Kuinka suurvaltojen, erityisesti Saksan ja Yhdysvaltojen, vallankäyttö vaikutti siihen, kuka johtajista leimautui sankariksi ja kuka konnaksi? Onko leima pysyvä?
Nämä kysymykset esittää kirjailija Pirkko Turpeinen-Saari kirjassaan Lahtari, punikki ja teurastaja, jossa käsittelee kolmen historiallisen henkilön, kansanvaltuuskunnan puheenjohtajan ja kansanedustajanKullervo Mannerin, marsalkka, presidentti Carl Gustaf Emil Mannerheimin ja Jugoslavian liittoarmeijan upseerin ja lopuksi Bosnian serbiarmeijan komentajan, kenraali Ratko Mladićin elämää.
Kullervo Manner
Kullervo Manner syntyi 12.10.1887 esikoisena perheeseen, jonka isä Gustaf oli kirkkoherra ja äiti Almaaktiivisesti yhteiskunnalliseen elämään, erityisesti raittiusliikkeeseen osallistuva ruustinna. Perheessä oli kuusi lasta, joista kolmen on kerrottu olleen valkoisten, kolmen punaisten puolella. Perheen isä suhtautui ankarasti punaisten puolelle asettuneisiin, mutta ilmeisesti äidiltä riitti enemmän ymmärrystä. Hän käytti Kullervosta hellittelynimeä ”punainen poika”.
Työväenliikkeen toiminnassa Manner tapasi ensimmäisen vaimonsa Olga Maria Segerin (omaa sukua Arjanne), jonka kanssa hän solmi siviiliavioliiton 1908. Tätä ”epäsäätyistä” avioliittoa Kullervon isä ei hyväksynyt.
Vallankumouksen eteneminen Venäjällä vaikutti myös Suomen työväestön heräämiseen. Vuoden 1916 vaaleissa eduskuntaan valittiin 103 edustajan sosialidemokraattinen enemmistö. Manner toimi edustaja-aikanaan 1.3.1910 lähtien lakivaliokunnassa, perustuslakivaliokunnassa ja lopulta 1917 puhemiehistössä. Hän oli sekä sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja että puoluetoimikunnan puheenjohtaja 1917–1918.
Olot Suomessa kärjistyivät maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen johdosta. Maata uhkasi nälänhätä ja levottomuuksia lisäsivät anarkistien ja porvarillisen järjestysvallan yhteenotot. 11.1. Kullervo Manner piti eduskunnassa laajan puheenvuoron, jossa hän vetosi rauhanomaiseen ratkaisuun, koska hän näki ongelmien taustalla yhteiskunnalliset ristiriidat. Puheensa loppupuolella hän varoitti:
”Työväki on lähettänyt meidät tänne ajamaan työväen asiaa, leipää ja oikeutta sille vaatimaan […] Jos tahdotte saada jonkinlaista järjestystä täällä aikaan ja mielten tyyneyttä, niin taivuttakaa senaattinne ja lähtekää itsekin, reippaasti ja rehellisesti demokraattisten uudistusten tielle. Sillä tavalla putoavat pian aseet ihmisten käsistä, niin oikealla kuin vasemmalla. ”
Mutta toisin kävi. Kansalaissota syttyi ja sen ankaruuteen vaikutti se, että Mannerheim ja tynkäeduskunta Pohjanmaalla olivat saaneet talonpojat uskomaan, että sodassa on kyse venäläisten joukkojen ajamisesta maasta. Sodan lopputuloksen valkoisten voitoksi ratkaisi saksalaisten ammattisotilaiden sekaantuminen kansalaissotaan.
Kullervo Manner muutti sodan jälkeen Neuvostoliittoon. Hän erosi vaimostaan Olgasta ja otti uudeksi puolisokseen rakastamansa Hanna Malmin. Uudessa isänmaassaan O.W. Kuusinen apunaan Yrjö Sirola väitti Kullervo Mannerin olleen syypää siihen, että fasismin nousua ei Suomessa kyetty estämään. Manneria syytettiin jopa liitosta fasistien kanssa. Tämän seurauksena Kullervo Manner ja hänen puolisonsa erotettiin puolueesta ja vangittiin sekä sijoitettiin tarkoituksellisesti eri vankileireille.
Kullervo Manner kuoli kaipauksen ja heikentyneen terveyden murtamana 15.1.1939. Hänet on haudattu Tšibjun kylän ensimmäisen vesilaitoksen hautausmaalle lähelle Uhtaa ”valtion ruumisliinoissa, haudan syvyys 2 metriä”.
Carl Gustaf Emil Mannerheim
C.G.E. Mannerheim syntyi Louhisaaren kartanolinnassa 4.6.1987 seitsemästä sisaruksesta kolmanneksi vanhimpana. Hänen isänsä oli kreivi Carl Robert Mannerheim ja äiti Hélène von Julin.
Mannerheim oli lapsena ja nuorena hyvin vilkas ja onnettomuusaltis rajuissa leikeissään. Kirjeissään toisilleen sukulaiset päivittelivät, mitä pojalle olisi tehtävä. Hän saattoi olla isovanhemmilleen ja tädeilleen viehättävä, mutta sisaruksilleen ilkeä. Hänen temperamenttinsa oli ailahteleva ja hän raivostui helposti. Toisten koululaisten keskuudessa hänet tunnettiin tappelupukarina. Vuonna 1879 Gustaf erotettiin vuodeksi koulusta ikkunoiden kivittämisen vuoksi.
Sotilaallisen koulutuksensa Mannerheim aloitti Haminan kadettikoulussa, mutta kurittomuus jatkui. Jo toisena vuotena hänet erotettiin koulusta 18-vuotiaana. Syynä vilppi, häpeällinen vallattomuus, karkuretki kaupungille kestikievariin ja maalle, mistä hänet jouduttiin hakemaan pois.
Suoritettuaan ylioppilastutkinnon hän pääsi Nikolain ratsuväen kouluun. Rykmentin valinnan ratkaisivat parhaat etenemismahdollisuudet, hienoimmat univormut, näyttävimmät paraatit ja juhlat, hevoset, palkat, maine ja sijainti. ”Keisarin näkemisen odotus, miekanhuotran hopeatupsut ja olkainten poikkiviivat kohottivat nuoren sotilaan itsetuntoa.”
Vaimoksi Mannerheimille järjesti kulisseissa asioita hoiteleva täti yhdessä morsiamen tädin kanssa orvon, mutta rikkaan kenraalin tyttären Anastasia Arapovan. Suhde päättyi, kun puolison omaisuus valui Mannerheimin sormien lomitse ylelliseen elämään, kalliisiin harrastuksiin ja hevoskauppoihin. Anastasia päätyi lopulta Pariisiin, missä hän surkeissa olosuhteissa menetti terveytensä. Mannerheim otti vastaan suruviestin puolisonsa kuolemasta Intiaan, missä hän oli tiikerinmetsästysretkellä.
Vuosina 1904–1905 Mannerheim osallistui Japanin sotaan ja siitä kiitokseksi keisari ylensi hänet everstiksi 1905. Sodan päätyttyä Mannerheim teki kaksi vuotta kestäneen vakoilu- ja tutkimusmatkan Kaukoitään. Mannerheimin sotakokemukset ensimmäisen maailmansodan ajalta sisälsivät voitokkaita taisteluja ja katkeria tappioita Puolassa, Romaniassa ja Ukrainassa.
Keisarikunnan romahtaminen 1917 helmikuussa masensi Mannerheimin, joka oli rakentanut koko identiteettinsä ja omanarvontuntonsa keisariin ja keisarinnaan. Täydessä sotisovassa hän matkusti joulukuun alussa Odessasta Pietariin. Alku matkasta sujui hyvin Punaisen Ristin yksityisessä vaunussa, mutta loppumatkan hän joutui alentumaan yleiseen, varsin täyteen vaunuun, jossa joutui asunsa ja esiintymisensä vuoksi naurunalaiseksi.
Periaatteidensa vuoksi hän ei suostunut anomaan matkustusasiakirjaa Suomeen bolsevikkihallitukselta. ”Hakatkoot vaikka oikean käteni poikki, mutta tämä käsi ei koskaan allekirjoita anomusta punaisille vallanpitäjille”, hän sanoi, mutta selvisi puutteellisilla asiakirjoilla ja sitä vahvemmalla auktoriteetilla Suomen junaan.
Huolimatta äkillisestä köyhtymisestään ja keisarivallan sortumisesta Mannerheim kykeni säilyttämään ylemmyydentunteensa. Tärkeimmäksi tavoitteekseen hän asetti monarkian palauttamisen Venäjälle ja myös Suomeen.
Sisällissodan kynnyksellä Mannerheim pelasi kaksilla korteilla. Venäläiset hän halusi riisua aseista ja julisti heille: ”Venäläiset sotilaat! Verta on vuodatettu riittävästi. Antakaa suomalaisten, talonpoikien ja työläisten itse ratkaista kohtalonsa!” Suomen väestölle hän julisti sodan selittäen, että kyseessä on vapaussota Venäjästä.
Mannerheim antoi kuuluisan päiväkäskynsä 23.2.1918 ”Kaikille Suomen ja Vienan karjalaisille”, joka päättyi sanoihin: ”Luottaen oikeaan jaloon asiaamme, luottaen urhoollisiin miehiimme ja uhrautuviin naisiimme luomme me nyt mahtavan, suuren Suomen.”
Suomen sisällissota on musta luku Suomen historiassa. Sen pitkä varjo ulottuu tähän päivään asti. Saksa onnistui Suomen miehittämisessä Mannerheimin avulla erinomaisesti. Saksan ei tarvinnut edes hyökätä, se kutsuttiin itsenäiseen Suomeen.
Saksalaista eleganssia osoitti se, että he eivät osallistuneet lainkaan Mannerheimin voitonparaatiin 16.5. Helsingissä. Näin he tarjosivat Mannerheimille kaupunkiin ratsastavan sankarin roolin.
Sisällissodan jälkeen Mannerheim syrjäytettiin, koska hänellä oli liian pitkä ura taisteluissa Saksaa vastaan, jotta hän olisi voinut uskottavasti osallistua suomalaisen saksalaissuuntauksen ja kuningashankkeen kannattajaksi.
Yhteiskunnallinen tilanne Suomessa vastasi jatkettua sisällissotaa. Oppositio oli painettu maan alle, vangittu ja karkotettu maasta. Sissiretkiä itärajan yli tehtiin koko 20-luvun. Sotaan varustauduttiin kaikin mahdollisin voimin kansan hädästä piittaamatta. Ja niin sota syttyikin.
Nyt annettiin Mannerheimille uusi tuleminen. Hänen ensimmäinen päiväkäskynsä on kuvaava: ”Te tunnette minut ja minä tunnen Teidät ja tiedän, että jokainen Teistä on valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti. Tämä sota ei ole mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös. Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.”
Talvisodan jatkamisen Mannerheim joutui toteamaan kestämättömäksi suuren miestappion vuoksi. Suomen kansalle kipeä rauhansopimus allekirjoitettiin 13.3.1940. Mutta varustautuminen uuteen sotaan aloitettiin välittömästi. Saksan liittolaisena Suomi hyökkäsi Neuvostoliittoon 25.6.1941.
Mannerheimin raakuus oli tullut ilmi jo sisällissodassa, jonka ihmisoikeusrikkomuksia ei edes tutkittu, vaan ne hoidettiin yleisellä armahduksella. Raakaa oli myös sotavankien, sotaa karkuun lähteneiden ja sodasta kieltäytyvien kohtelu. Käytäntönä yleisesti oli tutkimatta tuomitseminen ja teloitus.
Sodan loppupuolella presidentiksi nimetty Mannerheim oli jo 77-vuotias. Ikä ja hitaasti kehittyvä kalkkiutuminen, epäluuloisuus, joka voimistui vainoharhaisuudeksi ja päättämättömyydeksi, olivat johtaa valtakunnan katastrofiin. Mannerheim souti ja huopasi.
Lopulta neuvostoliittolaiset ja englantilaiset liittoutuneet hermostuivat ja vaativat, että Suomen on vielä saman vuorokauden aikana ilmoitettava suhteiden katkaisemisesta Saksaan. Vaatimuksena oli myös, että saksalaiset vetäytyisivät 15.9.1944 mennessä tai heidät riisutaan aseista ja luovutetaan liittoutuneille.
Syyskuun 4. aamuyöllä STT:lle toimitettiin tieto, että liittoutuneiden rauhanehdot on täytetty. Tieto Moskovaan kulki hitaasti niin, että venäläisten tuli loppui vasta 5. syyskuuta.
”Rauhaan päätyminen romahdutti Mannerheimin kuvan itsestään. Hän joutui luopumaan elämänpituisesta haaveestaan tuhota bolsevismi ja liittää Itä-Karjala Suomeen.”
Urho Kekkosen neuvosta Mannerheim vältti sotasyyllisyysoikeudenkäynnin muuttamalla ulkomaille. Kekkosen mukaan se oli välttämätöntä, ettei hänestä olisi tullut joillekin kansalaisille marttyyriä, minkä seurauksena kansan itsetunto romahtaisi, näköalattomuus ja masennus valtaisivat mielet eikä jälleenrakennus voisi alkaa.
Lopulta Mannerheimin lähtöön saatiin Stalinin lupa ja Mannerheim matkusti Tukholman ja Pariisin kautta Portugaliin. Sieltä palattuaan hänen ainoa tehtävänsä oli erota presidentin virasta ja hän oli vapaa asumaan, missä halusi. Mannerheim kuoli 83-vuotiaana Lausannessa, Sveitsissä 27. tammikuuta 1951.
Tämä valheellisin perustein nuhteettomaksi kansallissankariksi nostettu myyttinen hahmo on näihin päiviin asti estänyt vääryyttä kokeneiden uhrien ja heidän jälkeläistensä aidon surutyön. Se myös estää ihmisiä näkemästä fasismia esimerkiksi Ukrainassa ja miksei myös meidän äärioikeistossamme, joka on jo salakavalasti levittäytynyt suomalaiseenkin demokratiaan.
Ratko Mladić
Radko Mladić syntyi 8. maaliskuuta 1943 fasistiseen Kroatiaan, joka oli sitoutunut serbien, juutalaisten ja romanien kansanmurhaan, jota johtivat fasistiset ustaša-kroatit, katoliset papit sekä fasisteihin liittyneet muslimit.
Italian antauduttua alueella liikkui partisaaneja. Ratkon isä lähti opastamaan heidän joukkoaan ja sai surmansa saksalaisten lentopommin sirpaleesta. Isän kuoleman jälkeen Ratko kasvoi 11 hengen perheyhteisössä. Ratkon äidin Stana Lalatovićin kerrotaan olleen ystävällisen ja lempeän.
Ratko kävi peruskoulun Kalinovikin kylässä ja lukion sisäoppilaitoksessa Belgradissa. Hän piti opiskelusta ja halusi lääkäriksi. Varojen puutteen takia hän ei kyennyt kuitenkaan opiskelemaan, mutta sodassa kaatuneen isän poikana hänellä oli oikeus siirtyä kadettikouluun. Mladić eteni nopeasti sotilasurallaan. Viimeisessä väestölaskennassa ennen Jugoslavian hajottamista vuonna 1991 hän merkitsi kansallisuuskohtaan: jugoslaavi. Hän on kertonut, kuinka oudolta elämä pelkästään serbinä aluksi tuntui.
Kuusi kuukautta myöhemmin hänet kutsuttiin asepalvelukseen, kun kroatialaiset joukot olivat hyökänneet liittoarmeijan kimppuun. Mladić oli sitoutunut Jugoslavian yhtenäisyyden säilyttämiseen huolimatta Slovenian ja Kroatian itsenäisyysjulistuksista.
YK:n välityksellä Kroatian asejoukot lupasivat lopettaa liittovaltion parakkien saarron. Alueet, joissa serbit olivat enemmistönä, muutettaisiin YK:n turva-alueiksi. Vuonna 1992 15. tammikuuta EY tunnusti Saksan aloitteesta Kroatian itsenäisyyden. Seuraavana yönä serbit muuttuivat kapinallisiksi tullakseen elokuussa 1995 kokonaan karkotetuiksi kotiseudultaan operaatio Myrskyssä, jota seurasi sota Bosniassa ja Republika Srpskan oman armeijan perustaminen.
”Serbit eivät halunneet sotaa, ei myöskään suurin osa muiden etnisten ryhmien jäsenistä”, Mladić totesi belgradilaisen NIN-lehden haastattelussa. Sodan saivat aikaan sellaiset voimat, jotka halusivat Jugoslavian hajottamisen. Pääosassa olivat USA ja Saksa liittolaisineen.
Serbit eivät koskaan valloittaneet tai miehittäneet muiden kansojen alueita.
Sen sijaan Yhdysvallat on halunnut itselleen omia sotilastukikohtia ympäri Euroopan, myös Balkanille. Jakamalla taloudellisia etuja johtajille USA on korruptoinut nämä. Myöhemmin se liittoutui Kosovon terroristijärjestön KLA:n kanssa, salli KLA:n huume- ja elinkaupan ja sai vastapalvelukseksi oikeuden rakentaa Bondsteelin sotilastukikohdan. Pristinaan pystytettiin presidentti Clintonille suurikokoinen patsas kiitollisuuden osoituksena pommitusten avulla toteutetusta vallansiirrosta.
Haagin Jugoslavia-tribunaali perustettiin USA:n presidentin Bill Clintonin ja Saksan ulkoministerinKlaus Kinkelin johdolla. Sen rahoituksesta vastaa pääasiassa Yhdysvallat ja Kanada. Jugoslavia-tribunaalin tehtävä on sodan suunnittelijoiden, Yhdysvaltojen, Saksan ja NATOn, roolien peittäminen historiankirjoituksessa. Monet todisteet ja asiakirjat on julistettu kymmeniksi vuosiksi salaisiksi.
Kenraali Mladić pystyi välttämään väkivaltaisen Haagin tuomioistuimen yli kymmenen vuotta. Bosnian serbitasavallan oikeuskäsittelyn aikana todistajana oli professori Dunjić, joka todisti, ettei Srebrenitcan haltuunotossa ei tapettu 8000 muslimimiestä ja -poikaa, kuten oli väitetty. Todellisuudessa teloitettuja oli 400 ja lisäksi taisteluissa ja miinoihin oli kuollut alle 2000 henkilöä.
Dunjićin piti todistaa myös Mladićin oikeudenkäynnissä, mutta hän ei saapunut paikalle. Hänet löydettiin hotellihuoneesta kuolleena niin kuin useat muutkin serbisyytettyjen todistajat. PresidenttiMilošević kirjoitti kirjeen 70 tuntia ennen kuolemaansa. Kirjeessään hän epäili tulevansa murhatuksi.
Koskaan missään aikaisemmassa sodassa ei ole ollut niin suurta propagandakampanjaa kuin Balkanin viimeisimmässä sodassa. Sitä varten oli palkattu kokonainen mainostoimisto, Ruder-Finn, saatanallistamaan serbejä. Tämän markkinointitoimiston keksintöä on myös Ratko Malitćille annettu nimi ”Balkanin teurastaja”.
Kirjailijan, Pirkko Turpeinen-Saaren, oma vastaus alun kysymyksiin löytyy kirjan lopusta:
”Edellä olevan perusteella voin päätellä, että niillä, joilla on vallan tuki ja jotka edistävät vallan päämääriä, on lupa olla julma. Teot sinänsä eivät merkitse, vaan se, miltä valta saa ne näyttämään.”
Kirja
Turpeinen-Saari, Pirkko (2016): Lahtari, punikki ja teurastaja. Into, Riika.
