perjantai 30. marraskuuta 2012

Mitä mainokset kertovat meistä



Sukupuolineutraalit lelukuvastot Ruotsissa ovat herättäneet paljon huomiota maailmalla


Sukupuolineutraalit leikit ovat nyt nousseet uutiseksi Kiinassa, Venäjällä, Iso-Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa, kertoo Svenska Dagbladet.


Minä olen miettinyt viime aikoina, mitä mainokset ylipäätään kertovat maan asukkaista.


Jos joku avaruusolio tekisi tutkimuksen meistä mainosten perusteella, hän varmaan ajattelisi, että ihmiset eivät osaa elää, jos he eivät kaiken aikaa puhu ja pältä. Heillä pitää aina olla kädessä jokin kapula, jota voi räplätä.


Ihmiset eivät edes osaa syödä tai juoda, jos heille ei päivittäin kerrota, mitä voi laittaa suuhunsa. Heille pitää koko ajan neuvoa, minkälaisia vaatteita täytyy pitää.


Tämän lisäksi ihmiset kammoavat vanhenemista.


Ja mikä pahinta, he haisevat pahalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti