Onko tämä polvihousupoikien leikkiä tulella?

 

Suomalainen partiovene ja amerikkalainen ohjusristeilijä Itämerellä. Kuva: US Navy.

Vanha ystäväni, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija, toveri Charly Salonius-Pasternak on useampaankin otteeseen esiintynyt viimeaikaisissa uutisissa kertomassa, että Venäjä yksipuolisesti härnää Natoa.

Hiljattain hän esiintyi MTV3:n aamussa (20.4.2016) otsikolla: ”Venäjän toimet Itämerellä hiertävät Nato-tapaamisessa: Yhdysvallat ei ole tottunut härnäämiseen.” Haastattelussa tutkija toisti jo aiemmin esittämänsä väitteen, että Suomi ei enää ole puolueeton maa ja voi siten joutua vedetyksi mukaan mahdolliseen sotaan Venäjää vastaan.

Uuden Suomen bloggaaja Riku Reinikka käsittelee kirjoituksessaan (16.4.2016) Assured Resolve -karttaharjoitusta otsikolla ”CNAS- Suomi ja Ruotsi; varautukaa isäntämaatuen antamiseen USA:lle”.
Pari päivää kestäneessä harjoituksessa, johon osallistui 50 korkea-arvoista vierasta Euroopasta tuotettiin raportti Assured Resolve: Testing Possible Challenges to Baltic Security, josta Riku Reinikka kirjoittaa:

” Raportissa muun muassa kehotetaan Suomea ja Ruotsia selvittämään itselleen, minkälaisia ’tukipyyntöjä’ on luvassa, mikäli USA yksin tai pienen koalition kanssa päättää ryhtyä Venäjän vastaisiin toimiin lähialueillamme. Raportin mukaan nämä pyynnöt voisivat olla esimerkiksi ilmatilan käyttöä ja lentotoiminnan tukemista kenttä- ja tankkauspalveluiden muodossa. Eli juuri tätä logistista palvelua joka kuuluu Naton kanssa solmitun isäntämaatukea koskevan yhteisymmärrys muistion (HNS MOU) piiriin.

Karttaharjoituksessa oli käynyt ilmi, että Suomi ja Ruotsi ovat halukkaita antamaan USA:lle ja/tai koalitiolle, sen mitä annettavissa on. Selväksi tuli kuitenkin myös se että skenaarioiden kautta harjoittelu tuli enemmän kuin tarpeeseen. CNAS paperissa nimittäin painotetaan jopa kahdessa kohtaa mahdollisuutta USA:n yksipuoliseen Venäjän vastaiseen toimintaan lähialueillamme ja siitä todennäköisesti seuraavaa tukipyyntöä Suomelle ja Ruotsille. Näiden kahden maan tulisi selvittää itselleen mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Myös Suomen ’tärkeintä liittolaista’ kuten Stubb  USA:ta kuvaili, kehotetaan avoimuuteen mahdollisten tukipyyntöjen sisällön suhteen. Olettaisin siis että jotain epäselvyyttä tai näkemyseroja on tullut vastaan.”

Edelleen Riku Reinikka kirjoittaa:

” Suomi on antautunut suurvaltapolitiikan pelinappulaksi, aivan kuten on odotettavissa ollut. […] Suomi on siis tilanteessa jossa valtiojohtoa kehotetaan karttaharjoituksen jälkeen selvittämään tehtyjä “sitoumuksia” niiden mahdollisia seuraamuksia. Suomi on tilanteessa, jossa Yhdysvallat voi kutsua itsensä harjoittelemaan Suomeen yksipuolisia tai “pienellä koalitiolla” suoritettavia Venäjän vastaisia sotilasoperaatioitaan.”

Kun Reinikan huomiot yhdistää tutkija Charly Salonius-Pasternakin propagandistisiin väitteisiin Venäjän yksipuolisista härnäyksistä, muuttuu tilanne vähintäänkin vakavaksi. Reilu viikko sitten (15.4.2016) Charly Salonius-Pasternak esiintyi MTV3:n uutisissa otsikolla: ”Nähtävissä on, että Venäjä on toiminut yksin provokaatiossa”. Ilmeisesti tutkijan ymmärrys ei yllä havaitsemaan, että provokaatiossa on aina kaksi osapuolta: se, joka provosoi ja se, joka provosoituu.

Sen sijaan pitkän linjan turvallisuuspolitiikan asiantuntija, valtiotieteiden tohtori Pekka Visuri ymmärtää tilanteen vakavuuden. Suomen Kuvalehdessä (26.2.2016) hän sanoo, että sotaharjoitukset Yhdysvaltojen kanssa tekee Suomen osaksi suurvaltapeliä ja tämä on todella huolestuttavaa.

Provokaatio on suhde niin kuin totuuskin; vähintään kaksipaikkainen relaatio.Tässä havaintoesimerkki.


https://www.youtube.com/watch?v=mISo8UOb3JQ
 

Ministeri Anne Bernerin unelma

Uusi Suomi kertoi 10.4.2016 artikkelissaan ministeri Anne Bernerin yrityksestä puhdistaa mainettaan blogissa, jonka palvelinta ei linkistä löytynyt. Minä kuten jokainen täysi-ikäinen ihminen tietää, että sana ei riitä todisteeksi, vaan tarvitaan näyttöä. Jos Anne Berner sanoo, ettei hänellä ole mitään tekemistä veroparatiisien kanssa, se ei todista mitään. Jokainen, myös ministeri, voi sanoa, mitä sylki suuhun tuo, mutta näytöksi se ei riitä.

Tätä enemmän minä ihmettelen hänen lausuntoaan: ”–Tarvitsemme paluuta pian 100-vuotiaan Suomen syntymisen aikaan, jolloin työn ja pääoman välillä oli liitto. Siitä syntyi Suomen teollistuminen ja hyvinvointiyhteiskunnan kasvu. Näistä kysymyksistä on ollut vaikea synnyttää yhteiskunnassamme rakentavaa ja avointa keskustelua.”

Ihmettelen suuresti, eikö ministeri tunne historiaa. Vai haluaako hän tällä lausunnollaan vain uhkailla ja pelotella muutenkin kaikin tavoin nurkkaan ajettuja Suomen vähäväkisiä. Toisin sanoen köyhiä, joita viimeisen laskelman mukaan Suomessa on jo miljoona.

Feissarissa kiertää parhaillaan Antti Yrjösen kuva Anne Bernerin lausunnolla täydennettynä.

Minä laitoin sen ministerille sähköpostina saatteella:
Hei!
Että tällaista liittoako haikailet?
Terveisin punaorvon lapsi
Kaija Olin-Arvola

Me olemme yhteiskunta

Kansalaisia osoittamassa mieltä solidaarisuuden puolesta. Kuva: Kaija Olin-Arvola

Valtio on perustoiltaan väkivaltakoneisto, jonka avulla hallitseva luokka pitää alamaiset kurissa ja Herran nuhteessa. Valtion välineisiin kuuluu armeija, poliisi ja lainsäädäntövalta, jolla kyetään pääomalle edulliset päätökset saattamaan lainvoimaisiksi, sillä kaikkien valtojen valta on talous.

Viimeksi tästä saatiin esimerkki kun puhuttiin paikallisesta sopimisesta; sekä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies että EK:n puheenjohtaja Matti Alahuhta ovat esittäneet asiaa valtion päätettäväksi, jolloin se lyötäisiin lukkoon lailla ja mieluummin tietysti vielä perustuslain säätämisjärjestyksessä, jottei sitä enää kovin helposti otettaisi työehtosopimusneuvottelujen työkalupakkiin. Paikallinen sopiminen olisi näin lailla naulattu maailman tappiin.

Kaiken kattava taloudellinen valta ei tule ikinä luopumaan valtiosta, koska juuri se on väkivaltakoneisto, jolla valta uusintaa itsensä ja säilyttää valtansa. Tähtäimessä on yhteiskunnan ja kaiken yhteisöllisyyden hävittäminen, koska se on ainoa vastavoima, jolla ihmiset kykenisivät tekemään valtiollisen vallankumouksen ja hävittämään alistavat tuotantosuhteet, jotka ovat kaiken vieraantumisen, hyväksikäytön ja riiston perusta.

Äärioikeiston, liberaalien ja libertaarien pohjimmaisena tavoitteena on perinteisesti ollut yövartijavaltio, jossa ei ole kuin armeija ja poliisi.

Kuva: Kaija Olin-Arvola

Verotusta ja yhteiskunnallisia palveluita voidaan kyllä tämänkin kapitalistisen yhteiskunnan puitteissa käyttää tulojen tasaamiseen ja tasa-arvon edistämiseen tiettyyn rajaan asti. Nykyisin omistus on jo kuitenkin niin keskittynyttä, että todellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen vaadittaisiin paljon radikaalimpia toimenpiteitä.


VASTAVOIMANA suuren pääoman diktatuurille ovat työtätekevät ja yksinyrittäjät sekä pk-yrittäjät, jotka usein osallistuvat tuotantoon suuremmalla panoksella kuin työntekijänsä. Jotta todellinen muutos voitaisiin saada aikaan, tarvitaan puuttumista tuotanto- ja omistussuhteisiin. Omistaminen on juridinen fiktio. Sen muuttamiseen orjina järjestelmää palvelevilla ei ole muuta työkalua kuin joukkovoima ja tietoisuus siitä, että kaikki on kuitenkin lopulta muutettavissa.

Tässä piilee myös syy siihen, että nykyisen vallan tahto ja pyrkimys on kaiken yhteisöllisyyden hävittäminen. Se haluaa tuhota niin perheet kuin kansallisvaltiotkin. Hajota ja hallitse. Aiheuta kaaosta ja hämminkiä.

Suomessa kapitalistinen diktatuuri on puoluediktatuuria, joka toimii verovarojen rahoittamana. Puolueiden johdossa on pieni ryhmä ihmisiä, jotka täydentävät itse itseään kaltaisillaan. Tästä johtuu, että mikään ei muutu, vaikka eduskuntaan valittaisiin keitä tahansa. Siitä pitää huolen taloudellinen valta, joka ohjaa ja sanelee politiikan suunnan mieleisekseen. Tunnusomaista tälle valtamekanismille on nepotismi ja korruptio. Demokratiaa järjestelmä ei ole nähnytkään.

Elokuvassa Sade kuuluu meille nähtiin, miten intiaanit kykenivät joukkovoimansa avulla pitämään oman vetensä. Taistelu myös vedestä tulee varmasti jatkumaan niin kauan kuin Nestlén pääjohtaja Peter Brabeck-Letmathe vaatii sen yksityistämistä.

Elokuvassa vesifirman omistaja perusteli intiaanien veden ryöstämistä sillä, että niin tärkeä asia kuin vesi ei voi olla kenen tahansa omistuksessa. Niinpä. Se ei voi olla myöskään voittojen maksimoinnin välineenä niin kuin ei ilma tai mikään muukaan elämälle välttämätön.

Nykyjärjestelmää pyörittävät ja kannattavat voimat ovat kohta tehneet kaikesta voiton maksimointiin tähtäävää ryöstöä. Koska kaikki arvo luodaan työssä, vaaditaan työtätekevien ihmisten asettamista orjan asemaan. Tämä on keskeinen tavoite. Jopa siitäkin huolimatta, että on tutkimuksilla osoitettu, että työn tuottavuus kasvaa työaikaa lyhentämällä.


TÄMÄN JÄRJESTELMÄN puitteissa taloudellinen valta haluaa ottaa ihmisistä irti kaiken aina kehdosta hautaan. Sitä varten halutaan työajan pidentämistä, koulutusajan lyhentämistä ja eläkeiän korottamista. Pitää saada mahdollisimman paljon voittoa, joka realisoidaan korkoina, vuokrina ja suoranaisina voittoina ja joka mahdollisuuksien mukaan kätketään veroparatiiseihin mieluummin kuin käytetään yhteiseen hyvään.

Tässä on esitetty vain joitakin perusteluja, jotka osoittavat, että nykyinen talousjärjestelmä olisi muutettava. Veroparatiisiin voisi kuljettaa muutaman bussillisen miljardöörejä ja järjestää koko tuotanto lähtien ihmisten todellisista tarpeista. Tällaisen talousjärjestelmän suunnittelu olisi nykyisellä tietotekniikalla täysin mahdollista. Enää ei tarvitsisi Moskovassa miettiä kuin monta nakkia tarvitaan Novosibirskissä, kun ihmisten kulutustottumukset ovat jo nyt kirjoissa ja kansissa.

Kun tavaraa tuotettaisiin ilman voiton maksimoinnin tavoitetta, voitaisiin pysyä kohtuudessa. Kun voittojen kasvattaminen kilpailun avulla ei enää olisi tarpeellista, voisi tuotteista tehdä isältä pojalle kestäviä.

Enää ei tarvitsisi tuottaa ruokaa keinottelun välineeksi eikä ihmisten tarvitsisi kuolla nälkään samaan aikaan, kun vilja siiloissa mätänee omistajan odottaessa parempaa hintaa. Enää ei ruokaa tarvitsisi tuottaa pois heitettäväksi.

Jokainen ihminen ymmärtää, että tällainen remontti hyödyttäisi ihmisen lisäksi myös luontoa, ympäristöä ja koko maailmaa.


Seuraavat Sami Parkkosen kirjoitukset liittyvät aihepiiriin:

• Maasi myydään
• Suurin uhka länsimaissa

Kun mikään ei riitä

Kultaa, joka kuuluu kaikille. Kuva: Kaija Olin-Arvola

Kun mikään ei riitä, tukehtuu omaan ahneuteensa.

Jälkipörssissä puhuvat päät pähkäilivät eilen, mikä on, kun suksi ei luista. He myös halkoivat hiusta siitä, onko Suomi nyt investointi- vai kulutusvetoinen maan. Parhaillaan ei tunnu olevan kumpaakaan. Kauppa ei käy, koska ihmisillä ei ole tarpeeksi rahaa, eikä investointeihin liittyviä riskejä samasta syystä haluta ottaa: Ei täällä mikään kannata.

Yksi ongelmista on, että poliitikot tekevät bisnestä. He yllyttävät kaikki ryhtymään yrittäjiksi, jos ei muuten niin 700 euron starttirahalla/kk, vaikka jokainen ymmärtää, ettei sillä rahalla tehdä muuta kuin siivotaan työttömyystilastoja. Velkarahalla yrittäminen on suuri riski, jonka seurauksena moni yrittäjä on joutunut löysään hirteen.

Kulutuskyvyn parantamiseksi on ehdotettu tulojen lisäämistä, mutta todellisuus on toinen. Sosiaalitukia ei koroteta eikä palkkoja nosteta, vaikka todellisiakin tarpeita vähävaraisilla olisi. Tonnin lisäys pienituloisimpien kukkaroihin panisi kauppojen ovet paukkumaan. Pahuusko estää? Eikö tämä olisi täysin mahdollista, kun pankkien kerrotaan luovan rahaa tyhjästä. Setelikone vain käyntiin ja pankin seinään rulla, josta seteleitä voisi käydä repimässä kuin vessassa vessapaperia.

Miksi ei? Siksi, että raha on aina tiivistettyä hikeä. Kaikki uusi arvo luodaan työllä. Kulta ja timantit maan syvyyksissä ovat arvottomia niin kauan kuin niihin ei ole kukaan koskenut. Tosipaikan tullen todellista arvoa on vain omaisuudella ja reaalivakuuksilla. Ilman niitä et pankista velkaa saa. Nyt jo tulevienkin sukupolvien työ on sidottu velkojen maksuun.

Pääomat ovat kasaantuneet tappiin. Viime päivien uutisissa on kerrottu kansainvälisen avustusjärjestön Oxfamin raportista, jonka mukaan maailman 62 rikkainta miljardööriä omistaa jo yhtä paljon kuin 3,69 miljardia köyhintä yhteensä. Pääomien kasaantumisen vauhti on edelleen kiihtynyt, niin että jo tänä vuonna yksi prosentti omistaa maailmasta yhtä paljon kuin loput yhteensä.


PÄÄOMAN OMISTAJIEN tärkein tavoite on tietysti pääomien kasvattaminen, mikä on tapahtunut työtä tekevien työn tulosten riistämisellä, suoranaisella ryöstämisellä, perimisellä sekä varkaudella, jota kutsutaan verosuunnitteluksi. Kapitalistien pääoma on realisoitunut vuosisatojen saatossa voittoina, korkoina ja vuokrina.

Pääomien kasaantuminen on kapitalismin laki, jota kukaan ei ole kyennyt kiistämään. Hedelmistään puu tunnetaan. Nyt kun kaikki omaisuus on kasaantunut pienelle joukolle superrikkaita, niin miksi pitäisi enää investoida? Siihen sisältyy aina riski. Huvikseen voi tietysti pelata niin kuin maailman rikkain mies Warren Buffett, joka istuu vuorokaudet ympäriinsä kultaisessa rullatuolissa ammattipelaajansa vieressä ja nauttii pelin tuomasta jännityksestä. Hän on myös sanonut: ”Käynnissä on luokkasota ja me olemme voitolla.”

Miksi investoida, kun kaikki omaisuus on jo hyppysissä?

Kapitalismin kehitys on saavuttanut tason, jossa nopeat voitot ovat mahdollisia vain pörssissä. Talous ei toimi, koska ihmisiltä puuttuu kyky kuluttaa, mikä ei tarkoita, ettei todellisia tarpeita olisi paljon. Joka viides ihminen menee maapallolla nälkäisenä nukkumaan, ja joka päivä 17 000 ihmistä kuolee suoranaiseen nälkään ja puutteeseen.

Pääoman omistajat makuuttavat mieluummin rahojaan veroparatiiseissa kuin laittavat niitä investointeihin, josta seuraisi taloudellista hyvinvointia. Se on näille ahneille kuitenkin liian suuri riski. Mieluummin maassa kuin jumalattoman suussa, sanoi vanha kansa. Tutkimusten mukaan maailman rikkaiden pahin pelko on, että heidän jälkeläisensä tuhlaavat heidän omaisuutensa.


SELVÄÄKIN SELVEMPÄÄ on, että näin ei voi jatkua. Kansainvaellukset ovat jo alkaneet. Ihmisten tietoisuus maailman epäoikeudenmukaisuudesta kasvaa joka päivä. Omaisuuksien uudelleen jakamista vaaditaan entistä kovemmalla äänellä. Enää kauaa ei valtamedian asettama tavoite rikkaudesta kaiken onnen ylimpänä saavutuksena toimi.

Kirkot maallistuvat. Niistä ei ole maallistuneiden jäsentensä moraalin vartijoiksi. Edessä on aika, jolloin on pakko ruveta järjestämään uudelleen ihmisten elämää oikeudenmukaisella tavalla. Tätä vaatii luonto ja ympäristökin.

Tai sitten edessä on hirvittävä sota: kaikkien sota kaikkia vastaan.

Luettavaa

Oxfam varoittelee Sveitsissä kokoontuvaa eliittiä
Davosin kokouksessa ennätysmäärä suomalaisia
NASA:n tuore tutkimus ennustaa romahduksen — kyse vain vuosikymmenistä
62 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä

---

Kaija Olin-Arvola on runoilija ja eläkkeellä oleva toimittaja. Hän on Journalistiliiton jäsen.

Leijonasydän

 

Tässä iltana muutamana (10.1.) Yle lähetti Dome Karukosken elokuvan Leijonasydän. En tiedä koska sen näyttämisestä oli päätetty, mutta hyvin sen aihe sopi käytävään keskusteluun katupartioista.

Koska elokuva on ilmestynyt jo vuonna 2013, ei haitanne, vaikka sen juonen paljastaisikin.

Elokuva kertoo uusnatsiporukasta vailla kosketusta natsien ideologiaan. Viitteeksi riittävät ulkoiset tunnusmerkit: klanipää, maihinnousukengät, leijonatatuoinnit ja lentäjäntakki, jäykkäkäsivarsitemppu ja yhteen ääneen karjaistu tunnus: Valkoisen Suomen puolesta.

Elokuvan pääosissa esiintyivät Peter Franzén Teppona, Laura Birn Sarina, Jasper Pääkkkönen Harrina Tepon velipuolena ja Yusufa Sidibeh Rhamadhanina. Käsikirjoituksen on tehnyt Aleksi Bardy.

Elokuvan juoni sinänsä on yksinkertaisen mustavalkoinen taistelu hyvän ja pahan välillä. Natsiporukan johtaja Teppo rakastuu tarjoilijaan, jolla on tummaihoinen lapsi. Rakkaus naiseen tekee Teposta suvaitsevan ja hyväntahtoisen ihmisen.

Väliin mahtuu kuitenkin paljon väkivaltaa ja tietysti seksiä, koska muutenhan elokuva ei nykyisin myy. Rhamadhani on ihonvärinsä takia koulukiusattu ja Teppo lähtee näyttämään, miten kiusaaminen loppuu helposti omankäden oikeutta käyttämällä. Tätähän opettajat eivät voi tehdä ja saavat syyt niskoilleen siitä, etteivät kykene puhumalla lopettamaan kiusaamista.


ELOKUVASTA UUPUVAT natsi-ideologian taustat. Sen lisäksi sitä ei ole mitenkään ankkuroitu yhteiskuntaan. Ellei sitten oteta mukaan erästä repliikkiä, jonka Rhamadhanin isä, tummaihoinen hänkin, laukoo Tepon velipuolelle. Suomalaisuuttaan mies perustelee sillä, että hän on muuttanut maahan kaksivuotiaana, kouluttautunut ja maksaa nykyisin veroja enemmän kuin mitä yksi natsi sossusta nostaa. Tämä repliikki yksin kertoo sääty-yhteiskunnan paluusta, mikä on tosiasia tämän päivän Suomessa.

Elokuva kulkee varsin naiiveja latuja. Uskonto tuodaan esiin vain muutamana polvirukouksena.

Epäuskottavakin elokuva on. Jos ei muuten, niin pelkästään siksi, että jännityksen lisäämiseksi armeijasta poispotkittu veli on onnistunut muka tuomaan siviiliin repullisen käsikranaatteja.

Elokuvaa voisi hyvin kuvailla sanoilla populistinen ja postmoderni. Siinä mielessä, että se kosiskelee yleisöä seksillä ja väkivallalla, jopa siinä määrin, että katsojien ikäraja nostettiin 12:sta 16:een juuri ennen elokuvan ensi-iltaa. (Mikä saattoi olla tarkoituksellistakin elokuvan myynnin edistämiseksi.)

Postmodernin elokuvasta tekee sen leijuminen tyhjässä, vailla kosketusta reaalimaailmaan, historiaan ja yhteiskuntaan. Pirstaleisista katkelmista kerätty hajanainen kokonaisuus, jonka antina syntyi pelkästään hämmennys ja levottomuus siitä, miten maailmasta tänä päivänä kerrotaan.

Elokuva on edelleen nähtävissä Ylen Areenassa 17.1. asti.

Isänmaan puolustaminen

Useammin kuin kerran olen sanonut, että parasta isänmaan puolustamista on yhteiskuntarauhan rakentaminen ja kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Se on jokaisen kansalaisen tehtävä eikä siihen tarvita kalliita aseista, joiden toimittamisesta hyötyvät vain aseteollisuus ja muut kuolemankauppiaat.

Jostain syystä, Suomen itsenäisyyden juhlinta on luonteeltaan hyvin sotaisa. Sitä se on ollut aina.

Kuvamme itsenäisyydestä liittyy läheisesti Tuntemattomaan sotilaaseen.

Mutta se mikä unohtuu, on että Suomi hävisi sodan ja joutui karkottamaan aikaisemman liittolaisensa Saksan Suomen Lapissa. Jatkosodan 4. syyskuuta 1944 sovittuihin aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta 15. syyskuuta 1944 mennessä. (Wikipedia)

Ilman näitä sotaponnisteluja Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen, joten kiirettä piti.

Jostain syystä Lapissa näitä sotamuistoja ei pahemmin turisteille esitellä. 

Parhaillaan maahamme tulee joukoittain nuoria miehiä sotia käyvistä maista. Joidenkin mielestä he pakenevat sisällissotia. Tosiasiassa sodat, levottomuus ja kaaos ovat läntisen imperialismin aikaansaamia ryöstösotia.

Voisi siis täydellä syyllä kysyä, mikseivät nämä miehet ole puolustamassa omia isänmaitaan?

Näissä tunnelmissa toivotan hyvää päivää, itsenäisyys meni jo meiltäkin.

Vati päähän ja verikekkereihin

Sotilaallista solidaarisuutta peräänkuulutetaan. Kuva: Ylilauta

 

PARIISIN POMMI-ISKUJEN jälkeen on kiivaasti keskusteltu aina valtakunnan ylintä johtoa myöten EU:n turvatakuista, joihin Suomikin on sitoutunut. Epätietoisuutta tuntuu olevan siitä, miten pitkälle avunannossa voidaan mennä. Tämän hetken tilanne on, että Suomi ei voi näiden takuiden varjolla lähettää omia sotilaitaan taistelemaan vieraisiin maihin.

Tätä pidetään jotenkin kaksinaamaisena, koska Suomi ei tällaisen sopimuksen voimassa ollessa voisi odottaa apua, kun itse sitä tarvitsee.

Aiheeseen tympääntyneenä lähetin puolustusministeri Jussi Niinistölle eilen (18.11.) viestin:

Moro! Jussi Niinistö!

Pane itse vati päähäsi ja lähde tapettavaksi, kun niin mieli tekee. Minun lapsiani ei ole tehty tykinruuaksi.

Rauhaa!

Terveisin Kaija Olin-Arvola
Raasepori

Eilen illalla ministeri vastasi:

Kiitos palautteesta. Perustuslain mukaan jokainen on maanpuolustusvelvollinen.

Ystävällisesti tervehtien

Jussi Niinistö
Puolustusministeri

Näin ministeri siis näppärästi väisti varsinaisen kysymyksen suomipojan osallistumisesta maailman sotiin. Puolustusvelvollisuus on. Siitä ei ole epäilystäkään.  Minunkin isäni antoi kaikkensa.
Koska varsinainen vastaus jäi saamatta, jatkoin kysymystä seuraavaan tapaan:

Ole hyvä. Jos Suomi pysyy puolueettomana ja sotilaallisesti liittoutumattomana., se voi elää rauhassa niin kuin jo vuosikymmenet. Ihan turha lähteä kaivamaan verta nenästä globaalien imperialistien verikekkereihin, joiden ainoa tarkoitus on ryöstää maailman rikkaudet sen pienen vähemmistön hyväksi, joka nyt jo omistaa lähes kaiken. (10% maailman väestä omistaa 90%)

Parasta maanpuolustusta on kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. On sikamaista tuhlata resursseja tuhoon ja tappamiseen. Kai sinä tämän verran ymmärrät. Maailmassa on riittävästi sotia, joihin voit osallistua, jos verta janoat.

Maailma tarvitsee rauhaa.

Terveisin Kaija Olin-Arvola

P.S. Unohtui omat tittelini: ÄITI ja MUMMU

Ministerin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs:

Nimenomaan rauhan takia tätä työtä teen. Sotaa en halua.

JN

Lähetin sitten vielä puolustusministerille viestin, jossa viittaan myös aseiden vientiin ja Niinistön tarkoitukseen uusia Suomen aseistusta miljardeilla euroilla:

Ei aseilla rauhaa rakenneta. Asekaupalla tuetaan vain bisnestä, jossa liikkuu yhtä paljon rahaa kuin huume- ja ihmiskaupassa ja epäilemättä ne ovat ainakin osittain yksiä ja samoja rahoja. Korruptio kukoistaa, niin kuin on nähty. Aseisiin pannuilla rahoilla olisi paljon parempaakin käyttöä.

Tietysti olen erittäin iloinen, jos olet rauhan asialla. Anna sen näkyä myös teoissasi.

Ystävällisesti

Kaija Olin-Arvola

Tietenkään minulle ei tullut yllätyksenä, että tänään (19.11.) Uudessa Suomessa kerrotaan seuraavaa:

”Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mukaan sotilaallisen avun antamista ja pyytämistä koskevaa lakiesitystä on Suomessa kiirehditty ja se on tarkoitus saada eduskuntaan vuoden 2016 alussa.”