perjantai 19. joulukuuta 2014

Postkeskiaika on täällä


Jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun tavattiin postmodernia ja opeteltiin, mitä se on, joku ennusti keskiajan paluuta arvottomuuden ajan jälkeen. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Kaikkialla rehottaa taikausko ja puoskarointi. Maailmanlopun ennustuksia syntyy kuin tatteja sateella. On kasvihuoneilmiötä, ydinsotaa, maailman hukkumista paskaan ja liikakansoitukseen. Bakteerit ovat juuri ottamaisillaan vallan.

Uskonnon on korvannut massiivinen joukkotiedotus, joka täyttää ihmisten tajunnan järjettömyyksillä, turhuudella ja päättömällä propagandalla.

Paradoksaalista on, että maailman rikkaimpien ihmisten uskonnoksi on noussut buddhalaisuus. Oppi joka syntyi, kun rikkauden keskellä syntynyt prinssi Gautama Siddharta päätti luopua kaikesta omaisuudestaan ja ryhtyä elämään täydellisessä köyhyydessä kerjäten. Romaanissaan ”Maa hänen jalkojensa alla” Salman Rushdie sanoo, että jos maailmalle valittaisiin nyt presidentti, valituksi tulisi Dalai Lama.

Keskiajalla noitia vainottiin ja poltettiin elävältä. Jos jotakuta epäiltiin noidaksi, hänet heitettiin veteen. Jos hän hukkui, hän ei ollut noita, jos ei, hän oli noita ja hänet tapettiin. Nykyaika on tullut kuuluisaksi kidutuksesta. Missään muussa ei ihminen niin kekseliäs olekaan kuin erilaisten väkivallantekojen keksimisessä. ”Voi pyhä yksikertaisuus”, sanoi Jan Hus, kun naiset kantoivat lisää puita roviolle, jossa Hus vääräoppisena poltettiin.

Postkeskiaikaa on sekin, että nykyisin ei enää tarvitse mennä nautiskelemaan julkisista teloituksista ja hisrttäjäisistä turuille ja toreille, kun ne tuodaan suoraan ihmisten olohuoneisiin ja makuukammareihin.

Tämän päivän uutisissa kerrottiin, että kommunisteja, jotka pyrkivät tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen on alettu vainota ainakin Etelä-Koreassa, Ukrainassa ja Egyptissä. Heidän toimintansa on kielletty, heitä tapetaan ja suljetaan vankiloihin. Eihän kohtuullisen elämän vaatimus kaikille sovi maailmaan, missä 85 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia yhteensä, missä 10 % väestä omistaa 90 % kaikesta varallisuudesta.

Keskiajalla kuninkaat ja ruhtinaat elivät yltäkylläisyydessä linnoissaan ja koko muun valtakunnan kituessa köyhyydessä. Linnanherrat verottivat alamaisensa hengiltä. Sama meno näyttää toistuvan nyt paljon suuremmassa mittakaavassa vain.

Tähän on siis tultu. Nyt eletään postkeskiaikaa. Mitä tämän jälkeen?





1 kommentti:

  1. Harvinaisen osuvaa pohdintaa. Tähän on tultu, mutta miten eteenpäin? Ihmettelen, eikö milloinkaan löydy suurempaa joukkoa, joka panisi pisteen järjettömyydelle?

    VastaaPoista