tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hanneksen sairaskertomus sotapalveluksessa


Hannes oli sairastanut tuhkarokon viisitoistavuotiaana vuonna 1927.



Pohjois-Uudenmaan sotilaspiirin kutsunta oli 24.9.1932. ”Fyysillinen” kunto todettiin hyväksi ja lääkintämajuri P. Alivirran mukaan kirjansitoja kelpasi aseelliseen rintamamiespalvelukseen.

Armeijan tulotarkastuksessa 8.5.1933 hänen pituudekseen merkittiin 170 cm, painoksi 63 kg. Nielurisat olivat suuret, oikeassa sääressä todettiin suonikohjut.

Varusmiehenä Hannes palveli 4.5.1933 - 18.4.1934. Alokasaika päättyi sotilasvalaan 17.6.1933

Alokasaikanaan Hannes sairasti angiinan. Oireita olivat kurkkukipu ja päänsärky. 22.5. nielurisojen todettiin turvonneen ja olevan punaiset. Neljä päivää myöhemmin kuumetta mitattiin 39,2 astetta. Seuraavana  päivänä kuume oli laskenut 37,3 asteeseen. Hannes passitettiin Viipurin sotilassairaalaan poskiontelotulehduksen ja  kuumeilun takia. Poskessa oli kova pakotus ja turvotus. Tilannetta seurattiin poliklinikkakontrollein viikoittain Viipurin sotilassairaalan korvapoliklinikalla. Tauti ei ottanut parantuakseen ja heinäkuun alussa mies passitettiin kirurgin käsiin.


6.7.1933 Hannekselle tehtiin poskiontelon kirurginen puhdistus – oper. radic. Luc-Caldwell l. Dx – jossa oikealta puolelta ikenen ja hampaiden välistä poskiontelo puhdistettiin. Menetelmän oli kehittänyt toisistaan tietämättä yhdysvaltalainen George Walter Caldwell vuonna 1893 ja ranskalainen Henri Luc vuonna 1897. Operaation jälkeen potilas sai viiden vuorokauden vapautuksen harjoituksista, myöntäjänä lääkäri J. Charpantier.


Varusmiesaikana Hannes sai myös kaksi pitempää lomaa, 14.-20.10.1933 ja 17.- 23.1.1933. Huhtikuussa 1934 Hannes  kotiutettiin 25. Autokomppanian toisesta huoltopataljoonasta täysinpalvelleena.  Lähtötarkastuksessa Hannes kuittasi olevansa terve. Armeija-aikanaan Hannes sai erikoiskoulutukset autonkuljettajaksi  ja –asentajaksi ja sai näin myös auton ajokortin.

Kertausharjoituksissa 4.8.1936 - 23.8.1936 Hannes toimi huoltopataljoonassa autokolonnan lähettinä Viipurissa.

Talvisotaan Hannes joutui heti 13.10. 1939. Tuntolevyn numero oli 322007. Tehtävänä oli toimia Karjalan kannaksella II Autokomppanian lohkolla elin- ja ampumatarvikekuljetuksissa autonkuljettajana Tarton rajalta Karhumäen suuntaan. Jo sodan alkuvaiheessa Hannes kärsi myalgiasta, lihaskivuista. Se merkittiin terveyspapereihin 25.10.1939. Seuraavan vuoden tammikuun kovat pakkaset aiheuttivat paleltumavammoja, joita hoidettiin 18.1 ja 5.2. 1940 lohkon sairaalassa Viipuri 4.  Pakkasta oli18.1. 36 astetta ja vasta 5.2. se lauhtui -15 asteeseen.


Hanneksen talvisota kesti aina toukokuun lopulle, 25.5.1940 asti, 7 kk 12 pv. Kantakorttiin merkittiin, että hän oli huoltanut ajoneuvonsa hyvin. Mies lomautettiin toistaiseksi, ja taas hän kuittasi terveystarkastuksessa ”Olen terve”, yksikön lääkäri E.Himberg vahvisti lausunnon.

Kesäkuussa seuraavana vuonna alkoi jatkosota. Hannekselle kävi 21.6.1941 käsky Hyrylään. Kesäkuun lopussa häneltä hoidettiin keuhkoputkentulehdusta ja suonikohjuja. Palveluskelpoisuusluokaksi määrättiin A II. Tuntolevyn numero oli nyt 601742.

Jalkaväkirykmentti 46:n yhdeksännen komppanian ankarissa hyökkäystaisteluissa Muolaan pitäjän Hotokassa Hannes haavoittui 27.8.1940. Luoti lävisti hänen rintansa – ”Vulnus sclop. perf. thoraces l.dx, Kuulan aiheuttama haava rinnan läpi oikealta”. Mies joutui hoitoon 43. Sotasairaalaan Joutsenon Tiuruniemeen. Sieltä hänet passitettiin vajaan kuukauden kuluttua jatkohoitoon 4.Sotasairaalaan Kiljavalle, jossa hän oli 23.10. saakka.

Kiljavalta hän pääsi pariksi päiväksi lomalle Karkkilaan, mutta joutui jo 25.10. ilmoittautumaan Lahden varuskunnan opastustoimistossa, johtavan lääkärin KW.Tiisalan arvioitua miehen kelpaavan jo apupalvelustehtäviin.
Jalkaväen koulutuskeskuksessa Lahden Hennalassa miestä koulutettiin uusiin tehtäviin. Hänet ohjattiin huoltokoulutuskeskukseen ja marraskuun alussa Hannes määrättiin 16. Sairasautokomppaniaan autonkuljettajaksi. Tammikuun puolivälistä alkaen sodan loppuun asti hän toimi sitten kenttäsairaala 40:n autonkuljettajana. Hannes oli ”Aseellinen autonkuljettaja”. Käytös, huomiokyky ja sotilaallinen kehitys todettiin hyväksi. Lisäksi hän oli ahkera ja täsmällinen.

13.11.1944 oli vielä kertausharjoitusten lähtötarkastus, vaikka itse harjoitusta ei sitten ilmeisesti ollutkaan, koska kotiutus seurasi heti seuraavana päivänä. Terveydentila oli sama kuin tullessa, palveluskelpoisuusluokka edelleen A II armeijan taulukon 64 J -kohdan perusteella. Tilan todettiin siis olevan ennallaan, tämän allekirjoittivat Hannes ja  lääkintämajuri P. Alivirta.

Vuonna 1952 Hannes siirrettiin ikänsä puolesta nostoväkeen.  Pojastaan kruunu piti huolen loppuun saakka. Viimeinen merkintä Hanneksesta on tehty kuoleman jälkeisenä päivänä 30.5.1963.



 












Takaisin

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Hanneksen sotavuosi 1944 40:n Kenttäsairaalan palveluksessa 1.1.1944 - 14.11.1944



Väkeä kuin helluntaiepistolassa ja 
Oikutteleva juna







 









































Näin muuttaa sota miehen. Alimmasta kuvasta näkee, että kovia on koettu. Sen näkee kasvoista ja katseesta. Eipä halunnut isäkään sodasta paljon puhua. Traumansa hän hoiti rakastamalla ja tekemällä työtä. Hän opetti lapsensa vihaamaan sotaa, ei ihmisiä.

1.1.1944 Yhteinen päivällinen ruokalaparakissa, ruoka oli hyvää ja ruokahalua myös.
Pyryä ja pakkasta, lumiaidat ja päivittäinen auraus piti tiet kunnossa.

13.1.1944 Huoltopäällikön tarkastus erityisesti talleille. Kunnossa olivat.

14.1.1944 Evakuointi S.Junaan 14 petipotilasta ja 4 istumaan kykenevää lähetetään kenttäsairaalasta rauhallisempiin maisemiin. (Jatkossa tässä kirjoitelmassa sama asia ilmaistu esj 14/4.)

21.1. Illan kuluessa tulee 19 potilasta.

26.1. - esj 12/7

2.2. 1944 Saunan rakentamista suunnitellaan.

3.2. - esj 13/7

19.2. - esj 12/8


 Kaiken kauhun keskellä oli upseerikerholla vielä tarmoa päivitellä järjestyksen puutetta.

26.2. - esj 10/5

29.2. Lahdataan n. 70 kg sika.

Maaliskuun alussa sää vaihtelee. Välillä lauhaa, myrskyä ja välillä aurinkoista.

500 puukuution urakka.

19.3.1944 ilmoitetaan sairaalan muutosta Raudusta Räisälään. Tauko potilaiden vastaanottamisessa.

23.3. Räisälässä sairaala toimii kunnalliskodissa, Suomen Huollon sairaalassa, mielisairaalassa, pienemmällä kansakoululla, osa nimismies Kauppisen talossa, lääkärin asunnossa ja terveyssisaren sairastuvassa. Tarve kuitenkin suurempi ja tiloja pyydetään lisää. Sairaalakalustoa puhdistettu syanivedyllä, (sinihappo).

24.3. - esj Valkjärvelle 6/5, pyryä ja -10 pakkasta.

25.3. Kuorma Raudusta Räisälään, tiet tukossa, eilen 2 kuormaa sairaalan autoilla , 2 autoa kunnossa.

27.3. - 28.3 III AK:N toimesta komennettu kahdeksan kuorma-autoa siirtämään KS:n Räisälään. Pakkilaatikoita 250 kpl. Majapaikkoja saatu lisää, suojeluskunnan talo sairaala käyttöön.

29.3. Kaiken kaikkiaan saapui n. 60 kuorma-auto- + 3 linja-autokuormaa.  Yöpakkanen pitänyt tiet kovina.


Pääsiäisen seutu hiljaista.


12.4.1944 12. AutoK:sta komennetaan 2 kpl OS-autoja KS:n käyttöön. Toinen päiväajoon linjalle Kiviniemi - Räisälä ja toinen Särkisalo- Räisälä - Kirvu.

19.4. Porin pikajuna alkaa kulkea Käkisalmesta lomalaisten kuljetuksia varten.

21.4. Rokotus lavantautia vastaan. I kerta. Esj 5/13 Valkjärven asemalle.

23.4. Yöpakkaset helpottavat. Lunta enää hyvin vähän.

28.4. Kova lumisade, nollakeli.

1.5. 1944 Kolea Vappu, sade sulattaa lumen.

5.5. -esj 6/13

15.5. - esj 13/13, Valkjärvelle

17.5. Kenr.ltn. IV AK:n komentaja Taavetti Laatikainen tervehtimässä.

23.5. -esj 6/3 Valkjärven aseman kautta.

27.5. Pori - Käkisalmi pikajunaan liitetään G-vaunu potilaitten evakuointia varten Savonlinnaan.


9.5.1944 Kannaksella alkaa yleishyökkäys. Kiviniemeä pommitetaan. Yöllä tuli paljon potilaita. Evakuoidaan Sakkolan asemalle. Sairasjunassa 14/14. Yöllä 70 - 80 potilasta lisää.

12.6.1944 - esj 24/26 Myllypuron asemalle.

15.6. - sej 12/43. Lastaus junaan, joka ratavaurion takia myöhässä. Lastaus tapahtui yöllä klo 2.45. Porin lomalaisjunaan kytkettiin klo 15.00 sairasvaunu, mihin evakuoitiin 19/47. Heti tämän jälkeen tuli lisää haavottuneita, jotka piti evakuoida Kiviniemestä, Pyhäjärveltä lähetettiin jo autoja, mutta niiden tulo peruutettiin. Kaikki autot palasivat Räisälään ja myös Kiviniemeen. KS 40. jäi 102, jotka sijoitettiin Martta-Majaan, joka oli juuri luovutettu KS:n käyttöön.

16.6. Klo 17.00 - 20.00 evakuoitiin Myllypellon asemalle 102 vierasta + 92 omaa potilasta.

17.6. Yöllä tuli potilaita KS 36:sta Kiviniemestä, joka tyhjennettiin ja siirrettiin Kirvuun. Iltapäivällä SairasJuna evakuoi sairaalan asemalle 206 potilasta. Noin 60 siirretty KS 40:een.

18.6. Potilaita saapui pitkin päivää. Lisäksi 36 Kirvuun lähetettävää potilasta oli sairaalassa aamuun saakka. Potilaita yhteensa 42/118.

19.6. Rauhan huhuja. Rauhallinen päivä, ei lentotoimintaa, eikä tykin jyskettä. Illalla alkoi evakuointi SairasJunaan klo 22.00 ja lastaus oli selvä klo 1.00 yöllä mennessä. 29/57, siviilejä 4/12. Räisälän kirkonkylän siviileille evakuointimääräys, lähtö viimeistään huomen aamuna. Kesäisen lämmintä.

20.6. Potilaita tullut vähän. Maitoa saa ohikulkevilta evakkojen lehmiltä niin paljon kuin jaksaa juoda
.
21.6. Suht. hiljaista. 36 potilasta evakuoidaan Kirvuun.

23.6. Illalla ankaraa tykkitulta Äyräpään suunnalta.

24.6. - esj sairaalan asemalle 12/24. Pyhäjärven KS. 51. evakuoidaan KS. 40. kautta 26 potilasta, joista yksi jää tänne.

25.6. Sateista ja koleaa. Evakuointi juna lähti sairaalan asemalta klo 24.00 potilaita 20/15.

26.6. - esj 20/15, juna lähti asemalta klo 24.00.

27.6. - esj 3/5

28.6. - esj 12/23 + Pyhäjärveltä tulleet.

29.6. Sairaala saa 10 lehmää lotta Annikki Uusimaalta Käkisalmen piiristä.

1.7. 1944 -esj 17/26

2.7. Kaunis ja lämmin viikko.

3.7. Jos vetäytyminen vielä jatkuu A osaston muutettava uuteen paikkaan. B osasto Sulkavalle. Esj 44/173. Lastaus sairaalan asemalla 21.00 - 03.00. Potilaita tuli koko päivän klo 7.00 alkaen Äyräpään sillanpääasemasta. Kaikkiaan 277 haavoittunutta. Kirvun ja Ilmeen 25.KS:aan suunnilleen saman verran.

5.7. Rankka raesade. Rakeet suuria, halkaisija n. 35 mm. Illalla tuli Äyräpäästä n. 50 potilasta. Esj 31/60 sairaalan asemalle.

6.7. Tulee potilaita pitkin päivää lisää. Illalla esj sairaalan asemalle 22/90.

7.7. Iltapäivällä alkoi tulla uusia potilaita, tulo jatkui aamuun saakka. Esj 24/85.

8.7. Potilaita tulee jatkuvasti. Esj illalla sairaalan asemalle 42/91. Klo12.00 tuli käsky pakata B osasto muuttovalmiiksi.  Ensin tarkoitus siirtää B osasto Virmutjoelle, mutta kuorma-autoja odotellessa uusi käsky muuttaa osasto B Hiitolaan. 15. Div. antoi käyttöön 5 autoa kahden oman lisäksi. Yön kuluessa os. B ja osa A osastoa siirretty Hiitolaan. Yhteensä noin 20 kuormaa. A osastosta jäi Räisälään vain kunnalliskodissa toimiva ja sekin supistettuna. Myös kuljetusta kestävät rinta- ja vatsapotilaat lähtivät Hiitolaan.

10.7. Päivällä potilaita tulee TULVIMALLA. Osa kuljetetaan odottamaan evakuointia kansanopistolle. Pitkin yötä tulee uusia. Kaikki evakuoidaan SairasJuniin 113/180 ja illalla 17/51.

11.7. Potilastulva VALTAVA, osa lähetettiin 36.KS Kirvuun. Osa Hiitolaan katsomatta. Potilaat siirretään SAuto-osaston autoista omiimme, jotka heti jatkavat matkaa. Räisälän B osaston kautta kulki n. 550 potilasta. Päivällä esj 51/226. Illalla uusi evakuointi sairaalan asemalle 21/89

12.7. Jo kolmas yö menee työntouhuissa. Illalla evakuoidaan 64/155. Alik. Luhtakallio komennettu huolehtimaan paarien ja huopien vaihdosta. Potilaita tullut päivän kuluessa n. 300 ja illalla  esj 60/30. Kesähellettä.

14.7. -esj 51/61

15.7. -esj 32/66

17.7. - esj 37/141

18.7. -esj 20/74. Stm Jorma Sentti ja Toivo Pökkylä ilm. vapaaehtoiseen palveluun ja heidät määrätään 40.KS:n apteekkiapulaisiksi.

19.7.  Kuuma ja painostava ilma, ukkosta.

21.7. - esj 16/41. Ripuliaalto vaivaa, 30 - 70 potilasta/päivä.

28.7. A osasto siirretään takaisin Hiitolasta Räisälään.


3.8.1944 B osasto siirretty Kaukolaan.

8.8. Potilaitten säännöllinen evakuointi n. joka 3. päivä juniin n. 30 - 50 potilasta kerrallaan.

11.8. Lähipuolustusta varten määrätty tukikohdat.

12.8. Haavottuneita viime vuorokauden aikana 19, joista moni vaikea tapaus. Kuusi kuollut.

13.8. Timoskalan kansakouluun perustettu lavantautiosasto. Tauti leviää saastuneen ruuan ja juoman välityksellä. Aiheuttaa kovaa kuumetta, ripulia tai ummetusta. Esj 16/19.

16.8. -esj 18/40

19.8. -esj 15/30

20.8. keuhkotautia.

23.8. -esj 20/48

26.8. -esj 16/35

6.9.1944 KS 40 lakkaa välittömästi toimimasta Räisälässä. Potilaat evakuoidaan 19. SotaSairaalaan ja 3. KS Hiitolaan. KS 40. uusi paikka Juvan Lautialan kansakoulu ja nuorisoseuran talo. Apteekki ja toimisto lähitaloihin. Miehistö majoitetaan kahteen telttaan.

9.9. Muutto suoritettu loppuun. Yhteensä n. 50 kuorma-autollista.

10.9. Sairaalassa 66 paikkaa, potilaita 1.

16.9. Ei potilaita, henkilökunnan naiset ja miehet määrätty lähitaloihin maatöihin.

19-9-1944
RAUHA! Mielet masennuksessa!

21.9. Potilaita tuli 110.

22.9. Uusia potilaita 45.


12.10.1944 Potilaita ei enää ole. Sairaalan varastot täytetään määrävahvuuteen ja ylimääräinen toimitetaan varikolle.



Oikutteleva Juna

18.10. Päämajan käsky: 40. KS irroittamisesta VI AK:sta rautateitse Ouluun III:lle AK:lle. Juna lastausvalmina 22.10.1944 klo 8.00. Autoja hyvin vaikea saada kuljettamaan tavaroita. Vaunuja seuraavasti 1 ok-vaunu, 4 h-vaunua, 10 umpivaunua ja 2 henkilövaunua.

22.10. Lastaus Kalliolahden asemalla. Tavaroita kuljetettu asemalle jnv. etukäteen, koska kuljetusapu oli hyvin heikkoa. N. 25 autolastia. Hevoset kulkivat ajoneuvoa vetäen. Junassa vain kolme avo- ja kaksi umpivaunua. Puuttuvat vaunut saapuivat 12 tuntia myöhässä klo 20.00. Lastaus saatiin suoritettua klo yhteen mennessä yöllä.

23.10. Klo 4.00 juna liikkeelle.

24.10. Juna Oulussa klo 23.00.

25.10. Juna Toppilaan lastattavaksi laivaan ja

26.10. takaisin Ouluun ja Seinäjoelle.

27.10. Klo 0.00 juna saapuu Seinäjoelle. Viimetingassa kaikki kotiin kuljettamiset lopetetaan ja jäädään odottamaan klo 13.30 asti, jolloin päämajan rautatieosasto määräsi KS:n ”siirrettäväksi” Seinäjoelle. Taas päästiin lähtemään, mutta vain Oulaisiin saakka, missä junan ilmoitettiin palaavan päämajan käskystä takaisin Ouluun.

28.10. Juna purettiin Oulussa.

29.10. Aamulla Tuiran parkkialueella. Seuraava yö 7. muuten vietettiin junassa. Klo 10.00 aamulla oli uudet majotuspaikat Pikku-Hampurissa joten kuten kunnossa. Illalla pidettiin upseerien ja hoitajattarien yhteinen illanvietto.

4.11.1944. Saapui käsky siivota kotiuttamispaikka Isoonkyröön.

5.11. Juna saapuu uudelleen klo 8.00 Toppilan asemalle lastattavaksi. Lastaus kesti klo 15.00 saakka ja klo 16.00 se lähti liikkeelle.

7.11. Lastin purkaus Isossakyrössä, joka oli selvä klo 15.00 mennessä. Tavarat siirrettiin suojeluskuntataloon. Henkilökunta majoittui yksityisiin taloihin ja kansakoululle.

8.11. Kotiutettiin 28 miestä ja 10 hoitajaa.

9.11. Kotiutettiin 3 miestä, 1 hoitaja ja 10 lottaa.

Kotiuttamistyö laskettiin päättyneen 15.11.1944 mennessä.

Hannes vapautui 14.11.1944, taistelustaan oman, Sammatin Niemen kylässä olevan vanhempiensa vuokramaalla sijaitsevan kotimökin puolesta. Oman talonsa hän rakentaisi Luskalan kylän Koivunummen peltosaralle, isänmaata kulki aina mukana. Kirkon kymmenyksien maksamisesta hän luopui antaakseen ne mieluummin leipänä lastensa suuhun, mutta oli sanonut, että johonkin sitä kuitenkin pitää uskoa, kun ilmalla kuin ilmalla on jatkuvasti tienpäällä. Kuten sitten olikin, - aina viimeiseen hengenvetoonsa saakka.

Sellainen se reissu ja tulipahan tehdyksi.


Onkiniemessä 1.3.2017
Ritva Paksula


tiistai 28. helmikuuta 2017

Hannes Olinin talvisota 25.AutoK 30.11.1939 - 25.5.1940 - Sotapäiväkirjat-kokoelma


30.11. 1939 oli Keravalla pakkasta kolme astetta. Kello 9.45 Savion tehtaan sireeni ulvoi ilmahälytyksen kirkkaaseen aamupäivään. Viholliskoneita ei näkynyt. Iltapäivällä klo 15. Suomen Gummitehdas Oy:n höyrypilli ujelsi toisen keran ja tunnin kuluttua se antoi vaara ohi merkin.


Rata halkoi Autokomppania 25. leirin. Komppanian vahvuus oli 5 upseeria, 22 aliupseeria ja 101 miestä. Ajoneuvoja oli 6 henkilöautoa, 48 kuorma-autoa, joista 2 epäkuntoista. Tunnelma odottava. Komppanian päällikkö oli jäsennellyt raporttiinsa: Herätys klo 6.00, sää, 1.) miehistövahvuus, 2.) asevahvuus, 3.) autovahvuus, 4.) autojen korjaukset.

Iltapäivällä klo 16.40 tuli esikunnasta ilmoitus: ”Komppania hälytysvalmiiksi ja Klo 2.24 kaikki lomat peruutettu, paitsi sairauden takia toipumislomalla olevat on kutsuttava viipymättä takaisin.


Autot  käynnistettiin illan suussa ja jäähdyttäjiin pantiin vedet. Yhdessä SA 2890 vesipumppu oli rikki.
Tiedotettiin kurin tehostamisesta, puhelimen käyttö yksityistarkoituksiin kielletty ym. ohjeistusta. Illalla kaksi ilmahälytystä. Auto SA 2237 yleisesikuntaan ja illalla klo 23.50  lähetettävä heti 6 kuorma-autoa Hyrylään Aaltoselle. Autot lähtivät 0.45 ja palasivat takaisin klo 3.56.


Joulukuu 1.12.1939
Komppanian kirjanpidossa oli 6 henkilöautoa, 44 kuorma-autoa, 4 pakettiautoa. Kaksi kuorma-autoa epäkunnossa ja yksi SA 2237, lähetetään ensimmäisestä joukkueesta aamulla Hyrylään alikersantti Eskolinin johdolla yleisesikunnan käyttöön.
9.15 - 9.45 ulvoi kumitehtaan sireeni ilmahälytystä, idästä kuului tykin ammuntaa ja lentokoneen moottorin kuminaa. Ilmahälytysosastolta tuli määräys, että hälytyksen sattuessa tulee autojen luo asettaa tarpeellinen määrä miehiä autojen suojelemiseksi, samoin palokomennuskunta, riippuen vartioiden suuruudesta.

2.12.1939
SA 2257 jousi poikki, SA 2890 vesipumppu edelleen rikki.
Asevahvuus: 33 kivääriä, 34 pistoolia ja lisäksi kolme omaa pistoolia.
Ilmahälytys aamulla yhdeksän maissa.

3.12.1939
Yöllä satanut suojalumi liukkautti tiet ja ajo ilman lumiketjuja vaikeaa. SA 2230 ajoi tieltä Hyrylä - Nummelan parantola tiellä Nurmijärven kirkonkylässä ja rikkoutui.

4.12.1939

Lumipyryä. Korjattavina SA 2257 jousi rikki, 2890 vesipumppu rikki, 2230 jäähdyttäjä rikki, 2265 oikea sivulasi rikki, 2230 lähetetään korjattavaksi Lahteen, 2241 ohjausnippeli väärä.
Iltapäivällä sakeaa lumisadetta, 10 cm nuoskalunta, keli hyvin liukas.
Illalla nähty kolme konetta Mäntsälässä matkalla itään tai pohjoiseen. Ilmahälytys 20.45. joka ohi 21.15.
Komppania terve ja mieliala reipas.

5.12.1939
2257 ja 2890 jousi ja pumppu olivat edelleen rikki, 2230 varikolla. Saatu 14 vararengasta ja kaksi akkumalaattoria.
24. ja 29. AutoK, sekä Kulj E 4 lähteneet  Saviolta 5/6 välisenä yönä.

6.12.1939
Liukasta lumiräntää. Rikki 2257, 2890 ja 2230.

7.12.1939
Suojaa
Yleisesikunnan puhelinsanoma: SA 2237 asetetaan toistaiseksi yleisesikunnan käyttöön. Kuljetus E 4 huoneet sekä vartiotupa luovutettu majoituslautakunnan käyttöön. Komppanian varasto siirretty kansakoululle.
Saatu 2 kpl kuorma-auton pyöräketjuja, 8 kpl, 4 paria paripyörän ketjuja, 20 kuorma-autoon ketjut, lukkoja ym. Sivu- ja takalaseja.
SA 2883 korjausosastolle, lukot ja sytytystulpat uusittu. Saatu vesipumppu ja jousia SA 2890 ja SA 2257 varten.

8.12.1939
Pohjoistuuli, pilvistä - 2.
Eilen saapunuitten autonosien paikalleen panoa.
8/9 välisenä yönä saapunut 31. AutoK. majoitetaan kansakoululle.

9.12.1939
Kirkas, lähes talvinen pakkaskeli.
Autojen korjausta. Tehtaan pajassa teetetään lisää lumiketjuja. Niitä haalitaan lisää myös kotirintamalta. Jarruneste täydennystä.
Päämajan huolto-osaston kirjeessä määräys autojen maalauksesta.

10.12.1939
31.AutoK. lähti koululta.
Pakkanen tehnyt tiet tahmeiksi. Saatu rasvaprässi ja puhalluslamppu helpottamaan autojen rasvausta. Lumiketjujen valmistus jatkuu. Miehiä lähetetty kotiin hakemaan kuormapeitteitä, varapyöriä ja jäähdytysnestettä.

11.12.1938
Autojen rasvausta ja maalaamista. Maali jäätyy pakkasessa, mutta ensimmäisen joukkueen autot maalattu.

12.12.1939
Korjaus ja maalaus jatkuvat.
Akkuja tarkistetaan ja ladataan tehtaalla teknisten ryhmien toimesta.
Stm. Ollila palaa Korson vankilasta kärsittyään rangaistuksensa.

13.12.1939
Jäähdytysnesteestä pulaa. Tilaus tehty eri sekoitussuhteen perusteella. Alikersantti Rantanen hakee sisäkumia autojen lyhtyjen himmentämistä varten.

14.12.1939
Lievää pakkasta, pilvet matalalla ja sumua.
Stm. Rantanen saapuu mukanaan 18 kpl auton sisäkumia. Kiinnitykseen ryhdyttiin heti. Kaikki autot saatu maalatuiksi. Kolmelle autolle yritetty tehdä lumipuvut.
Klo 12.00 majuri Haahti ilmoittaa/puh: Komppania valmiina matkustamista varten. Komennuksella olleet hälyytetty puhelimella takaisin komppaniaan.
Miehet innostuneita kun toimettomuuden jälkeen vihdoinkin odotettavissa, jotakin toimintaa.

Vajaa vuosi sitten, 22.marraskuuta 1938, Ul Pyhäjärven pappilassa avioituneen 27 vuotiaan Hanneksen ajatuksia voi varmuudella arvailla ihan toisenlaisiksi. Karkkilassa miestä odottaa työpaikka, pieni, mukavaksi kalustettu alivuokralaisvinttikamari ja nuori vaimo.

Klo 16.45 hankinta- ja varaosavaunu saavat katoksen, jonka päällä pressu. Molempien laitto tarkoituksen mukainen ja onnistunut. Lyhdyissä sisäkumisuojaus.

15.12.1939
Pakkasta, huono näkyvyys. Klo 14.45 majuri Hakalehdon käsky: Pimeän tullen komppanian on lähdettävä ja ilmoittauduttava Porvoon Forsbyssä ltn …?…zeliukselle, (nimestä ei saa enempää selvää.) Lähtö Saviolta yhtenä kolonnana klo 17.20. Marssijärjestys 1, 2, 3, etäisyydet 100 metriä, keskinopeus 30 km/t. Tauko Porvoossa klo 18.00 . 19.55 saavuttu Porvoon Forsbyn kansakoululle. Autot tiensivuun vartioon.

16.12.1939
-4 astetta, sumua ja liukasta. Parkkipaikan tiedustelua. Kansakoululla kohtalaisen hyvä majoitus ja lämmintä. Jokaiselle joukkueelle oma huone. Upseerimajoitus on Askolinin linnassa. Ruoka tehdään koulun saunassa.

17.12.1939 Sunnuntai päivä
Presidentti Kyösti Kallio puhuu radiossa. (Päiväkirjaan lisätty: ”…puhuu kuin mies.” Puhe kuunneltavissa Yle-arkistosta.)
Jos sodassa ei tapahdu erityisempää, jäädään Pernajan, (nyk. Loviisa) Forsbyn majapaikkaan joulun yli. Miehet yleensä tyytyväisen oloisia, joskin kieltä taitamattomuus tuottaa hankaluuksia. Toisia vaivaa myös jatkuva toimettomuus. Halu rintamalle yleinen.

Kulj.E 3 Porvoossa, josta saadaan muona ja käytetään sairaat.
Kulj. E 3 käsittää seuraavat autokomppaniat: 23. Lapinjärvelle, 25 Forssbyssä ja 27. komppania Monnin kylässä Mäntsälään johtavan tien varrella.

18.12.1939
Lievä pakkanen. Autojen rasvausta, akkujen lataamista, ajokirjojen tarkastusta, yhteenvetoja ajokilometreistä ja bensiininkulutuksesta. Majapaikan kunnostusta. Saviolta haetaan sinne jääneitä pikkuesineitä, patjoja ja kiväärin teline.

19.12.1939
Bensatäydennystä Lahdesta ym. Tietiedustelu tieosalle Forsby - Kokkola. Yhdellä autolla haettu ammuksia Helsingistä Loviisaan.

20.12.1939
Kireä pakkanen, hyvä ajokeli.
Palveluksessa siirrytään normaaliin järjestykseen aamumarsseineen, oppitunteineen, ase- ja varustarkastuksineen.
Jäähdytysnestettä tarpeeksi. Kaikissa autoissa lumiketjut. Sisä- ja ulkorenkaita puuttuu paljon. SA 2230 korjattuna Lahden varikolta ja se jatkaa tuntemattomaan määränpäähän. Ilmahälytys kerran. Moottorien surinaa etelästä. Päiväjärjestyksessä aamumarssi, oppitunteja, ase- ja varustarkastuksia. Kuljetuksia ei ole ollut.

21.12.1939
Kymmenen pakkasastetta ja pohjoistuuli. Ilmahälytys 10.30 - 13.00. Kuuden koneen muodostelma korkealla pohjoiseen. Ei kuljetuksia.

22.12.1939

SA 2887 Porvoon Traktoriverstas Oy:lle korjattavaksi. A-tarvike kuljetus Porvoosta Loviisaan. Ilmahälytys päivällä ja yöllä Porvooseen putoo pommi.

23.12.1939
Pakkasta yli -10 astetta. Autojen käynnistelyä. Akkuja ja bensaputkia jäätynyt. Tilanne kuitenkin yleisesti hyvä.

24.12.1939
Jouluaatto

Pakkasta -18 astetta, kirkasta. Hyvä ajokeli. Ei ilmahälytyksiä.
Illalla joulujuhla koululla. Lotat tarjoilemassa. Syöty runsaasti, ohjelmaa ja virsiä laulettu. Komppanian päällikön puhe. Lauluja. Mukava joulutunnelma. Mieliala valoisa ja toiveikas.
Uutisissa ilmoitettu ensimmäisten ilmavalvontalottien kaatumisesta.

25.12.1939
Joulupäivä

Ryssä kunnioittaa päivää lähettämällä runsaasti lentokoneita. Ilmahälytys klo 11.20 - 15.30. Neljä konetta sisämaahan ja kuusi konetta merelle päin. Porvoota pommitettu. Miehistö juhlinut joulupäivää mielet tyytyväisinä.

26.12.1938
Tapaninpäivä
-14 astetta pakkasta. Kolme ilmahälytystä.

27.12.1939
Käynnistykset lopetettu bensiinin säästösyistä. Kussakin joukkueessa varmistetaan yksi lähtökuntoinen auto. Akkujen lataamista. Yksi ilmahälytys.

28.12.1939

Yli 20 asteen pakkanen. Pakkasnestetäydennystä, bensiiniä 11.000 litraa ja autojen tankit täynnä. Ilmahälytys. Ei ajoja.

29.12.1939
Ilmahälytys. Ei erikoista.

30.12.1939
Pakkasta - 20 astetta tuulta. Akut sisään kun jäätyivät.

31.12.1939
-15 astetta ja kova tuuli. Vahvuus entinen.
Ilmahälytyksiä 11.00 - 17.00. Matalalla lentäviä ryssän koneita runsaasti, n. 1000 - 2000 m korkeudessa Lahden suuntaan.
Klo 16. Kulj. E:stä ilmoitetaan: Upseeripartio heti Pernajan kunnantalolle!

Komppanian lähtö heti Pernajan kunnantalolle, missä kuormataan 216 miestä, 14 hevosta, 16 ajoneuvoa, kenttäkeittiö, kuormapeitteet ja köydet mukaan.

Klo 18.00 lähtö Forsbystä viipeellä, koska useita vaunuja oli hinattava ja irroitus parkkipaikalta oli vaikeaa.
Komppania ajoi Pernajaan, mistä toinen joukkue jatkoi Loviisaan.

Ensimmäinen ja kolmas joukkue kuormasi Pernajassa. Autot jatkoivat matkaa Kouvolaan sitä mukaa kun kuormaus oli valmis. Hevosia oli vaunua kohti kolme. Välipuita ei käytetty. Kuormat olivat hyvin täydet. Pakettiautot osoittautuivat avuttomiksi. Niitä oli komppaniassa liikaa, sitoivat paljon miehiä ja kuljetuskykyyn nähden kuluttivat liikaa bensiiniä.
Kuljetus Kouvolaan sujui hyvin, mutta järjestys purkupaikalla oli ala-arvoista. Kova pakkanen aiheutti hevosille kovaa kärsimystä. Hevosille, jotka kuormattiin junaan ilman juoksutusta.
Autot tankattiin Kouvolassa ja lähtivät saman tien takaisin.


Vuosi vaihtuu

1.1.1940
Autojen paluu klo 8.00. Yksi auto SA 2237 jää päämajan käyttöön.
Yhden kädensija oli poikki, yhden kurasiipi kasassa ja yhdessä oli tuulilasi rikki.
Ilmahälytyksiä ei ollut.
Pakkasta - 20, tuulta. Yön ajon jälkeen lepopäivä. Pieniä korjauksia tehty.

2.1.1940
Autojen huoltoa ja korjauksia.

3.1.1940

SA 2230 tilalle saatu Turusta kuorma-auto, joka kuitenkin palautettu romuna takaisin. Sen tilalle saatu uusi nelisylinterinen Ford-kuorma-auto. Esimiehet tyytyväisiä muittenkin autojen kuntoon, lumiketjuihin, komppanian sotilaallisuuteen ja reippaaseen mielialaan.

4.1.1940
-27 astetta. Miehet tekevät töitä tosi halusta. Sadan hengen pommisuojan katto vahvistettu hiekkasäkeillä. Väestön sirpalesuojan kaivuu vielä kesken. VSS töiden vuoksi normaaleja viikkopalvelusohjelmanmukaisia oppitunteja ei ole pidetty. VSS työt jatkuvat alkuvuoden.

5.1.1940
Loppiainen sujuu rauhallisesti. Pari ilmahälytystä.

6.1.1940
-24 astetta.

7.1.1940
-20 astetta.

8.1.1940
Saatu 51 huonokuntoista venäläistä kivääriä, joita puhdistettiin ja kunnostettiin. 30 panosta ja kuudet kumijalkineet ym.
SA 2275 uusittu Porvoossa kytkin ja SA 2238 saanut laudasta lukollisen kopan öljyjen säilytystä varten.

9.1.1940
Pakkanen lieventynyt. Kaikki henkilöautot maalataan.
Varuste vahvistusta.

10.1.1940
Suojaa, pyryä.
Puutteena happomittari ja kunnolliset ilmapumput.
Kaivettu sirpalesuojia paikalliselle siviileille.

11.1.1940
Räntää.

12.1.1940
Nollakeli.
Saatu 54 taskulamppua pattereineen ja polttimoineen.
Pitkästä aikaa ilmahälytys ja toinen yöllä.

13.1.1940
Lämpöasteita.
Autovahvuus 43.
SA 2237 tilalle saatu Ford -37.
Ilmahälytys.
Ei kuljetuksia.

14.1.1940
Ilmahälytys x 2, ei autohuoltoa.

15.1.1940
Pakkanen kiristyy, - 29 astetta.

16.1.1940
-33 astetta. Varustustarkastus ja sauna.

17.1.1940
-39 astetta. Öljyt jäykät. Komennus lähtökuntoon, akut tyhjät, käynnistyksistä luovuttu ja akut tuotu sisälle. Varavaunutäydennystä.

18.1.1940
-36 astetta.

19.1.1940
-25 astetta. Uusia nahkatakkeja 50 kpl ja housuja 30 kpl.


20.1.1940

-20 astetta, ilmahälytys.
VSS töitä kuun loppuun.

21.1.1940
-25 astetta. Uusi ilmavalvontatorni pystytetty.

22.1.1940
-15 astetta. Saatu myrskylyhtyjä,kumisaappaan paikkapakkauksia, alusvaatteita ja 26.000 litraa bensiiniä.

23.1.1940
Lauhempaa, pyryä
Mieliala tasaisesta elämästä tasainen ja tylsä. Rintamalle halukkaita suurin osa ja toimintaa kaipaa jokainen. 25.AK ainaista reservissä oloa. Paremman puutteessa pyrkivät lomille vaikkei kaikki sitä kehtaa.

24.1 - 28.1 1940
Ei erikoista.

29.1.1940
Inäsiä pommitettu. Neljä kuollutta ja seitsemän haavoittunutta.

30.1.1940
Sakeaa pyryä. Ilmahälytys x 4, ei koneita. Ei kuljetuksia.

31.1.1940
Kulj. E. 3:n päällikkö tarkastanut komppanian parkkeerauspaikat, palveluksen ja VSS työt.


1.2.1940
-12. Palvelusmarssi, autohuoltoa, oppitunteja.

2.2.1940
-26 astetta.
Kolme ilmahälytystä.
VSS työt jatkuvat.

3.2.1940
-26 astetta
Marsseja, oppitunteja ja VSS töitä.
Kiväärien huoltoa, tarkkuusammuntaa ja suursiivous.

4.2.1940
-20.

5.2.1940
-15, pyryä.

6.2. - 8.2. 1940
Ei erik.

8/9.2.1940
-22 astetta.
Liljendahlin, Lappträskin ja Pernajan alueilta ajettu 180.000 kiloa piikkilankaa Lappträskin ja Loviisan asemille. Ajossa kaikki joukkueet. Ajokilometrejä yhteensä 5250 km aamu kuudesta ilta kahdeksaan. Ilmahälytyksiä ei ole ollut.

10.2. - 11.2.1940
Ei erik.

12.2.1940
-10 astetta.
Klo 18.00 lähtövalmiina. Bensiiniä varattu 450 km ajoon.

13.2.1940 

 
Lähtö Forsbystä klo 23.10 Marssijärjestys: Kulj. E, 25. AutoK, 27.AutoK, 25. AutoK mukaan 4 henkilövaunua, 44 kuormavaunua.
Tulo Haminaan klo 2.30. Polttoainetäydennys ja mukaan kuormattu kranaatinheitin joukkue 233 miestä ja kahdeksan hevosta. Kenttäkeittiö nähty Haminassa. Kuormaus hidasta. Pakkanen kiristyi. Puuttui kanistereita, suppiloita ja mittoja.Tauko Suurmerijoella, minne tultiin Viipurin kautta. Paikka kuului Viipurin maalaiskuntaan. Puoliltaöin syötiin omat eväät ja keitettiin teetä. Suurmerijoella useita viholliskoneita.

14.2.1940
Hälytys- ja lähtövalmius klo 3.30. Matkaa 83 km. Bensatäydennys. Kaksi autoa epäkunnossa. Jäävät Suurmerijoelle, lisäksi varaosavaunu, 1 pakettivaunu, monttöörit ja teknisen ryhmän johtaja. Autot saavat olla täällä kunnes toisin määrätään.
Kuormauskäskyt: 3 vaunua (III joukkue) RuK, josta kuormataan krh-joukkue. Täältä Rajajoen koululle, josta kuormataan 233 miestä ja 8 hevosta ajoneuvoineen. Komppanian kenttäkeittiö nähty Haminassa.
Klo 5.45 lähtö Haminasta. Rajajoelle tulo 7.15. 35 km. Kolmannen joukkueen yhdeksän vaunua kääntyy takaisin Kulj. E:n toimesta ja saapuu Rajajoelle n. klo 8.00. Sieltä lähtö klo 10.00. 25. ja 27. AutoK kuormaus sujui hitaasti. Klo 12.00 sivuutettiin Suurmerijoki, missä marssitauko. Klo 16.00 tulo Särmiölle, (111 km). Täällä purkaus ja polttoainetäydennys.
Koska matkaan lähtiessä sää oli leuto, oli monilla liian vähän varusteita mukana pakkasen kiristyessä. Bensiinin jakelua hidasti mittojen ja suppiloiden puute. Suurmerijoelta Särmiölle saakka näkyi useita viholliskoneita.

Lähtö Viipurista 7.30. Kuusaan klo 10.30. Komppania ampui vihollisen hävittäjät lähelle Kuusaa. Vihollisen vilkkaan ilmatoiminnan johdosta kuormausta ei voitu tehdä päiväaikaan. Komppaniaa pommitettiin useaan kertaan ja ammuttiin konekivääreillä. Yhden vaunun jäähdyttäjään tuli reikä. Lottien kanttiinista ruokaa.
Kuormattiin 450 miestä ja 8 konekivääriä. Klo 21.30 lähtö Kuusasta Heinjoen kautta Viipurin itä puolelta Kämärään, jossa purkaus Ylä-Hotakan kylän Kattilajoen tienhaarassa. Klo 24.00 tulo Kattilajoelle, missä kuormien purkaus. Osa autoista joutui tykistökeskitykseen. Ei kuitenkaan vahinkoja. Matka 48 km.

15.2.1940
Paluumatkalla useita pieniä vahinkoja. Heinjoelle jäänyt auto hinattu, jolloin se joutunut ahdistetuksi. Klo 13.00 autotilanne 31 kunnossa, 7 rikki ja 6 vaunua kateissa.
Klo 24.00 saapui III joukkue Suurmerijoelle, klo 6.30 I joukkue ja klo 8.00 II joukkue. Nyt kaikki autot Suurmerijoella. Heinjoelle jääneet autot hinattu, jolloin joutuneet ahdisteluun. Yksi auto palanut luultavasti Forsbyhyn.
Klo 18.00 tieto, että kenttäkeittiö on Rosalahdessa ja 5 kadoksissa ollutta autoa.
Klo 18.00 majotustiedustelua, tiedustelu tulokseton

16.2. - 18.2.1940
Joukkueet hajaantuivat eripuolille eri kuljetuksiin. Osa jäi tielle erinäisten vikojen vuoksi. 16.2. klo 7.45 haettiin Forsbystä sinne jääneet vaunut ja varaosat, bensiiniä ja miesten varusteita. Komppaniaan jää vääpeli, kirjuri ja yksi henkilöauton kuljettaja. Klo 14.00 vänrikki Oras lähti I joukkueen mukana Tienhaaraan ammuskuljetuksiin. Klo 19.00 vänrikki Ekqvist ja joukkue Rääsiän Hoviin. 1 palasi Suurmerijoelle ajettuaan ojaan. Kuusi lähti heti ammuskuljetukseen, 6 jäi toistaiseksi I AutoK käyttöön.

17.2.1940
Ajoja ja kuljetuksia kiihtyvään tahtiin. Ajokirjat täyttyvät öisistä ajoista ja kuljetusmäärät kasvavat elintarvikkeista, ampumatarvikkeista, aseista, joukkueista, haavottuneista, rehuista ja heinistä ym.

20.2.1940
17.30 Portinhoikkaan ja takaisin Suurmerijoelle.

21.2.1940
17.30 Kavantsaareen, missä kuormaus. 10.000 kg kauraa, 500 kg voita, 15.000 kg heinää.
Lumipyryn jälkeen tiet osin avaamatta.

22.2.1940
Lähtö 17.30 Portinhoikan kautta Ylänoskuaan, josta kuormaus 65 tn elintarvikkeita. Kuljetuksen jälkeen 19 vaunua kuormasi jsp:ltä n. 300 haavoittunutta ja kuljetti ne sotasairaalaan Rauhaan. Bensatäydennys Portinhoikassa.

23.2.1940
Täydennystä jarru- ja jäähdytinnesteisiin, lumiketjutarvikkeisiin.

24.2.1940 Palvelusta

25.2.1940
Majotustiedustelua.

26.2.1940 - 27.2.1940 välisenä yönä muutto Kasukkalan pitäjänTaalinkkalan kylään 2 km Viipurin ja Lappeenrannan välisestä tiestä, 14 km Lappeenrannasta. Majapaikka ahdas, mutta huoneet melko lämpimät. Kylän väki oli kotona, joten toiveita saada maitoa ja vaatteita pestyiksi. Sähkövalokin oli, mutta ei puhelinta. Puheiin Kiilan kylässä. Tie vaikea liikennöidä.

27.2.1940
Klo 9.00 36 autoa Kanajoelle, josta 60 tn elintarvikkeita Sikoporttiin. Vihollisella lentotoimintaa.

28.2.1940
Vilkasta lentotoimintaa.
Kuljetuksia 42 tn.


1.3.1940
-6 astetta pakkasta. Ilmatoiminta vilkasta. Vahvuudet entiset. 29 kuljetusautoa kunnossa. Rikkinäisiä jäähdyttäjiä tulee osin huonokuntoisten jarrujen takia.

3.3.1940
Lentotoiminta vilkasta. Majapaikkaa ei toistaiseksi ole ahdistettu. Kuljetusvaunuja 30.
Kuljetettu 1 krh-joukkue , 450 miestä, 8 kk, 300 haavoittunutta, elintarvikkeita 553 tn. Sekalaista 500 kuormaa ja lisäksi ajettu Pellingin lohkossa olevien autojen kuljetukset.

4.3.1940
Yö kirkas, pakkanen kiristyi.
Kotiyhteydet epäsäännöllisiä. Lomia vain pakottavista syistä. Joillakin miehillä vähän kuumetta, reumatismia ym.
Ajoja.

5.3.1940
Lievää pakkasta.
Lentotoimintaa.
Ajokuntoisia kuljettajia 30.
Klo 24.00 42 tn rehua Sikaporttiin., 47 km. Yksi auto hävinnyt majapaikan ja Kananojan välillä.
Vääpeli tuonut postia.

6.3.1940
26 autoa Hovinmaalla tarvikekuormauksissa. 42,5 tonnia. Kuljetukset Rysylään sujuneet hyvin. Ympärillä tykistökeskitystä.

7.3.1940
Omia koneita nähty useammin.
18.30 43,5 tn kuljetus Rysylään.

8.3.1940
-2 astetta pakkasta.
Autokorjauksia läheisessä ladossa. Jäähdyttäjiä lähetetty Lappeenrantaan.
Klo 19.30 28 kuorma-autoa Hovinmaalle, 14 tn heinää, 14 tn kauraa. Tiellä ollut 20 cm vettä ja ruuhkaa!
Klo 19.00 /puh: Komppania valmistautuu yöaikaiseen muuttoon Pentinkylään.

9.3.1940
Nollakeli ja lumisadetta.


13.3.1940
RAUHA SUOMEN JA NEUVOSTOLIITON VÄLILLÄ

Rauha ja sen ehtojen tultua tiedoksi komppanian mieliala jonkin verran murheellinen. Kuitenkaan ei tahdottu uskoa tulevan rajan olevan pitkäaikainen. Yleinen halu yrittää uudestaan ensimmäisen sopivan tilaisuuden tultua. Mieliala tyytyväinen sen johdosta, ettei komppania kuluneen sodan aikana ole menettänyt yhtään miestä kuolleena tai haavoittuneena, vaikka tilaisuuksiakin olisi ollut.

Komppania muutti ensin Lappeenrannan huonokuntoiselle kasarmille, missä kaikki ikkunat kappaleina. Sieltä Kaipiaisiin Utin aseman lähistölle.

Kuljetukset ja evakuoinnit jatkuivat kevään kelirikkoisilla teillä Taavetissa, Luumäellä, Kouvolassa, Forsbyssä ym. Ajokirjoista tuli huomautuksia. Niitä oli täytettävä kuten sodankin aikana. Esimiehet valittivat tavaroiden sotkemisesta, koska nyt ajoille oli koko vuorokausi aikaa. Lumien sulaessa myös nopeudet nousivat. Hiekkateillä sattui enemmän haavereita. Tiekarhut eivät aina hoitaneet tehtäväänsä ja jotkut tiet huonokuntoisia. Tykkejä, hyökkäysvaunumiinoja ym. sodalla aikaansaatua kerättiin pois rintamailta ja rintamilta.


18.3.1940
Pakkanen lievää. SA 2263 (Ford) ajanut kolarin, jolloin koko etupää mennyt hajalle. Vaunu viety Lahden varikolle korjattavaksi. Tämän jälkeen vaunuvajausta komppaniassa 4.
Samako kolari, mitä Hannes on ihmettelemässä perhealpunkikuvassa?

19.3.1940
Yhtämittaisia ilmahälytyksiä.
Ruokailu saatu järjestettyä majapaikassa Suurmerijoella. Miehet yöajoista väsyneitä. Vihollislentokoneita suurissa joukoissa. Miehet korsuissa, arimmat viihtyvät niissä enimmäkseen, valoja ei käytetä. Korjauspaikan puute. Lopulta yksi korjauspaikka 7. liikkuvan autokorjaamon verstaassa, missä omat miehet korjaavat.
Klo 14.30 Kuljetuskäsky majapaikasta klo 17.30 Portinhoikkaan. Lähtö klo 18.30. 15 vaunua Portinhoikassa klo 20.00. Sieltä kolonna hajaantui. Lastina oli suksia ja ampumatarvikkeita, (hv-miinoja).

22.3.1940 Pitkäperjantai
10 kuorma-autoa Kuusankoskelle lastaamaan tykkejä Miehikkälään.

24.3.1940 I Pääsiäispäivä
Ei ajoa. Ilma kaunis. Miehet vetävät lonkkaa. Ajoja alkaa taas olla liian vähän.

26.3.1940
Forsbyn varastojen tyhjennys ja kaikki miehet Uttiin.

5.4.1940
Päästiin eroon huopatossuista ja lumipuvuista.

17.4.1940
Sumupilvi

18.4.1940
Sadetta.
Uusi sotamuona-annos otettiin käyttöön.

21.4.1940
Aurinkoisia päiviä peräkkäin.
Komppaniaa syytettiin luutnantti Tarkan tekemässä kantelussa 5000 heinäkilon hukkaamisesta! Syytös oli aiheeton.

13.5.1940
Oli koleaa.
Paikallinen kelloliike oli lahjoittanut kellon. Kenr.ltn. Oesch ilmoitti sen annettaman tunnolliselle ja taitavalle moottoriajoneuvon huoltajalle reservin sotamiehelle, mutta päiväkirjan pitäjän vaikeaselkoisesta käsialasta johtuen, ei miehen nimestä saa selvää. Onnittelut kuitenkin.

14.5.1940 - 20.5.1940
Ei erikoista.

21.5.1940
Miehiä kotiutettiin ja komppania muutti
Kaipiaisista, (nyk. Anjalankoski) Hyrylään. Lähtö klo 13.30.

22.5.1940
Klo 9.00 Komppania kuormattiin rautatien varteen Keravalle.

23.5.1940
Klo 2.00 tulo Keravan asemalle.

24.5.1940
Autojen luovutus ja miehistön kotiuttamista.

25.5.1940
Miehistön kotiuttamista.
Viimeisessä kotiuttamiserässä oli Hannes päivälleen täysin talvisodassa ja reservissä palvelleena. Viimeisellä sotapäiväkirjan sivulla on vakuutena 25. Autokomppanian leima ja res. vänrikki Heikki Ekqvistin allekirjoitus.

Kuinka turha ja kallis virallisesti 105 päivää kestänyt sota oli, sitä voi kukin tykönänsä hiljaa miettiä.
Sen pituinen se.

Tampereella 25.2.2017

Ritva Paksula os. Olin

Takaisin