Kokoontumisajot Berchtesgadenissa

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Berchtesgaden

”Se joka vaikenee. Hän hyväksyy.

Se joka kuiskaa. Hän valehtelee

Se joka huutaa. Häntä ei kuulla.”

 

Olen kahtena kesänä peräkkäin matkustanut yli Itämeren Saksaan. Kahtena vuonna olen matkalla lukenut Sven Lindqvistin kirjan Myytti Wu Tao-tzusta. Kirja katsoo maailmaa monesta eri näkövinkkelistä.

Se kertoo kuinka saksalaiset supistivat lounaisafrikkalaisen herero-kansan 80 tuhannesta 15 tuhanteen vuosina 1904-07. Tuho maksoi vain 30 miljoonaa puntaa ja jo vuonna 1913 siirtomaa alkoi tuottaa voittoa. Kuvernöörin nimi oli Göring. Hänen poikansa pani toimeen juutalaisten tuhoamisen Euroopassa.

Ennen kuin juutalaiset Saksassa marssitettiin kuolemaan tehtiin kaksi koetta: Oliko ”mahdollista saada juutalaiset omin jaloin kävelemään tuhoaan kohti, kukin kädessään pieni matkalaukku, keskellä yötä, ilman minkäänlaista edelläkäypää tiedotusta”. Kokeet onnistuivat tunnetuin seurauksin. Tätä Lindqvist pitää ihmeenä ja vielä ihmeellisempänä sitä, etteivät naapurit sanoneet mitään.

Matkalla Salzburgiin poikkesimme Berchtesgadenissa ja ihmettelimme autojen paljoutta. Enää en ihmettele, miksi Wikipediasta löytyy teksti: Kauppala ei ylpeile natsihistoriallaan, ja jotkut pelkäävät alueelle syntyvän uusnatsistisen pyhiinvaelluskohteen.

Lindqvist lainaa kirjassaan Hermann Hesseä: ”Joidenkin on jatkettava rauhaa, vaikka koko maailma kävisi sotaa.”

Ja yhtäkkiä myös nämä sanat saivat uuden merkityksen: ”Sinä tunnet itsesi äkkiä voimattomaksi.

Kummallista. Sinähän olet mukana päättämässä.

Missä pilsneriä saa tarjoilla.

Kummallista, tämä täydellinen, tuhoisa voimattomuuden tunne – siinä ainoassa maanosassa, jossa vapailla kansoilla on valta.”

 

(Sven Lindqvist, Myytti Wu Tao-tzusta, Suom Brita Polttila, Weilin+Göös, Espoo 1986)