Olen kompastunut paitsi aatteisiin myös vittuun

Se on vitsikästä vaan, että minut on bannattu sekä oikealta että vasemmalta. Ja sitä on minun kohdallani riittänyt. 

Kun kirjoitin aikoinaan aineen suorittaessani ns. oppikoulua, sanottiin aineesta, että se olisi mennyt läpi ylioppilaskirjoituksista ällänä, mutta mielipiteet olivat väärät, niin että nelonen tuli. Ei vastannut kuulemma sisältö otsikkoa, joka oli ”Onko ihminen tekniikan orja vai herra”.  Minä kirjoitin sen riippuvan siitä, kuka sen tekniikan omistaa. Minun olisi pitänyt opettajan mielestä kertoa ihmisiä syövistä koneista.

Tätä ennen sananvapauden rajat tulivat tutuiksi jo viisi-vuotiaana, kun lähetin SDPL:n Kiuru-lehteen runoni. Odotin sen ilmestymistä vuoden, mutta sitten päätin, etten halua enää sitä lehteä.

Kun asuin DDR:ssä, kirjoitin juttuja maan harmaammasta puolesta, mutta niitä ei Kansan Uutimet uskaltanut julkaista. Myöhemminkin juttujani on samaisessa lehdessä sensuroitu tai jätetty kokonaan julkaisematta. Jopa lehden "keskustelussa" juttu on jäänyt jumiin moderaattorin pöydälle. Journalistiin lähettämäni ilmastojuttu hukkui kolme kertaa.

Karkkilassa vasemmiston omistamassa paikallislehdessä kirjoitukseni johtivat laittomaan erottamiseen, kun Vasemmistoliiton toverit tekivät työväenvastaista politiikkaa kaupungin johdossa.

Diabetesliiton Kohtauspaikaltakin minut bannattiin. Myös siellä IP-osoitteeni otettiin talteen ja estettiin pääsyni sivuille, koska vedin keskusteluun mukaan myös yhteiskunnalisen näkökulman esim. lääkeiden korvattavuudesta. Palstalla oli lupa vain vertailla erilaisia insuliineja ja kertoa omista vaivoista. Lopullinen tyrmäys tuli muodossa: "Me ei haluta sinua tänne. 

Kun kirjoitin kolumneja Rakentaja-lehteen muutaman vuoden ne lopetettiin ja syyksi kerrottiin, että olin maininnut naisen sukupuolielimen nimeltä. Totta. Kirjoitin kiroilun voimasta suhteessa uskontoihin ja aatteisiin.

Vittuun kompastuin Aamulehdessäkin heti kättelyssä, kun nimesin ensimmäisen blogini otsikolla: Voi vittu mikä vagina. En suostunut muuttamaan ja se sai olla, mutta jatkossa sana oli tabu. Yritin vielä kerran kirjoittaa sanan, kun lainasin Katri Valan kirjoitusta Pommeja saa paiskella, mutta niiden kylkeen ei saa kirjoittaa fuck. Sekään ei kelvannut. Sitten Aamulehden blogialustaan ilmaantui automaatti, joka tähditti kielletyt sanat tyyliin v****. Tosin kulli ja kyrpä menevät edelleen sellaisenaan.

Eikä ole ollut Vihreässä langassa sen kummoisempaa. Laitoin sinne jutun yrittämisestä saatteella, että juttu julkaistaan joko sellaisenaan tai ei ollenkaan. Silloinen päätoimittaja Timo Harakka silpoi jutun tunnistamattomaksi ja tarkoittamaan suorastaan päinvastaista kuin oma aatokseni. Sain tiedon JSN:ltä, että tapauksesta tulisi langettava päätös, jos valittaisin. Harakka laittoi myös Pekka Saurin anelemaan minulta armoa, koska oli vaalit tulossa ja minä annoin armon käydä oikeudesta.

Kirjallisuuden alueella olen saanut kustantajilta palautteita, joiden mukaan kirjani olisi julkaistu, jos se olisi ollut käännöskirja. Tai se olisi julkaistu, jos olisin ollut julkisuuden henkilö. Tai se olisi julkaistu, mutta kun siinä on väärät aatteet jne. jne.

Viimeksi tänään uhattiin bannilla Aamulehdestä, jos laitan lisää ruumiin kuvia blogiini Ukrainasta, vaikka siellä ihmiset joutuvat katsomaan niitä joka päivä. Uudesta Suomesta kirjoituskielto tuli jo yli vuosi sitten yhtä epämääräisten selitysten, mutta ilmiselvien tekosyiden nojalla.

Ja nyt Yle-Tiltu levittää juttua, että Putin on kieltänyt kiroilun ja se on merkki sananvapauden puuttumisesta.

Peräaukon valkaisu nyt

Frida Kahlo

 

Eilen illalla oli Yle:n kakkosellakin tartuttu kuumaan aiheeseen otsikolla Kauneuskupla. 

Vaikka ohjelmassa ansiokkaasti kyseenalaistettiin joitakin käytäntöjä, ei paikoin saattanut olla aivan varma, etteikö kyseessä sittenkin olisi ollut myös myynnin edistäminen: Uusimpana tuotteena peräaukon valkaisu.

Kantaa ottamatta verrattiin vaginan muotoilua naisten sukupuolielinten silpomiseen.

Vaarin omalle lemmikilleen vähistä rahoistaan kustantamia silikonitissejä pidettiin luonnollisena asiana, vaikka mummin kasvoilta voi lukea toisenlaisenkin mielipiteen.

Viidestoista elokuuta vuonna 2010 kirjoitin ihka ensimmäisen blogini Aamulehteen otsikolla: Voi vittu, mikä vagina.

Tämän otsikon jälkeen blogi-pohjaan laitettiin automaattinen sensori tähdittämään vaarallisia sanoja. Siveellisyys ennen kaikkea! Pommeja saa pudottaa, mutta niiden kylkeen ei saa kirjoittaa fuck, niin kuin Katri Vala aikoinaan kirjoitti.

Samasta syystä en kykene täysin oikein lainaamaan André Brinkiä: ”Koskettaessaan tai vastatessaan kosketukseen jokainen erillinen jäsen muuttuu lihasta ja verestä irronneeksi ihmeeksi, joka tuikkii omassa valossaan mutta palamatta pois. Minä tiedän, että pystyn nimeämään jokaisen niistä erikseen ja että silloin jokainen nimi merkitsee enemmän kuin se on merkinnyt ennen, jokainen on seesam ja shibbolet, jokainen on merkitystä loistava kynttilä tai ehkä kirous, jonka otan mielihyvin päälleni. Silmä, suu, korva, olkapää, kyynärpää, käsi, lanne, selkä, jokainen on runon alkusäe, joka luo lumoa, kohottaa huntua. Varvas, jalka, nilkka, polvi. Reisi. Minä lausun sinut. Sinä äännät minut äärimmilleen. Ja nyt kuiskaan sen pyhistä pyhimmän, lapsuuteni sanan: filimandorus. Mutta menen vieläkin pitemmälle, ikiaikaisempaan manaussanaan – tämähän on paluuta alkulähteille –, ja sanon muitta mutkitta, kaikesta loukkaavuudestaan ja rienaavuudestaan riisuttuna: vittu.”

 

(André Brink, Vielä kun muistan, Suom. Seppo Loponen, WSOY Helsinki 2006)