lauantai 29. syyskuuta 2012

Turpiin vaan ja onnea!



Joinakin ehtoina on ruutuun ilmaantunut kauhukabinetti kyselemään typeryyksiä: Luuletteko, että valta tekee onnelliseksi? Ihme olisi, jos ei, sen kiihkeästä kahmimisesta päätellen. Älkää vain luulko, että minä olen täydellinen perheenäiti? No, ei ole tullut mieleenkään tämän henkilön kohdalla. Itsestään paha pappi saarnaa. Luuletteko, että minä ole lupsakka, kysyy yksi, jota minulla ei ole lainkaan kunnia edes tuntea. Luuletteko, että julkisuus on mukavaa, tahtoo tietää toinen, jonka julkisuus alkaa jo ties kuinka monen sukupolven takaa. Ja hännän huippuna vielä joku monimiljonääri Kai, josta minä en ole ikinä kuullutkaan.



Ja heitä preppaamaan on kutsuttu monenlaista valmentajaa. Ainakin yksi opettajista esiintyi aiemmin väärällä tittelillä, minkä vuoksi toinen ilmeisesti nyt korostaa olevansa laillistettu psykologi. Kaikki valmentajat ovat erittäin ansioituneita johtajien trimmaamisessa ja huippusuorittajien valmentamisessa. Jee!



Oikein. Kyse on Elama pelissa manipulaatio-ohjelmasta, jossa neuvotaan, miten saada rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Ja sitähän saa, kun muuttaa itsensä positiiviseksi eikä ole katkera ja vihainen. Pitää osata hymyillä oikeassa paikassa. Mieluummin koko ajan, vaikka kuinka turpiin vedettäisiin. Positiivisuus on vallanpitäjien mieleen, koska vihaisuus ja katkeruus saattavat synnyttää arvaamattomia reaktioita elämää jatkuvasti kurjistavien päätösten ja käytäntöjen seurauksena. Siksi meiltä vaaditaan positiivisuutta, jatkuvaa myönteisyyttä turpa verilläkin.



Yhtenä päivänä Naamattuun ilmaantui mainos, jossa kerrottiin, että nyt pääsisi helposti eroon rypyistä ja juonteista ja vielä erittäin halvalla. En malttanut kirjoittaa kommenttia: Miksi ihmeessä minä haluaisin päästä eroon rypyistä ja juonteista kasvoissani, koska ne ovat kauneinta, mitä minussa on. Ja helvetin kalliiksikin ne ovat tulleet hankkia.



Kesätauon jälkeen on taas ehtoona muutamana tullut avatuksi tv, jotta voisi todeta, ettei sieltä ei mitään katsomisen arvoista tule. Samat uusinnat jatkuvat ja ”suositut” uusinnan uusinnat pyörivät tuhannetta kertaa ”yleisön pyynnöstä”. Vanhat sarjat ja muut formaatit ovat palanneet kesätauolta. Niissä sentään on sellainen silmin havaittava muutos tapahtunut, että monen henkilön naama on ruiskutettu niin täyteen botoksia, että se muistuttaa perunalimpun kylkeä.



Varmaan se onkin parasta, mitä on tarjolla. Saa ainakin nauraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti