sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Se pyörii edelleen

Vastavalkea 24.10.2016 https://vastavalkea.fi/2016/10/24/se-pyorii-edelleen/

Kun lähes neljä vuotta sitten kirjoitin tämän blogin, se perustui omiin huomioihini:

”Minun väitteeni on, että ihmisten tyhmistäminen on tietoista ja ohjelmallista tässä maassa ja koko läntisessä maailmassa. Tästä seuraa myös maailmanlaajuinen raaistaminen ja raaistuminen.

Tämän maailman tärkein arvo on raha. Tärkein ominaisuus ahneus. Mainokset parasta taidetta.
Pissa-, kakka- ja alapäähuumori kukoistavat. Kulttuuri ja taide ovat muuttaneet vessaan ja bordelleihin. Ja niiden arvostamisesta on tehty arveluttavaa.

Yhtenä esimerkkinä barbariasta on kirjojen hävittäminen. Kun asuntoa stailataan, ensimmäisenä ulos lentää kirjahylly. Piittaamattomuus vietiin huippuunsa ohjelmassa Ruotsin kaamein kämppä, missä kirjojen etumukset maalattiin eri väreillä ja lukukelvottomilla kirjoilla koristeltiin hylly.

Tällaisen huomion tein joulun alla matkalla Berliiniin: Ennen julkisissa kulkuvälineissä lähes kaikki lukivat, nyt räplätään kännykkää. Sama juttu Pietarissa.
Näin on sanonut Joseph Brodsky:
”Koska ei ole olemassa lakeja, jotka voisivat suojata meitä itseltämme, mikään rikoslaki ei pysty estämään kirjallisuuteen kohdistuvaa todellista rikosta; vaikka voimmekin tuomita kirjallisuuden konkreettisen tukahduttamisen – kirjailijoiden vainoamisen, sensuuritoimenpiteet, kirjanpolttajaiset – olemme voimattomia, kun tapahtuu pahin loukkaus: kirjojen laiminlyönti, niiden lukematta jättäminen. Sitä rikosta ihminen maksaa koko elämällään; jos rikoksentekijänä on kansakunta, se maksaa historiallaan.” (Suomentanut Kalevi Nyytäjä)” (Lainaus Matti Suurpään kirjasta Kuljin missä kuljin, Otava 2008)”

Eilen vastaani tuli Wikileaks-vuoto, joka varmistaa vanhan totuuden, että mikään maailmassa ei tapahdu sattumalta.

”Kuten olen maininnut, olemme kaikki tyytyneet haukkumaan/alentamaan hallintoa, poistamaan yleissivistys kouluista, ja yleisellä tasolla suunnittelemaan kansan tyhmentämistä tottelevaiseksi ja tietämättömäksi. Tietämättömyys pysyy, mutta tottelevaisuus haihtuu nopeasti. Tämä ongelma vaatii todella tarkkaa harkitsemista, eikä vain mielipidemittausten ajamaa tiedotusta”

Näin siis kirjoittaa Hillary Clintonin neuvonantaja Bill Ivey sähköpostissaan Clintonin kampanjapäällikkö John Podestalle.

Sivussa tällaisesta vaikuttamisesta ei ole Suomikaan.  Näin kirjoittaa Raimo Lintunen blogissaan Uudessa Suomessa:

” Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Se on 2014 Huoltovarmuuskeskuksen yhteyteen perustettu Mediapooli. Kaikki Suomen suurimmat mediatalot, Alma Media, MTV, Sanoma ja Yle ovat mukana poolin toiminnassa.

Näin poolissa on koolla ja yhteiseen hiileen puhaltamassa koko porvarimedia. Mukana on varmuuden vuoksi myös Puolustusvoimien ja poliisin edustus.
Mediapoolin nykyinen puheenjohtaja on Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Poolissa on myös sisältöryhmä, joka ohjeistaa mediaa ”informaatiosodan etulinjassa, luotettavan tiedon turvaamiseksi”.

Ukrainan kriisi ja Venäjän pyrkimykset ovat olleet poolin ja sen sisältöryhmän suurin ponnistus. Venäjää myötäilevät ”trollausilmiöt kun  ovat pyrkineet horjuttamaan suomalaisten perinteistä luottamusta joukkoviestintään”. Ja on taisteltava ”koti- ja ulkomaisten propagandasivustojen suoltamaa disinformaation vastaan”.

Toinen suuri Mediapoolin ponnistus on jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle.

Elämme rikkaan kapitalistiluokan ja sotavalmisteluja tekevän kenraalikunnan ohjailemassa  klikkivallassa. Ne joilla on aineellinen valta, niillä on myös henkinen valta.”

Lähteet

http://raunolintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212818-mika-ihmeen-mediapooli

Kaija Olin-Arvola on runoilija ja toimittaja.
Kuvitus: Mirja Helo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti