Vasemmistoliiton kadonnutta kannatusta etsimässä

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Minne kaikki katoaa.













Jos vasemmisto haluaa palauttaa kannatuksensa, heidän on palattava korkeuksista takaisin maan päälle.

Niitä ihmisiä, jotka elävät keskellä arjen vaikeuksia, ei kiinnosta ensisijaisesti ilmastonmuutos, teoreettinen väittely geenimanipulaatiosta tai sukupuolineutraaliavioliittolaki.

Heitä kiinnostaa se, onko ruokaa huomennakin. Onko suojaa kylmää ilmaa vastaan: Onko villaista alle ja katto pään päälle.

Pääsevätkö heidän lapsensa kouluun ja Linnanmäelle.

Saako isä hampaansa paikattua ja äiti apua loputtomaan uupumukseensa.

Onko vanhemmilla töitä, kuka maksaa puhelinlaskun ja mistä ostetaan uusi polkupyörä.

Suomessa on jo yksi vihreä puolue ja demaripuolue, joka ajaa työssäkäyvän ja julkisensektorin työntekijöiden asioita.

Melko selvältä näytti Vasemmistoliiton tappio, kun puheenjohtaja Paavo Arhinmäki feissarissa pyysi muita jakamaan hänen postauksiaan ja tykkäämään niistä.

Emme me voi vain köyhiä ajatella ja heidän puolestaan toimia, sanoi Merja Kyllönen. Onhan se tietysti noloa leimautua vähäväkisiin, kun herrojen kanssa marjassa on niin paljon ”hienompaa”.

"Odotimme vaalivoittoa" ja siinä se vika olikin.

Voi itku näitä naamoja!

Kuva: Kaija Olin-Arvola:
Vaalitaistelua Siuntion asemalla
4.7.2015









Ei voi mitään, mutta kun minä vaalien alla ajelen maanteillä ja katson niitä naamoja, joita on ripustettu lyhtypylväisiin, liikennemerkkeihin, siltojen kaiteisiin ja pelloille paskarattaisiin, en voi tuntea mitään muuta kuin jonkinlaista sääliä ja surunsekaista myötähäpeää.

Tätäkö on politiikka?

Sitä että vaalien alla tullaan ulos turuille ja toreille telttoihin, jotka ihmiset kiertävät kaukaa. Eikö politiikan pitäisi näkyä myös vaalien välillä? Eikö poliitikkojen pitäisi olla halukkaita keskustelemaan äänestäjien kanssa muulloinkin kuin vaalien alla? Eikö politiikan pitäisi olla luonteva ja olennainen osa ihmisten elämää?

Mutta ei. Seuraavan kerran me kuulemme valituista, kun he ovat menneet naimisiin tai eronneet, sairastuneet syöpään tai masennukseen. Ketä nyt politiikka kiinnostaisi.

Nämä vaalien alla tapahtuvat spektaakkelit rikastuttavat vain mainostoimistoja ja mediaa. Kampanjat ovat luontoa turmelevaa ja liikenteen vaarantavaa pelleilyä.

Omasta kokemuksestani tiedän, miten haluttomia valitut ovat keskustelemaan äänestäjien eli kansalaisten kanssa. Puoluejuntat toimivat omissa ympyröissään ja päättävät asioista iltalypsyillä, joista kansalle ei saateta minkäänlaista tietoa.

Tähän pitäisi saada muutos.

Kenelle valtapuolueiden ehdokkaat puhuvat?

Kuva: Kaija Olin-Arvola: Sadonkorjuun aika
















Nämä ovat olleet ihmeellisimmät vaalit sitten minun miesmuistini. Kaikki ehdokkaat huutaen esittelevät leikkauslistojaan ja suorastaan kilpailevat sillä, kuka köyhää kovimmin kurittaisi.

Tai sitten puhutaan läheisesti itseä koskevasta asiasta: Vaaditaan esimerkiksi lisää kulttuuria ja taidetta ikään kuin ei ymmärrettäisi, että harjoittaakseen tieteitä ja taiteita, ihmisen pitää syödä, juoda, pukeutua ja asua. Lisääntyä pitäisi myös. Elämän tarkoitus on elämä.

Minusta hyvä ratkaisu tähän ongelmaan olisi kansalaispalkka, koska robotit koko ajan lisääntyvässä määrin syrjäyttävät ihmisen. Kansalaispalkalla voisi jokainen luoda ja taiteilla sydämensä kyllyydestä ja myydä luomuksiaan vapailla markkinoilla.

Rahat tähän otettaisiin sieltä, missä on progressiivisella verotuksella. Osa ratkaisua olisi minimitulo ja tulokatto.

Luonto ja ympäristö kiittäisivät ja jotain jäisi tulevillekin sukupolville. Aamen.

Nämä ovat asioita, joista ehdokkaiden pitäisi puhua. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että valtapuolueet yrittävät enemmän vakuuttaa niitä kuuluisia markkinavoimia kuin äänestäjiä ja suomalaisia ihmisiä. Puheet on suunnattu EKP:lle, IMF>:lle, USA:lle ja luottoluokittajille.

Kansalaisia varten on Ylen Vaaligalleria ja vaalikoneet. Arpokoot tyhmät sieltä edustajansa, ei niillä vaaleilla kuitenkaan mitään muuteta, koska 80 % päätöksistä tulee Brysselistä vain leimattavaksi Suomeen.

FB:ssä Kristine von Denffer osallistui aiheesta käytyyn keskusteluun: ”Kestävyysvaje on suurelta osin kusetusta. Suomen pankki istuu rahakirstun päällä, josta voisi hyvin ammentaa! Jos vuoden 2013 verokertymä valtiolle oli 98 miljardia ja valtion budjetti n. 60 miljardia, niin minnekä muualle ne n. 38 miljardia on lykätty kuin 'sukanvarteen' Suomen pankissa? Sivistäkää minua!”