”Katsele tätä torppaa; sillä on arvonsa maatamme esittelevässä kirjassa. Se on köyhä ja vaatimaton, niin kuin useimmat vertaisensa. Siinä on asuinrakennus tupineen ja kamareineen, navetta, aitta, lautakatos, muutamia koivuja, ranta laidunmaa, kaunis järvi. Sadat järviseudut Suomessa ovat tämän maiseman kaltaisia.” Näin kuvaa Sakari Topelius Paikkarin torppaa Maamme kirjassaan.
”Tässä näki ensikerran päivänvalon Suomen kansan runojen ja laulujen pelastaja, Suomen muinaisajan herättäjä, isänmaamme ja kansan ystävä Elias Lönnrot.”
Kuten sekä tekstistä että kuvasta ilmenee, on mäellä kasvanut 1800-luvulla koivuja. Niitä Museovirasto ei kunnioittanut, vaan kaatoi vanhat koivut viime töikseen ennen Paikkarin torpan luovuttamista Lohjan kaupungin ylläpitämäksi kotimuseoksi.
Kun tiedustelin koivujen kaatamista, Museoviraston vastaus oli, että puut kaadetaan aina, kun ne tulevat satavuotiaiksi.
Tätä minä ihmettelen. Miksi suomalaiset pelkäävät vanhoja puita? Ehkä Museovirasto sai muutaman euron niistä koivuista tyhjään kassaansa. Kuka tietää.
Tältä näyttää nyt Lohjan kaupungin hallinnoima Paikkarin torppa ympäristöineen.
Kuva: Kaija Olin-Arvola; Lähde Sakari Topelius, Maamme kirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti