perjantai 21. maaliskuuta 2014

Oletko sinä köyhä?

 
Eilen kansanedustaja Mikael Jungner (sd) iloitsi feissarissa, miten pienituloisten määrä on Tilastokeskuksen mukaan vuodessa vähentynyt jopa 70 000. Jokunen vääräleuka arveli vähennyksen johtuneen siitä, että köyhiä on kuollut niin runsaasti tai että he ovat muuttaneet muualle.
Blogistina kaikkien tuntema Sakari Timonen Uuninpakolta tarttui itse asiaan: "Pienituloisten määrä on oikeasti kasvanut koko ajan. Pienituloisuuden raja on sidottu mediaanituloon ja kun mediaanitulo laskee, niin myös köyhyysraja laskee. Suomalaisten mediaanitulo putosi vuonna 2012 edellisvuodesta 55 euroa, ja sen rinnalla pienituloisuusraja noin 33 euroa. Uusi köyhyysraja on 13 990 euroa vuodessa eli 1 170 euroa kuukaudessa. Jos raja olisi pysynyt samana kuin aiemmin, niin pienituloisten määrä olisi noin 642 000 eli 7 000 henkilöä enemmän kuin muuttuvalla rajalla laskettuna." (Saku Timonen,http://bit.ly/NwIrVT)
Tässä siis todelliset luvut, joista niistäkin puuttuvat vielä jatkuvat verojen, hintojen ja erilaisten maksujen korotukset, jotka syövät ihmisten todellista ostovoimaa.
Mikael Jungnerin mukaan suomalainen köyhyys on kuitenkin aina vain suhteellista, koska täällä ei kukaan kuole nälkään. Pitäisikö? Sittenkö vasta saisi puhua köyhistä.
Ilmeisesti kansanedustajat eivät ole aikoihin tavanneet suomalaisia köyhiä. Ja miten olisivat voineetkaan lasivuorellaan kun asustelevat. Ihan riittävästi on köyhyyttä siinä, että on jatkuva huoli toimeentulosta. Siitä että ei saa vuokria ja sähkölaskuja ajallaan maksetuiksi. Ei kykene ostamaan elintärkeitä lääkkeitä, ei silmälaseja eikä hammaslääkäripalveluja. Kamppailee pikavippikierteessä, jolla on täydennetty puuttuvaa sosiaaliturvaa. Ei kykene muuhun kuin istumaan kylmässä ja pimeässä syömässä jonosta haettua vanhaa ruokaa.
Suomessa on lisäksi suuri joukko ihmisiä, jotka ovat suoraan sanottuna heitteillä. Heistä tilastot eivät kerro mitään.
Kansantalouden menestyksen kannalta olisi parempi huolehtia kansalaisten ostovoimasta ja hyvinvoinnista eikä turvautua selittelyihin ja sanamagiaan. Tätä ei ehkä enää kannattaisi toistaa, mutta kaikkihan tämän tietävät: vale, emävale, tilasto.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti