Politiikassa toimiminen ei ole pelkkää puhetta tai sanapeliä. Vasemmisto–oikeisto-jako on edelleen olemassa aivan riippumatta siitä, miten ihmiset sen käsittävät.
Vasemmisto ja oikeisto ovat todellisuutta ja kuvaavat maailman perusristiriitaa työn ja pääoman välillä. Tämä on olennaista, ja se lyö itsensä läpi kaikessa yhteiskunnallisessa, niin kansallisessa kuin kansainvälisessäkin.
Jokainen käsittää asiat tietysti omalla tavallaan jo pelkästään sen vuoksi, että jokaisella sanalla on jokaiselle ihmiselle oma merkityksensä (denotaatio) ja arvosisältönsä (konnotaatio). Lisäksi keskeinen merkitys tulee kontekstista.
Pelkkiin mielikuviin asiat eivät pysähdy, vaikka lopullinen puheen sisältö muodostuukin vastaanottajan päässä. Sanoilla manipulointi on totalitarismia, ja siksi jokaisen olisi syytä opetella lähilukua ja media-analyysiä.
Esimerkiksi globalismi ja suverenismi eivät ole yhteismitallisia oikeiston ja vasemmiston kanssa, vaikka jossain olen nähnyt väitettävän, että edellisillä käsitteillä voisi ja pitäisi korvata jälkimmäiset. Minä pidän vasemmistoa ja oikeistoa edelleen varsin käyttökelpoisena vastaparina, kun puhutaan työstä ja pääomasta sekä niiden välisestä ristiriidasta.
Globalismi edustaa kansainvälistä keskittynyttä rahavaltaa finanssimaailmassa. Globalisaation hyödyt ovat ihmiskunnan suurimman osan ulottumattomissa, jos muu maailma ei kykene kansainväliseen solidaarisuuteen.
Suverenismin ylikorostaminen voi puolestaan peittää äärikansallismielisyyden tunnettuine seurauksineen. Kiihkokansallisuudessa ei ole mitään ihailtavaa.
Jos näitä kahta käsitettä halutaan tarkastella vasemmisto–oikeisto-akselilla, niin kiihkokansallisuus johtaa helposti äärioikeistoon tunnettuine seurauksineen. Kansainvälinen solidaarisuus puolestaan ilmentää vasemmistoa parhaimmillaan.
Kuva (Ssolbergj via Wikimedia Commons [CC3.0]): EU-parlamentin poliittiset jakaumat vuoden 2009 EU-parlamenttivaalien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti