maanantai 1. lokakuuta 2012

Jos työ herkkua olisi, herrat sen tekisivät








Kapitalismissa työntekijät tekevät työn ja kapitalisti ottaa itselleen työn tuloksen, jonka hän myy markkinoilla käypään hintaan, johon sisältyvät kaikki kulut ja kustannukset. Työllä siis luodaan niin palkat kuin pääomatkin.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus kyseli Kokoomuksen Ylen aamu-tv:ssä, miksi työnantajan pitäisi vastata työntekijän terveydestä ja sairauspoissaoloista. Tietysti siksi, että ilman työntekijää ei syntyisi tulostakaan. Sitä vartenhan työntekijöitä palkataan, että syntyy voittoa.

Nyt vedotaan kovasti työntekijän vastuuseen omasta työkyvystä ja yhteiskunnasta. Kun suuryritys sulkee ovensa ja vie tuotannon vielä halvemman työn maihin tai pääomansa ja voittonsa veroparatiiseihin, yhteiskuntavastuu loistaa poissaolollaan.

Pienipalkkaiset ihmiset joutuvat muutenkin yhteiskunnassa kantamaan kaikkein suurimman vastuun. He kantavat harteillaan toimetonta eliittiä, he sairastavat eniten ja säästävät yhteiskunnalta jopa eläkemenoja kuolemalla ennen eläkeikää.

On tietysti totta, että pienissä yrityksissä saattaa tulla suuriakin vaikeuksia työntekijöiden poissaolojen takia, mutta pitääkö siksi käydä työntekijöiden kimppuun ja vallankin niiden kaikkein heikoimmassa olevien. Korvaavaa työvoimaa hätätapauksissa löytyy varmasti TE-keskuksista ja erilaisista vuokratyöfirmoista. Järjestelmä on luonnut itselleen valtavan työvoimareservin. Miksi se ei sitä käyttä?

Tässä olisi erinomainen paikka kapitalistien ja yrittäjien osoittaa solidaarisuutta toisilleen. Hehän aina viimekädessä sadon korjaavat. Miksi työnantajat eivät luo yhteistä vakuutusjärjestelmää, jonka kautta työtätekevien sairauspoissaolot korvattaisiin? Yhteisellä vakuutuksella voitaisiin estää pienipalkkaisten joutuminen entistä suurempaan taloudelliseen ahdinkoon. Ja sillä voitaisiin vaikuttaa siihen, että kenenkään ei tarvitse joutua sairaana töihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti