perjantai 2. marraskuuta 2012

Se on raakaa peliä kun hevoset nai



Se on raakaa peliä kun hevoset nai, siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu, kirjoitti Väinö Linna Tuntemattomassa sotilaassa.


Eilisen uutiset tiesivät kertoa, että espanjalaisia on odottamassa mukava joululahja. Velalliset häädetään asunnoistaan ja pankit saneerataan heti, kun ne saavat EVM:stä rahaa.


Liekö otettu Suomesta mallia ja ohjeet saatu Koiviston konklaavilta. Asuntovelkaisten asemesta pelastetaan pankit veronmaksajien rahoilla. Suomessa olisi ollut mahdollista pelastaa PK-yrittäjät 90-luvulla, mutta poliitikot päättivät toisin. Mukana olivat kaikki hallituspuolueet ja myös osa nykyistä oppositiota. Ja raatoja tuli enemmän kuin talvisodassa.


Espanjassa asuntovelalliset joutuvat kadulle, mutta edes tämä ei riitä. Heidän niskaansa jätetään elinikäinen velkataakka niin kuin jätettiin Suomenkin velallisille. USA:ssa on sellainen konkurssilainsäädäntö, että on mahdollista päästä myös henkilökohtaisista veloistaan samalla kun luopuu omaisuudestaan.


Eurooppalaisille protestantismin uuvuttamille tämä ei käy. Tänään tuli kuluneeksi 495 vuotta siitä, kun Martti Luther naulasi teesinsä hengellisen elämän uudistamisesta Wittenbergin linnankirkon oveen. Teeseillä oli sosiaalinen tilaus ja ne panivat liikkeelle monenlaisia prosesseja. Eikö vähitellen olisi aika myös sellaisille teeseille, joilla pantaisiin piste finanssiruhtinaiden ja superrikkaiden saneluvallalle yhteisissä asioissa?”, kirjoitti Kari Arvola Naamatussa eilen.


Mutta mitä vielä! EKP:n johdolla mennään kohti valoisaa tulevaisuutta, missä kaikki on säädeltyä paitsi rikkaiden rahat. Jos finanssioligarkit ja keinottelijat ottaisivat vastuun omasta holtittomasta lainanannostaan, siitä ei seuraisi mitään muuta kuin varallisuuskuplan puhkeaminen. Ja kansantalouksien kirjanpidoissa päästäisiin takaisin lähemmäksi reaalitaloutta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti