ja kaupasta vain suola, sokeri, kahvi ja tulitikut. Silti isä raatoi itsensä hengiltä 52 vuotiaana, koska maksettavana oli myös rintamamieslaina.
Ekologia, omavaraisuus ja kestävä kehitys
Mieheni ja minä muutimme Berliinistä kotiin palattuamme vuonna 1979 suoraan 10 hehtaarin rappiotilalle, jossa ryhdyin paimeneksi tavoitteena täydellinen omavaraisuus. Onnea kesti 15 vuotta, sillä täydellinen omavaraisuus edellyttäisi velatonta tilaa. Onnettomuudeksemme ryhdyimme myös niin idealistiseen ja epärealistiseen yritykseen, että tuotimme Suomen ensimmäisen uusiopaperin Porin Rosenlewin tehtaalla. Yrityksen vakuutena oli oma kotimme ja loppu onkin sitten jo historiaa, johon läheisesti kuuluu Koiviston konklaavi ja 90-luvun tragedia seurauksineen.
Suomessa maaseudun omistusolot ovat nykyisin niin hankalat, että tehokas maatalous vaatisi maareformia: Nykyviljelijöiden pellot sijaitsevat hajallaan siellä, mistä niitä on saatu kasvun myötä ostettua. Esimerkiksi pohjalaisella maatalousyrittäjällä saattaa olla viljeltäviä peltoja Kirkkonummella ja vielä sitäkin kauempana.
Ihmisten muuttaminen kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin on tehnyt omatarveviljelyn hankalaksi. Nykyään tehdään suuri talo pienelle tontille, johon ei kasvimaa sovi. Kaupunkiviljely on leikkiä, joka kestää oman aikansa, mutta mikään todellinen vaihtoehto omavaraisuuteen ei kurkun kasvattaminen parvekkeella ole.
Maailmanlaajuisesti ruokaa tuotetaan huomattavasti enemmän kuin on tarpeen, vaikka joka päivä 17 000 ihmistä kuolee nälkään. Tästä puhutaan vähemmän. Sen sijaan että ihmettelemme, miten saksalaiset sallivat Hitlerin hirmuvallan, meidän pitäisi kauhistella, miten me sallimme tämän päivän vääryydet. Me olemme vastuussa nykyajasta. Me olemme kaikki syyllisiä nykyajan vääryyksiin.
Intialainen kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy, joka on Time-lehden mukaan yksi vaikutusvaltaisimmista maailman sadasta nykyisin elävästä ihmisestä, on kertonut kirjassaan Kuuntelen heinäsirkkoja, miten ruualla keinotellaan. Samaan aikaan, kun viljat mätänevät siiloissa odottaen hintojen nousua, ihmiset sen ympärillä kuolevat nälkään.
Nobelillakin palkittu, bangladeshlainen mikrolainojen keksijä Muhammad Yunus ja Grameen-pankki ovat suistaneet ihmiset pieniltä maatilkuiltaan, joilla he ennen kasvattivat elantonsa kaupunkien slummeihin. Yrittämiseen otetuilla mikrolainoilla ostettiin esimerkiksi puhelimia, joilla naapurit saivat soittaa niin kauan kuin maksukykyä piisasi. Lainakorko oli 20 prosenttia. Menestystarina puhelinkauppiaille.
Suurkaupungit laajenevat edelleen ja ihmiset häädetään myös slummeista, minkä jälkeen he joutuvat aloittamaan kaiken alusta. Tämä on todellisuutta, joka synnyttää varmasti tulevaisuudessa entistä enemmän levottomuutta ja terrorismia. Ihmisellä on atavistinen vietti pysyä hengissä, vaikka sitten toisen ihmisen elämän kustannuksella.
Eriarvoisuus ja kestävä kehitys
Köyhyys on tietysti suhteellista. Usein tätä seikkaa käytetään hyväksi suuntaamalla ihmisten mielenkiinto TOISAALLE: Katsokaa miten köyhiä ovat nämä, joilla ei ole muuta kuin tuulen huuhtoma takapuoli.
Silti meille tarjotaan ihanteena toisenlaista unikuvaa siitä, miten miljonääri sitä, miljonääri tätä ja haluatko miljonääriksi. Tavoitteet pannaan muualle kuin mitä olisi järkevää ja hyödyllistä.
Suurimpana ongelmana yhteiskunnallisessa kestävyydessä näen valtavan eriarvoisuuden. Se on sekä taloudellista että henkistä ja sivistyksellistä eriarvoisuutta; jälkimmäiset ensimmäisen synnyttämää. Jotta tasa-arvo voitaisiin saavuttaa, tarvittaisiin oikeudenmukaisempaa ja tasaisempaa tulonjakoa. Eräänä keinona näen verotuksen ja tuotantotapojen muuttamisen. Automaation tuottamat hyödyt on kyettävä arvioimaan myös ihmisen tekemän työn ja toimeentulon näkökulmasta.
Minun lähtökohtani ei ole kateus. Miljardöörejä on maailmassa alle 300 kappaletta. En etsi ratkaisua giljotiinista enkä Siperian junasta. Minusta heidät voisi laittaa kaikkine leluineen jollekin paratiisisaarelle pelaamaan keskenään kasinoa ja monopolia.
Muun maailman ihmisten elämä pitäisi järjestää kestävälle pohjalle lähtien ihmisten todellisista tarpeista. Kaikki me tänne alastomina synnymme ja tyhjin käsin lähdemme. Miksemme siis voisi tyytyä siihen, että kohtuulliset perustarpeemme tulisivat tyydytetyiksi, laulua ja leikkiä unohtamatta?
Nykyinen tietotekniikka antaa mahdollisuuden optimaalisen talouden suunnittelulle ihmisten erilaisuus huomioiden. Tuotteista pitäisi tehdä kestäviä ja turhaa kulutusta kaihdettava. Hillittömästä kilpailusta pitäisi päästä, koska se synnyttää tarpeetonta tuhlausta esimerkiksi päällekkäisten, toisilleen yhteensopimattomien järjestelmien luomisena.
Rajallisessa maailmassa ei voi olla rajatonta kasvua. Kestävään yhteiskuntaan kuuluu myös ihmisten kestävyydestä huolehtiminen. Entistä enemmän pitäisi ottaa huomioon ihmisten mielipiteet siitä, millaisessa yhteiskunnassa tai yhteisössä he halaisivat elää. Jo DDR:ssä kehitettiin puhelimella toteutettava äänestysjärjestelmä, jonka avulla olisi voitu toteuttaa suora demokratia, mutta sitä ei sattuneesta syystä otettu käyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti