Ja niin Nato laajeni itään

Kun taas Nato-propagandaa tuutataan täysillä, on syytä palauttaa mieliin hieman historiaa.

Neuvostoliiton hajoaminen loi tyhjiön, joka uhkasi amerikkalaista sotateollisuutta. Kylmä sota oli vaatinut jatkuvaa aseistautumista ja varustelua. Vihollinen oli selkeästi kaikkien tiedossa. Rahaa sotateolliselle kompleksille virtasi veronmaksajien karttuisasta kädestä.

Tilanne oli hankala, sillä Yhdysvallat oli luvannut Mihail Gorbatshoville helmikuussa 1990, etteivät Naton joukot liiku ”edes yhtä tuumaa kohti itää”. Mutta niin kuin Gorbatshov myöhemmin katkerana valitti, ei amerikkalaisiin voinut luottaa. Kauppojen hieronta alkoi välittömästi Itä-Euroopan maihin. Ehtona yhdistyneen Saksan hyväksymiselle oli, ettei se liiku ”edes yhtä tuumaa itään”.

Aluksi muut Nato-liittolaiset olivat haluttomia osallistumaan laajenemiseen, koska kustannukset arvioitiin haarukassa 27–125 miljardia dollaria. Vaikeaa oli myös perustelujen löytäminen varustautumiselle, koska entistä vihollista ei enää ollut.

Entinen Yhdysvaltain senaattori ja pitkäaikainen asevoimien jäsen Gary Hart kirjoitti kirjassaan The Minuteman (1998), että kuilu USA:n hallitsevan eliitin ja kansan välillä kasvoi perustelemattomasta tuhlauksesta asevoimiin. Hartin mukaan Persianlahden sodassa amerikkalaisia sotilaita käytettiin kuin palkka-armeijaa: ”Väitettiin, että kyse on vapaudesta, kun tosiasiassa tarkoituksena oli turvata halpa öljy. […] Mitä tapahtuu, jos me heräämme jonain aamuna ja Saudien kuninkaallinen perhe on syösty vallasta? Meidän energiapolitiikkamme romahtaa, olemme jälleen erämaassa”, kirjoitti Hart.

Putin kysyy

Vuonna 2007 Münchenin kansainvälisessä turvallisuuspoliittisessa kokouksessa Vladimir Putin esitti läntisille johtajille huolensa Naton laajenemisesta Venäjän rajoille. ”Meillä on oikeus kysyä: ketä vastaan tämä laajentuminen on tarkoitettu? Mitä tapahtui länsikumppaniemme vakuutuksille Varsovan liiton purkamisen jälkeen? Missä ovat nuo julistukset tänään? Kukaan ei edes muista niitä.” totesi Putin ja muistutti Naton pääsihteerin Manfred Wörnerin puheesta Brysselissä 17.5.1990, jolloin tämä sanoi: ”Emme tuo Naton armeijaa Saksan rajojen ulkopuolelle, se antaa lujan turvallisuustakuun Neuvostoliitolle”. ”Missä ovat nämä takuut?” kysyi Putin.

CIA:n johtaja Robert M. Gates antaa vastauksen kirjassaan Duty (2010). Asioiden takana oli puolustusministeri Dick Cheney: ”Kun Neuvostoliitto oli romahtamassa vuoden 1991 lopulla, Dick halusi nähdä koko Venäjän itsensä hajottamisen, ei pelkästään Neuvostoliiton, jotta se ei koskaan voisi enää olla uhka muulle maailmalle.”

Laajeneminen oli hyvässä vauhdissa jo vuonna 1997, kun presidenttiehdokas Clintonia painostettiin, että hän menettäisi vaaleissa kaikki puolalaisten äänet, jos Puolaa ei otettaisi Naton jäseneksi. Muut maat seurasivat perässä. Entisiä Varsovan liiton maita painostettiin Natoon sillä, että he eivät saisi yhdysvaltalaisia aseita ilman Nato-jäsenyyttä.

Samoihin aikoihin syntyi Washingtonissa uusi lobbaajaryhmä, joka kutsui itseään Naton laajennuksen komiteaksi (U.S. Commitee to Expand NATO). Ryhmän johdossa hääräsi puheenjohtajana sen perustaja Bruce P. Jackson, joka yhdisti samoin ajattelevat vaikuttajat ja rahoittajat.

Kun Naton laajeneminen oli saamassa vastustajia Washingtonissa, löytyi Nato-lobbareille paikka washingtonilaisessa talossa lähellä Ison-Britanian lähetystöä. Talon omisti vaikutusvaltainen republikaani Julien Finley. ”Kokoonnuimme aina Finleyn talossa, jossa oli ehtymätön viinikellari. Päätehtävämme oli senaatin jäsenten valistaminen Natosta. Meillä oli neljä tai viisi senaattoria joka ilta ja joimme Julien viiniä”, muisteli Jackson.

”Venäläiset vittuun”

”Venäläiset vittuun -asenteella on ylpeä ja pitkä perinne Yhdysvaltain ulkopolitiikassa”, Jackson kertoi toimittaja-kirjailija Andrew Cockburnille: ”Se ei mene yli yhdessä yössä.”

Laajeneminen itään jatkui. Kun Yhdysvalloissa koulutettu lakimies Mikheil Saakashvili valittiin Georgian presidentiksi, hän ensitöikseen ilmoitti haluavansa liittää Georgian Natoon. Ja jo vuonna 2005 George W. Bush seisoi Tbilisin Vapauden aukiolla ja kertoi yleisölle, että he voivat luottaa Amerikan apuun.

Saakashvili auttoi Amerikkaa antamalla georgialaisen joukko-osaston avuksi Irakiin ja Afganistaniin. Vuoteen 2008 mennessä Moskova alkoi provosoitua Saakashvilin pöyhistelystä. Saakashvili vaati Jacksonilta erilaisia asejärjestelmiä ja jopa ”tuhansia Stinger-ohjuksia”, kertoo Jackson, joka vastasi, ettei sellainen tule onnistumaan. Tähän Saakahsvili vastasi voimansa tunnossa: ”Vedä käteen!”

Yllättäen Saakashvili valloitti separatistien alueen Etelä-Ossetiassa ja on arveltu Dick Cheynin häntä kannustaneen. Tämän jälkeen Venäjän vastahyökkäys vyöryi Georgian maaperälle ja tuhosi Yhdysvaltain kaikki tiedusteluasemat.

Vuoteen 2014 Nato oli saanut kaksitoista uutta jäsenmaata ja lähes 17 miljardin dollarin edestä amerikkalaisia aseita.

Brittiläinen Helsinki Human Rights Group -ihmisoikeusjärjestön johtaja John Laughland kirjoitti The Guardian -lehdessä 22.11.2002, ettei USA levitä demokratiaa vaan edistää omaa asekauppaansa: ”Uusi Nato on mekanismi saada lunnasrahaa uusilta jäsenvaltioilta Yhdysvaltain aseteollisuudelle ja myös väline saada muut maat suojelemaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisia etuja, joihin kuuluu luonnonvarat kuten öljy.”

Lähde

Sainio,  Pentti (2016): Armeijan hukatut miljardit – Suomen sotajohdon salaisuudet. Into Kustannus.