#EnOlisiTässä

Ilman omaa sinnikkyyttäni ja läheisiäni.

Jouduin lopettamaan koulun, kun olin kolmentoista ja isäni kuoli. Oli mentävä töihin, koska äidille jäi vielä elätettäväksi kaksi nuorempaa.

Työn ohessa suoritin kansalaiskoulun, jotta sain edes jonkin päästötodistuksen. Myöhemmin Sirola-opistossa opiskellessani suoritin oppikoulun loppuun.

Ilman hyviä ihmisiä en olisi selvinnyt, kun kodittomana seisoin Salon vanhalla sillalla ja mietin mihin pääni kallistaisin. Siitä se vain lähti oma elämä. Ilman ystävällistä Munkin Baarin rouvaa en olisi sairaana saanut ruokaa, jota työkaverit toivat maitokannussa, kun makasin kovassa kuumeessa asunnossani.

Omalla sinnikkyydelläni olen elättänyt itseni liki 30 ammatissa: pienestä rahastaja-tytöstä tiedotussihteeriin, toimittajasta kirjastoapulaiseen, siivoojasta vararehtoriin ja paimenesta latojaan, jäätelömyyjästä vahtimestariin. 

Minimiopintotuen sain, kun opiskelin Oriveden opistossa liki viisikymppisenä ja suoritin sanataiteen appron.

Se onkin sitten ollut melkein kaikki. Toimeentulotukea en saanut, koska olin yrittäjä. Oli pakko pärjätä kokonainen kesä ilman rahaa. Työvoimatoimiston asiakirjaväärennöksen takia tuli myöhemmin puolen vuoden karenssi.
Lähes puolet elämästäni olen roikkunut löysässä velkahirressä, koska utopistina osallistuin Suomen ensimmäisen uusiopaperin tuottamiseen ja menetin kaiken.

Kaikista tuista olen jäänyt paitsi.  Olen saanut vain lapsilisän ja äitiyspakkauksen, mutta siinä se sitten on ollutkin. Lähes kaikista terveydenhoitopalveluista olen joutunut taistelemaan, vaikka olen kuuliaisesti maksanut veroni niin kuin pitää aina jokaista suupalaa myöden.

Yhteiskunnassa oleminen on tuntunut siltä kuin olisi roikkunut kylmässä vedessä viimeisillä voimilla jäälautasta kiinni pitäen ja odottaen, että joku talloo sormille.

Mutta kaikesta tästä huolimatta minua ei ole kyetty syrjäyttämään, mistä saan kiittää pelkästään omaa sinnikkyyttäni.

Lapsille ja nykynuorille toivon parempaa ja helpompaa elämää, joka ei onnistu ilman hyvinvointiyhteiskunnan palauttamista.

Enää ei tarvitse ihmetellä mitään

Luen parhaillaan Jarkko Vesikansan kirjaa Salainen sisällissota. Se kertoo kommunisminvastaisesta taistelusta Suomessa.

Sinänsä ihan mielenkiintoinen opus, joka ei kylläkään paljasta kommunistien hirmutekoja kuten pikkulasten syömistä yms. Sitä enemmän sen sijaan, kuinka kommunisteja vakoiltiin ja kuinka heidän kannatustaan yritettiin kaikin tavoin heikentää.

Aktiivisin toimija oli SYL (Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki). Rahaa järjestölle virtasi niin suomalaiselta suurpääomalta kuin CIA:lta. SYL toimi myös salaisen poliisin aktiivisena avustajana ja arvokkaita palveluksia tuli myös demareilta aina valtakunnan ylintä johtoa myöden.

Kirjan on esitellyt blogissaan myös Erkki Tuomioja, joka juttunsa lopuksi paheksuu Armas D. Siimeksen laittamista myyräntöiden tekijöiden joikkoon SDP:n valistussihteerinä. Kuin myös erityisesti sitä, että hän kertoo Armaksen olleen Suvi-Anne Siimeksen isoisän.

Hyvä että kertoi. Nyt minun ei tässä naisessa ja hänen elämäntyössään ja urakehityksessään tarvitse ihmetellä enää yhtään mitään.

Harri Markoffin sanoin "Pitkien varjojen maassa vähäläntäkin näyttää jättiläiseltä".

Pietari

Näin toimii taivas!

Hehkuu julmaa kauneutta,
kun kissasta tulee hiiri - räyhähenki.

Pitkähäntäinen viettelee ja vilkuttaa
nöyryytysnäytelmän kettuhenki
hehkuu kylmää valoa.

Näin toimii taivas.

Näin toimii ihminen.

Miksi kukaan toimisi toisin?

Nyt kahvi kupissa on
sopivaa
ennustamisen
aloittamiseen.

Pelastakaa ihmiset ennen pankkeja

Yhdeksänkymmentäluvun lama hoidettiin valtavalla omaisuusmassojen uusjaolla.

Toimivia PK-yrityksiä kaadettiin urakalla ja uhreja tuli enemmän kuin talvisodassa. Satojatuhansia ihmisiä viime lama kosketti, jos ei yrittäjänä, niin ainakin takaajana. Monet menettivät omaisuutensa, kaikkensa ja jopa henkensä. Monet ovat riippuneet elinikäisessä hirressä. Jotkut eivät vapaudu koskaan.

Laman selvittäminen on yhä kesken. Tapahtumaa koskevat asiakirjat on presidentti Tarja Halonen julistanut salaisiksi.

Eilen uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoriso on kahtiajakautunut. Yhä useampi elää köyhyydessä eikä kykene siitä koskaan nousemaan. Yhä useampi sairastuu masennukseen.

Viime laman realisoinneissa otettiin pankeille useammankin sukupolven työ. Monelta meni perintönä saatu rintamamiestalo tai asutustila. Pääomat kasaantuivat entistä harvempiin käsiin.

Se sukupolvi, joka silloin yritti työllistää itsensä ja siinä sivussa myös muutaman vieraan on viimeisellä sillalla. Paluuta ei ole.

Heidän lapsensa ovat joutuneet aloittamaan kaiken alusta. Siten köyhyys periytyy jo kolmanteen polveen niin kuin sanassa sanotaan.

Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista. Minusta tämä syrjäytyminen on eufemismi hirvittävimmästä päästä. Ihan niin kuin joku lapsi tai nuori tuosta vain päättäisi syrjäytyä. Vetäytyä syrjään yhteiskunnasta ja maailmasta, omaan masennukseensa ja kurjuuteensa.

Paljon rehellisempää olisi puhua syrjäytetyistä. Kilpailuyhteiskunta kun perustuu kokonaan sille ajatukselle, että heikot sortuu elon tiellä ja jätkät sen kun porskuttaa.

Ihminen voidaan syrjäyttää niin monella tavalla, mutta tärkein syrjäyttämisen keino on taloudellinen. Kukaan ei voi rahataloudessa elää ilman työtä ja toimeentuloa. Ja vallankin lapsilla ja nuorilla on valtavat paineet tämän kaupallisuuden keskellä: Miksei minulla ole, kun kaikilla muilla on? Lasten ja nuorten käytöstä ja tapoja kauhistellaan ja ihmetellään eikä aina ajatella omaa nenää pidemmälle.

Köyhän lapselle ei välttämättä jää muuta kuin kauhistuneiden aikuisten ahdistunut katse. En tarkoita, että ihminen selvitäkseen tarvitsisi ylenpalttista rikkautta, mutta terveen itsetunnon kehittymiseen tarvitaan turvatut olosuhteet. Terve itsetunto voi pelastaa ihmisen vaikeuksien keskellä.

Kuuluisan psykoanalyytikon Alice Millerin sanoilla: ”Tarkoitan terveellä itsetunnolla ehdotonta varmuutta siitä, että mielletyt tunteet ja toiveet kuuluvat omaan itseen. Tämä varmuus ei ole harkinnan tulos, vaan se on olemassa kuin sydämensyke, johon ei kiinnitetä huomiota, ellei se reistaile.

Tästä omien tunteiden ja toiveiden välittömyydestä ja luonnollisuudesta ihminen ammentaa lujuutensa ja itsekunnioituksensa. Hän voi ”elää läpi” tunteitaan ja olla surullinen, epätoivoinen tai avun tarpeessa tarvitsematta pelätä, että saattaa silloin sisäistetyn äidin tolaltaan. Hän saa hätääntyä, kun häntä uhataan, hän saa suuttua, kun hänen toiveensa eivät täyty. Hän tietää yhtälailla, mitä tahtoo ja mitä ei tahdo, ja pystyy ilmaisemaan tahtonsa välittämättä siitä, pidetäänkö hänestä vai vihataanko häntä sen vuoksi.”

Lasten syrjäyttämisen ketju on siis hyvin syvällä yhteiskunnassa. Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi. Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemesta ihmiset.

Tämä runoilija Kaija Olin-Arvolan kirjoitus julkaistiin alun perin 25.11.2010 hänen Uuden Suomen blogissaan.

Jaa tämä:

Se pyörii edelleen

Vastavalkea 24.10.2016 https://vastavalkea.fi/2016/10/24/se-pyorii-edelleen/

Kun lähes neljä vuotta sitten kirjoitin tämän blogin, se perustui omiin huomioihini:

”Minun väitteeni on, että ihmisten tyhmistäminen on tietoista ja ohjelmallista tässä maassa ja koko läntisessä maailmassa. Tästä seuraa myös maailmanlaajuinen raaistaminen ja raaistuminen.

Tämän maailman tärkein arvo on raha. Tärkein ominaisuus ahneus. Mainokset parasta taidetta.

Pissa-, kakka- ja alapäähuumori kukoistavat. Kulttuuri ja taide ovat muuttaneet vessaan ja bordelleihin. Ja niiden arvostamisesta on tehty arveluttavaa.

Yhtenä esimerkkinä barbariasta on kirjojen hävittäminen. Kun asuntoa stailataan, ensimmäisenä ulos lentää kirjahylly. Piittaamattomuus vietiin huippuunsa ohjelmassa Ruotsin kaamein kämppä, missä kirjojen etumukset maalattiin eri väreillä ja lukukelvottomilla kirjoilla koristeltiin hylly.

Tällaisen huomion tein joulun alla matkalla Berliiniin: Ennen julkisissa kulkuvälineissä lähes kaikki lukivat, nyt räplätään kännykkää. Sama juttu Pietarissa.

Näin on sanonut Joseph Brodsky:

”Koska ei ole olemassa lakeja, jotka voisivat suojata meitä itseltämme, mikään rikoslaki ei pysty estämään kirjallisuuteen kohdistuvaa todellista rikosta; vaikka voimmekin tuomita kirjallisuuden konkreettisen tukahduttamisen – kirjailijoiden vainoamisen, sensuuritoimenpiteet, kirjanpolttajaiset – olemme voimattomia, kun tapahtuu pahin loukkaus: kirjojen laiminlyönti, niiden lukematta jättäminen. Sitä rikosta ihminen maksaa koko elämällään; jos rikoksentekijänä on kansakunta, se maksaa historiallaan.” (Suomentanut Kalevi Nyytäjä)” (Lainaus Matti Suurpään kirjasta Kuljin missä kuljin, Otava 2008)”

Eilen vastaani tuli Wikileaks-vuoto, joka varmistaa vanhan totuuden, että mikään maailmassa ei tapahdu sattumalta.

”Kuten olen maininnut, olemme kaikki tyytyneet haukkumaan/alentamaan hallintoa, poistamaan yleissivistys kouluista, ja yleisellä tasolla suunnittelemaan kansan tyhmentämistä tottelevaiseksi ja tietämättömäksi. Tietämättömyys pysyy, mutta tottelevaisuus haihtuu nopeasti. Tämä ongelma vaatii todella tarkkaa harkitsemista, eikä vain mielipidemittausten ajamaa tiedotusta”

Näin siis kirjoittaa Hillary Clintonin neuvonantaja Bill Ivey sähköpostissaan Clintonin kampanjapäällikkö John Podestalle.

Sivussa tällaisesta vaikuttamisesta ei ole Suomikaan.  Näin kirjoittaa Raimo Lintunen blogissaan Uudessa Suomessa:

” Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Se on 2014 Huoltovarmuuskeskuksen yhteyteen perustettu Mediapooli. Kaikki Suomen suurimmat mediatalot, Alma Media, MTV, Sanoma ja Yle ovat mukana poolin toiminnassa.

Näin poolissa on koolla ja yhteiseen hiileen puhaltamassa koko porvarimedia. Mukana on varmuuden vuoksi myös Puolustusvoimien ja poliisin edustus.

Mediapoolin nykyinen puheenjohtaja on Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Poolissa on myös sisältöryhmä, joka ohjeistaa mediaa ”informaatiosodan etulinjassa, luotettavan tiedon turvaamiseksi”.

Ukrainan kriisi ja Venäjän pyrkimykset ovat olleet poolin ja sen sisältöryhmän suurin ponnistus. Venäjää myötäilevät ”trollausilmiöt kun  ovat pyrkineet horjuttamaan suomalaisten perinteistä luottamusta joukkoviestintään”. Ja on taisteltava ”koti- ja ulkomaisten propagandasivustojen suoltamaa disinformaation vastaan”.

Toinen suuri Mediapoolin ponnistus on jukuripäisen Suomen kansan käännyttäminen Nato-jäsenyyden kannalle.

Elämme rikkaan kapitalistiluokan ja sotavalmisteluja tekevän kenraalikunnan ohjailemassa  klikkivallassa. Ne joilla on aineellinen valta, niillä on myös henkinen valta.”

Lähteet

http://raunolintunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212818-mika-ihmeen-mediapooli

Kaija Olin-Arvola on runoilija ja toimittaja.
Kuvitus: Mirja Helo.

On ajateltava voidakseen ajatella toisin

Tietokirjailija Matti Salmisen Toisinajattelijoiden Suomi on avartava ja kokoava kirja toisinajattelijoista viime vuosisadalla. Se esittelee lukijalle kunkin vuosikymmenen merkittävimmät toisinajattelijat, joita kertyy melkoinen määrä, mutta vain kaksi naista on silti kuin eksynyt joukkoon: Hella Wuolijoki ja Elvi Sinervo.

Ensimmäisenä esiin astuu Arvid Järnefelt, joka oli saanut vaikutteita Leo Tolstoilta. Hänen vaihtoehtonsa maailmalle oli kaikkien ulottuvilla:

”Eikö riitä, että vain lakkaatte tottelemasta, hävitätte ne aseet, jotka olette meidän käskystämme takoneet omaa orjuuttanne varten ja tunnustaudutte meistä vapaiksi ihmisiksi?” (Näin saarnasi Arvid Järnefelt Kallion kirkossa Helsingissä 20.5.1917.)

Mutta toisin kävi. Aseet otettiin esille tunnetuin seurauksin. Saksan sekaantuminen Suomen kansalaissotaan ratkaisi taistelun valkoisten voitoksi. Suomen porvarit saivat kyseenalaisen kunnian perustaa maailman ensimmäiset keskitysleirit ja työväenliike hajotettiin vähintään kahtia. Kommunistit joutuivat pakenemaan maan alle ja Neuvostoliittoon. Suomea hallitsi tynkäeduskunta, joka edelleen elätteli toiveita saksalaisesta kuninkaasta.

Omaa linjaansa ajoi Oskari Tokoi, joka kannatti Suomeen Sveitsin mallin mukaista järjestelmää kansanäänestyksineen kaikkineen. Kovan linjan kommunistit sen sijaan olivat jo langettaneet Tokoille kuolemantuomion.

Omia tuntojaan Tokoi purkaa kirjeessään Yrjö Kalliselle 12.3.1956:

”Olen ollut tavallaan kuin yksinäinen susi. Käsität, että ne syyt ovat vaikuttaneet myöskin minuun, joten saatan nyt olla myöskin teille vieras ja käsittämätönkin. Kun tunnen sinut toverina, jonka luotaus ulottuu syvemmälle elämän pohjavirtoihin kuin niiden pinnalla uiskentelevien, jotka työväenliikkeessäkin ajavat pieniä ryhmäetuja taikka suorastaan yksilöllisiä etujaan, rohkenen sinulle myöskin paljastaa itseni uskossa, että sinä myöskin minua ymmärrät paremmin kuin ne toiset.”

Tämä lainaus syvällisemmin kuin mikään muu paljastaa todellisen toisinajattelijan osan; ei vain toisena, vaan myös yksinäisenä.

Toisinajattelu viime vuosisadan alkukymmeninä liittyy pitkälti sodan ja rauhan kysymyksiin sekä suhteeseen Neuvostoliittoon ja kommunismiin. Näihin nivoutuvat yksittäisten ajattelijoiden mietteet, vaikka ajattelun sisällön oletetaan pitkälti olevan lukijan tiedossa. Vain oikeistososialidemokraatit Väinö Tannerin johdolla olivat yhteiskuntakelpoisia osuuskauppahankkeineen.

Ajan henki oli jäätävä. Sensuuri, kirjapainojen hävittäminen, väkivalta ja muilutukset, jopa tapot ja murhat olivat arkipäivää. Taistelua käytiin sanoista ja sananvapaudesta. Kun Arndt Pekurinen kieltäytyi aseellisesta palveluksesta, Suomi sai kyseenalaista huomiota ulkomaita myöden, kun monet tunnetut pasifistit, mukana Albert Einstein, ottivat asiaan kantaa. Vuonna 1931 säädettiin laki Lex Pekurinen, joka salli aseista kieltäytymisen myös eettisistä syistä. Pekurinen vietiin kuitenkin pakolla Jatkosotaan, missä hänet teloitettiin.

Oikeiston vallasta huolimatta monet yrittivät ajaa rauhan asiaa. Perustettiin mm. Rauhanliitto ja Tulenkantajat sekä Kiila, joiden piirissä rauhantyötä edistettiin.

Sodan aikana suurimpia rikollisia olivat rauhan puolustajat. Suomalaiset vankileirien saaristot vetivät vertoja vastaaville neuvostoliittolaisille. Viimeinen poliittinen vanki, joka teloitettiin muutama päivä ennen sodan päättymistä, oli turkulainen maalari Olavi Laiho. Hänen viimeiset tuntonsa julkaistiin Kiilan vuoden 1944 albumissa:

”Sattumaa vai ilvettäkö oli, että juuri tänään tuotiin aimo sylillinen tuoreenvihreitä nokkosia. Ne oli levitettävä vuoteeseen patjan alle, pitkin seiniä ja nurkkia. Nyt ne leyhkivät voimakasta tuoksuaan, nokkosen tuoksua. Juhannuslehdiksikö? Somasti sattui… Luteen myrkyksi ne! Juhannusyö – lutikat, nokkoset ja sinä. Kaunis kolmiyhteys.

Nokkonen – se olet itsekin! yhteiskunnan nokkonen, sosiaalisesti polttava, peloittava. Sinä olet täällä nokkosin koristellussa asumuksessasi, pienessä, likaisessa, luteitten lönsimässä kopissa – sellissä. Vankiselli ja vanki, poliittinen tutkintovanki, kuolemaantuomittu, Oulun lääninvankilassa. Nokkonen nokkosissa Juhannuksenakin.”

Vaikka yhteiskunta ennen sotia oli hyvin miesvaltainen, riitti vankilaan myös naisia. Heistä Salminen on valinnut liikenaisen ja kirjailijan Hella Wuolijoen, jolla vaikutusvaltaisena ihmisenä oli oma selli, jonka toiset vangit siivosivat.

Runoilija Elvi Sinervo vangittiin Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran joukkopidätyksessä 1941. Hänen asemaansa pahensi avioliitto tunnetun toisinajattelijan Mauri Ryömän kanssa. Elvi Sinervo ei vankilaan mennessään ollut kommunisti, mutta tuli sellaiseksi vankitoverinsa Aune Laurikaisen ankarassa seurassa. Naiset ystävystyivät, kun Sinervo kirjoitti Laurikaiselle runon, joka päättyi:

Älä katso minuun,

ylitseni katso, kauas.

Aurinkopoluilla kerran

laulamme yhteistä laulua

uudesta ihmisestä.

Viimeinen naisvanki, joka teloitettiin 28.9.1943, oli ompelijatar Martta Koskinen, josta Hella Wuolijoki kirjoittaa vankilamuistelmissaan:

”Hän oli suomalainen työläisnainen ja rakasti maataan ja kansaansa, antoi elämänsä sen vapauden puolesta…kantaen maanpetturin nimeä.

Hän kulki kuolemaan laulaen.”

Eräs tunnetuimmista toisinajattelijoista oli Yrjö Kallinen, neljä kertaa kuuolemaantuomittu mies. Hänestä tuli sodan jälkeen kenties maailman ensimmäinen ja ainoa puolustusministeri, joka oli vakaumuksellinen pasifisti.

Kuluttaja-lehdessä 19.12.1951 hän kirjoitti artikkelissa ”Rauhasta ja työstä sen hyväksi”:

”On helppo havaita että kulloinkin joutuvat suurimman käytön ja väärinkäytön alaisiksi ne käsitteet, joilla juuri siihen aikaan on suurin propaganda-arvo. Jos haluaa työntää esille esim. kansallisuuskysymyksen, silloin käsite ’isänmaallisuus’ venytetään, kunnes siitä tulee, kuten sattuvasti on sanotti ’kaiken lurjusmaisuuden pakopaikka”.

Rakentamisen aika

 

Sotien jälkeen alkoi Suomessa kasvun ja rakentamisen aika. Vasemmisto vapautui vankiloista ja vallasta taisteltiin vaaleissa. Kansallista sopua rakensi myös kirjailija Väinö Linna teoksillaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Kirjallisuuden valtavirraksi muodostui modernismi.
Merkittävien toisinajattelijoiden joukkoon nousivat mm. Pentti Haanpää, Pentti Linkola, Paavo Rintala, Pentti Saarikoski, Hannu Salama, Erno Paasilinna, Paavo Haavikko, Leif Salmén ja Jörn Donner.

Kun yhteiskunnalliset olot vakiintuivat ja hyvinvointia rakennettiin, kapinalliset äänet vaimenivat. Ja muutenkin voidaan pohtia, onko yhteiskunnallisessa eliitissä paistattelevista nepotistisen puoluediktatuurin oloissa todellisiksi toisinajattelijoiksi.

”Joka tapauksessa porvarihegemonia otti Suomessa yliotteen jo 1970-luvulla, vaikka sen näkyvimmät vaikutukset ajoittuvatkin vasta seuraavalle vuosikymmenelle. Vaikuttamismuodot olivat monet. Usean vasemmistolaisen ihmisen elämää rajoittaneet mustat listat elävät ja toimivat hyvin vielä 1960- ja 1970-luvun Suomessa, vaikka tavalliset suomalaiset epäilivät niiden olemassaoloa tai eivät olleet niistä kuulleetkaan. Kysyä sopii, kuinka monen lahjakkaan suomalaisen ura tyssäsi näihin listoihin, sen sijaan että he olisivat saaneet toimia omien periaatteidensa pohjalta suomalaisessa yhteiskunnassa”

Näin kysyy Matti Salminen kirjassaan. Hän sanoo myös:

”Jarkko Vesikansa ansaitsee suuren kiitoksen 2000-luvun alun paljastuksista. Lukekaa hyvät ihmiset Salainen sisällissota, niin tiedätte nykyisen yhteiskuntamme syntyhistoriasta paljon aiempaa enemmän. Teos on todellinen porvarillisen historian Kuka kukin on -kirja. Aina on hyvä tietää, mistä viisauden lähteestä nykyisetkin mielipidevaikuttajat ovat tietonsa alun perin ammentaneet.”

Matti Salminen päättää kirjansa tulevaisuuteen:

”Vuosituhannen alun myhäilevän porvarillisen itsetyytyväisyyden jälkeen Suomi on EU:n vanavedessä tullut yhä riippuvaisemmaksi globaalista taloudesta, lähes katastrofaalisin seurauksin. Vuosikymmenten varrella kansakunnan keräämää kansallisomaisuutta on myyty eritoten ulkomaalaisille sijoittajille pilkkahinnalla. Sijoittajien edun vuoksiko talvisodan ylistetyt sankarit taistelivat? Nykyisin jopa Suomen ulkopolitiikka ollaan ulkoistamassa Euroopan unionille. Nato odottaa nurkan takana.

Myös identiteettimme eli suomalaisuus on 2000-luvulla ollut kiihtyvällä vauhdilla häviämässä. Saimme hyvästellä kansakunnan toisen tukipilarin, oman rahan vuonna 2002. Suomen kansalta asiaa ei kysytty. Meille sanottiin, että olimme antaneet siihen luvan päättäessämme liittyä Euroopan unioniin vuonna 1995. Kiitos tiedosta.

Toinen suomalaisuuden tukipilari, suomen kieli on rapautumassa hyvää vauhtia. ”Haastavaa suuressa kuvassa.” Tällaisia kielikukkasia pulppuaa markkinavallan viestintätoimistosta sotkemaan suomalaisten muutenkin sekavaa yhteiskunnallista tajuntaa.

Miten tässä näin kävi? Minne Suomi ja suomalaisuus hävisivät?

No, satavuotiaalla ei tunnetusti ole paljon elinaikaa jäljellä.

Oliko Christer Kihlmanin synkkä profetia sitten suomalaisen toisinajattelun viimeinen laulu itsenäisestä Suomesta?” Ennustus löytyy Mårten Westön tekemästä haastattelukirjasta Epätoivon toivo: Siinä Kihlman kertoo miten maastamme katosi veljeys, vapaus ja tasa-arvo. Ensin meni veljeys ja solidaarisuus. Sitten tasa-arvo. ”Se tapahtui silloin kun ihmisen itaruudelle ja rahanahneudelle lopultakin annettiin vapaat ohjat, kun yhteiskunta lopultakin otti sen hahmon jonka Karl Marx oli 150 vuotta aikaisemmin luonnostellut, kun kaikki valta lopultakin ja sitä paitsi täysin vapaaehtoisesti luovutettiin ylikansallisille markkinavoimille, finanssioperatööreille, pörssikeinottelijoille, kun ihminen lakkasi olemasta ensi sijassa ihminen ja häntä alettiin lopultakin kutsua ensi sijassa kuluttajaksi, asiakkaaksi, tuotannontekijäksi, kun Berlinin muuri lopultakin sortui, silloin heitettiin lapsi pesuveden mukana ulos.” Sen mukana meni vapaus: ”Tuo suloinen vapaus. Oi kuinka vapaus kukoistaakaan sen kauhean kommunismin vielä ihan äsken orjuuttamissa Itä-Euroopan maissa. Katsokaa miten kulttuuri siellä kukoistaa. Ja rikollisuus. Ja tappava köyhyys. Varo harhakuvitelmia, ystäväni.”

”Ja lopuksi se tärkein, jota tämänkin kirjan kirjoittaja miettii harva se päivä:

’Lapset… lapset… onko meidän lapsillamme ja lastenlapsillamme minkäänlaista ihmisarvoa… minkäänlaista inhimillistä tulevaisuutta…’ ”

Kirja

Matti Salminen: Toisinajattelijoiden Suomi. Into, Riika 2016.

Sanan valta

Kun potilaita alettiin kutsua asiakkaiksi, se ei ollut sattuma. Kun tämä tapahtui aikana, jolloin terveyskeskusmaksuja ryhdyttiin asettamaan, syy oli selvä: asiakas maksaa.

Günter Grass kertoo romaanissaan Avarammille aloille virkamiehestä, jonka tehtävänä on keksiä uusia sanoja ilmaisemaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Näin syntyi esimerkiksi sana Wende, joka tarkoitti kaikessa lyhykäisyydessään sosialismin muuttamista kapitalistiseksi järjestelmäksi lännen malliin. Sosialistisia yrityksiä tuhoamaan perustettua yksikköä kutsuttiin Treuhandiksi eli Luottamukseksi. Se yksityisti kansallisen omaisuuden.

”’Ilmastonmuutos’ (yhteen kirjoitettuna) on viimeisten 30 vuoden kuluessa lakannut olemasta tutkimuksen kannalta poliittisesti neutraali aihe. Aiheen ideologisoituminen ja politisoituminen näkyy jo käsitteessä. ”Ilmastonmuutos” implikoi keskusteluissa kattavan, yksikäsitteisesti määritellyn sääsysteemiä ohjaavan subjektin olemassaoloa.

Todellisuudessa ei ole olemassa ’ilmastonmuutosta’ tällaisena entiteettinä. Ilmasto eli sääsuhteiden kokonaisjärjestelmä muuttuu ajassa yhtäaikaa vaikuttavien prosessien ja syklien myötä vaikeasti ennustettavalla tavalla.”, kirjoittaa Kari Arvola Vastavalkean Tilannehuoneessa.

Ilmiöön on kiinnittänyt huomiota myös Yrjö Kallinen, joka kirjoitti Kuluttaja-lehdessä 19.12.1951:

”Lienee siten, että jotkut jossain aloittavat jonkin käsitteen omavaltaisen käytön tietoisesti.

He oivaltavat asian vetävän paremmin, jos sille annetaan vaikkapa sen olemuksen vastainen tunnus.

Sitten tarvitaan vain hiukan teoretisointia, hyppysellinen sananselitystä sekä sen jälkeen itsepintaista toistoa.

Eikä kulu kauan, ennen kuin suuri määrä ihmisiä on niellyt sekä sanasyötin että tarkoituskoukun.

Ehkä tunnetaan hämärästi, että sanan ja sen uuden sisällyksen välillä on jotain yhteen sovittamatonta, että yhdistelmä on hieman outo.

Mutta toisaalta tämä, kuten muukin hämäryys, saattaa olla asialle eduksikin: ihmiset mielellään näkevät hämäryydessä salattua viisautta. Jo Dostojevski lausui koetellun totuuden sanoessaan, että ’salaisuus, ihme ja auktoriteetti’ hallitsevat ihmisiä.”

Esimerkkinä käsitehämäryydestä voisi ottaa vaikka sisäisen devalvaation, joka jo käsitteenä on paradoksaalinen. Määritelmän mukaan devalvaatio tarkoittaa kotimaan valuutan arvon tarkoituksellista heikentämistä suhteessa ulkomaisiin valuuttoihin.

Käytännössä sisäinen devalvaatio on kilpailukyvyn parantamista ja voittojen kasvattamista palkkoja ja työehtoja kiristämällä. Se on työtätekevien riiston asteen koventamista eli absoluuttista kurjistamista. Valuutan ulkoiseen arvoon sillä ei ole vaikutusta.

Sanoilla ihmisiä voidaan manipuloida myös siten, että sanan merkitys muutetaan. Toisin sanoen sana tai merkki rekuperoidaan. Esimerkiksi anarkistimerkki painettuna t-paitaan, jota myydään Prismassa, on tehty vaarattomaksi. Che Guevara -juliste menestyvän pankkiirin toimiston seinällä palvelee samaa tarkoitusta.

Näin taas blogissa Väkivallaton maanpuolustus ja sen henki:

”Nykyisin trollaus on ainakin Venäjä-myönteisissä piireissä otettu synonyymiksi Venäjän edun mukaisille kannoille. Käytännössä tämä on tarkoittanut termin tuhoutumista käyttökelvottomaksi kirjavien, jopa vastakkaisten merkityssisältöjen takia. Trolli-sanaa ei oikeastaan voi järkevästi käyttää kenestäkään.”

Varsin klassinen esimerkki sanamagiasta on sana ”syrjäytyminen”. Se ilmaantui kieleen 90-luvun laman aikoihin. Sen käytöllä tehdään yhteiskunnasta syrjäytetty ja heitteille jätetty ihminen vastuulliseksi omasta osattomuudestaan.

Jolla on sana, sillä on valta monessakin mielessä. Sananvapaus on toinen asia. Erno Paasilinnan sanoin: ”Jos ruokapala on vähän kookkaampi niin se jo tekeekin miehen hiljaiseksi.”