Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielenterveys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Joskus se voit olla sinä - jopa todennäköisesti


  • Jeesustakin mahtavampi Kela
    Jeesustakin mahtavampi Kela
  • Iiro Antero Karinpoika Arvola
    Iiro Antero Karinpoika Arvola
Senkin uhalla, että aihe jo kyllästyttää monia, kerron, että meidät kutsuttiin jo toisen kerran Tammisaaren psykopolille, kuulemaan samat verukkeet siitä, että poikani Iiro Arvolan hoitosuhde Tammisaaren psykopolilla keskeytettiin ja hänet jätettiin heitteille.
Ja syy oli tietysti Kelan. Aina Kelan. Kuka on Kela? Onko hän kotona. Onko hän joku astraalihenkilö, jolla ei ole kasvoja tai jopa alien ulkoavaruudesta. Ainakin hänelä on rajattomasti valtaa.

Aamuyön tunteina kirjoitin sähköpostin sekä poikaani hoitaneelle Kirke Hellen Kukumägelle sekä ylilääkäri Riitta-Liisa Kantolalle.
Tilaisuuden lopuksi luin Iiro Arvolan runon:

Seitsemän päivää
Viikossa päivää seitsemän.
Jokainen päättyy hämärään.
Hämärästä jokainen alkaa.
Kulminaation välissä kulminaatio.
Paljon kertomista ei ole.
Kun siltä tuntuu ja asetat paperin kynälle alttiiksi
huomaat ei sanottavaa juuri olekaan.

Olimme jo lopussa, mutta Kirke Hellen Kukumägi sanoi vielä, ettei ketään voi hoitaa väkisin. Siihen minä vastasin: Olen harvinaisen tietoinen ajan hengestä Eestissä ja tuo, mitä sanoit heijastaa sitä mitä parhaiten.
Emme hyvästelleet.

Kirjeeeni psykopolilla pidetyn tilaisuuden osanottajille.

Koska olin melko varma, että lyhyessä tilaisuudessa ei juuri pääse mitään sanomaan ja tärkeinkin helposti unohtuu, olin aamuyöstä kirjoittanut ja lähettänyt viranomaisille sähköpostit.

Huomenta
Meillä on nyt epikriisit, jotka Iiro itse on kerännyt.
Niitä on suuri määrä ja niistä käy hyvin selville, että hän ei ollut mitenkään työkykyinen. Ainoa oikea teko olisi ollut saattaa hänet nopeasti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Kyllä hänen työkykyään oli tutkittu jo enemmän kuin tarpeeksi ja uusi "tutkiminen" vei hänet entistä suurempaan ahdinkoon, niin että hän viimein päätti päivänsä ollen sitä ennen jo lääkkeiden yliannostuksen vuoksi 8.5. hoidossa ambulanssilla vietynä. Ja siiten vain kotiin eikä vieroitukseen ja terapeuttiseen hoitoon. Lääkemäärillä, joita hänelle annettiin olisi voinut tappaa norsun.

Kirjoitin eilen blogin, jonka jaoin ympäri fb:tä ja nettiä. Toivon että tutustutte siihen.
http://kaijaolinarvola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/257143-mielenterveyden-avohoito-on-heitteillejattoa

Epiksäriiseissä voi lukea mitä tahansa.

Epikriisistä selvisi myös Iiron velkaantumisen vääristelyä. Ne olivat seurausta hänen viimeisestä yrityksestään työllistää itsensä yksinyrittäjänä, joka asensi antenneja. Velat eivät olleet siis seurausta holtittomasta luottokorttituhlauksesta.

Me varotimme poikaa ryhtymästä yrittäjäksi, koska starttirahoilla putsataan pelkästään työttömyystilastilastoja. Varmaan ymmärätte, ettei 700 eurolla kuussa paljon yritetä.
Poikamme piti kuitenkin päänsä ja oli innostunut, kunnes huomasi, ettei viivan alle jäänyt mitään. Laitteiden hankinnasta oli kertynyt jo velkaa ja alvia maksettiin osin luottokortilla.

Vielä tämän yrityksen jälkeenkin hän opetteli isänsä firmassa mittaustöitä, vaikka töitä ei edes ollut kunnolla jaettavaksi. Mieheni sairastuminen joudutti sitä, että pojan oli entistä enemmän otettava vastuuta. Parin yhteisen vuoden jälkeen yritys oli pakko lopettaa, koska Iiro ei jaksanut täysipainoisesti työskennellä, vaikka hän tunsi syvää velvollisuutta jatkaa isänsä yritystä. Vuodesta 1995 toiminut yritys lopetettiin nyt kesäkuussa.

Epikriisissä oli myös virheellinen tieto, jonka mukaan mieheni äiti olisi ollut skitsofreenikko. Ei ollut. Se oli minun äitini.

Olen itse sairastanut vaikean masennuksen, mutta olen parantunut iän myötä kaikenlaisissa taisteluissa.

Äitini suvun puolella on ollut sekä itsemurhia että skitsofreniaa, mutta miten paljon olisi ollutkaan, jos lähes koko sukua ei olisi tapettu valkoisen terrorin ja vihan uhreina vuonna 1918.

Tammisaaresta on siltäkin ajalta hyvin ikäviä muistoja.

Tämän taistelun me aiomme jatkaa loppuun asti ja tulemme vaatimaan Iiron kolmelle lapselle korvaukset isänsä varhaisesta menetyksestä ilmeisen väärän hoitopolun valinnasta johtuen.

Yhteistyö tärkeää omaisten ja läheisten kanssa 

Kun joka paikassa puhutaan yhteistyön tärkeydestä mielenterveyspotilaiden omaisten ja läheisten kanssa, niin minulle on syntynyt käsitys, että yhteistyötä ei edes haluta. Sen puutteella suojellaan vain hoitohenkilökuntaa, joka pelkää virheitä. Niistä saatettaisiin valittaa ja niin kuin blogistanikin ilmenee, kyse on myös vastuun välttämisestä tai suoranaisesta välinpitämättömyydestä.

P.S. edellisestä unohtui vielä sanoa, että pojan työkyvyn arviointiin olisi riittänyt 10 minuutin puhelu meille.  Me olisimme voineet kertoa paljon. Se olisi ollut oikeanlaista yhteistyötä läheisten ja sukulaisten kassa.

Jälkikirjoitus

Pojalla oli ja on edelleen vinot pinot avaamattomia ja avattuja kuoria. Starttirahayrittäjän hullunmylly pyöri koko ajan entisä kiivaammin.

Yritin sanoa Let it be. Mutta ei auttanut enää. Kun Iiro vuodenvaihteessa pääsi psykopolille, oli hänelle luvattu jouduttaa b- todistusta, että saisi eläkkeen ja että pääsisi velkajärjestelyyn, mutta virolainen psykiatri rupesikin kyttäämään fyysistä suorituskykyä ja asiat pitkittyivät ja mutkistuivat.

Pojalla oli jo kahden vuoden sairausloma reuman ja muiden raskaissa töissä syntyneiden kipujen ja särkyjen takia.

Eli niin kuin Ruotsissa mielenterveyshoitajana työskentelevä ystäväni  sanoi - Rupesivat korjaamaan rappuja, kun vintti paloi ja oli jo tulessa.

Saatana.

Mies masentui ja uupui vain lisää siinä pompotuksessa, että jokainen sen näki paljaalla silmälläkin. Ja sitten kävi niin kuin kävi. Poikani hirtti itsensä.

Ystäväni Jugoslaviasta Amerikkaan muuttanut Milutin Kukavican sanoin:
Yes he was brave enough to go into absolute freedom... (Hän oli kyllin rohkea mennäksseen absoluuttiseen vapauteen.)

Siinäpä tonkivat nyt epikriisejä ja paperipinojaan.

Kuinka moni tekee tämän saman? Tänään, huomenna ja joka päivä keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä.

Kiitos Suomen kapitalistit, korruptoituneet poliitikot, globalistit ja sotahullut huru-ukot.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Mielenterveyden avohoito on heitteillejättöä


  • Kuva: Kyösti Aleksanteri Iironpoika Arvola
    Kuva: Kyösti Aleksanteri Iironpoika Arvola

Nykyinen mielenterveyden ns. avohoito on jo perustaltaan yhtä kuin heitteillejättö. Jos potilas ei saavu sovittuun tapaamiseen hoitava taho ei ole velvoitettu ottamaan yhteyttä. Näin kertoi Mielenterveyden Keskusliiton lakimies Merja Karvinen.

Syitähän tulematta jättämiseen voi olla monia. Voi olla, että potilas on niin masentunut ja ahdistunut, ettei hän  kykene. Mutta voi olla niinkin raadollinen syy, että ei ole rahaa bussilippuun tai ei ole puhelinta eikä puheaikaa.

Laitospaikkojahan ei enää juuri ole. Esimerkiksi Raaseporissa on kahdeksan paikka, jossa potilasta ei pitkään pidetä. Osaston nimikin on "hauskasti" mobiiliosasto.

Merja Karvisen mukaan joillain paikkakunnilla voidaan kysellä potilaan perään, mutta ei ole mitään lakia tai asetusta, joka tähän velvoittaisi. Kaikki riippuu hoitavan tahon hyväntahtoisuudesta tai sitoutuneisuudesta.

Parhaillaan kaikki on Merja Karvisen mukaan sekaisin ja sotkussa.

Nyt uuden lain valmistelu on käynnissä ja työtä johtaa hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila.

Kun tiedustelin Karviselta, voisinko ottaa yhteyttä neuvokseen, hän sanoi, että lain laatijoilla on nyt niin kiire, että parempi olla ottamatta ja keskittyä hautajaisten valmisteluun. Vastasin, että jäljistä päätellen, ei kovin kummoista kiirettä päättäjillä ja valmistelijoilla ole.

Lotta Hämeen-Anttilan tavoittaa Valtioneuvoston numerosta 029516001.
etunimi.sukunimi@smt.fi
kirjaamo@smt.fi

Jos jollain sattuu olemaan hyviä ehdotuksia uuteen lakiin, niin pistäkää kirjettä menemään.

P.S. En voi mitään sille, että mieleeni tulee, että tämä käytäntö on tämän fasistisen yhteiskunnan keino päästä eroon nk. heikommasta aineksesta. Ei  tarvitse rappareiden muurata uuneja. Määrätään vain itsemurhariskissä oleville ahdistuneille ja masentuneille, loppuun palaneille ihmisille Lyricaa. Bigfarma kiittää.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Tapa, tapa ittes...

Tämä' blogini 15.7.2011 tuli mieleeni, kun luin Etelä-Uusimaa-lehdestä 29.6.2017 jutun otsikolla "Apua elämän suuntaan ja lupa olla oma itsensä".

Jutussa kerrotaan Kulbitalo Fontanasta, jonka alkujuuret ovat Yhdysvalloissa 1940-luvulla. Sieltä ideologia on levinnyt ympäri maailman. Karjaalla toimiva klubitalo maksaa järjestölle vuosittain noin 200 euroa laatukriteereiden varmistamisesta.

Yhdistyksessä toimii parhaillaan noin 170 jäsentä, joista vajaa puolet on aktiivisia. Mukana tässä on myös mielenterveyskuntoutujia sekä Hangosta, Inkoosta, Siuntiosta ja Kirkkonummelta Raaseporin lisäksi. Toiminnanjohtaja Sofia Berglund kehuu järjestelmää hyvin kustannustehokkaksi.

Kulbitalossa on viisi palkallista työntekijää ja haaveissa auto, jolla jäsenet voitaisiin kuljettaa talon ja kodin välillä. Tähän eivät rahat ole riittäneet.

Tärkeintä on, ettei kukaan jäisi kotiinsa yksin. Tavoitteena on palauttaa mielenterveyskuntoilija takaisin työelämään ja heidän välittämisensä "yleismiehiksi" erilaisiin työtehtäviin. Yhteistyötä tehdään erilaisten järjestöjen kanssa. Parhaillaan suunnitelmissa on suomen kielen opiskelun aloittaminen ja pian esiteltävän markkinointivideon editointi.

Tälle vuodelle kaupunki on myöntänyt järjestölle 90 000 euroa viime vuoden 100 000 asemesta. Tätä toiminnannjohtaja pahoittelee, koska mielenterveyongelmat eivät ole kadonneet eivätkä tule katoamaan, hän sanoo.

Näin asia on. Eivät katoa mielenterveysongelmat niin kauan kuin tunnottomat päättäjät kiristävät silmukaa ihmisten kaulan ympärillä. Minua tämä asia koskettaa juuri nyt erittäin paljon, kun itselleni hyvin rakas ihminen murtui te-keskuksen pompotuksen seurauksena. Ikänsä raskasta ruumiillista työtä tehnyt ja työtapaturmassa työkykynsä menettänyt ihminen kuuluu eläkkeelle. Ei mihinkään surkeille tip-tap-kursseille, joutaviin haastatteluihin tai orjatyöhön "yleismieheksi".

Linkki blogiin Uudessa Suomessa.