Politiikka yhteisten asioiden hoitamiseksi

• 
  
  Iiro ja Tuuli. "Ratsuni jäljet on lumi peittänyt, ne, joiden edellä ratsastin, kummeksuvat: mitä tietä hän meni?"
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
• Iiron lippu ei tuulessa liehunut.
  

  

Kun olin hieman toipunut poikani järkyttävästä kuolemasta, lähetin kaikille kansanedustajille ja myös presidentti Sauli Niinistölle hänen avustajansa Katri Makkosen välityksellä seuraavan kirjeen 28.5.2018:

Arvoisa kansanedustaja!

Niin kuin hyvin tiedätte, tässä maailman onnellisimmassa maassa keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä tekee joka päivä itsemurhan.

Ehdottaisin, että pitäisitte hiljaisen hetken kaikkien sotesotkujenne keskellä kaikkien aktiivimallien ja muiden viranomaiskiusausten  kohteena olleiden ihmisten ja samalla myös ainoan poikamme Iiro Antero Arvolan itsemurhan kunnioittamiseksi ja muistamiseksi.

R.I.P. IIRO ANTERO ARVOLA 8.6.1980-26.5.2018

Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani, ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden, ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen. Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan, valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta. Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas. Minulla on portti kaikkiin neljään tuuleen. Minulla on kultainen portti itään – rakkaudelle, joka ei tule koskaan, minulla on portti päivälle ja toinen ikävälle, minulla on portti kuolemalle – se on aina avoin.

Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas.

Iiron Isän Kari Arvolan kirjoitus

Poikani Iiro Antero Arvola otti hengen itseltään kotonaan sunnuntaita vasten yöllä. Ratkaisua edelsi kuukausien taistelu Kelan ja työllisyysviranomaisten kanssa.

Hän veti itsensä loppuun Koverharin valimossa, jonka ulkomaiset sijoittajaketkut ajoivat konkurssiin. Sen jälkeen seurasi loputon pompottaminen eri instanssien välillä.

Iiro oli sekä fyysisesti että psyykkisesti täysin lopussa, mutta asianomaiset ns. terveydenhoito- ja sosiaaliviranomaiset eivät kuukausien seurannan, jopa videokameralla suoritetun, perusteella osanneet mitenkään miestä auttaa.

Me Iiron vanhempina yritimme tehdä kaikkemme ja oli myös hyviä yhteisiä aikoja. Eläkeläisten antama tuki ei riitä. Siksi meillä Suomessa pitäisi olla maahan asti putoamisen estävät sosiaaliset turvaverkot.

Mutta Iiro teki oman ratkaisunsa. Löysin hänet varhain sunnuntaiaamuna 27.5.2018 lastausliinan varassa riippumasta tallin eteisestä. Kun häntä halasin viimeisen kerran, mies oli kylmä ja kangistunut.

Näin päättyi tämä tarina suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Tulkaa minulle puhumaan sotesta, niin vastaus tulee välittömästi ja voimalla.

Tänään Iiron lippu puolitangossa ei liehunut.


Kansanedustajien vastauksia, presidentti Sauli Niinistö ei vaivutunut

Nyt olen saanut vastauksen 16 kansanedustajalta. Osanottonsa esittivät Matti Semi, Ville Tavio, Paavo Arhinmäki, Ben Zyskowicz, Sami Savio, Ritva Elomaa, Eeva-Johanna Eloranta, Olli-Poika Parviainen ja Markku Pakkanen, joka jakoi kanssani oman kohtalonsa asiassa sekä Antero Laukkanen, joka kiitti siitä että jaksoimme kirjoittaa asiasta.

Varsainaiseen asiaan vastasi Krista Kiuru: ” Osanottoni poikanne poismenon johdosta. Niin ikävä ja surullinen oli poikanne kohtalo yhteiskunnan rattaiden väliin putoamisessa ja avun ulkopuolelle jäämisessä. Olen pahoillani siitä, että asiat eivät järjestyneet ja palvelut eivät pelanneet.”

Samoin Johanna Karimäki: ” Lämmin osanottoni suureen suruunne. Olen niin pahoillani hallituksen kylmästä politiikasta. Voimia syvään suruun, toivon että kauniit muistot vielä joskus tuovat lohtua. ”

Tiina Elovaara käsitti asian: ” Syvä osanottoni suruunne ja poikanne edesmenoon. Pysäyttävä posti. Meidän on kyettävä tekemään enemmän niiden ihmisten eteen joiden hätä on suuri. Itsemurhien estäminen pitää nostaa korkeammalle yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kuten myös varhaisen tuen ja puuttumisen malli. Loppuun palaminen ja uupumus ovat liian yleisiä asioita, joihin ei aina tartuta riittävällä vakavuudella. Vien viestiä eteenpäin. Voimia surussanne, joka lienee kestämätön,”

Reijo Hongiston vastaus sai kyynelet vuotamaan: ” Arvoisa Kaija Olin-Arvola Arvoisa Kari Arvola Luin viestinne äärimmäisen surun vallassa. Tunnustan suoraan, että minulla ei ole sanoja joilla Teitä lohduttaa.

Olisi äärimmäinen loukkaus Teitä kohtaan kirjoittaa, että minä tiedän miltä Teistä tuntuu. Se ei pitäisi paikkaansa, sillä vain sellainen henkilö joka on joutunut hautaamaan oman lapsensa, tietää, miltä rakkaasta lapsesta luopuminen tuntuu. Sivulliset voivat vain arvailla, mutta he eivät tiedä. Tämän takia en kirjoita että minä tiedän miltä Teistä tuntuu.

Sen sijaan minä kirjoitan, että voin vähäisessä määrin aavistaa, miltä oman lapsen menettäminen tuntuu ja millaisia ajatuksia se vanhemmissa sekä jäljelle jääneissä sisaruksissa aiheuttaa. Kun lapsen menettää vielä noin traagisella tavalla, tunnekuohu on erittäin suuri. Sitä ei voi sanoin selittää, eikä kuvata.

Ennen kansanedustajan tehtävää toimin poliisina 27 vuotta. Virkavuosinani jouduin liian usein todistamaan myös oman elämänsä päättäneen kohtaloa. Jostain syystä juuri minä jouduin varsin usein toimittamaan suruviestin lähiomaisille. Suruviestin vieminen on, ainakin minun kokemusteni mukaan, poliisin tehtävistä se kaikkein raskain ja myös vaativin. Surukodissa asiaan reagoitiin luonnollisesti monilla tavoilla.

Teidän kodissanne suru kosketti ja koskettaa yhä kaikkein pahimmalla tavalla, kun Isä itse löysi ainoan poikansa menehtyneenä.

Minulla on kaksi poikaa. He ovat jo työelämässä. Minä kiitän Taivaan Isää joka päivä siitä että saamme olla terveinä. Huomisen murheita ei kukaan tiedä, mutta päättyvän päivän ilot ja surut kannamme mukanamme.

Minä toivon Teille voimia ja jaksamista raskaassa surutyössä. Toivon, että Te kaiken surun keskellä voisitte muistaa myös niitä onnenhetkiä, jotka saitte elää ja kokea poikanne Iiron kanssa.”

Eva Biaudetin vastaus hämmensi. Hän ryhtyi mainostamaan itseään: ” Kiitos sydäntä koskettavasta ja ajatuksia herättävästä viestistänne. Haluan esittää syvä surunvalitteluni poikanne kuoleman johdosta. Vanhempana ajattelen että kaiken muun ehkä kestää. Uskon kuitenkin että poikanne ei ole toivonut teille rakkaimmilleen eikä muille enemmän surua. Siksi elämistä on vain jatkettava. Haluan puolestani tehdä kaikkeni että mielenterveyden tai muusta syystä kamppailevien, tilannetta ja elämää voisi helpottaa ja jaksamisen taakkaa keventää. Siksi meillä on viranomaisia. ”

Hänelle vastasin, että pitää tehdä enemmän. Ei auta vaikka on viranomaisia, koska hädässä oleva ihminen ei heiltä mitään apua saa. 

Esitän tässä vielä kaikille vastanneille kansanedustajille sydämelliset ja lämpimät kiitokset lohduttavasta osanotosta.

Lopuksi veisaan virren 440, joka jo vuosia sitten poistettiin virsikirjasta, koska herrojen korvat eivät sitä kestäneet kuulla, yhdessä Erkki Rankaviidan kanssa:

https://youtu.be/oCErml3vbFo